Olen väsynyt..

Kirjoitat ihan selkeästi elämäntilanteestasi. Olet tiedostanut esim. tuon mainitsemasi "hyväksikäyttökuvion" selkeästi. Ymmärrän sinua hyvin, minulla on melkein samanlainen tilanne. Taloudellisesti minulla on kyllä vähän paremmin.

Minusta sinun pitäisi hakea apua. Vaikutat masentuneelta. Tiedän, että jonot esim. mielenterveystoimistoihin ovat pitkät, riippuen tietenkin paikkakunnasta. Kannattaa yrittää esim. mielenterveystoimiston päivystykseen.

Itse olen entinen vl, minä en jaksanut olla uskomassa, minulle siitä tuli uuvuttavaa "uskonnon suorittamista", se vei voimia. Toivon, että sinulle usko ja oma uskonyhteisö antavat voimia.

Kaikkea hyvää sinulle!!

mulla on vain se huono puoli, että olen tavattoman ujo. olen puhunut joillekin, ehkä väärille henkilöille tilanteestani, ja he ovat vain nauraneet, että älähän nyt tollasia ajattele, että se on ihan säälittävää.
Sisarille varsinkaan en kehtaa kertoa mitään omasta tilastani, vaikka jonkin verran on tullut sanottua.

En saa oikein hyväksyntää, olen yleisesti vain luuseri.
Enkä halua olla muille taakka.
Psykologillakin olisi kiva käydä, mutta kynnys on auttamattoman korkea..

Muistan kerran, kun sain kun sainkin itseni väenvängällä psykologin luo.. Yritin useita kertoja autollani, mutta aina käännyin pois.
Pyörälläkin kokeilin, ja ei tuntunut onnistuvan.
Yritin sitten kävellen, mutta en ehtinyt, kuin muutaman askeleen ottaa, niin piti mennä jo vessaan.. Miksi olen niin surkea..
Painoni keveni taas runsaasti.
No sitten kokeilin taas pyörällä, jolloin useiden ylimääräisten kilometrien jälkeen sain itseni kokoon ja uskaltauduin terveyskeskukseen.

Mutta arvaa, mitä mulla kävi siellä.
Enhän tiennyt, mistä rupean puhumaan.
Päivystävä lääkäri ohjasi minut mielenterveyslääkärin juttusille, jonka perusteella oltaisiin sitten katsottu jatkotoimenpiteitä. Lääkärin haastattelun jälkeen lääkäri vain totesi, että sullahan on hyvin asiat, ja että voinhan sulle kirjoittaa reseptin masennuslääkkeisiin. Vastasin myönteisesti.
Hän kiitteli, että onneksi olkoon, sillä yleensä masennuslääkkeisiin suhtaudutaan kriittisesti.

Sitten tajusin kysyä, että onko niillä mahdollisia haittavaikutuksia. Olihan niillä, joten sanoin, että jos sittenkin varaisitte ajan psykologille.

Lääkäri sanoi, että tilanteesi kuulostaa varsin hyvältä, mutta jos meillä on vapaita aikoja, niin otamme teihin yhteyttä ja katsomme lisää..

Pelolla odotin soittoja. Olin kuitenkin helpottunut, ettei mun tarvinut soittaa, vaan vain vastata.
No soittoja ei sitten koskaan kuulunut ja siihen se jäi.

En osannutkaan kertoa ongelmia sille, vaan puhuin jotain vierestä.
Tästä saan kiittää mun ihania puheenlahjoja, joiden takia oon joutunut monissa tilanteissa vaikeuksiin.
Oon tullut huijatuksi ja joutunut selvittelemään mulle vaikeita asioita, joista en ole selvinnyt.

Olen menettänyt paljon rahaa ihan sen takia, kun en hallitse puheenlahjoja. Enkä osaa vaatia niitä etuisuuksia, mitkä mulle kuuluu.

Töitä olen yrittänyt hakea huonolla menestyksellä.
Sekä paikan päältä, puhelinsoitoilla ja hakemuksilla.
Useita pahoja kämmejä oon tehnyt työpaikkoja kysellessä.
Yhdessä paikassa multa esim kysyttiin, että haetko kesätöitä, ja minä vastasin myöntävästi, vaikka hain kaikenlaista töitä. No siihen sanottiin, että me ei ehditä kouluttaa kesässä.

Vasta autossa tajusin, että se luuli mua kesätyöntekijäksi.. tuo on useista kämmeistä ja yksi lievimpiä. Pahemmista en jaksa alkaa edes kertomaan.

Nyt viimeisen kolmen kuukauden aikana en oo saanut edes hakemuksia menemään..
Olen elänyt niin tiukilla ettei moni olisi selviytynyt. Ruokaan kuukaudessa vain pari kymmentä euroa. Siinä saakin laskea, kuinka paljon sillä saa ruokaa.

Nykyään en oo enää jaksanut tehdä juuri mitään muutakaan. siivoamiset on jäänyt, astioita ei jaksa tiskata, eikä tehdä autoon tarittavia huoltoja. no niitä ei pystyisi rahan puutteen takia muutenkaan tekemään.

Tiedän, että mun tuloilla ei pysty pitää sitä autoa, mikä mulla nyt on. Siihen palaa lähes koko työttömyystukeni. Eli ei sillä pahemmin pysty enää ajamaan, kun ei riitä rahaa polttoaineisiin.

Ensi kuussa loppuu totaalisesti rahat. Tässä mietinkin, mitä teen. Laskuja on runsaasti rästissä. Jo itse autolainan lyhennykseen ja vuokran maksuun ei tule rahat riittämään.

Harrastuksiin ei jää yhtään rahaa..
Päivät ovatkin siksi hyvin tyhjiä ja tyhmistäviä.

Nyt alkaa kohta metsästyskausi. sekin harrastus pitää jättää, vaikka olen ehtinyt maksaa metsästyskortin. metsästyslupia ja muita ei enää makseta.

Seinä voi tulla vastaan aiemminkin.
Paperihommissa olen aivan onneton. en pysty pitämään mitään järjestystä. Paljon on päässyt hukkumaan tärkeitä papereita jne.

Veroprosentin muuttaminen ei onnistunut mm. sen takia, koska olin hukannut osan palkkanauhoista.
Tiedän, että jos pysyy tarpeeks lujana, veroprosentin pystyy kyllä muuttamaan ilman palkkanauhojakin. veljeni ei koskaan oo näyttänyt mitään palkkanauhoja prosenttia muuttaessa.
Kerran se oli mun mukana ja se helpottikin mua kovasti, kun ei tarvinut lähteä etsimään lippusia ja lappusia sieltä täältä..

Ei mulla oo mitään mahdollisuuksia ja edellytyksiä selvitä..

Aloitin pihin elämän heti, kun jouduin työttömäksi, mutta ensikuussa ei enää sekää riitä, kun rajat tulevat vastaan...

Hävettää olla tällainen..

Epsylon kirjoitti:

mulla on vain se huono puoli, että olen tavattoman ujo. olen puhunut joillekin, ehkä väärille henkilöille tilanteestani, ja he ovat vain nauraneet, että älähän nyt tollasia ajattele, että se on ihan säälittävää.
Sisarille varsinkaan en kehtaa kertoa mitään omasta tilastani, vaikka jonkin verran on tullut sanottua.

En saa oikein hyväksyntää, olen yleisesti vain luuseri.
Enkä halua olla muille taakka.
Psykologillakin olisi kiva käydä, mutta kynnys on auttamattoman korkea..

Muistan kerran, kun sain kun sainkin itseni väenvängällä psykologin luo.. Yritin useita kertoja autollani, mutta aina käännyin pois.
Pyörälläkin kokeilin, ja ei tuntunut onnistuvan.
Yritin sitten kävellen, mutta en ehtinyt, kuin muutaman askeleen ottaa, niin piti mennä jo vessaan.. Miksi olen niin surkea..
Painoni keveni taas runsaasti.
No sitten kokeilin taas pyörällä, jolloin useiden ylimääräisten kilometrien jälkeen sain itseni kokoon ja uskaltauduin terveyskeskukseen.

Mutta arvaa, mitä mulla kävi siellä.
Enhän tiennyt, mistä rupean puhumaan.
Päivystävä lääkäri ohjasi minut mielenterveyslääkärin juttusille, jonka perusteella oltaisiin sitten katsottu jatkotoimenpiteitä. Lääkärin haastattelun jälkeen lääkäri vain totesi, että sullahan on hyvin asiat, ja että voinhan sulle kirjoittaa reseptin masennuslääkkeisiin. Vastasin myönteisesti.
Hän kiitteli, että onneksi olkoon, sillä yleensä masennuslääkkeisiin suhtaudutaan kriittisesti.

Sitten tajusin kysyä, että onko niillä mahdollisia haittavaikutuksia. Olihan niillä, joten sanoin, että jos sittenkin varaisitte ajan psykologille.

Lääkäri sanoi, että tilanteesi kuulostaa varsin hyvältä, mutta jos meillä on vapaita aikoja, niin otamme teihin yhteyttä ja katsomme lisää..

Pelolla odotin soittoja. Olin kuitenkin helpottunut, ettei mun tarvinut soittaa, vaan vain vastata.
No soittoja ei sitten koskaan kuulunut ja siihen se jäi.

En osannutkaan kertoa ongelmia sille, vaan puhuin jotain vierestä.
Tästä saan kiittää mun ihania puheenlahjoja, joiden takia oon joutunut monissa tilanteissa vaikeuksiin.
Oon tullut huijatuksi ja joutunut selvittelemään mulle vaikeita asioita, joista en ole selvinnyt.

Olen menettänyt paljon rahaa ihan sen takia, kun en hallitse puheenlahjoja. Enkä osaa vaatia niitä etuisuuksia, mitkä mulle kuuluu.

Töitä olen yrittänyt hakea huonolla menestyksellä.
Sekä paikan päältä, puhelinsoitoilla ja hakemuksilla.
Useita pahoja kämmejä oon tehnyt työpaikkoja kysellessä.
Yhdessä paikassa multa esim kysyttiin, että haetko kesätöitä, ja minä vastasin myöntävästi, vaikka hain kaikenlaista töitä. No siihen sanottiin, että me ei ehditä kouluttaa kesässä.

Vasta autossa tajusin, että se luuli mua kesätyöntekijäksi.. tuo on useista kämmeistä ja yksi lievimpiä. Pahemmista en jaksa alkaa edes kertomaan.

Nyt viimeisen kolmen kuukauden aikana en oo saanut edes hakemuksia menemään..
Olen elänyt niin tiukilla ettei moni olisi selviytynyt. Ruokaan kuukaudessa vain pari kymmentä euroa. Siinä saakin laskea, kuinka paljon sillä saa ruokaa.

Nykyään en oo enää jaksanut tehdä juuri mitään muutakaan. siivoamiset on jäänyt, astioita ei jaksa tiskata, eikä tehdä autoon tarittavia huoltoja. no niitä ei pystyisi rahan puutteen takia muutenkaan tekemään.

Tiedän, että mun tuloilla ei pysty pitää sitä autoa, mikä mulla nyt on. Siihen palaa lähes koko työttömyystukeni. Eli ei sillä pahemmin pysty enää ajamaan, kun ei riitä rahaa polttoaineisiin.

Ensi kuussa loppuu totaalisesti rahat. Tässä mietinkin, mitä teen. Laskuja on runsaasti rästissä. Jo itse autolainan lyhennykseen ja vuokran maksuun ei tule rahat riittämään.

Harrastuksiin ei jää yhtään rahaa..
Päivät ovatkin siksi hyvin tyhjiä ja tyhmistäviä.

Nyt alkaa kohta metsästyskausi. sekin harrastus pitää jättää, vaikka olen ehtinyt maksaa metsästyskortin. metsästyslupia ja muita ei enää makseta.

Seinä voi tulla vastaan aiemminkin.
Paperihommissa olen aivan onneton. en pysty pitämään mitään järjestystä. Paljon on päässyt hukkumaan tärkeitä papereita jne.

Veroprosentin muuttaminen ei onnistunut mm. sen takia, koska olin hukannut osan palkkanauhoista.
Tiedän, että jos pysyy tarpeeks lujana, veroprosentin pystyy kyllä muuttamaan ilman palkkanauhojakin. veljeni ei koskaan oo näyttänyt mitään palkkanauhoja prosenttia muuttaessa.
Kerran se oli mun mukana ja se helpottikin mua kovasti, kun ei tarvinut lähteä etsimään lippusia ja lappusia sieltä täältä..

Ei mulla oo mitään mahdollisuuksia ja edellytyksiä selvitä..

Aloitin pihin elämän heti, kun jouduin työttömäksi, mutta ensikuussa ei enää sekää riitä, kun rajat tulevat vastaan...

Hävettää olla tällainen..

Oletko lukenut tätä palstaa useamminkin?

Oletko kokenut jonkun nimimerkin sinulle rakkaaksi eli sellaiseksi, jolle voisit kuormaasi jakaa?

Kysyn tätä siksi, että voisin sinua auttaa. Tiedän, että tilanteessasi on vaikea uskoa ketään, vaikka halu olisi ja siksi olisi hyvä, että kokisit edes jonkun nimimerkin sellaisena, johon voisi ehkä luottaa. Siitä olisi helpompi lähteä liikkeelle.

Uskovainen perheenisä kirjoitti:

Oletko lukenut tätä palstaa useamminkin?

Oletko kokenut jonkun nimimerkin sinulle rakkaaksi eli sellaiseksi, jolle voisit kuormaasi jakaa?

Kysyn tätä siksi, että voisin sinua auttaa. Tiedän, että tilanteessasi on vaikea uskoa ketään, vaikka halu olisi ja siksi olisi hyvä, että kokisit edes jonkun nimimerkin sellaisena, johon voisi ehkä luottaa. Siitä olisi helpompi lähteä liikkeelle.

käynyt aika harvoin täällä. talvella tuli käytyä useammin, jolloin juttelinkin sähköpostin välityksellä muutamien kans.

Jaksoivat kuunnella aika pitkään, mutta sitten väsyivät. Sanoin heille, että jos kokevat
minun olevan haitaksi niille, niin ei ole pakko jutella.

No aika monta sähköpostia tuli kirjoiteltua, kunnes yhteyden pito loppui toiselta puolelta.

Olis kiva tietää syyt. Ehkä olin sittenkin riesaksi heille.
En halua olla taakka. sen takia tuntuisikin kiehtovammalta ajatus, että sais lähteä täältä ja pian.

Uskovainen perheenisä kirjoitti:

Oletko lukenut tätä palstaa useamminkin?

Oletko kokenut jonkun nimimerkin sinulle rakkaaksi eli sellaiseksi, jolle voisit kuormaasi jakaa?

Kysyn tätä siksi, että voisin sinua auttaa. Tiedän, että tilanteessasi on vaikea uskoa ketään, vaikka halu olisi ja siksi olisi hyvä, että kokisit edes jonkun nimimerkin sellaisena, johon voisi ehkä luottaa. Siitä olisi helpompi lähteä liikkeelle.

Sitten jatkan töitäni.


Voisin itse ainakin heti alkuunsa auttaa sinua noissa ajallisissa asioissa eli auttaa "kädestä pitäen" paperihommissa. Voisin rekisteröidä jonkun nimimerkin ja voisimme sähköpostilla keskustella, jotta ei sinun tarvitse täällä julkisesti "olla riepoteltavana".

Huomisiin!

Epsylon kirjoitti:

käynyt aika harvoin täällä. talvella tuli käytyä useammin, jolloin juttelinkin sähköpostin välityksellä muutamien kans.

Jaksoivat kuunnella aika pitkään, mutta sitten väsyivät. Sanoin heille, että jos kokevat
minun olevan haitaksi niille, niin ei ole pakko jutella.

No aika monta sähköpostia tuli kirjoiteltua, kunnes yhteyden pito loppui toiselta puolelta.

Olis kiva tietää syyt. Ehkä olin sittenkin riesaksi heille.
En halua olla taakka. sen takia tuntuisikin kiehtovammalta ajatus, että sais lähteä täältä ja pian.

Itse ainakaan en voisi lopettaa keskustelua ilman selkeää syytä.

Tuo sinun taustasi sanoo ainakin minulle, että tarvitset todella apua monin eri tavoin, jotta saisit elämästä kiinni.

Epsylon kirjoitti:

mulla on vain se huono puoli, että olen tavattoman ujo. olen puhunut joillekin, ehkä väärille henkilöille tilanteestani, ja he ovat vain nauraneet, että älähän nyt tollasia ajattele, että se on ihan säälittävää.
Sisarille varsinkaan en kehtaa kertoa mitään omasta tilastani, vaikka jonkin verran on tullut sanottua.

En saa oikein hyväksyntää, olen yleisesti vain luuseri.
Enkä halua olla muille taakka.
Psykologillakin olisi kiva käydä, mutta kynnys on auttamattoman korkea..

