Olen matemaattisesti täysin lahjaton (lyhyt matikka 5) ja luonnontieteet kemia ja fysiikka ovat myös tervanjuontia lukiossa. Historia, filosofia, yhteiskuntatieteet ja uskonto puolestaan kiinnostavat tavattomasti. Mitä tehdä? Ei lääkikseen eikä tekniselle puolelle mitään asiaa, eikä kauppakorkeaan tai oikikseen motivaatiota. Siis joko humanistiseen tai valtsikkaan, mutta eihän sieltä valmistu kuin mäkkärin pihvinpaistajaksi. Ainiin voihan sieltä valmistua opettajaksi yläasteelle tai lukioon.
Kysynkin: Kuinka hyvät työllisyysnäkymät ovat aineenopettajilla, kun puhutaan aineista äidinkieli, historia, uskonto, filosofia? Rahan perässä en juokse, joten olisin enemmän kuin tyytyväinen, jos pääsisin esim. historian opettajaksi. Kannattaako lähteä yrittämään? Olen valmis taistelemaan…
Aineenopettajaksi?
6
1894
Vastaukset
- Just-juu
Justiinsa äsken oli Ylen uutisissa juttua, että pätevistä opettajista on pulaa: melkein 20 % opettajista on epäpäteviä. Joten luulisi, että työtä löytyy varsinkin, kun lähitulevaisuudessa opettajia siirtyy paljon eläkkeelle. Tosin suurimpiin kaupunkeihin on paljon hakijoita virkoihin, mutta työtä löytyy jos on valmis muuttamaan työn perässä ja on valmistautunut opiskelemalla viisaasti.
- Ruurik
Miten tilanne vaihtelee erilaisten aineyhdistelmien kanssa? Mitkä aineyhdistelmät työllistävät parhaiten? Kannattaisiko opiskella esim. sekä historian että äidinkielen opettajaksi? Minkä reaaliaineen opettajana on helpoin työllistyä? Itseäni kiinnostaa nuo edellämainitut: historia, yhteiskuntaoppi, uskonto, filosofia ja äidinkieli.
- Jarkko
Ruurik kirjoitti:
Miten tilanne vaihtelee erilaisten aineyhdistelmien kanssa? Mitkä aineyhdistelmät työllistävät parhaiten? Kannattaisiko opiskella esim. sekä historian että äidinkielen opettajaksi? Minkä reaaliaineen opettajana on helpoin työllistyä? Itseäni kiinnostaa nuo edellämainitut: historia, yhteiskuntaoppi, uskonto, filosofia ja äidinkieli.
En osaa sanoa varmasti, mikä aineyhdistelmä kannattaisi valita, mutta muista että jos aiot äidinkielenopettajaksi, sinun täytyy lukea sivuaineestasi aineopinnot ollaksesi pätevä eli esim.:
¤ suomen kieli (syventävät opinnot)
¤ suomen kirjallisuus (aineopinnot)
Siis opiskelujen keston kannalta uskoisin, että jos valitset äidinkielen opettajan uran, älä ota muita aineita. Toinen vaihtoehto:
kaksi näistä: historia/uskonto/filosofia/(psykologia?)
Seuraa työllisyystilannetta www.mol.fi -sivuilta (avoimet työpaikat: opetustyö). Ainakin englannin opettajilla on kysyntää!
- FM 05
Historian, yhteiskuntaopin ja uskonnon opettajien työllisyystilanne ei ole kovinkaan hyvä, mutta kyllä heistäkin valtaosa työllistyy. Jos todellakin haluat ko. aineiden opettajaksi tulet saamaan töitä kun töiden eteen vaan ponnistelet määrätietoisesti. Eli selkeä opiskelutahti ja sijaisuuksia vaan heti alusta alkaen. Mielistele vaikka vanhoja opettajiasi. Pienten kuntien yläasteisiin ja lukioihin kannattaa olla myös yhteydessä, sieltä on usein saatavilla sijaisuuksia helpommin. Opiskelua hankaloittavat sijaisuudet parantavat työllistymismahdollisuuksiasi paljon paremmin kuin tenttiarvosanojen keskiarvon nostaminen kolmesta neljään.
Opiskele sivuaineina aineita joita voit opettaa, esimerkiksi uskonto, et, filosofia, psykologia...
Valmistuttuasi voi olla että ensimmäisen pidemmän sijaisuuden perässä voit joutua muuttamaan johonkin syrjäiseen kuntaan. Määrätietoisesti yhteyksiä isommille paikkakunnille pitämällä pääset kuitenkin aikanaan sinnekin. Valmistumisvaiheessa on helppo olla katkera sillä usein paikat täyttyvät tuurilla ja pärstäkertoimella. Kyllä mahdollisuuksia kuitenkin lopuksi aukenee.
Joskus sitten viran saatuasi sinua odottaakin sitten työmäärään nähden hyvä palkka, yllättävän arvostettu asema sekä pitkät lomat.- Ruurik
Vastauksesi rohkaisee yrittämään - kiitos siitä. Olen aika toiveikas tulevaisuuden suhteen, koska tiedän jo opiskelujani aloittaessani minne suuntaudun. Ajattelin ensisijaiseksi historian ja yhteiskuntaopin opettajan pätevyyttä, mutta siihen voi vielä yhdistää vaikkapa filosofiaa, psykologiaa, uskontoa, et:tä tai opinnon-ohjausta.
Ja mitä tuohon työllistymiseen tulee: voin ja jopa haluan muuttaa jonnekin pieneen ja syrjäiseen kuntaan työn perässä, koska en edes viihdy suuremmissa kaupungeissa ellei ole pakko. Tässä mielessä tilanne on hyvä, koska pikkupaikkaunnilla opettajien työtilanne lienee parempi.
Aineopettajan työssä olen huomioinut nuo kaikki puolet mitä luettelit, eli työhön nähden hyvä palkka, pitkät lomat, arvostettu asema ja onhan siitä työstä myös pidettävä, ei sitä muuten varmaan jaksa tehdä. - Historian ope 90-luku
Siehä haastoit ko miun tarinaa.
Valmistumisen jälkeen otti päähän, kun paikan vei nenäni edestä "on sovittu".
Reilun neljän vuoden aikana vaihdoin paikkakuntaa neljästi.
Parhaana vuotena yli 50 hakemusta, joista alle 10 tuotti tulosta valintana, varasijana tai edes haastattelukutsuna.
Nyt olen opena kohtalaisen suurella paikkakunnalla.
Olkaa sinnikkäitä ja tyytykää vähempään. Ei vastavalmistuneesta tule arvosteltun pääkaupunkiseudun lukion vanhempaa lehtoria, ainakaan heti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1231730
Miksköhän mä oon tuolla
Joskus antanut ymmärtää että olisin sun rinnoista pelkästään kiinnostunut 😂😁🤭 ja sä säikähdit että koskisin ilman lup161442Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TARINALTA ISOISÄSTÄ, JOLLA ON PARTA
Pinnalliset käsitykset korkeammasta Todellisuudesta Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TAR329992- 61990
J miehestä oikeaa
Nimeä ei voi tänne julkaista mutta kannattaa olla varuillaan jos ”aistit” auki t nainen90874- 66841
- 1770
- 46751
Kysyit firman bileissä..
.. että tulisinko luoksesi yöksi... Oliko se vain heitto. Mitäs jos olisin tullut? Naiselta9681Miksi Suomessa uskotaan Usan kanssa tehtyihin sopimuksiin
Kaikki viestit Usan suunnasta on ollut jo pitkän aikaa sen kaltainen että muiden liittolaismaidenkin sotilaallista autta62668