HEH

kun olen tässä näitä kommentteja lukenut ja täällä vilisee aika paljon näitä "ei aborttia" kannattavia ihmisiä.

Veikkaan, että moni heistä ei ole edes koskaan ollut raskaana. Sen voin sanoa, että on aivan älytöntä olla tekemättä abortti kun on nuori ja kyvykäs.

Jos saa lapsen nuorena, se raskauttaa kahden ihmisen elämää kovasti ja määrää heidän muuttamaan omat suunnitelmansa ja haaveensa esim. korkeakoulututkinnon saamisesta.

Ihan vaan pointtina, kuinka monta nuorena synnyttänyttä naista on akateemisesti koulutettu? Entä kuinka monta heistä olisi halunnut olla?

Veikkaanpa, että monella heillä oli suuret suunnitelmat, mutta kaikki romuttuivat lapsen synnyttyä.

Omasta mielestäni lapsi kannattaa tehdä VASTA opintojen jälkeen, silloin kun todellakin on vasta aikuistuttu.
9763
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

itse tulin raskaaksi 18 vuotiaana. Onneksi! Sillä jos en olisi tullut raskaaksi, olisin kouluttanut itseni aivan väärälle alalle ja olisin jäänyt ammattikoulu-tasolle koulutukseni suhteen. Nyt suuntaan kohti sitä ammattia, miksi haluan oikeasti. Valmistumiseeni menee vielä 5,5 vuotta. Jos en olisi lapsiani synnyttänyt, (ja vaikka olisinkin tälle alalle loppujen lopuksi päätynyt), olisin about 35-vuotias (VÄHINTÄÄN) ennenkuin saisin ensimmäisen lapseni (mikäli se edes biologisesti olisi mahdollista enää sitten, ikinä kun ei tiedä). Siis jos olisin hommannut ammatin ja vakkarityön ennenkuin olisin hankkinut lapsia.

Parempi katsoa kuin katua! Moniko abortin tehneistä (ajatuksella..sitten myöhemmin kun on kaikkea) on jäänyt kokonaan lapsettomaksi?

Äänestä

Tiiämpä montakin äitiä jotka on kouluttanut itsensä yliopistossa/ammattikorkiassa vaikka lapsen on nuorena saanutkin (16-19vuotiaana)
Että lopeta tuo paskan jauhanta!!

Äänestä
  • nyt muutama on jatkanut loppuun, niin ei se muuta tee kuin vahvistaa säännön. Minä taas sen sijaan tiedän aika monta, jotka ovat lopettaneet opiskelun ja siirtyneet töihin, jotta saavat lapsensa elatettua.

    Sitäpaitsi myös moni nainen joutuu yksinhuoltajaksi, kun mies säikähtää, että JO NYT joutuu isäksi vaikkei ole vielä siihen läheskään valmis.

    Äänestä

Olin juuri aloittanut kauppaoppilaitoksen 3-vuotisen markkinointilinjan kun tajusin olevani raskaana 18-vuotiaana.
Voi miten naiivi olinkaan. Olin neljännellä kuulla, miten ihmeessä se alkuraskaus jäi näkemättä?
Noo..äiti hysteerisena patistamassa aborttiin.
Ajattelin että en tee, eikä ollut enää mahdollistakaan paitsi lääkintöhallituksen luvalla.
Lapsi syntyi joululoman aikohin, pidin 2 kk äitiyslomaa ja jatkoin koulun loppuun.
Ihminen pärjää jos niin haluaa.
Ei niin mukavuudenhaluinen pidä olla että kaikki muu menee oman lapsen edelle.

Äänestä

sanoisi että tehdä vaan saada.itse olen raskaana ja koulutuksesta ei oo kyllä tähän lapseen liittyvissä asioissa mitään hyötyä. En minä lastani kasvata koulutuksellani vaan rakkaudella ja järjen käytöllä. En halua kuskata lasta tarhaan kun olen 30 vaan minulla on silloin jo 9vuotias koulua käyvä lapsi ja sen ikäinen antaa enemmän jo aikaa vanhemmilleen kuin vastasyntyneet. Itselläni oli suunnitelmat ja ne menivät niin että tähän väliin haluan lapsen jos vaan on tullakseen.

Äänestä

Eiköhän se ole oma asiansa mitä tekee. Itse en todellakaan haluaisi lasta näin nuorena, enkä luultavasti vanhempanakaan, mutta joillekin lapset ovat "elämäntehtävä". Minä haluan kouluttautua, matkustella, opiskella, edetä uralla ym, jollakin toisella voi olla, ja varmasti onkin erilaiset tavoitteet. Kaikki me olemme erilaisia eikä kenenkään puolesta voi päättää.