Muistan kerran, kun sain kun sainkin itseni väenvängällä psykologin luo.. Yritin useita kertoja autollani, mutta aina käännyin pois.
Pyörälläkin kokeilin, ja ei tuntunut onnistuvan.
Yritin sitten kävellen, mutta en ehtinyt, kuin muutaman askeleen ottaa, niin piti mennä jo vessaan.. Miksi olen niin surkea..
Painoni keveni taas runsaasti.
No sitten kokeilin taas pyörällä, jolloin useiden ylimääräisten kilometrien jälkeen sain itseni kokoon ja uskaltauduin terveyskeskukseen.

Mutta arvaa, mitä mulla kävi siellä.
Enhän tiennyt, mistä rupean puhumaan.
Päivystävä lääkäri ohjasi minut mielenterveyslääkärin juttusille, jonka perusteella oltaisiin sitten katsottu jatkotoimenpiteitä. Lääkärin haastattelun jälkeen lääkäri vain totesi, että sullahan on hyvin asiat, ja että voinhan sulle kirjoittaa reseptin masennuslääkkeisiin. Vastasin myönteisesti.
Hän kiitteli, että onneksi olkoon, sillä yleensä masennuslääkkeisiin suhtaudutaan kriittisesti.

Sitten tajusin kysyä, että onko niillä mahdollisia haittavaikutuksia. Olihan niillä, joten sanoin, että jos sittenkin varaisitte ajan psykologille.

Lääkäri sanoi, että tilanteesi kuulostaa varsin hyvältä, mutta jos meillä on vapaita aikoja, niin otamme teihin yhteyttä ja katsomme lisää..

Pelolla odotin soittoja. Olin kuitenkin helpottunut, ettei mun tarvinut soittaa, vaan vain vastata.
No soittoja ei sitten koskaan kuulunut ja siihen se jäi.

En osannutkaan kertoa ongelmia sille, vaan puhuin jotain vierestä.
Tästä saan kiittää mun ihania puheenlahjoja, joiden takia oon joutunut monissa tilanteissa vaikeuksiin.
Oon tullut huijatuksi ja joutunut selvittelemään mulle vaikeita asioita, joista en ole selvinnyt.

Olen menettänyt paljon rahaa ihan sen takia, kun en hallitse puheenlahjoja. Enkä osaa vaatia niitä etuisuuksia, mitkä mulle kuuluu.

Töitä olen yrittänyt hakea huonolla menestyksellä.
Sekä paikan päältä, puhelinsoitoilla ja hakemuksilla.
Useita pahoja kämmejä oon tehnyt työpaikkoja kysellessä.
Yhdessä paikassa multa esim kysyttiin, että haetko kesätöitä, ja minä vastasin myöntävästi, vaikka hain kaikenlaista töitä. No siihen sanottiin, että me ei ehditä kouluttaa kesässä.

Vasta autossa tajusin, että se luuli mua kesätyöntekijäksi.. tuo on useista kämmeistä ja yksi lievimpiä. Pahemmista en jaksa alkaa edes kertomaan.

Nyt viimeisen kolmen kuukauden aikana en oo saanut edes hakemuksia menemään..
Olen elänyt niin tiukilla ettei moni olisi selviytynyt. Ruokaan kuukaudessa vain pari kymmentä euroa. Siinä saakin laskea, kuinka paljon sillä saa ruokaa.

Nykyään en oo enää jaksanut tehdä juuri mitään muutakaan. siivoamiset on jäänyt, astioita ei jaksa tiskata, eikä tehdä autoon tarittavia huoltoja. no niitä ei pystyisi rahan puutteen takia muutenkaan tekemään.

Tiedän, että mun tuloilla ei pysty pitää sitä autoa, mikä mulla nyt on. Siihen palaa lähes koko työttömyystukeni. Eli ei sillä pahemmin pysty enää ajamaan, kun ei riitä rahaa polttoaineisiin.

Ensi kuussa loppuu totaalisesti rahat. Tässä mietinkin, mitä teen. Laskuja on runsaasti rästissä. Jo itse autolainan lyhennykseen ja vuokran maksuun ei tule rahat riittämään.

Harrastuksiin ei jää yhtään rahaa..
Päivät ovatkin siksi hyvin tyhjiä ja tyhmistäviä.

Nyt alkaa kohta metsästyskausi. sekin harrastus pitää jättää, vaikka olen ehtinyt maksaa metsästyskortin. metsästyslupia ja muita ei enää makseta.

Seinä voi tulla vastaan aiemminkin.
Paperihommissa olen aivan onneton. en pysty pitämään mitään järjestystä. Paljon on päässyt hukkumaan tärkeitä papereita jne.

Veroprosentin muuttaminen ei onnistunut mm. sen takia, koska olin hukannut osan palkkanauhoista.
Tiedän, että jos pysyy tarpeeks lujana, veroprosentin pystyy kyllä muuttamaan ilman palkkanauhojakin. veljeni ei koskaan oo näyttänyt mitään palkkanauhoja prosenttia muuttaessa.
Kerran se oli mun mukana ja se helpottikin mua kovasti, kun ei tarvinut lähteä etsimään lippusia ja lappusia sieltä täältä..

Ei mulla oo mitään mahdollisuuksia ja edellytyksiä selvitä..

Aloitin pihin elämän heti, kun jouduin työttömäksi, mutta ensikuussa ei enää sekää riitä, kun rajat tulevat vastaan...

Hävettää olla tällainen..

olet kyllä kuin vaikean masennuksen perikuva. Mitään ei jaksa enää hoitaa, edes itseään. Minä olen sairastanut masennusta vaihtelevalla menestyksellä jo 10 vuotta, eli kroonistunut jo. Ei auta kuin tottua elämään sen kanssa.
Mutta sinä ystäväni, toivon että saat voimia niin paljon että menet mielenterveystoimiston psykiatrille. Kerrot reilusti kaiken omista tuntemuksista ja luulenpa että alansa asiantuntija pyytää sinua täyttämään lomakkeen josta selviää kuinka vaikeasti olet masentunut.
Kertomasi on kuin meidän lukemattomien masentuneiden elämästä, ennen kuin tiesimme mikä meitä vaivaa.

Epsylon kirjoitti:

mulla on vain se huono puoli, että olen tavattoman ujo. olen puhunut joillekin, ehkä väärille henkilöille tilanteestani, ja he ovat vain nauraneet, että älähän nyt tollasia ajattele, että se on ihan säälittävää.
Sisarille varsinkaan en kehtaa kertoa mitään omasta tilastani, vaikka jonkin verran on tullut sanottua.

En saa oikein hyväksyntää, olen yleisesti vain luuseri.
Enkä halua olla muille taakka.
Psykologillakin olisi kiva käydä, mutta kynnys on auttamattoman korkea..

Muistan kerran, kun sain kun sainkin itseni väenvängällä psykologin luo.. Yritin useita kertoja autollani, mutta aina käännyin pois.
Pyörälläkin kokeilin, ja ei tuntunut onnistuvan.
Yritin sitten kävellen, mutta en ehtinyt, kuin muutaman askeleen ottaa, niin piti mennä jo vessaan.. Miksi olen niin surkea..
Painoni keveni taas runsaasti.
No sitten kokeilin taas pyörällä, jolloin useiden ylimääräisten kilometrien jälkeen sain itseni kokoon ja uskaltauduin terveyskeskukseen.

Mutta arvaa, mitä mulla kävi siellä.
Enhän tiennyt, mistä rupean puhumaan.
Päivystävä lääkäri ohjasi minut mielenterveyslääkärin juttusille, jonka perusteella oltaisiin sitten katsottu jatkotoimenpiteitä. Lääkärin haastattelun jälkeen lääkäri vain totesi, että sullahan on hyvin asiat, ja että voinhan sulle kirjoittaa reseptin masennuslääkkeisiin. Vastasin myönteisesti.
Hän kiitteli, että onneksi olkoon, sillä yleensä masennuslääkkeisiin suhtaudutaan kriittisesti.

Sitten tajusin kysyä, että onko niillä mahdollisia haittavaikutuksia. Olihan niillä, joten sanoin, että jos sittenkin varaisitte ajan psykologille.

Lääkäri sanoi, että tilanteesi kuulostaa varsin hyvältä, mutta jos meillä on vapaita aikoja, niin otamme teihin yhteyttä ja katsomme lisää..

Pelolla odotin soittoja. Olin kuitenkin helpottunut, ettei mun tarvinut soittaa, vaan vain vastata.
No soittoja ei sitten koskaan kuulunut ja siihen se jäi.

En osannutkaan kertoa ongelmia sille, vaan puhuin jotain vierestä.
Tästä saan kiittää mun ihania puheenlahjoja, joiden takia oon joutunut monissa tilanteissa vaikeuksiin.
Oon tullut huijatuksi ja joutunut selvittelemään mulle vaikeita asioita, joista en ole selvinnyt.

Olen menettänyt paljon rahaa ihan sen takia, kun en hallitse puheenlahjoja. Enkä osaa vaatia niitä etuisuuksia, mitkä mulle kuuluu.

Töitä olen yrittänyt hakea huonolla menestyksellä.
Sekä paikan päältä, puhelinsoitoilla ja hakemuksilla.
Useita pahoja kämmejä oon tehnyt työpaikkoja kysellessä.
Yhdessä paikassa multa esim kysyttiin, että haetko kesätöitä, ja minä vastasin myöntävästi, vaikka hain kaikenlaista töitä. No siihen sanottiin, että me ei ehditä kouluttaa kesässä.

Vasta autossa tajusin, että se luuli mua kesätyöntekijäksi.. tuo on useista kämmeistä ja yksi lievimpiä. Pahemmista en jaksa alkaa edes kertomaan.

Nyt viimeisen kolmen kuukauden aikana en oo saanut edes hakemuksia menemään..
Olen elänyt niin tiukilla ettei moni olisi selviytynyt. Ruokaan kuukaudessa vain pari kymmentä euroa. Siinä saakin laskea, kuinka paljon sillä saa ruokaa.

Nykyään en oo enää jaksanut tehdä juuri mitään muutakaan. siivoamiset on jäänyt, astioita ei jaksa tiskata, eikä tehdä autoon tarittavia huoltoja. no niitä ei pystyisi rahan puutteen takia muutenkaan tekemään.

Tiedän, että mun tuloilla ei pysty pitää sitä autoa, mikä mulla nyt on. Siihen palaa lähes koko työttömyystukeni. Eli ei sillä pahemmin pysty enää ajamaan, kun ei riitä rahaa polttoaineisiin.

Ensi kuussa loppuu totaalisesti rahat. Tässä mietinkin, mitä teen. Laskuja on runsaasti rästissä. Jo itse autolainan lyhennykseen ja vuokran maksuun ei tule rahat riittämään.

Harrastuksiin ei jää yhtään rahaa..
Päivät ovatkin siksi hyvin tyhjiä ja tyhmistäviä.

Nyt alkaa kohta metsästyskausi. sekin harrastus pitää jättää, vaikka olen ehtinyt maksaa metsästyskortin. metsästyslupia ja muita ei enää makseta.

Seinä voi tulla vastaan aiemminkin.
Paperihommissa olen aivan onneton. en pysty pitämään mitään järjestystä. Paljon on päässyt hukkumaan tärkeitä papereita jne.

Veroprosentin muuttaminen ei onnistunut mm. sen takia, koska olin hukannut osan palkkanauhoista.
Tiedän, että jos pysyy tarpeeks lujana, veroprosentin pystyy kyllä muuttamaan ilman palkkanauhojakin. veljeni ei koskaan oo näyttänyt mitään palkkanauhoja prosenttia muuttaessa.
Kerran se oli mun mukana ja se helpottikin mua kovasti, kun ei tarvinut lähteä etsimään lippusia ja lappusia sieltä täältä..

Ei mulla oo mitään mahdollisuuksia ja edellytyksiä selvitä..

Aloitin pihin elämän heti, kun jouduin työttömäksi, mutta ensikuussa ei enää sekää riitä, kun rajat tulevat vastaan...

Hävettää olla tällainen..

olet kyllä kuin vaikean masennuksen perikuva. Mitään ei jaksa enää hoitaa, edes itseään. Minä olen sairastanut masennusta vaihtelevalla menestyksellä jo 10 vuotta, eli kroonistunut jo. Ei auta kuin tottua elämään sen kanssa.
Mutta sinä ystäväni, toivon että saat voimia niin paljon että menet mielenterveystoimiston psykiatrille. Kerrot reilusti kaiken omista tuntemuksista ja luulenpa että alansa asiantuntija pyytää sinua täyttämään lomakkeen josta selviää kuinka vaikeasti olet masentunut.
Kertomasi on kuin meidän lukemattomien masentuneiden elämästä, ennen kuin tiesimme mikä meitä vaivaa.

"Pakota itsesi kanssakäymiseen ihmisten kanssa. Ole ystävällinen ja hymyile, huomaat, etteivät toiset ihmiset olekaan niin "pelottavia" sittenkään."

Ei pelkästään tuo riitä. mulle kanssakäyminen muiden kans on ollut aina liian vaikeaa.
No oon kuitenkin saanut rohkaistua puhumaan ihmisten kans. Mutta se on sitten eri asia, mitä niille puhuu. Yleensä on jäänyt vain muutamaan sanaan.
Pitää olla myös jotain puheenaiheita mistä jutella.
Ja hymyileminenkään väsyneenä ei ole helppoa.
En edes halua väkisin vääntää mitään tekohymyä.
Mieluummin oon hymyilemättä, jos ei hymyilytä.

Sitten toisekseen, oon kokenut kiusaamistakin.
Koulussa mua kiusattiin. Intissä meno jatkui.
Ja oon kokenut myös työpaikkakiusausta.
Syy, miksi joudun kiusatuksi, johtunee siitä, että eroan liikaa muista puheenlahjojen osalta.
Olen vain tyhmä.

Epsylon kirjoitti:

"Pakota itsesi kanssakäymiseen ihmisten kanssa. Ole ystävällinen ja hymyile, huomaat, etteivät toiset ihmiset olekaan niin "pelottavia" sittenkään."

Ei pelkästään tuo riitä. mulle kanssakäyminen muiden kans on ollut aina liian vaikeaa.
No oon kuitenkin saanut rohkaistua puhumaan ihmisten kans. Mutta se on sitten eri asia, mitä niille puhuu. Yleensä on jäänyt vain muutamaan sanaan.
Pitää olla myös jotain puheenaiheita mistä jutella.
Ja hymyileminenkään väsyneenä ei ole helppoa.
En edes halua väkisin vääntää mitään tekohymyä.
Mieluummin oon hymyilemättä, jos ei hymyilytä.

Sitten toisekseen, oon kokenut kiusaamistakin.
Koulussa mua kiusattiin. Intissä meno jatkui.
Ja oon kokenut myös työpaikkakiusausta.
Syy, miksi joudun kiusatuksi, johtunee siitä, että eroan liikaa muista puheenlahjojen osalta.
Olen vain tyhmä.

Ainakin kirjallisesti ilmaiset itseäsi hyvin! Ehkäpä apua löytyy tätä kautta. Kirjoittaessa viestiä voit palata tärkeisiin asioihin ja lisätä ne tekstiin, eivätkä jää sanomatta (kuten viittasit puhuessa käyneen). Ehkä voisit näyttää/lähettää tämänkin keskustelun esim. jollekin ammattiauttajalle? Asiat voisivat lähteä sitä kautta rullaamaan ja kokisit, että tilanteelle tehdään jotain. Ammatti-ihmiset ovat nähneet ja kuulleet kaikenlaista ja se on jo paljon, että voit ilmaista itseäsi näin hyvin kirjoittamalla.

Voimia ja siunausta elämääsi!

Epsylon kirjoitti:

"Pakota itsesi kanssakäymiseen ihmisten kanssa. Ole ystävällinen ja hymyile, huomaat, etteivät toiset ihmiset olekaan niin "pelottavia" sittenkään."

Ei pelkästään tuo riitä. mulle kanssakäyminen muiden kans on ollut aina liian vaikeaa.
No oon kuitenkin saanut rohkaistua puhumaan ihmisten kans. Mutta se on sitten eri asia, mitä niille puhuu. Yleensä on jäänyt vain muutamaan sanaan.
Pitää olla myös jotain puheenaiheita mistä jutella.
Ja hymyileminenkään väsyneenä ei ole helppoa.
En edes halua väkisin vääntää mitään tekohymyä.
Mieluummin oon hymyilemättä, jos ei hymyilytä.

Sitten toisekseen, oon kokenut kiusaamistakin.
Koulussa mua kiusattiin. Intissä meno jatkui.
Ja oon kokenut myös työpaikkakiusausta.
Syy, miksi joudun kiusatuksi, johtunee siitä, että eroan liikaa muista puheenlahjojen osalta.
Olen vain tyhmä.

Tiedätkö, en usko, että sinä olet tyhmä... vaikka niin haluat itsellesi uskotellakin.

Niin, monesti ne puheenaiheet ei alussa olekaan kovin viisaita, kun tavataan uusia ihmisiä. Ei ainakaan minulla. Itse olen sellainen ihminen, että tunnen välillä tekeväni itseni ihan naurunalaiseksi. Kuitenkin kun on myöhemmin puhunut näiden ihmisten kanssa syvemmin, on voinut huomata, että ne omat olettamukset itsestäni on yleensä ihan totaalisen vääriä.

Kiusaamisesta... minuakin on joskus kiusattu niin, etten ymmärrä miten joku kykenee tekemään toiselle ihmiselle sellaista mitä minulle on tehty. Älä jää kuitenkaan menneisyyden vangiksi. Tänään voi olla elämäsi ensimmäinen päivä.

Tiedän, että sanani voivat olla kliseitä mielestäsi... Rukouksessa on kaikki se, mikä voi elämäsi muuttaa. Sinä olet arvokas Jeesukselle.

Tiedätkö, ymmärrän sinua paremmin kuin uskotkaan... olen ollut samassa tilanteessa. Sen takia uskallan sanoa, että sinä olet itsesi pahin vihollinen. Sinä et ole tyhmä... Sinä olet tärkeä ihminen.

Psykologillekin pitää osata puhua, jotta osaa tuoda asiansa oikealla tavalla esiin.
Ja, kun jännitän puhetilanteita niin kovasti, niin sensuroin ilmeisesti ennen, kuin ehdin suuta aukaistakkaan, tärkeimmät pois.
En sillä hetkellä sitä tietoisesti tee.
Yleensä jälkeenpäin vasta huomaa, että sitä ja tätä olisi pitänyt sanoa.
Kerran vain olen ollut lääkärin tykönä, usein huonot puheenlahjat ovat tulleet esille muissa tilanteissa.

Työpaikkaa kysellessä oon saattanut jättää oleellisia asioita kertomatta.
Ja monissa puhunut kaikkea turhaa.
Kerran pääsin jopa haastatteluun asti ja tunaroin sen heti kunnolla. haastattelija ja sen apulainen rupes nauraa.. liian nolo..
Siinä jo mietin, miksi ihmeessä pitää olla minunlaisia.

Ja läheiset eivät pysty sen takia ymmärtää, koska lienen outo heille.
Yhdelle veljelleni sain puhuttua, että nyt ollaan uskoa viemässä. Se järjesti sisarusten kesken sitten keskustelutilaisuuden, johon osallistui siskoja ja veljiä.
En oikein onnistunut tuossakaan, kun mua vastaan osoitettiin syyttäviä sormia.. tiesin osan perusteettomiksi.

No tilaisuuden järjestämä veljeni sanoi, että olkaahan nyt hiljaa ja antakaa tuon puhua..

Ja kun sain sanani ulos, sisaret sanoivat, että me ollaan aina pidetty sua sellaisena, joka valittelee omaa huonouttaan.

No sitten saatiin asiat hoidettua.
Mitään ei ole tapahtunut senkään jälkeen.
Sisareni ovat kovasti erinlaisia, kuin minä.

En vain pysty taipumaan niihin ohjeisiin, mitä mulle annetaan. Mun pitäisi esim hymyillä ja puhua eloisammin. Ja käyttämään maalaisjärkeä, jonka olemassa oloa en vieläkään ole päässyt näkemään.

Usein sanovat vain mulle, että käytä vain rohkeasti sitä järkeä, mikä sulla on.
Kas, kun ei ole oikeasti järkeä..

Lienen liian erinlainen ihminen tähän yhteiskuntaan muutenkin..

Epsylon kirjoitti:

Psykologillekin pitää osata puhua, jotta osaa tuoda asiansa oikealla tavalla esiin.
Ja, kun jännitän puhetilanteita niin kovasti, niin sensuroin ilmeisesti ennen, kuin ehdin suuta aukaistakkaan, tärkeimmät pois.
En sillä hetkellä sitä tietoisesti tee.
Yleensä jälkeenpäin vasta huomaa, että sitä ja tätä olisi pitänyt sanoa.
Kerran vain olen ollut lääkärin tykönä, usein huonot puheenlahjat ovat tulleet esille muissa tilanteissa.

Työpaikkaa kysellessä oon saattanut jättää oleellisia asioita kertomatta.
Ja monissa puhunut kaikkea turhaa.
Kerran pääsin jopa haastatteluun asti ja tunaroin sen heti kunnolla. haastattelija ja sen apulainen rupes nauraa.. liian nolo..
Siinä jo mietin, miksi ihmeessä pitää olla minunlaisia.

Ja läheiset eivät pysty sen takia ymmärtää, koska lienen outo heille.
Yhdelle veljelleni sain puhuttua, että nyt ollaan uskoa viemässä. Se järjesti sisarusten kesken sitten keskustelutilaisuuden, johon osallistui siskoja ja veljiä.
En oikein onnistunut tuossakaan, kun mua vastaan osoitettiin syyttäviä sormia.. tiesin osan perusteettomiksi.

No tilaisuuden järjestämä veljeni sanoi, että olkaahan nyt hiljaa ja antakaa tuon puhua..

Ja kun sain sanani ulos, sisaret sanoivat, että me ollaan aina pidetty sua sellaisena, joka valittelee omaa huonouttaan.

No sitten saatiin asiat hoidettua.
Mitään ei ole tapahtunut senkään jälkeen.
Sisareni ovat kovasti erinlaisia, kuin minä.

En vain pysty taipumaan niihin ohjeisiin, mitä mulle annetaan. Mun pitäisi esim hymyillä ja puhua eloisammin. Ja käyttämään maalaisjärkeä, jonka olemassa oloa en vieläkään ole päässyt näkemään.

Usein sanovat vain mulle, että käytä vain rohkeasti sitä järkeä, mikä sulla on.
Kas, kun ei ole oikeasti järkeä..

Lienen liian erinlainen ihminen tähän yhteiskuntaan muutenkin..

Voisitko sinä esim. tulostaa nämä kirjoituksesi ja lykätä ne jollekin asiantuntijalle: psykologille tms. kouraan, niistähän se selviäisi mikä elämäntilanteesi on ja millaista apua tarvitset, jos et kerran saa sanotuksi näitä ääneen.

sinä... kirjoitti:

Voisitko sinä esim. tulostaa nämä kirjoituksesi ja lykätä ne jollekin asiantuntijalle: psykologille tms. kouraan, niistähän se selviäisi mikä elämäntilanteesi on ja millaista apua tarvitset, jos et kerran saa sanotuksi näitä ääneen.

Yläasteella kokeilin jo kirjeen muodossa kirjoittaa ongelmiani koulun terkalle. En saanut sieltä koskaan mitään vastauksia..

Täytyy kokeilla tuota, mutta tekstiä pitää muuttaa.
Siinä en halua tuoda esille uskoani. siis kirjeessä.

Onkin vaikeaa, miten muokkaan kirjoittamani, että psykologikin ymmärtäisi sen oikein.

Vakaumukseni annan silti näkyä, eli vois kirjoittaa, että haluaisin lopettaa itseni, mutta vakaumus estää sen.. tieto siitä, että sitä oltais sen jälkeen kadotuksessa..

Epsylon kirjoitti:

Yläasteella kokeilin jo kirjeen muodossa kirjoittaa ongelmiani koulun terkalle. En saanut sieltä koskaan mitään vastauksia..

Täytyy kokeilla tuota, mutta tekstiä pitää muuttaa.
Siinä en halua tuoda esille uskoani. siis kirjeessä.

Onkin vaikeaa, miten muokkaan kirjoittamani, että psykologikin ymmärtäisi sen oikein.

Vakaumukseni annan silti näkyä, eli vois kirjoittaa, että haluaisin lopettaa itseni, mutta vakaumus estää sen.. tieto siitä, että sitä oltais sen jälkeen kadotuksessa..

"rohkenethan maailmassa uskoasi tunnustaa onhan jeesus auttamassa maailmalta pilkan saat"

älä kätke vaan anna näkyä, vaikeahan ja raskas sitä on uskoa jos ei sitä jaksa tunnustaa.

jokaiselle lukijalle. Ei mennyt Jeesuskaan hätää kärsivien ohitse.


Auto kannattaa myydä heti alkuunsa ja jos ei itse osaa, silloin pyytää siihenkin apua.

Kaikki ylimääräiset menot pois. Ja sitten pikku hiljaa taas niitä lisäämään, kun sen aika tulee.

opetusta kirjoitti:

jokaiselle lukijalle. Ei mennyt Jeesuskaan hätää kärsivien ohitse.


Auto kannattaa myydä heti alkuunsa ja jos ei itse osaa, silloin pyytää siihenkin apua.

Kaikki ylimääräiset menot pois. Ja sitten pikku hiljaa taas niitä lisäämään, kun sen aika tulee.

tuohan on aivan yksinkertaista, että noin pitäisi toimiakkin.
En ole niin tyhmä, ettenkö tuota tietäisi.

Mutta ongelma onkin siinä, että saan hoidettua nuo asiat. Yleensä nuo asiat ovat ihmisille aivan yksinkertaisen helppoja asioita ja niin pitäisikin.

Oon yrittänyt kerätä voimia ja rohkeutta, mutta en ole vain kyennyt siihen.

En halua siksi hirveästi julkisesti valitella omia heikkouksia, koska suurin osa ihmisistä niitä ei kuitenkaan ymmärrä. Olen vain pudonnut yhteiskunnasta luusereiden joukkoon.
Meitä kutsutaan yleensä nimellä ns. syrjäytyneet.

Tuskin kukaan tahallaan haluaa syrjäytyä..

siis aivan erilaisessa asemassa, kuin yksikään veljistäni. Kaikki valmistuneet ovat jo töissä ja kaikilla sisaruksillani on kavereita.
Ja kukaan ei ole joutunut kiusatuksi, tai on, mutta on osannut itse hoitaa vaikeat tilanteet.
Eli kiusaamiset ovat jääneet lyhemmiksi.
Ovat saaneet myös entisiä kiusaajiaan kavereiksi.

Itse olin jo ala-asteella ilman kaveria. Vain muutamia oli välillä, mutta nekin ennen pitkään menetin, kun heitä ei enää kiinnostanut samat asiat kuin mua. koin jo kuudennella luokalla monesti pitkästymistä elämään.

Sisareni ei sen takia voi ymmärtää kaltaisiani, koska heille kaverien hommaaminenkin on ollut ihan itsestään selvää. Oon liian erilainen ympäröiviin ihmisiin nähden.
En oikeastaan tiedä, mitä järkeää minunlaisen on edes elää täällä muiden keskellä..

Epsylon kirjoitti:

siis aivan erilaisessa asemassa, kuin yksikään veljistäni. Kaikki valmistuneet ovat jo töissä ja kaikilla sisaruksillani on kavereita.
Ja kukaan ei ole joutunut kiusatuksi, tai on, mutta on osannut itse hoitaa vaikeat tilanteet.
Eli kiusaamiset ovat jääneet lyhemmiksi.
Ovat saaneet myös entisiä kiusaajiaan kavereiksi.

Itse olin jo ala-asteella ilman kaveria. Vain muutamia oli välillä, mutta nekin ennen pitkään menetin, kun heitä ei enää kiinnostanut samat asiat kuin mua. koin jo kuudennella luokalla monesti pitkästymistä elämään.

Sisareni ei sen takia voi ymmärtää kaltaisiani, koska heille kaverien hommaaminenkin on ollut ihan itsestään selvää. Oon liian erilainen ympäröiviin ihmisiin nähden.
En oikeastaan tiedä, mitä järkeää minunlaisen on edes elää täällä muiden keskellä..

järkyttävästi kirjoitusvirheitä. en osaa enää kymmensormijärjestelmää ollenkaan...

Epsylon kirjoitti:

siis aivan erilaisessa asemassa, kuin yksikään veljistäni. Kaikki valmistuneet ovat jo töissä ja kaikilla sisaruksillani on kavereita.
Ja kukaan ei ole joutunut kiusatuksi, tai on, mutta on osannut itse hoitaa vaikeat tilanteet.
Eli kiusaamiset ovat jääneet lyhemmiksi.
Ovat saaneet myös entisiä kiusaajiaan kavereiksi.

Itse olin jo ala-asteella ilman kaveria. Vain muutamia oli välillä, mutta nekin ennen pitkään menetin, kun heitä ei enää kiinnostanut samat asiat kuin mua. koin jo kuudennella luokalla monesti pitkästymistä elämään.

Sisareni ei sen takia voi ymmärtää kaltaisiani, koska heille kaverien hommaaminenkin on ollut ihan itsestään selvää. Oon liian erilainen ympäröiviin ihmisiin nähden.
En oikeastaan tiedä, mitä järkeää minunlaisen on edes elää täällä muiden keskellä..

..uskonveljeä, jolle voisit puhua asioista ?

Onko kirkon diakoniatyöntekijään yhteydenotto mahdollista ? Siellä kyllä auliisti autetaan !

Rukoilen puolestasi !

Toivoa on kirjoitti:

..uskonveljeä, jolle voisit puhua asioista ?

Onko kirkon diakoniatyöntekijään yhteydenotto mahdollista ? Siellä kyllä auliisti autetaan !

Rukoilen puolestasi !

mutta diakonityöntekijöihin on aivan yhtä vaikeaa ottaa yhteyttä, kuin psykologeihinkin.
Ja yleensä psykologit osaavat auttaa paremmin elämän ongelmissa.

En halua sotkea masennusta uskon kans. Uskosta on kyllä mahdollisuus puhua erikseen. Tämä masennus vain tekee uskomisen välillä vaikeaksi.
Jos pääsisin tästä masennuksesta, niin uskominenkin helpottuisi.

Eli vähän tietoa, onko mulla oikeasti mahdollisuus selvitä, ja onko mulla mahdollisuuksia oppiakkaan järjestelmällisemmäksi. eli niin, että osaisin laittaa tärkeät paperit tietyille paikoille jne.

Ja että löytäisin haluamani asiapaperin samantien, ettei asiat jäisi niistä kiinni.
Mulla on mm. päässyt hukkumaan todistus varusmiespalveluksesta.
Muistinikin saisi olla vähän parempi. tai paremminkin järkeni.

Olin myymässä yhtä autoa, ja kun multa kysyttiin teknisiä tietoja, en tiennyt mistään mitään.
Ja tehtyjä huoltoja. Olin tehnyt useita huoltoja siihen, mutta en ollut laittanut niitä mihinkään ylös. Multa kysyttiin, onko vaihdettu hihnoja tms.. vähän ostajat rupes nauramaan, kun en tiennyt mistään mitään. En muistanut edes uusinta huoltoa. Se oli jokin sähkövika, joka johtui jostain säätimestä tms.. ostajat nauroi, että noinko paljon tiedät omasta autosta.
No he sitten tinkasivat ja saivat yli puoleen hintaan pyydetystä.
Ajattelin, että antaa mennä vain siihen hintaan, ja että oma syy, kun pitää olla niin huono muisti, ettei muista tehtyjä remontteja.

Nyt multa kysyttiin, montako kilometriä on ajettu jollain remmillä. en kai minä tiedä. ja että onko tehty suurempia remontteja. en tiedä. kyllä myyjä mulle jotain sanoi, mutta kun en tiedä.
Olen aina vain sanonut, että huoltokirjassa näkyy. ja sielläkin lähinnä vain ne, jotka edellinen omistaja teki. minä en ikinä muista lisätä huoltoja kirjaan.. Tympii. miten voin olla niin hajamielinen..
Aina aion, mutta mitään ei tapahdu..
Oon pöllö mikä pöllö..

Epsylon kirjoitti:

mutta diakonityöntekijöihin on aivan yhtä vaikeaa ottaa yhteyttä, kuin psykologeihinkin.
Ja yleensä psykologit osaavat auttaa paremmin elämän ongelmissa.

En halua sotkea masennusta uskon kans. Uskosta on kyllä mahdollisuus puhua erikseen. Tämä masennus vain tekee uskomisen välillä vaikeaksi.
Jos pääsisin tästä masennuksesta, niin uskominenkin helpottuisi.

Eli vähän tietoa, onko mulla oikeasti mahdollisuus selvitä, ja onko mulla mahdollisuuksia oppiakkaan järjestelmällisemmäksi. eli niin, että osaisin laittaa tärkeät paperit tietyille paikoille jne.

Ja että löytäisin haluamani asiapaperin samantien, ettei asiat jäisi niistä kiinni.
Mulla on mm. päässyt hukkumaan todistus varusmiespalveluksesta.
Muistinikin saisi olla vähän parempi. tai paremminkin järkeni.

Olin myymässä yhtä autoa, ja kun multa kysyttiin teknisiä tietoja, en tiennyt mistään mitään.
Ja tehtyjä huoltoja. Olin tehnyt useita huoltoja siihen, mutta en ollut laittanut niitä mihinkään ylös. Multa kysyttiin, onko vaihdettu hihnoja tms.. vähän ostajat rupes nauramaan, kun en tiennyt mistään mitään. En muistanut edes uusinta huoltoa. Se oli jokin sähkövika, joka johtui jostain säätimestä tms.. ostajat nauroi, että noinko paljon tiedät omasta autosta.
No he sitten tinkasivat ja saivat yli puoleen hintaan pyydetystä.
Ajattelin, että antaa mennä vain siihen hintaan, ja että oma syy, kun pitää olla niin huono muisti, ettei muista tehtyjä remontteja.

Nyt multa kysyttiin, montako kilometriä on ajettu jollain remmillä. en kai minä tiedä. ja että onko tehty suurempia remontteja. en tiedä. kyllä myyjä mulle jotain sanoi, mutta kun en tiedä.
Olen aina vain sanonut, että huoltokirjassa näkyy. ja sielläkin lähinnä vain ne, jotka edellinen omistaja teki. minä en ikinä muista lisätä huoltoja kirjaan.. Tympii. miten voin olla niin hajamielinen..
Aina aion, mutta mitään ei tapahdu..
Oon pöllö mikä pöllö..

..uskonveljeä, jonka kanssa keskustelisit ja ottaisit hänet mukaan tueksi sinne ensimmäiselle psykologin käynnille mukaan - niin että saisit mennyksi sinne ?

Toivoa on kirjoitti:

..uskonveljeä, jonka kanssa keskustelisit ja ottaisit hänet mukaan tueksi sinne ensimmäiselle psykologin käynnille mukaan - niin että saisit mennyksi sinne ?

uskovaisia kavereita ainuttakaan.
olen yrittänyt hankkia sellaisia, mutta en ole onnistunut löytämään.
Olis kiva tietää, mitä teen väärin.
Selät kääntyvät, kun tuun luokse.
Ja mulle ei kerrota mitään, minne mahdollisesti kokoontuvat seurojen jälkeen.
Oon auttamattomasti erinlainen. Tiedän, että olen
varmasti riesa monelle. Tyydyn helpommin olemaan yksin vapaa-ajalla.
Seuroissa tulee aina "oltua" jonkin kans. eipä me juurikaan sanoja vaihdeta.
Jokin minussa mättää, mutten tiedä, mikä..

Epsylon kirjoitti:

uskovaisia kavereita ainuttakaan.
olen yrittänyt hankkia sellaisia, mutta en ole onnistunut löytämään.
Olis kiva tietää, mitä teen väärin.
Selät kääntyvät, kun tuun luokse.
Ja mulle ei kerrota mitään, minne mahdollisesti kokoontuvat seurojen jälkeen.
Oon auttamattomasti erinlainen. Tiedän, että olen
varmasti riesa monelle. Tyydyn helpommin olemaan yksin vapaa-ajalla.
Seuroissa tulee aina "oltua" jonkin kans. eipä me juurikaan sanoja vaihdeta.
Jokin minussa mättää, mutten tiedä, mikä..

..se ensimmäinen kontakti psykologiin !

Voisitko ajatella soittaa ensin, jos meneminen tuntuu liian suurelta kynnykseltä.

Entäpä jossakin aiemmin oli mainitaa asioiden paperille laittamisesta ja ja jos lähettäisit sen sähköpostina vaikka sille psykologille, jonne olit jo ajelemassa ? Tuntuuko hassulta ajatukselta ?

Pitäisi saada se keskustelu jotenkin käyntiin, jotta vyyhti alkaisi purkautumaan.

Monesti huomaa itsessään kun ongelmia itse liian kauan murehtii, että ne ainakin minun päässä alkaa saada liian suuret mittasuhteet. Kun ne sitten on pystynyt keskustelemaan huomaa, että eihän ne nyt maata kaatavia asioita olleetkaan.

Epsylon kirjoitti:

uskovaisia kavereita ainuttakaan.
olen yrittänyt hankkia sellaisia, mutta en ole onnistunut löytämään.
Olis kiva tietää, mitä teen väärin.
Selät kääntyvät, kun tuun luokse.
Ja mulle ei kerrota mitään, minne mahdollisesti kokoontuvat seurojen jälkeen.
Oon auttamattomasti erinlainen. Tiedän, että olen
varmasti riesa monelle. Tyydyn helpommin olemaan yksin vapaa-ajalla.
Seuroissa tulee aina "oltua" jonkin kans. eipä me juurikaan sanoja vaihdeta.
Jokin minussa mättää, mutten tiedä, mikä..

Minusta sinussa ei mätä mikään muu kuin vääristynyt omakuva ja huono itsetunto. Onko elämässäsi tapahtunut jotakin sellaista, joka on murentanut itsetuntosi?

Minulla on eräs tuttava, joka on ihan Ok ulkonäöltään ja älykäskin hän on, mutta kun hänen itsetuntonsa on nollassa, hän karkottaa omalla käytöksellään ihmiset luotaan. Hän kävelee ryhdittömästi (yrittää kai olla huomaamaton), on hymytön ja arka keskustelemaan, ja siksi sekoaa ajatuksissaan ja sanoissaan. Hän halveksii ja haukkuu itseään jatkuvasti.
... tai minun olisi kai pitänyt puhua menneessä aikamuodossa, koska hän on alkanut käyttäytyä erilailla äitini saatua kiinnitettyä hänen huomionsa hänen ongelmiensa alkujuurille (eli juuri mm.huonoon itsetuntoon ja itsensä halveksimiseen)...ja kas kummaa, hän on kuin eri ihminen ja saa ympärillään olevilta ihmisiltä "eri ihmisen" kohteluakin.

Lopeta itsesi halventaminen, äläkä kiusaa niinkin hyvää kaveria kuin omaa itseäsi ;)

Epsylon kirjoitti:

uskovaisia kavereita ainuttakaan.
olen yrittänyt hankkia sellaisia, mutta en ole onnistunut löytämään.
Olis kiva tietää, mitä teen väärin.
Selät kääntyvät, kun tuun luokse.
Ja mulle ei kerrota mitään, minne mahdollisesti kokoontuvat seurojen jälkeen.
Oon auttamattomasti erinlainen. Tiedän, että olen
varmasti riesa monelle. Tyydyn helpommin olemaan yksin vapaa-ajalla.
Seuroissa tulee aina "oltua" jonkin kans. eipä me juurikaan sanoja vaihdeta.
Jokin minussa mättää, mutten tiedä, mikä..

masennuslääkkeitä, itselläni on ollut myös melkoista tuskaa aikaisemmin mutta olen nyt kuntoutumassa, oli myös sosiaalisia ongelmia(AINA OLLUT) paljon ja itsetunto matalalla ja työ/toimintakyky huvennut ja mieli maassa.

veljelläni oli myös samanlaista ongelmaa, hän vain ehti sairastamaan pitempään masennuslääkkeitä vaihdellen, nyt hän on ollut loistavassa kunnossa ja epäilen että itsekin olen menossa samaan suuntaan, vaikkakin hiljalleen, tiedän että se vie aikaa mutta taas ajatus kulkee ja suunnitelmat täyttää mielen...

veljeni käytti cipralexia ja samaa käytän itsekin se vaan jotenkin on pikkuhiljaa ohjannut ajatuksia uusille uomille, tietenkin oma tahto on ollut myös parantua mutta piti ottaa lääke vetäjäksi kun ei syvästä masiksesta ja ongelmista muuten nousta kun kyse on kuitenkin osittain aivojen kemiallisesta ongelmasta.

olen saanut entisiä ystäviäkin takaisin, toivon sydämestäni että sinäkin paranisit ja saisit ystäviä...

avun saanut kirjoitti:

masennuslääkkeitä, itselläni on ollut myös melkoista tuskaa aikaisemmin mutta olen nyt kuntoutumassa, oli myös sosiaalisia ongelmia(AINA OLLUT) paljon ja itsetunto matalalla ja työ/toimintakyky huvennut ja mieli maassa.

veljelläni oli myös samanlaista ongelmaa, hän vain ehti sairastamaan pitempään masennuslääkkeitä vaihdellen, nyt hän on ollut loistavassa kunnossa ja epäilen että itsekin olen menossa samaan suuntaan, vaikkakin hiljalleen, tiedän että se vie aikaa mutta taas ajatus kulkee ja suunnitelmat täyttää mielen...

veljeni käytti cipralexia ja samaa käytän itsekin se vaan jotenkin on pikkuhiljaa ohjannut ajatuksia uusille uomille, tietenkin oma tahto on ollut myös parantua mutta piti ottaa lääke vetäjäksi kun ei syvästä masiksesta ja ongelmista muuten nousta kun kyse on kuitenkin osittain aivojen kemiallisesta ongelmasta.

olen saanut entisiä ystäviäkin takaisin, toivon sydämestäni että sinäkin paranisit ja saisit ystäviä...

Onko noilla masennuslääkkeillä sivuvaikutuksia?
Itse olen kuullut sellaisia, että niillä voi olla pahimmillaan sellaisia haittavaikutuksia, jotka esiintyvät hermostumisina.
On jopa peloteltu, että joistain masennuslääkkeistä jää riippuvaiseksi, ja jos lääkettä ei saa, niin voi saada muita psyykkisiä sairauksia, esim skitsofrenian kaltaisia.

Mua pelottaa ajatuskin, että lääkkeet laittaisivatkin minut pilalle.

Jouduitko kokeilemaan erilääkkeiden välillä, ja ilmenikö missään välissä epätoivottuja ongelmia?

Ja onko ne kalliita?
Mua kiinnostais itsensä hoito niin, että ensin hoidettais psykologilla ja myöhemmin mahdollisesti psykologin käyntien rinnalla lääkkeitä.
Mutta onkohan se kallista lystiä.?

Meinaan vain, ku mulla ei ole hirveästi rahaa.

Epsylon kirjoitti:

Onko noilla masennuslääkkeillä sivuvaikutuksia?
Itse olen kuullut sellaisia, että niillä voi olla pahimmillaan sellaisia haittavaikutuksia, jotka esiintyvät hermostumisina.
On jopa peloteltu, että joistain masennuslääkkeistä jää riippuvaiseksi, ja jos lääkettä ei saa, niin voi saada muita psyykkisiä sairauksia, esim skitsofrenian kaltaisia.

Mua pelottaa ajatuskin, että lääkkeet laittaisivatkin minut pilalle.

Jouduitko kokeilemaan erilääkkeiden välillä, ja ilmenikö missään välissä epätoivottuja ongelmia?

Ja onko ne kalliita?
Mua kiinnostais itsensä hoito niin, että ensin hoidettais psykologilla ja myöhemmin mahdollisesti psykologin käyntien rinnalla lääkkeitä.
Mutta onkohan se kallista lystiä.?

Meinaan vain, ku mulla ei ole hirveästi rahaa.

(Varmuudeksimainitsen, etten ole tuo edeltävän viestin kirjoittaja.)

Toivottavasti linjasi on vielä auki.
Olen käyttänyt reilu kolme vuotta mielialalääkitystä.
En tosin yhtäjaksoisesti, sillä en ymmärtänyt, että pitkäkestoisessa masennuksessa on käytettävä lääkettä pitkään senkin jälkeen kun tuntuu ettei olisi enää tarpeen. Joko lääkäri ei sitä ensimm. kerralla lainkaan sanonut, tai sitten se meni vain ohi korvien. Jätin pariin kertaan noin puoleksi vuodeksi reseptin uusimatta, kun oloni oli joparempi, ja kerran puolitin tabletin ajatellen sen riittävän. Parempi se olikin kuin ei mitään.

Sitten unettomuus, aamuöiset heräämiset ahdistukseen, kaiken tuntumiseen tarkoituksettomalta, toivottomalta että elämästä voisi tulla enää mitään mielekästä. Tai heräsin normaaliin aikaan, mutta kuristavaan yksinäisyyteen, josta luulin jo päässeeni. Päiväsin aloin olla taas yhtä saamaton, tarmoton ja ponneton kuin aina ennenkin. Mielen alkoi vallata tuttu mitä-millään-on-mitään-väliä-elämä-on-mennyt-tunnelma yms.

Viimeksi reseptiä uusiessani lääkärisetä tähdensi juuri tätä, että lääkettä on käytettävä kuukausia olon kohenemisen jälkeen, varsinkin, jos kyse on vuosikausia kestäneestä masennuksesta. Yleinen virhe on kuulemma juuri tuo, että käyttö lopetetaan liian pian olon helpotettua. -Muista siis tämä, sinunkin masennuksesi on jo varhaisesta nuoruudesta peräisin.

Lääkäri kertoi vielä käyttämästäni lääkkeestä, (tai lääkeryhmästä) että se ei vaikuta jos elimistö ei sitä tarvitse, eikä aiheuta siten riippuvuutta. Ja vihdoin pääsen nimiin: Zoloft, Sertralin ivax ja Sertralin Krka. Kaikissa on sama vaikuttaja-aine, serotoniinin takaisinoton estäjä. Em:sta en muista enää hintaa, mutta tuntui aika kalliilta. Sitten markkinoille oli tullut kilpailevia eri tehtaitten vastaavia, joista vuorotellen on ollut halvempi noista jäkimmäisistä jompi kumpi. Kesän alussa 100 kpl:n paketti maksoi vähän alta 12€. Laki velvoittaa nykyään apteekin esittelemään halvemmat vaihtoehdot, jos reseptiin merkitty on kalliimpi.

Sitten oma kokemukseni noista lääkkeistä. Ainoana hieman epämiellyttävänä tuntemuksena oli ihan ens. kuurin alkupäivinä hermostuttavat sävähdykset kuin kuumeessa. Kun sanoin siitä lääkärille, hän neuvoi vaihtamaan tabletin oton ajankohtaa illaksi. Reseptiin oli kirjoitettu aamulla. Tein niin, ja se auttoi. Joskus on tuntunut aamuvarhaisella lievästi samankaltaisia sävähdyksiä, mutta se ei ole tuntunut häiritsevältä. Olen huomannut, että niitä ei ole pitkään ollut lainkaan, joten arvelen lähestyvän ajan, etten ainetta enää tarvitse.

Mitään muita epämiellyttäviä vaikutuksia ei ole ollut, siis oikeasti ei mitään. Kuulemasi kauhukuvat ovat ehkä olleet totta joskus ennen vanhaan. Jos muistan oikein, niin 10-15 vuoden ajan on ollut käyt. katsoen sivuvaikutuksettomia lääkkeitä.

Mitään katastrofia ei tapahdu, vaikka lääkkeen unohtaisi joskus ottamatta, yhdestä kahdesta ei tapahdu vielä mitään, vaikutus vain vähitellen lakkaa. Samankaltaiset oireet alkavat palailla. Mitään yhtäkkistä ei tapahdu. En tietääkseni ole ottanut kahta tablettia illassa, mutta en usko siitäkään mitään mullistusta seuraavan.

Ennätin käydä terapiassa parisen vuotta, enne kuin t. ehdotti mielialalääkitystä. Senkin jälkeen meni noin vuosi, enne kuin sain aikaiseksi hoitaa asian. Siinä vaiheessa se oli kiinni vain siitä, etten saanut aikaiseksi, enkä tainnut pitää sitä vieläkään kovin aiheellisena. Myöhemmin kun minulla oli kerrottavana hyviä vaikutuksia lääkkeestä, hän sanoi että olisin kauhistunut, jos hän olisi ehdottanut sitä heti alkuun. En muista tuoneeni ilmi varautuneisuuttani lääkitystä kohtaan, mutta kaipa hän sen pystyi havaitsemaan, niin että sanoi asiasta suoraan vasta kun tiesi minun olevan sille vastaanottavainen. Koetan tällä selvityksellä hälventää epäluuloasi mielialalääkitystä kohtaan.

Kuvailemasi unohtelut, muistivaikeudet, kaaos papereissa yms. eivät ole tyhmyyttä ja järjen puutetta, vaan masennusta, ja syvää sellaista. Kun olen itse hyvän matkaa toipunut, uskallan omasta kokemuksestani niin sanoa.

JOs olet vielä valveilla, niin ota puhelinluettelo esiin ja etsi valmiiksi esiin kuntasi terveyskeskus ja käännä kohta auki. Aamulla sitten varaat ajan psykologille suoraan, suosittelen niin päin. Tk-psykol. on ilmaista.

Odottelen Hoo M:n kanssa, että kerrot miten kävi.

merja kirjoitti:

(Varmuudeksimainitsen, etten ole tuo edeltävän viestin kirjoittaja.)

Toivottavasti linjasi on vielä auki.
Olen käyttänyt reilu kolme vuotta mielialalääkitystä.
En tosin yhtäjaksoisesti, sillä en ymmärtänyt, että pitkäkestoisessa masennuksessa on käytettävä lääkettä pitkään senkin jälkeen kun tuntuu ettei olisi enää tarpeen. Joko lääkäri ei sitä ensimm. kerralla lainkaan sanonut, tai sitten se meni vain ohi korvien. Jätin pariin kertaan noin puoleksi vuodeksi reseptin uusimatta, kun oloni oli joparempi, ja kerran puolitin tabletin ajatellen sen riittävän. Parempi se olikin kuin ei mitään.

Sitten unettomuus, aamuöiset heräämiset ahdistukseen, kaiken tuntumiseen tarkoituksettomalta, toivottomalta että elämästä voisi tulla enää mitään mielekästä. Tai heräsin normaaliin aikaan, mutta kuristavaan yksinäisyyteen, josta luulin jo päässeeni. Päiväsin aloin olla taas yhtä saamaton, tarmoton ja ponneton kuin aina ennenkin. Mielen alkoi vallata tuttu mitä-millään-on-mitään-väliä-elämä-on-mennyt-tunnelma yms.

Viimeksi reseptiä uusiessani lääkärisetä tähdensi juuri tätä, että lääkettä on käytettävä kuukausia olon kohenemisen jälkeen, varsinkin, jos kyse on vuosikausia kestäneestä masennuksesta. Yleinen virhe on kuulemma juuri tuo, että käyttö lopetetaan liian pian olon helpotettua. -Muista siis tämä, sinunkin masennuksesi on jo varhaisesta nuoruudesta peräisin.

Lääkäri kertoi vielä käyttämästäni lääkkeestä, (tai lääkeryhmästä) että se ei vaikuta jos elimistö ei sitä tarvitse, eikä aiheuta siten riippuvuutta. Ja vihdoin pääsen nimiin: Zoloft, Sertralin ivax ja Sertralin Krka. Kaikissa on sama vaikuttaja-aine, serotoniinin takaisinoton estäjä. Em:sta en muista enää hintaa, mutta tuntui aika kalliilta. Sitten markkinoille oli tullut kilpailevia eri tehtaitten vastaavia, joista vuorotellen on ollut halvempi noista jäkimmäisistä jompi kumpi. Kesän alussa 100 kpl:n paketti maksoi vähän alta 12€. Laki velvoittaa nykyään apteekin esittelemään halvemmat vaihtoehdot, jos reseptiin merkitty on kalliimpi.

Sitten oma kokemukseni noista lääkkeistä. Ainoana hieman epämiellyttävänä tuntemuksena oli ihan ens. kuurin alkupäivinä hermostuttavat sävähdykset kuin kuumeessa. Kun sanoin siitä lääkärille, hän neuvoi vaihtamaan tabletin oton ajankohtaa illaksi. Reseptiin oli kirjoitettu aamulla. Tein niin, ja se auttoi. Joskus on tuntunut aamuvarhaisella lievästi samankaltaisia sävähdyksiä, mutta se ei ole tuntunut häiritsevältä. Olen huomannut, että niitä ei ole pitkään ollut lainkaan, joten arvelen lähestyvän ajan, etten ainetta enää tarvitse.

Mitään muita epämiellyttäviä vaikutuksia ei ole ollut, siis oikeasti ei mitään. Kuulemasi kauhukuvat ovat ehkä olleet totta joskus ennen vanhaan. Jos muistan oikein, niin 10-15 vuoden ajan on ollut käyt. katsoen sivuvaikutuksettomia lääkkeitä.

Mitään katastrofia ei tapahdu, vaikka lääkkeen unohtaisi joskus ottamatta, yhdestä kahdesta ei tapahdu vielä mitään, vaikutus vain vähitellen lakkaa. Samankaltaiset oireet alkavat palailla. Mitään yhtäkkistä ei tapahdu. En tietääkseni ole ottanut kahta tablettia illassa, mutta en usko siitäkään mitään mullistusta seuraavan.

Ennätin käydä terapiassa parisen vuotta, enne kuin t. ehdotti mielialalääkitystä. Senkin jälkeen meni noin vuosi, enne kuin sain aikaiseksi hoitaa asian. Siinä vaiheessa se oli kiinni vain siitä, etten saanut aikaiseksi, enkä tainnut pitää sitä vieläkään kovin aiheellisena. Myöhemmin kun minulla oli kerrottavana hyviä vaikutuksia lääkkeestä, hän sanoi että olisin kauhistunut, jos hän olisi ehdottanut sitä heti alkuun. En muista tuoneeni ilmi varautuneisuuttani lääkitystä kohtaan, mutta kaipa hän sen pystyi havaitsemaan, niin että sanoi asiasta suoraan vasta kun tiesi minun olevan sille vastaanottavainen. Koetan tällä selvityksellä hälventää epäluuloasi mielialalääkitystä kohtaan.

Kuvailemasi unohtelut, muistivaikeudet, kaaos papereissa yms. eivät ole tyhmyyttä ja järjen puutetta, vaan masennusta, ja syvää sellaista. Kun olen itse hyvän matkaa toipunut, uskallan omasta kokemuksestani niin sanoa.

JOs olet vielä valveilla, niin ota puhelinluettelo esiin ja etsi valmiiksi esiin kuntasi terveyskeskus ja käännä kohta auki. Aamulla sitten varaat ajan psykologille suoraan, suosittelen niin päin. Tk-psykol. on ilmaista.

Odottelen Hoo M:n kanssa, että kerrot miten kävi.

kanssa tätä mieltä että olosi ei kamalammaksi voi enää lääkkeillä tulla mitä se on nyt. Ja kaikki tuo kaaoksen tunne, johtunee varmaan masennuksesta. Joskus voi tulla aika ,että ihmettelet, että miten oli muka niin vaikea hoitaa joku pikku asia. Uskon, että kun olosi kohenee jaksat alkaa hoitamaan omia asioitasi kuntoon pikku hiljaa. Siskoni on sairastanut syvän masennuksen itsemurhayrityksineen. Tällä hetkellä on toipunut, on työpaikka, osti oman asunnon, seurustelee ja on muutenkin ihan tyytyväinen elämäänsä. Tälläisia tarinoita on varmaan tuhansia. muista kuitenkin että toipunen ei tapahdu hetkessä. vuosia varmaan menee...

merja kirjoitti:

(Varmuudeksimainitsen, etten ole tuo edeltävän viestin kirjoittaja.)

Toivottavasti linjasi on vielä auki.
Olen käyttänyt reilu kolme vuotta mielialalääkitystä.
En tosin yhtäjaksoisesti, sillä en ymmärtänyt, että pitkäkestoisessa masennuksessa on käytettävä lääkettä pitkään senkin jälkeen kun tuntuu ettei olisi enää tarpeen. Joko lääkäri ei sitä ensimm. kerralla lainkaan sanonut, tai sitten se meni vain ohi korvien. Jätin pariin kertaan noin puoleksi vuodeksi reseptin uusimatta, kun oloni oli joparempi, ja kerran puolitin tabletin ajatellen sen riittävän. Parempi se olikin kuin ei mitään.

Sitten unettomuus, aamuöiset heräämiset ahdistukseen, kaiken tuntumiseen tarkoituksettomalta, toivottomalta että elämästä voisi tulla enää mitään mielekästä. Tai heräsin normaaliin aikaan, mutta kuristavaan yksinäisyyteen, josta luulin jo päässeeni. Päiväsin aloin olla taas yhtä saamaton, tarmoton ja ponneton kuin aina ennenkin. Mielen alkoi vallata tuttu mitä-millään-on-mitään-väliä-elämä-on-mennyt-tunnelma yms.

Viimeksi reseptiä uusiessani lääkärisetä tähdensi juuri tätä, että lääkettä on käytettävä kuukausia olon kohenemisen jälkeen, varsinkin, jos kyse on vuosikausia kestäneestä masennuksesta. Yleinen virhe on kuulemma juuri tuo, että käyttö lopetetaan liian pian olon helpotettua. -Muista siis tämä, sinunkin masennuksesi on jo varhaisesta nuoruudesta peräisin.

Lääkäri kertoi vielä käyttämästäni lääkkeestä, (tai lääkeryhmästä) että se ei vaikuta jos elimistö ei sitä tarvitse, eikä aiheuta siten riippuvuutta. Ja vihdoin pääsen nimiin: Zoloft, Sertralin ivax ja Sertralin Krka. Kaikissa on sama vaikuttaja-aine, serotoniinin takaisinoton estäjä. Em:sta en muista enää hintaa, mutta tuntui aika kalliilta. Sitten markkinoille oli tullut kilpailevia eri tehtaitten vastaavia, joista vuorotellen on ollut halvempi noista jäkimmäisistä jompi kumpi. Kesän alussa 100 kpl:n paketti maksoi vähän alta 12€. Laki velvoittaa nykyään apteekin esittelemään halvemmat vaihtoehdot, jos reseptiin merkitty on kalliimpi.

Sitten oma kokemukseni noista lääkkeistä. Ainoana hieman epämiellyttävänä tuntemuksena oli ihan ens. kuurin alkupäivinä hermostuttavat sävähdykset kuin kuumeessa. Kun sanoin siitä lääkärille, hän neuvoi vaihtamaan tabletin oton ajankohtaa illaksi. Reseptiin oli kirjoitettu aamulla. Tein niin, ja se auttoi. Joskus on tuntunut aamuvarhaisella lievästi samankaltaisia sävähdyksiä, mutta se ei ole tuntunut häiritsevältä. Olen huomannut, että niitä ei ole pitkään ollut lainkaan, joten arvelen lähestyvän ajan, etten ainetta enää tarvitse.

Mitään muita epämiellyttäviä vaikutuksia ei ole ollut, siis oikeasti ei mitään. Kuulemasi kauhukuvat ovat ehkä olleet totta joskus ennen vanhaan. Jos muistan oikein, niin 10-15 vuoden ajan on ollut käyt. katsoen sivuvaikutuksettomia lääkkeitä.

Mitään katastrofia ei tapahdu, vaikka lääkkeen unohtaisi joskus ottamatta, yhdestä kahdesta ei tapahdu vielä mitään, vaikutus vain vähitellen lakkaa. Samankaltaiset oireet alkavat palailla. Mitään yhtäkkistä ei tapahdu. En tietääkseni ole ottanut kahta tablettia illassa, mutta en usko siitäkään mitään mullistusta seuraavan.

Ennätin käydä terapiassa parisen vuotta, enne kuin t. ehdotti mielialalääkitystä. Senkin jälkeen meni noin vuosi, enne kuin sain aikaiseksi hoitaa asian. Siinä vaiheessa se oli kiinni vain siitä, etten saanut aikaiseksi, enkä tainnut pitää sitä vieläkään kovin aiheellisena. Myöhemmin kun minulla oli kerrottavana hyviä vaikutuksia lääkkeestä, hän sanoi että olisin kauhistunut, jos hän olisi ehdottanut sitä heti alkuun. En muista tuoneeni ilmi varautuneisuuttani lääkitystä kohtaan, mutta kaipa hän sen pystyi havaitsemaan, niin että sanoi asiasta suoraan vasta kun tiesi minun olevan sille vastaanottavainen. Koetan tällä selvityksellä hälventää epäluuloasi mielialalääkitystä kohtaan.

Kuvailemasi unohtelut, muistivaikeudet, kaaos papereissa yms. eivät ole tyhmyyttä ja järjen puutetta, vaan masennusta, ja syvää sellaista. Kun olen itse hyvän matkaa toipunut, uskallan omasta kokemuksestani niin sanoa.

JOs olet vielä valveilla, niin ota puhelinluettelo esiin ja etsi valmiiksi esiin kuntasi terveyskeskus ja käännä kohta auki. Aamulla sitten varaat ajan psykologille suoraan, suosittelen niin päin. Tk-psykol. on ilmaista.

Odottelen Hoo M:n kanssa, että kerrot miten kävi.

Selvityksestäsi.

Kuinka syväksi masennukseksi todettiin?
Kuinka nopea oli parantuminen?
Siis alkoiko tuloksia näkyy pian jo niin,
että pystyit aloittaa normaalin elämän.

Eihän sitä varmaan ihan hetkessä parannutakkaan, kuten sanoit. Tuntuu vain toisaalta hirveältä,
jos parantuminen kestäisi vuosia, jolloin vasta voisi aloittaa normaalin elämän.

Mitähän sillä välillä.. Tuliko sulle sellasia hetkiä ollenkaan, että tekis luovuttaa hoidoissa, vai jaksoitko odottaa paranemista.

Toinen on sitten se, että mua ei välttämättä tulla hyväksymään kotona, jos saavat tietää minun käyvän psykologilla ja käyttävän mielialalääkkeitä.

Miten sinä koit, oliko helppo olla, jos ympäristö ei ymmärtänyt ongelmiasi. Pystyikö lääkkeiden avulla olemaan miettimättä tuollaisia ja kestämään muiden mahdolliset kummastelut.

Lähipiirissäni yleinen ilmapiiri on sellainen, että kaikki ns masentuneet ovat tyhmiä..

Kun kerran mainitsin että olen varmaan masentunut, sain mahtavat röhönaurut osakseni,
Sinäkö masentunut, jolla ei ole edes töitä vaan aikaa loputtomiin, miten olisit voinut masentua?

Lähipiirillä ei liene ollut sitten itsellä mitään ongelmia, kun eivät ymmärrä niitä, jotka tarvivat ammattiapua.

Noiden takia kynnys ammattiapuun on ollut korkea.
Toisaalta vähättelen ongelmaani. Se lienee kuuluvan masennukseen. Ja tuo harhakuva tulee siitä, kun en tiedä, mistä aloitan.
Silloin tulee tunne, ettei minussa oo mitään hoidettavaa, että olen vain tyhmä.

Minullahan on selkeä syy hakeutua hoitoon!
Sen kun saisi iskettyä mun kalloon.

Salassa kai mun pitäis käydä..

Ps. nyt en osaa kirjoittaakkaan kovin selkeästi (lieneekö masennuksella asiaa).

Epsylon kirjoitti:

Selvityksestäsi.

Kuinka syväksi masennukseksi todettiin?
Kuinka nopea oli parantuminen?
Siis alkoiko tuloksia näkyy pian jo niin,
että pystyit aloittaa normaalin elämän.

Eihän sitä varmaan ihan hetkessä parannutakkaan, kuten sanoit. Tuntuu vain toisaalta hirveältä,
jos parantuminen kestäisi vuosia, jolloin vasta voisi aloittaa normaalin elämän.

Mitähän sillä välillä.. Tuliko sulle sellasia hetkiä ollenkaan, että tekis luovuttaa hoidoissa, vai jaksoitko odottaa paranemista.

Toinen on sitten se, että mua ei välttämättä tulla hyväksymään kotona, jos saavat tietää minun käyvän psykologilla ja käyttävän mielialalääkkeitä.

Miten sinä koit, oliko helppo olla, jos ympäristö ei ymmärtänyt ongelmiasi. Pystyikö lääkkeiden avulla olemaan miettimättä tuollaisia ja kestämään muiden mahdolliset kummastelut.

Lähipiirissäni yleinen ilmapiiri on sellainen, että kaikki ns masentuneet ovat tyhmiä..

Kun kerran mainitsin että olen varmaan masentunut, sain mahtavat röhönaurut osakseni,
Sinäkö masentunut, jolla ei ole edes töitä vaan aikaa loputtomiin, miten olisit voinut masentua?

Lähipiirillä ei liene ollut sitten itsellä mitään ongelmia, kun eivät ymmärrä niitä, jotka tarvivat ammattiapua.

Noiden takia kynnys ammattiapuun on ollut korkea.
Toisaalta vähättelen ongelmaani. Se lienee kuuluvan masennukseen. Ja tuo harhakuva tulee siitä, kun en tiedä, mistä aloitan.
Silloin tulee tunne, ettei minussa oo mitään hoidettavaa, että olen vain tyhmä.

Minullahan on selkeä syy hakeutua hoitoon!
Sen kun saisi iskettyä mun kalloon.

Salassa kai mun pitäis käydä..

Ps. nyt en osaa kirjoittaakkaan kovin selkeästi (lieneekö masennuksella asiaa).

salassa kunhan käyt! Ei kaikkia asioita tarvi kirkossa kuuluttaa. Kaikella rakkaudella perhettäsi kohtaan mutta luulisi jo tänä päivänä olevan pikkasen terveempi suhtautuminen mielenterveys ongelmiin. Ehkä sulla sen takia ei just sitä työtä ole kun et jaksa kun masentaa, ja se taas masentaa kun ei ole töitä.Masennus ruokkii itse itseään. Aina löytyy vain syitä olla enemmän masentunut. En minäkään aikoinaan ymmärtänyt siskoni käytöstä kun en saanut esim. häntä lähtemään syntymäpäiville. Tinkasin ja tinkasin ja kummastelin, synttärithän ovat niin kivoja kunnes itse sairastuin synnytysmasennukseen. Eipä paljon synttärit kiinnostaneet eikä mitkään muutkaan jutut.Eivät sellaset ymmärrä masentunutta jotka sitä eivät itse ole kokeneet. Äläkä vaadi edes sitä heiltä, kunhan itse hyväksyt tilanteesi. sitä on vaikea terveen käsittää, kuten esin eräs ystäväni meinasi masentuneena eksyä tuttuun kauppaan eikä meinannut osata sieltä ulos... Hoida siinä siitten asioita kun päässä ei mikään toimi! Kevään voin jo itse vähän paremmin, mutta kesä on verottanut voimia kun kaikki lapset ovat kesälomilla. Minullakin voi olla että oikeampi diagnoosi on loppuunpalaminen. Yritän myös tehdä asiota mitkä auttavat väsymykseen. ulkoilu, liikunta, musiikki, terveellinen hyvä ruoka. yritän elää normaalia elämää koko ajan. minulla on tietysti mies joka on hoitanut juoksevat asiat, kun itse en ole pystynyt. En toivo että kotiväkesi joutuu tajuamaan tilnteesi kovimman kautta kuten äidilleni kävi kun siskoni yritti itsemurhaa...

Epsylon kirjoitti:

Selvityksestäsi.

Kuinka syväksi masennukseksi todettiin?
Kuinka nopea oli parantuminen?
Siis alkoiko tuloksia näkyy pian jo niin,
että pystyit aloittaa normaalin elämän.

Eihän sitä varmaan ihan hetkessä parannutakkaan, kuten sanoit. Tuntuu vain toisaalta hirveältä,
jos parantuminen kestäisi vuosia, jolloin vasta voisi aloittaa normaalin elämän.

Mitähän sillä välillä.. Tuliko sulle sellasia hetkiä ollenkaan, että tekis luovuttaa hoidoissa, vai jaksoitko odottaa paranemista.

Toinen on sitten se, että mua ei välttämättä tulla hyväksymään kotona, jos saavat tietää minun käyvän psykologilla ja käyttävän mielialalääkkeitä.

Miten sinä koit, oliko helppo olla, jos ympäristö ei ymmärtänyt ongelmiasi. Pystyikö lääkkeiden avulla olemaan miettimättä tuollaisia ja kestämään muiden mahdolliset kummastelut.

Lähipiirissäni yleinen ilmapiiri on sellainen, että kaikki ns masentuneet ovat tyhmiä..

Kun kerran mainitsin että olen varmaan masentunut, sain mahtavat röhönaurut osakseni,
Sinäkö masentunut, jolla ei ole edes töitä vaan aikaa loputtomiin, miten olisit voinut masentua?

Lähipiirillä ei liene ollut sitten itsellä mitään ongelmia, kun eivät ymmärrä niitä, jotka tarvivat ammattiapua.

Noiden takia kynnys ammattiapuun on ollut korkea.
Toisaalta vähättelen ongelmaani. Se lienee kuuluvan masennukseen. Ja tuo harhakuva tulee siitä, kun en tiedä, mistä aloitan.
Silloin tulee tunne, ettei minussa oo mitään hoidettavaa, että olen vain tyhmä.

Minullahan on selkeä syy hakeutua hoitoon!
Sen kun saisi iskettyä mun kalloon.

Salassa kai mun pitäis käydä..

Ps. nyt en osaa kirjoittaakkaan kovin selkeästi (lieneekö masennuksella asiaa).

Juuri nyt en ennätä enempää, kertoilen jotain lisää myöhemmin.

Kuulin aamupäivällä loppuosan radio-ohjelmasta, joka uusitaan tänä iltana. Vaikutti mielenkiintoiselta. Siinä professori kertoi mm. lääkkeistä. Siis: yle 1 klo 22.05 Terveydeksi, sata vuotta suomalaista psykiatriaa, prof. J. Lönnqvist keroo.

Mutta seuraavaksi: ota nyt luettelo ja puhelin kätösiin ja VARAA SE AIKA. Kerran se vaan kirpasee, kuten totesit itsekin. Olethan tehnyt sen aikaisemminkin.

Epsylon kirjoitti:

Selvityksestäsi.

Kuinka syväksi masennukseksi todettiin?
Kuinka nopea oli parantuminen?
Siis alkoiko tuloksia näkyy pian jo niin,
että pystyit aloittaa normaalin elämän.

Eihän sitä varmaan ihan hetkessä parannutakkaan, kuten sanoit. Tuntuu vain toisaalta hirveältä,
jos parantuminen kestäisi vuosia, jolloin vasta voisi aloittaa normaalin elämän.

Mitähän sillä välillä.. Tuliko sulle sellasia hetkiä ollenkaan, että tekis luovuttaa hoidoissa, vai jaksoitko odottaa paranemista.

Toinen on sitten se, että mua ei välttämättä tulla hyväksymään kotona, jos saavat tietää minun käyvän psykologilla ja käyttävän mielialalääkkeitä.

Miten sinä koit, oliko helppo olla, jos ympäristö ei ymmärtänyt ongelmiasi. Pystyikö lääkkeiden avulla olemaan miettimättä tuollaisia ja kestämään muiden mahdolliset kummastelut.

Lähipiirissäni yleinen ilmapiiri on sellainen, että kaikki ns masentuneet ovat tyhmiä..

Kun kerran mainitsin että olen varmaan masentunut, sain mahtavat röhönaurut osakseni,
Sinäkö masentunut, jolla ei ole edes töitä vaan aikaa loputtomiin, miten olisit voinut masentua?

Lähipiirillä ei liene ollut sitten itsellä mitään ongelmia, kun eivät ymmärrä niitä, jotka tarvivat ammattiapua.

Noiden takia kynnys ammattiapuun on ollut korkea.
Toisaalta vähättelen ongelmaani. Se lienee kuuluvan masennukseen. Ja tuo harhakuva tulee siitä, kun en tiedä, mistä aloitan.
Silloin tulee tunne, ettei minussa oo mitään hoidettavaa, että olen vain tyhmä.

Minullahan on selkeä syy hakeutua hoitoon!
Sen kun saisi iskettyä mun kalloon.

Salassa kai mun pitäis käydä..

Ps. nyt en osaa kirjoittaakkaan kovin selkeästi (lieneekö masennuksella asiaa).

Masennuksestani ei mitään syvyysdiagnoosia tehty. En tiedä onko siitä olemassa sen kummempia määreitä kuin lievä-keskivaikea-vaikea m. Kävin yksityisellä, joten en tiedä tehdäänkö sellaisia mittauksia tk:n puolella. Tärkeää on se, että ongelmavyyhteä aletaan purkaa.

Terapeutti on useamman kerran maininnut ihmettelevänsä, että olen pystynyt käymään töissä enkä ole jossain suojatyöpaikassa.Tavallisesti minun kaltaiset tapaukset sairastuvat skitsofreniaan jo lapsena. Tämän hän sanoi viisaasti vasta muutaman vuoden jälkeen, kun olin jo huomattavasti parantunut. Olin lukenut paljon psyk. kirjallisuutta jo vuosikausien ajan, ja tiedostin olleeni masentunut, särkynyt, jo vauvaiästä alkaen. Taustalla oman äitini tunne-elämän ongelmat ja synnytysmasennus. Siitä huolimatta vei vuosia, enne kuin aloin aatella, että minun asiani olisivat sen huomion arvoisia, että hankkiutuisin niistä ammattihenkilölle puhumaan.

Minulla oli onni osua heti psykologille, joka sopi meikäläiselle hyvin. Koin ensimm. käynnin jälkeen jo keventynyttä mieltä ja tunnetta, että tästähän taitaa koitua jotain hyvää ja ilosta. Edistymiseni oli nopeaa muutamien viikkojen aikana, raskasmielisyys ja synkkyys ja painostavuus alkoi väistyä päältäni ihan ihmeesti. Jätinkin kymmenkunnan kerran jälkeen käynnit helpottunein mielin ajatellen, että siinähän se oli. Kolmen neljän kuun jälkeen koin tarvetta jatkaa, sitten nämä kaudet ovat vaihdelleet, mutta olen huomannut, ettei näillä asioilaa ole tarkkoja rajoja. Välillä olen edidstynyt nopein askelin, sitä on seurannut pysähtyneisyyden (tai oikeammin vain siltä tuntuvia) kausia ja lannistumista että nyt se edistyminen loppuikin, mutta terapeuttini on sanonut huomaavansa muutosta taas tavatessamme. Pitkiä hiljaisen kasvun aikoja prosessin päästyä kunnolla vauhtin. Psyk. on verrannutkin terapiaprosessia vuodenajanvaihteluihin, ei tietenkään samanaikaisesti. Välillä olen ollut kyllästynyt ja tympääntynyt koko hommaan, mutta oloni on siinä vaiheessa ollut jo paljon parempi.

Elämä alkaa normalisoitua vähitellen koko ajan normaalimmaksi samala kun käy vastaanotoilla ja nauttii pillerin päivässä. Ei tarvitse erikseen odottaa normaalin elämän alkamista, kun ei ole kyseessä varsinainen mielisairaus, kuten ei sinullakaan. ELämä alkaa itsestään järjestyä, kun voimat vapautuvat niistä syistä, jotka masentuneisuutta aiheuttavat.

Miten kotiväkesi saisi asioistasi tietää , ellet itse kerro? Jos sitten sanotaan että SINUT ON NÄHTY apteekissa ja odotushuoneessa, niin sanot että omilla asioillasi, ei kuulu muille. Voi osoittautua aiheelliseksi ottaa etäisyyttä noin ymmärtämättömiin ihmisiin itsesuojelun vuoksi.

En kertonut tästä kuin muutamalle. Äitini on koko elämäni moittinut ja syyttänyt minua laiskuudesta. Hänen mielestään minulla ei voi eika ole voinut olla mitään vaikeuksia missään., kun elämäni on ollut niin helppoa. Laiskuutta ja mukavuudenhalua vain. Koululaisena vertasi minua milloin kehenkin reippaaseen iloiseen tuttavaperheen tyttöön, ottaisin mallia. Tai vielä aikuisuudessa reippaisiin sisaruksiini, miksen voi olla kuten he, katso nyt heitä. Siksi en oikein jaksa uskoa vanhempiisi tässä asiassa, kuten joku alla ehdottaa. Kasvamiseni ulos masennuksesta veikin yhdessä vaiheessa siihen, että en ollut yli vuoteen missään tekemisissä äitini kanssa. En vastannut puheluihin, en tekstareihin.

Ajan varaamisessa otit sentään askeleen eteen päin, älä syyllistä itseäsi siitä, vaan ole huomenna skarppina, ettei aika mene ohi. Ota huomioon että voi olla varattua, joten soita heti kymmeneltä. Sellaista se oli minullakin , ihan pieni juttu, kuten ajanvaraus hammaslääkärille, venyi venymistään.

Nyt tuli mieleeni, että päivän tabu on vielä nauttimatta, ja kohta alkaa se radio-ohjelmakin.

merja kirjoitti:

Masennuksestani ei mitään syvyysdiagnoosia tehty. En tiedä onko siitä olemassa sen kummempia määreitä kuin lievä-keskivaikea-vaikea m. Kävin yksityisellä, joten en tiedä tehdäänkö sellaisia mittauksia tk:n puolella. Tärkeää on se, että ongelmavyyhteä aletaan purkaa.

Terapeutti on useamman kerran maininnut ihmettelevänsä, että olen pystynyt käymään töissä enkä ole jossain suojatyöpaikassa.Tavallisesti minun kaltaiset tapaukset sairastuvat skitsofreniaan jo lapsena. Tämän hän sanoi viisaasti vasta muutaman vuoden jälkeen, kun olin jo huomattavasti parantunut. Olin lukenut paljon psyk. kirjallisuutta jo vuosikausien ajan, ja tiedostin olleeni masentunut, särkynyt, jo vauvaiästä alkaen. Taustalla oman äitini tunne-elämän ongelmat ja synnytysmasennus. Siitä huolimatta vei vuosia, enne kuin aloin aatella, että minun asiani olisivat sen huomion arvoisia, että hankkiutuisin niistä ammattihenkilölle puhumaan.

Minulla oli onni osua heti psykologille, joka sopi meikäläiselle hyvin. Koin ensimm. käynnin jälkeen jo keventynyttä mieltä ja tunnetta, että tästähän taitaa koitua jotain hyvää ja ilosta. Edistymiseni oli nopeaa muutamien viikkojen aikana, raskasmielisyys ja synkkyys ja painostavuus alkoi väistyä päältäni ihan ihmeesti. Jätinkin kymmenkunnan kerran jälkeen käynnit helpottunein mielin ajatellen, että siinähän se oli. Kolmen neljän kuun jälkeen koin tarvetta jatkaa, sitten nämä kaudet ovat vaihdelleet, mutta olen huomannut, ettei näillä asioilaa ole tarkkoja rajoja. Välillä olen edidstynyt nopein askelin, sitä on seurannut pysähtyneisyyden (tai oikeammin vain siltä tuntuvia) kausia ja lannistumista että nyt se edistyminen loppuikin, mutta terapeuttini on sanonut huomaavansa muutosta taas tavatessamme. Pitkiä hiljaisen kasvun aikoja prosessin päästyä kunnolla vauhtin. Psyk. on verrannutkin terapiaprosessia vuodenajanvaihteluihin, ei tietenkään samanaikaisesti. Välillä olen ollut kyllästynyt ja tympääntynyt koko hommaan, mutta oloni on siinä vaiheessa ollut jo paljon parempi.

Elämä alkaa normalisoitua vähitellen koko ajan normaalimmaksi samala kun käy vastaanotoilla ja nauttii pillerin päivässä. Ei tarvitse erikseen odottaa normaalin elämän alkamista, kun ei ole kyseessä varsinainen mielisairaus, kuten ei sinullakaan. ELämä alkaa itsestään järjestyä, kun voimat vapautuvat niistä syistä, jotka masentuneisuutta aiheuttavat.

Miten kotiväkesi saisi asioistasi tietää , ellet itse kerro? Jos sitten sanotaan että SINUT ON NÄHTY apteekissa ja odotushuoneessa, niin sanot että omilla asioillasi, ei kuulu muille. Voi osoittautua aiheelliseksi ottaa etäisyyttä noin ymmärtämättömiin ihmisiin itsesuojelun vuoksi.

En kertonut tästä kuin muutamalle. Äitini on koko elämäni moittinut ja syyttänyt minua laiskuudesta. Hänen mielestään minulla ei voi eika ole voinut olla mitään vaikeuksia missään., kun elämäni on ollut niin helppoa. Laiskuutta ja mukavuudenhalua vain. Koululaisena vertasi minua milloin kehenkin reippaaseen iloiseen tuttavaperheen tyttöön, ottaisin mallia. Tai vielä aikuisuudessa reippaisiin sisaruksiini, miksen voi olla kuten he, katso nyt heitä. Siksi en oikein jaksa uskoa vanhempiisi tässä asiassa, kuten joku alla ehdottaa. Kasvamiseni ulos masennuksesta veikin yhdessä vaiheessa siihen, että en ollut yli vuoteen missään tekemisissä äitini kanssa. En vastannut puheluihin, en tekstareihin.

Ajan varaamisessa otit sentään askeleen eteen päin, älä syyllistä itseäsi siitä, vaan ole huomenna skarppina, ettei aika mene ohi. Ota huomioon että voi olla varattua, joten soita heti kymmeneltä. Sellaista se oli minullakin , ihan pieni juttu, kuten ajanvaraus hammaslääkärille, venyi venymistään.

Nyt tuli mieleeni, että päivän tabu on vielä nauttimatta, ja kohta alkaa se radio-ohjelmakin.

On sanottava että sinulla on loistava kirjoittamisen lahja. Olet joutunut käymään läpi raskaita asioita. Masennukseen sairastuminen merkitsee syvää kärsimystä. Luovuutesi ei ole kuitenkaan kadonnut!

Sinulla on myös kyky myötäelämiseen, olet hienolla tavalla ottanut osaa toisen kärsimykseen.

Kirjoitan tässä keski-ikäisenä, itse masennuksesta parantuneena mutta sitä aina itsessäni kantavana siksi että sain suurta iloa ja rohkaisua lukiessani kokemuksistasi.

Itse olen löytänyt voimaa ja elämäniloa hyväksymisen kautta. Siitä löytää ajatuksia esim. tästä kirjasta:
Kåver: Elämää - ei taistelua: hyväksyminen elämänasenteena.

Kaunista loppukesää ja alkavaa syksyä sinulle ja kaikille ketjun lukijoille.

merja kirjoitti:

Masennuksestani ei mitään syvyysdiagnoosia tehty. En tiedä onko siitä olemassa sen kummempia määreitä kuin lievä-keskivaikea-vaikea m. Kävin yksityisellä, joten en tiedä tehdäänkö sellaisia mittauksia tk:n puolella. Tärkeää on se, että ongelmavyyhteä aletaan purkaa.

Terapeutti on useamman kerran maininnut ihmettelevänsä, että olen pystynyt käymään töissä enkä ole jossain suojatyöpaikassa.Tavallisesti minun kaltaiset tapaukset sairastuvat skitsofreniaan jo lapsena. Tämän hän sanoi viisaasti vasta muutaman vuoden jälkeen, kun olin jo huomattavasti parantunut. Olin lukenut paljon psyk. kirjallisuutta jo vuosikausien ajan, ja tiedostin olleeni masentunut, särkynyt, jo vauvaiästä alkaen. Taustalla oman äitini tunne-elämän ongelmat ja synnytysmasennus. Siitä huolimatta vei vuosia, enne kuin aloin aatella, että minun asiani olisivat sen huomion arvoisia, että hankkiutuisin niistä ammattihenkilölle puhumaan.

Minulla oli onni osua heti psykologille, joka sopi meikäläiselle hyvin. Koin ensimm. käynnin jälkeen jo keventynyttä mieltä ja tunnetta, että tästähän taitaa koitua jotain hyvää ja ilosta. Edistymiseni oli nopeaa muutamien viikkojen aikana, raskasmielisyys ja synkkyys ja painostavuus alkoi väistyä päältäni ihan ihmeesti. Jätinkin kymmenkunnan kerran jälkeen käynnit helpottunein mielin ajatellen, että siinähän se oli. Kolmen neljän kuun jälkeen koin tarvetta jatkaa, sitten nämä kaudet ovat vaihdelleet, mutta olen huomannut, ettei näillä asioilaa ole tarkkoja rajoja. Välillä olen edidstynyt nopein askelin, sitä on seurannut pysähtyneisyyden (tai oikeammin vain siltä tuntuvia) kausia ja lannistumista että nyt se edistyminen loppuikin, mutta terapeuttini on sanonut huomaavansa muutosta taas tavatessamme. Pitkiä hiljaisen kasvun aikoja prosessin päästyä kunnolla vauhtin. Psyk. on verrannutkin terapiaprosessia vuodenajanvaihteluihin, ei tietenkään samanaikaisesti. Välillä olen ollut kyllästynyt ja tympääntynyt koko hommaan, mutta oloni on siinä vaiheessa ollut jo paljon parempi.

Elämä alkaa normalisoitua vähitellen koko ajan normaalimmaksi samala kun käy vastaanotoilla ja nauttii pillerin päivässä. Ei tarvitse erikseen odottaa normaalin elämän alkamista, kun ei ole kyseessä varsinainen mielisairaus, kuten ei sinullakaan. ELämä alkaa itsestään järjestyä, kun voimat vapautuvat niistä syistä, jotka masentuneisuutta aiheuttavat.

Miten kotiväkesi saisi asioistasi tietää , ellet itse kerro? Jos sitten sanotaan että SINUT ON NÄHTY apteekissa ja odotushuoneessa, niin sanot että omilla asioillasi, ei kuulu muille. Voi osoittautua aiheelliseksi ottaa etäisyyttä noin ymmärtämättömiin ihmisiin itsesuojelun vuoksi.

En kertonut tästä kuin muutamalle. Äitini on koko elämäni moittinut ja syyttänyt minua laiskuudesta. Hänen mielestään minulla ei voi eika ole voinut olla mitään vaikeuksia missään., kun elämäni on ollut niin helppoa. Laiskuutta ja mukavuudenhalua vain. Koululaisena vertasi minua milloin kehenkin reippaaseen iloiseen tuttavaperheen tyttöön, ottaisin mallia. Tai vielä aikuisuudessa reippaisiin sisaruksiini, miksen voi olla kuten he, katso nyt heitä. Siksi en oikein jaksa uskoa vanhempiisi tässä asiassa, kuten joku alla ehdottaa. Kasvamiseni ulos masennuksesta veikin yhdessä vaiheessa siihen, että en ollut yli vuoteen missään tekemisissä äitini kanssa. En vastannut puheluihin, en tekstareihin.

Ajan varaamisessa otit sentään askeleen eteen päin, älä syyllistä itseäsi siitä, vaan ole huomenna skarppina, ettei aika mene ohi. Ota huomioon että voi olla varattua, joten soita heti kymmeneltä. Sellaista se oli minullakin , ihan pieni juttu, kuten ajanvaraus hammaslääkärille, venyi venymistään.

Nyt tuli mieleeni, että päivän tabu on vielä nauttimatta, ja kohta alkaa se radio-ohjelmakin.

Että unohtui kuunnella se radio-ohjelma. Olisi vain pitänyt laittaa kännykkään muistutus siitä.
Onkohan sitä missään netissä esim kuultavana.
Harmittaa kovasti, kun olin niin paljon oottanut sitä..

Kiitoksia, kun jaksat antaa ohjeita.
Mulla tuo aika on kans venynyt myös hammaslääkäriaikojen varaamisessa ym.
Tosin ne on ollut muuten helpompia. Niitä ei ole tarvinut niinkään jännittää.

Huomenna on pakko soittaa. jos ei huomenna, niin tuskin uskallan koskaan..

Nälkärangaistuksen uhalla varaan ajan.
Eli jos en saa aikaa huomennakaan varattua, rupean syömislakkoon.. Pakko jotain keinoja ottaa käyttöön, että saan jotain aikaiseksi.
Tänään rankaisin myös itseä, kun myöhästyin ajanvaraamisessa..

Suzanne V. kirjoitti:

On sanottava että sinulla on loistava kirjoittamisen lahja. Olet joutunut käymään läpi raskaita asioita. Masennukseen sairastuminen merkitsee syvää kärsimystä. Luovuutesi ei ole kuitenkaan kadonnut!

Sinulla on myös kyky myötäelämiseen, olet hienolla tavalla ottanut osaa toisen kärsimykseen.

Kirjoitan tässä keski-ikäisenä, itse masennuksesta parantuneena mutta sitä aina itsessäni kantavana siksi että sain suurta iloa ja rohkaisua lukiessani kokemuksistasi.

Itse olen löytänyt voimaa ja elämäniloa hyväksymisen kautta. Siitä löytää ajatuksia esim. tästä kirjasta:
Kåver: Elämää - ei taistelua: hyväksyminen elämänasenteena.

Kaunista loppukesää ja alkavaa syksyä sinulle ja kaikille ketjun lukijoille.

on hyvä, että auttavia ihmisiä vielä löytyy!

Suzanne V. kirjoitti:

On sanottava että sinulla on loistava kirjoittamisen lahja. Olet joutunut käymään läpi raskaita asioita. Masennukseen sairastuminen merkitsee syvää kärsimystä. Luovuutesi ei ole kuitenkaan kadonnut!

Sinulla on myös kyky myötäelämiseen, olet hienolla tavalla ottanut osaa toisen kärsimykseen.

Kirjoitan tässä keski-ikäisenä, itse masennuksesta parantuneena mutta sitä aina itsessäni kantavana siksi että sain suurta iloa ja rohkaisua lukiessani kokemuksistasi.

Itse olen löytänyt voimaa ja elämäniloa hyväksymisen kautta. Siitä löytää ajatuksia esim. tästä kirjasta:
Kåver: Elämää - ei taistelua: hyväksyminen elämänasenteena.

Kaunista loppukesää ja alkavaa syksyä sinulle ja kaikille ketjun lukijoille.

sekä kirjavinkistä. Aion hankkia sen käsiini.
Hyvää vointia sinulle eteenpäinkin!

merja kirjoitti:

Juuri nyt en ennätä enempää, kertoilen jotain lisää myöhemmin.

Kuulin aamupäivällä loppuosan radio-ohjelmasta, joka uusitaan tänä iltana. Vaikutti mielenkiintoiselta. Siinä professori kertoi mm. lääkkeistä. Siis: yle 1 klo 22.05 Terveydeksi, sata vuotta suomalaista psykiatriaa, prof. J. Lönnqvist keroo.

Mutta seuraavaksi: ota nyt luettelo ja puhelin kätösiin ja VARAA SE AIKA. Kerran se vaan kirpasee, kuten totesit itsekin. Olethan tehnyt sen aikaisemminkin.

soitin tk-hon ajan.
Palvelu on ilmaista, joten mun ei tarvi stressata, riittääkö rahat hoitoihin.
Vain lääkkeet maksavat.
Sain ajan jo ensi viikoksi. siellä käydään läpi, miten mua lähdetään hoitamaan, ja katotaan myös noita lääkkeitä.
Oli hyvä, että ensiviikolla sattui olemaan peruutuspaikka, koska jonot olisivat muuten olleet pitkät..

Epsylon kirjoitti:

soitin tk-hon ajan.
Palvelu on ilmaista, joten mun ei tarvi stressata, riittääkö rahat hoitoihin.
Vain lääkkeet maksavat.
Sain ajan jo ensi viikoksi. siellä käydään läpi, miten mua lähdetään hoitamaan, ja katotaan myös noita lääkkeitä.
Oli hyvä, että ensiviikolla sattui olemaan peruutuspaikka, koska jonot olisivat muuten olleet pitkät..

Kun vielä huolehdit itsesi olemaan paikalla silloin, uskallan sanoa, että työläin vaihe koko tervehtymisprosessissa on takana.

Eilisen myöhästyminen koituikin hyväksi. Rankaisit itseäsi turhaan. Nyt sinulla on aihetta palkita itsesi jollakin.


Katsoin pikaisesti, että radio-ohjelmakin on kuunneltavissa, mutta vaatii tietyn ohjelman. Googleta yle 1.

että katkaisen nettiyhteyden.
Silloin vain eristäydyn täysin.
Netti on sentään ainut enää, jolla voin olla
yhteydessä toisiin.
Luulisin, että tulisin hulluksi, jos joutuisin luopumaan netistä..
Hommasin netinkin ihan vain siksi, koska ennen päivät olivat hyvin tyhjiä..
Oli vain seinä jota tuijottaa...
Silloin olin töissä, joten tuota tyhjää aikaa jäi iltapäivälle..
niin ja harrastin silloin liikuntaakin, mutta
kavereita ei ollut, niin kuin ei nytkään.

Jos olisi jonkinlainen tukiverkko ympärillä ja kavereita, niin netin katkaiseminenkin olisi helpompaa..

nettiyhteydenkin olevan menossa poikki laskurästien vuoksi.

Muutenkin voisit tuntea vähän enemmän empatiaa tuntojaan avoimesti purkavaa lähimmäistä kohtaan, kiitos. Onneksi hänellä sentään on nettiyhteys vielä, jos saisi avun tätä kautta!

Marc kirjoitti:

nettiyhteydenkin olevan menossa poikki laskurästien vuoksi.

Muutenkin voisit tuntea vähän enemmän empatiaa tuntojaan avoimesti purkavaa lähimmäistä kohtaan, kiitos. Onneksi hänellä sentään on nettiyhteys vielä, jos saisi avun tätä kautta!

olen ylipäänsä vielä elävien kirjoilla.

Viime talvena oli hyvin raskasta, ja kun sain purkaa mieltä netin kautta ja sain huomata, että kaltaisiani on muitakin, niin se helpotti jatkamaan.. Tuolloin oli nimittäin hyvin lähellä se, että olisin voinut päätyä viimeiseen vaihtoehtoon..

Eräälle ihmiselle chatissa sain purkaa tuntoja.
Tuon kans tuli juteltua aika paljonkin, kunnes yhteydet sen puolelta loppuivat.

Tuolloin mulla meni jo vähän paremmin, eli kestin sen, etten enää pystynyt pitää yhteyttä siihen.
Aloin käymään seuroissa ja aloin lenkkeilemään pitkän tauon jälkeen..

Miksi väsymys sitten uusiutui, johtui siitä, että rahat loppuvat, enkä näe tästä enää selviytyvän ilman ammattiapua.. onneks täältä löytyy myötätuntoisia ihmisiä jotka haluavat auttaa parhaansa mukaan

kuinkahan kallista ammattiapu on?
Alkavatko hoitamaan varattomia?

Mulla on nyt jo paljon rästissä laskuja.
Nyt tuli tänään nettilaskun kolmas muistutus..
Se ei ole, kuin kolmekymmentä euroa, mutta raha se on sekin mulle. Autoa olen käyttänyt, vaikka verot edelleen maksamatta..
Tarjoavatkohan apua täysin rahattomille..

kuolemaninenkin tuntuu nyt helpommalta, kun ammattiapuun meneminen.
Millähän rahoilla minä mahdolliset hoidot maksan?

Epsylon kirjoitti:

kuinkahan kallista ammattiapu on?
Alkavatko hoitamaan varattomia?

Mulla on nyt jo paljon rästissä laskuja.
Nyt tuli tänään nettilaskun kolmas muistutus..
Se ei ole, kuin kolmekymmentä euroa, mutta raha se on sekin mulle. Autoa olen käyttänyt, vaikka verot edelleen maksamatta..
Tarjoavatkohan apua täysin rahattomille..

kuolemaninenkin tuntuu nyt helpommalta, kun ammattiapuun meneminen.
Millähän rahoilla minä mahdolliset hoidot maksan?

lääkäri ei maksa mitään. Aloita siitä. Terveyskeskuksissa on myös mielenterveystoimisto josta saat ilmaista psykologi/psykiatri palveluita. Sinulle varmaan tarjotaan mieliala lääkitystä. suosittelen sitä ottamaan. Olosi alkaa kohentua pikku hiljaa jos lääkitys on sopiva. Varaa alkuun aikoja viikottain tai parikin kertaa viikossa. Raha-huolista kannattaa puhua heti kättelyssä. Rahapula ei saa olla syy ettet saa hoitoa. Nykyään on tullut suht edullisia rinnakkais valmisteita lääkkeille. Lääkäri osaa myös arvioida tilanteesi, että voitko saada kuntoutus tukea ettei tarvi huolehtiä työasioista. Saat aikaa toipumiseen. Yritä varata aikaa myös sossuun laskupinojesi kanssa, saisitko tilapäis apua sieltä. Tsemppiä! Tilaa aika jo huomenna. Et ole ammattiauttajien silmissä kummajainen, he ovat varmaan työssään nähneet tätä elämän nurjaakin puolta. Tiedän miten vaikea on "nöyrtyä" mielenterveys palvelujen käyttäjäksi, mutta kun sen oven avaat ja pääset alkuun jatko on jo helpompaa. Kerro sitte miten kävi!

Hoo Moilanen kirjoitti:

lääkäri ei maksa mitään. Aloita siitä. Terveyskeskuksissa on myös mielenterveystoimisto josta saat ilmaista psykologi/psykiatri palveluita. Sinulle varmaan tarjotaan mieliala lääkitystä. suosittelen sitä ottamaan. Olosi alkaa kohentua pikku hiljaa jos lääkitys on sopiva. Varaa alkuun aikoja viikottain tai parikin kertaa viikossa. Raha-huolista kannattaa puhua heti kättelyssä. Rahapula ei saa olla syy ettet saa hoitoa. Nykyään on tullut suht edullisia rinnakkais valmisteita lääkkeille. Lääkäri osaa myös arvioida tilanteesi, että voitko saada kuntoutus tukea ettei tarvi huolehtiä työasioista. Saat aikaa toipumiseen. Yritä varata aikaa myös sossuun laskupinojesi kanssa, saisitko tilapäis apua sieltä. Tsemppiä! Tilaa aika jo huomenna. Et ole ammattiauttajien silmissä kummajainen, he ovat varmaan työssään nähneet tätä elämän nurjaakin puolta. Tiedän miten vaikea on "nöyrtyä" mielenterveys palvelujen käyttäjäksi, mutta kun sen oven avaat ja pääset alkuun jatko on jo helpompaa. Kerro sitte miten kävi!

Varaan nyt alkuun tonne terveyskeskukseen.
Toivottavasti saavat hoidettua asiani kuntoon, etten osottaudu mahdottomaksi hoidettavaksi.
Olisi kiva saada tietoa, onko mulla esim normaalinlaiset aivot jne.

Kerran kävin työvalintapsykologin luona, joka antoi paksuakin paksumman nivaskan täytettäväksi. Jaksoin täyttää vain yhden nivaskan ja toinen jäi..
Kävin siellä aikoinaan, koska en tiennyt mikä mun oma ala on. Ei ollut tai ei ole edelleenkään tietoa, mitä loppujenlopuksi osaan ja mitä voin tehdä työkseni..

Pitää kokeilla varata aika terveyskeskuseen..
Miksi se on niin vaikeaa. Oon käynyt tänään jo kaksi kertaa vessassa, kun jännittää aivan liikaa.. Maha aivan kuralla :(.

Pakko se on varata se aika, vaikka tulis housuun...
Tympeää, ku pitää pelätä niin mahdottomasti..
Apua kuitenkin on vaikea saada, jos ei saa varattua aikaa..

Pitää rukoilla, että saisin sitä rohkeutta. Ja takoa päähän, että sitä ei tarvi, kuin kerran varata aika ja sen jälkeen on helpompaa, kun vain käy hoidoissa.

Epsylon kirjoitti:

Varaan nyt alkuun tonne terveyskeskukseen.
Toivottavasti saavat hoidettua asiani kuntoon, etten osottaudu mahdottomaksi hoidettavaksi.
Olisi kiva saada tietoa, onko mulla esim normaalinlaiset aivot jne.

Kerran kävin työvalintapsykologin luona, joka antoi paksuakin paksumman nivaskan täytettäväksi. Jaksoin täyttää vain yhden nivaskan ja toinen jäi..
Kävin siellä aikoinaan, koska en tiennyt mikä mun oma ala on. Ei ollut tai ei ole edelleenkään tietoa, mitä loppujenlopuksi osaan ja mitä voin tehdä työkseni..

Pitää kokeilla varata aika terveyskeskuseen..
Miksi se on niin vaikeaa. Oon käynyt tänään jo kaksi kertaa vessassa, kun jännittää aivan liikaa.. Maha aivan kuralla :(.

Pakko se on varata se aika, vaikka tulis housuun...
Tympeää, ku pitää pelätä niin mahdottomasti..
Apua kuitenkin on vaikea saada, jos ei saa varattua aikaa..

Pitää rukoilla, että saisin sitä rohkeutta. Ja takoa päähän, että sitä ei tarvi, kuin kerran varata aika ja sen jälkeen on helpompaa, kun vain käy hoidoissa.

asiasi paperille kotona kaikessa rauhassa ja kerro että olet ujo ja vaikee puhua. Sillä pääsee jo alkuun kun lääkäri lukee lappusi. Tai vaikka soittoaikakin mielenterveystoimistoon ja luulisin että ne tekee akuuteissa tilanteissa kotikäyntejäkin. Sain ainakin omalta psykologilta sen käsityksen, ihan varma en ole.

Hoo moilanen kirjoitti:

asiasi paperille kotona kaikessa rauhassa ja kerro että olet ujo ja vaikee puhua. Sillä pääsee jo alkuun kun lääkäri lukee lappusi. Tai vaikka soittoaikakin mielenterveystoimistoon ja luulisin että ne tekee akuuteissa tilanteissa kotikäyntejäkin. Sain ainakin omalta psykologilta sen käsityksen, ihan varma en ole.

Kun nyt olisin ollut vihdoin valmis soittamaan, otin puhelinluettelon esiin. Siinä ajanvaraukset on tehtävä 10-11 välillä. Eli tältä päivältä jäi ajanvaraus tekemättä.

Huomenna on jo pakko! Harmi, kun luulin, että koko päivä kahdeksasta neljään on mahdollista varata aikoja. Pitää vielä tämä päivä kestää..

Varat ovat jo loppuneet.. Tuossa pöydällä makaa maksamaton nettilasku muiden laskujen kans samassa pinossa.. Huomautuslaskuja vinopino, mutta rahaa ei ole...

Uskoni estää vielä sen, etten päädy huonoimpaan ratkaisuun, mutta uskokin joutuu lujille, kun on näin masentunut..

Jos huomenna en saa varattua aikaa, mulla ei ole enää mitään mahdollisuutta selvitä..
Sitten ne tukalat paikat tulee, kun kopsahtaa ensimmäiset perintälaskut postiluukusta..

Epsylon kirjoitti:

Kun nyt olisin ollut vihdoin valmis soittamaan, otin puhelinluettelon esiin. Siinä ajanvaraukset on tehtävä 10-11 välillä. Eli tältä päivältä jäi ajanvaraus tekemättä.

Huomenna on jo pakko! Harmi, kun luulin, että koko päivä kahdeksasta neljään on mahdollista varata aikoja. Pitää vielä tämä päivä kestää..

Varat ovat jo loppuneet.. Tuossa pöydällä makaa maksamaton nettilasku muiden laskujen kans samassa pinossa.. Huomautuslaskuja vinopino, mutta rahaa ei ole...

Uskoni estää vielä sen, etten päädy huonoimpaan ratkaisuun, mutta uskokin joutuu lujille, kun on näin masentunut..

Jos huomenna en saa varattua aikaa, mulla ei ole enää mitään mahdollisuutta selvitä..
Sitten ne tukalat paikat tulee, kun kopsahtaa ensimmäiset perintälaskut postiluukusta..

Asutko kotona vai vuokralla?
Saatkö työttömyyskorvausta?
Sinulla on oikeus asumistukeen ja toimeentulotukeen jos tulosi ovat vähäiset.
Sosiaalitoimistossa käynti ei maksa mitään , mutta turha asioiden kerääminen hoitamattomana voi maksaa sinulle monta liian pitkää penniä.
Laskut mukaan sosiaalitoimistoon niin ei kannata selitellä mihin tarvitse rahaa kun sinulla on todisteet matkassa. Samoin tiliotteet pankista parilta viime kuulta ja sen hetkinen tilanne.

Sossuunkin pitänee tilata aika , joten teeppä se samalla kun soitat tk:hon.

Suosta voi nousta kovalla sisulla ja tahdolla.

Mietin että minkähänlaiset sinun noin 20 sisarusta on kun eivät voi hyväksyä joukkoonsa yhtä sisarusta jolla ei mene kovin hyvin eivätkä voi auttaa sinua tilanteessa jossa hakkaat päätä seinään. Missä on rakkaus? Entäs vanhempasi , tietääkö he tilanteestasi, asutteko lähekkäin ja käytkö siellä jos asut omassa asunnossasi?

kysyja kirjoitti:

Asutko kotona vai vuokralla?
Saatkö työttömyyskorvausta?
Sinulla on oikeus asumistukeen ja toimeentulotukeen jos tulosi ovat vähäiset.
Sosiaalitoimistossa käynti ei maksa mitään , mutta turha asioiden kerääminen hoitamattomana voi maksaa sinulle monta liian pitkää penniä.
Laskut mukaan sosiaalitoimistoon niin ei kannata selitellä mihin tarvitse rahaa kun sinulla on todisteet matkassa. Samoin tiliotteet pankista parilta viime kuulta ja sen hetkinen tilanne.

Sossuunkin pitänee tilata aika , joten teeppä se samalla kun soitat tk:hon.

Suosta voi nousta kovalla sisulla ja tahdolla.

Mietin että minkähänlaiset sinun noin 20 sisarusta on kun eivät voi hyväksyä joukkoonsa yhtä sisarusta jolla ei mene kovin hyvin eivätkä voi auttaa sinua tilanteessa jossa hakkaat päätä seinään. Missä on rakkaus? Entäs vanhempasi , tietääkö he tilanteestasi, asutteko lähekkäin ja käytkö siellä jos asut omassa asunnossasi?

Asun vuokralla.
Saan työttömyyskorvausta ja asumistukea.
Mutta ne eivät riitä kulujen täyttämiseen.
Vuokrasin tämän asunnon, kun mulla oli vielä töitä.
Autonkin ehdin hankkia töitä varten, mutta viime talvena jouduin työttömäksi.

Sisarukset eivät ymmärrä mua siksi, koska eivät ole yhtä luusereita..
Tänään sain kuulla kotona ollessani, kun pikkusisarukset kyselivät äidiltä, miksi "epsylon" ei ole töissä ja niin edelleen. Kuulin kaiken seinän takaa..
Vanhemmat sisarukset vain siihen, että se vain ei ole halunnut hakea,vaikka kannattais. Ja kuulin olevani ties mikä laiska jne...

No nyt illalla kotona ollessa äiti tuli yhtäkkiä mun luokse ja kysyi, mikset sinä "uskalla" mennä pelaa pomppupalloa(koripalloa) poikien kans pihalle. Ja piti luennon, että sinä veltostut jne.. Lähdin pois, enkä enää tästä lähtien käy kotona. Olen liiallinen kummajainen siellä.

Ja luulen jo, etten tuu enää selviämään tästä.
Hoitamatta jättämäni asiat tulevat maksamaan mulle pitkääkin pitemmän pennin, enkä varmasti koskaan tule selviytymään niistä.
Kuoleminen tuntuu paremmalta vaihtoehdolta.
Mutta minkäs tekee, kun en uskalla tehdä sitä, kun pelkään joutuvani kadotukseen..
Tympeä tilanne. Haluaisin nyt keinolla millä hyvänsä kadota tästä maailmasta!

kysyja kirjoitti:

Asutko kotona vai vuokralla?
Saatkö työttömyyskorvausta?
Sinulla on oikeus asumistukeen ja toimeentulotukeen jos tulosi ovat vähäiset.
Sosiaalitoimistossa käynti ei maksa mitään , mutta turha asioiden kerääminen hoitamattomana voi maksaa sinulle monta liian pitkää penniä.
Laskut mukaan sosiaalitoimistoon niin ei kannata selitellä mihin tarvitse rahaa kun sinulla on todisteet matkassa. Samoin tiliotteet pankista parilta viime kuulta ja sen hetkinen tilanne.

Sossuunkin pitänee tilata aika , joten teeppä se samalla kun soitat tk:hon.

Suosta voi nousta kovalla sisulla ja tahdolla.

Mietin että minkähänlaiset sinun noin 20 sisarusta on kun eivät voi hyväksyä joukkoonsa yhtä sisarusta jolla ei mene kovin hyvin eivätkä voi auttaa sinua tilanteessa jossa hakkaat päätä seinään. Missä on rakkaus? Entäs vanhempasi , tietääkö he tilanteestasi, asutteko lähekkäin ja käytkö siellä jos asut omassa asunnossasi?

Sisarusparven tuottamasta tuesta ja elämän rikkaudesta on tällä palstalla useasti moni vl ja ei-vl lämpimästi kirjoittanut.

Siksi olenkin ihmetellyt että onko sinun perheessäsi sisarusten välit etäiset. Yleensä sisko ja veli haluaa tukea ja töniä eteenpäin kasvinkumppaniaan ja lapsuuden leikkikaveria.

Jos on 19 sisarusta niin luulisi että joku lainaa myötätuntoisesti korvaansa ja kuuntele, ja olkapäätä johon nojata jos itkettää tai masentaa.

Ei se kenekään yksittäisen ihmisen vastuulla tietenkään ole jos perheen sisäiset suhteet ovat etäiset. Sellaine etäinen suhtautuminen voi olla perheen tapa alun alkaenkin.

Maailmassa ei aina saa turvaa suurestakaan perheestä, mutta yleensä perhe on rikkaus.
Olen iloinen että sinulla on kyky kertoa täällä murheistasi ja meitä on täällä monta jotka olemme kokeneet samaa ja saaneet tukea, kuka mistäkin.

Paistakoon aurinko sinne missä oletkon ja valakoon se sinulle voimaa hyväksyä itsesi armolliseti, sillä itsen hyväksymisestä saa voimaa. Toivon sinulle kaikkea hyvää!

Epsylon kirjoitti:

Asun vuokralla.
Saan työttömyyskorvausta ja asumistukea.
Mutta ne eivät riitä kulujen täyttämiseen.
Vuokrasin tämän asunnon, kun mulla oli vielä töitä.
Autonkin ehdin hankkia töitä varten, mutta viime talvena jouduin työttömäksi.

Sisarukset eivät ymmärrä mua siksi, koska eivät ole yhtä luusereita..
Tänään sain kuulla kotona ollessani, kun pikkusisarukset kyselivät äidiltä, miksi "epsylon" ei ole töissä ja niin edelleen. Kuulin kaiken seinän takaa..
Vanhemmat sisarukset vain siihen, että se vain ei ole halunnut hakea,vaikka kannattais. Ja kuulin olevani ties mikä laiska jne...

No nyt illalla kotona ollessa äiti tuli yhtäkkiä mun luokse ja kysyi, mikset sinä "uskalla" mennä pelaa pomppupalloa(koripalloa) poikien kans pihalle. Ja piti luennon, että sinä veltostut jne.. Lähdin pois, enkä enää tästä lähtien käy kotona. Olen liiallinen kummajainen siellä.

Ja luulen jo, etten tuu enää selviämään tästä.
Hoitamatta jättämäni asiat tulevat maksamaan mulle pitkääkin pitemmän pennin, enkä varmasti koskaan tule selviytymään niistä.
Kuoleminen tuntuu paremmalta vaihtoehdolta.
Mutta minkäs tekee, kun en uskalla tehdä sitä, kun pelkään joutuvani kadotukseen..
Tympeä tilanne. Haluaisin nyt keinolla millä hyvänsä kadota tästä maailmasta!

Tuli mieleeni että oliko se äitisi kysymys taitamaton tapa kysyä kuinka sinä voit ja jaksat. Vabhemmat eivät aina osaa taitavasti puuttua asioihin ja töksäyttelevät.

Voisitko ajatella että kutsuisit vanhempasi omaan kotiisi ja kertoisit heille kahdelle , vain heille , oman näkemyksesi omasta tilanteestasi ja avuntarpeestasi. Muiden sisarustesi ei tarvitseisi olla kuulemassa kun kerrot heille. Siinä heille tulisi mahdollisuus kertoa myös oma näkemyksensä sinulle ja teillä olisi rauha keskustella tilanteestasi. He eivät voisi sanoa että et ole kertonut heille kuinka asiasi ovat . Voit yllättyä positiivisesti siinä tilanteessa , tai sitten valitettavasti voit pettyäkin, mutta olet ainakin yrittänyt laittaa elämääsi kuntoon myös suhteessa vanhempiisi. Ole heille rehellinen siinä tilanteessa itsestäsi.

Tiedän vanhempana sen , että oli lapsi millainen hyvänsä , hänen asioistaan on aina huoli vaikka ei sitä pystykään sanoiksi pukemaan.

Epsylon kirjoitti:

Asun vuokralla.
Saan työttömyyskorvausta ja asumistukea.
Mutta ne eivät riitä kulujen täyttämiseen.
Vuokrasin tämän asunnon, kun mulla oli vielä töitä.
Autonkin ehdin hankkia töitä varten, mutta viime talvena jouduin työttömäksi.

Sisarukset eivät ymmärrä mua siksi, koska eivät ole yhtä luusereita..
Tänään sain kuulla kotona ollessani, kun pikkusisarukset kyselivät äidiltä, miksi "epsylon" ei ole töissä ja niin edelleen. Kuulin kaiken seinän takaa..
Vanhemmat sisarukset vain siihen, että se vain ei ole halunnut hakea,vaikka kannattais. Ja kuulin olevani ties mikä laiska jne...

No nyt illalla kotona ollessa äiti tuli yhtäkkiä mun luokse ja kysyi, mikset sinä "uskalla" mennä pelaa pomppupalloa(koripalloa) poikien kans pihalle. Ja piti luennon, että sinä veltostut jne.. Lähdin pois, enkä enää tästä lähtien käy kotona. Olen liiallinen kummajainen siellä.

Ja luulen jo, etten tuu enää selviämään tästä.
Hoitamatta jättämäni asiat tulevat maksamaan mulle pitkääkin pitemmän pennin, enkä varmasti koskaan tule selviytymään niistä.
Kuoleminen tuntuu paremmalta vaihtoehdolta.
Mutta minkäs tekee, kun en uskalla tehdä sitä, kun pelkään joutuvani kadotukseen..
Tympeä tilanne. Haluaisin nyt keinolla millä hyvänsä kadota tästä maailmasta!

lainaa ja kerro miten paha sulla on olla.

vanhemmilta.. kirjoitti:

lainaa ja kerro miten paha sulla on olla.

omasta takaa lainaa.. miten niiltä voisin edes pyytää.. Toisekseen mieluummin käännyt ammattiauttajien puoleen, kuin vanhempien, jotka eivät osaa edes pitää asioita sisällään.
Oon nimittäin kuullut heidän kauttaan paljon sellaisia asioita, joita asianomaiset eivät varmastikkaan olisi halunnut antaa kaikkien tietoon..

Minä ainakin, keskustelua hiljaa sivusta seuranneena, olen saanut itselleni toivoa ja rohkaisua. Kiitos sinulle kun olet nostanut esiin rohkeasti näin vaikeita kysymyksiä. Sinä autat tällä useampia kuin voit aavistaakaan.

Mitä parhainta jatkoa sinulle ja iloa elämän jokaiseen päivään!

Kiva kuulla että olet saamassa apua. Olen iloinen puolestasi. Halauksia!!!