Äänestä

mieltä, ts. jokaisella on oikeus arvioida
resurssejaan, toteuttaa suunnitelmiaan ja tulla
vanhemmaksi silloin, kun on siihen valmis.

Kouluttautuminen on kuitenkin itsestä kiinni,
eivätkä lapset sitä estä, hankaloittavat
kyllä hieman.
Sain esikoiseni 16 vuotiaana, enkä todellakaan
tiennyt siinä vaiheessa, mitä haluaisin tehdä työkseni. Sen tiesin, että haluan äidiksi.
Opiskelin ammattitutkinnon työn ohessa
esikoisen ja keskimmäisen välissä, ja nyt
kolmen lapsen äitinä opiskelen työn ohessa
korkeakoulututkintoa.
Helppoa se ei kyllä ole, päivät muodostuvat
pitkiksi, ja kun lastenkin kanssa haluaa viettää
aikaa, niin tehtäviä tehdään sitten yöllä...
Ja tämän kaiken mahdollistaa sitoutunut ja joustava mies :)

Siis, opiskelu lasten kanssa onnistuu kyllä,
mutta huomattavasti helpommalla kyllä pääsee,
kun hoitaa nämä hommat "normaali-järjestyksessä"...

Äänestä

..jolla on suuret suunnitelmat opiskelun suhteen. Kyllä ne vauvahaaveet tähän sekaan silti mahtuivat, ja onneksi mahtuivatkin sillä vuoden yrityksen jälkeen lasta ei ole kuulunut. Nyt lapsettomuushoidoissa, ja koulunkäynti jatkuu...

Pinnallisesti asioita ajattelet, jos luulet että kaiken voi kontrolloida. (viitaten siihen että puhut lapsen "tekemisestä".) Tiedätkö syyn, miksi lapsettomuus on parinkymmenen vuoden sisään hurjasti lisääntynyt?

Niinpä niin.

Äänestä

Lapsi ei tuhoa suunnitelmia se tuo uusia ulottuvuuksia. Lasta ei voi syyttää siitä että olet itse ollut huolimaton ehkäisyn suhteen. Jos olet jo kylliksi kypsä seksiin tulee myös sisäistään sen riskit.
Jos tulet omasta mielestä liian nuorena raskaaksi et ollut valmis seksiin etkä suhteeseen koko loppu elämäksesi,olisit myös epäkypsä moneen muuhun asiaan. Siksi seksin harrastaminen pitäisi tapahtua kun on valmis ja noin suunnilleen omista asioista selvillä, vakaudestaan elmään eritilanteissa. Lasta ei minusta saa tappaa omien suunnitelmien pieleen menosta, omat virheensä on kohdattava siinä ei ihmis henki saa jäädä mitättömäksi. Jos synnytyksen jälkeen tapahtuu kuitenkin niin ettei lasta voi pitää itsellään monesta syystä sen voi adoptoida. Monet tietysti ajattelevat että sama se kuoleeko jos en kerta edes pidä sitä itse. Mutta kaikilla on oikeus elämään ja jokaisen lapsen syntymä on lahja. Lapsen saanti ei ole kaikille edes mahdollista. Lapsi ei ole kone jonka voi hävittää väärän hankinnan takia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


huvittavaa kirjoitti:

kun olen tässä näitä kommentteja lukenut ja täällä vilisee aika paljon näitä "ei aborttia" kannattavia ihmisiä.

Veikkaan, että moni heistä ei ole edes koskaan ollut raskaana. Sen voin sanoa, että on aivan älytöntä olla tekemättä abortti kun on nuori ja kyvykäs.

Jos saa lapsen nuorena, se raskauttaa kahden ihmisen elämää kovasti ja määrää heidän muuttamaan omat suunnitelmansa ja haaveensa esim. korkeakoulututkinnon saamisesta.

Ihan vaan pointtina, kuinka monta nuorena synnyttänyttä naista on akateemisesti koulutettu? Entä kuinka monta heistä olisi halunnut olla?

Veikkaanpa, että monella heillä oli suuret suunnitelmat, mutta kaikki romuttuivat lapsen synnyttyä.

Omasta mielestäni lapsi kannattaa tehdä VASTA opintojen jälkeen, silloin kun todellakin on vasta aikuistuttu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu