onko muilla

olen 6 1 viikolla raskaana ja minulla on koko ajan kamala nälkä. ja varsinkin kaikkia suolasta tekee mieli. välillä on huono-olo mut kertaakaan ei ole tarttenut oksentaa. kaksi edellistä odotusta oksensin kolme kuukautta.

onko muilla ollut näin että olent toisille raskauksille oksentanut ja toisille raskauksilla sitten ollut ruokahalut kovat?
2396
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ja nyt rv 32 5 menossa ja nälkä on ihan koko ajan.. nälkä kasvaa vauvan kasvaessa.. :D

Äänestä

Mulla vasta rv5 risat, en oo ihan varma noista päivistä mutta alussa kuitenkin ollaan. Ja nälkä on juu, tai ei varsinaisesti nälkä mut tekee mieli syödä koko ajan, ja sit jos ei vähään aikaan syö, nin tulee ihan sellanen sairaalloinen näläntunne, ihanku olis ollu 2 päivää ilman ruokaa. :) Mutta iltaisin ei sitte pysty enää syömään mitään, lievä huono olo on keskittyny ilta-aikoihin, ja ihan hyvä niin. :) Iltasyöminenhän onki tunnetusti epäterveellistä.

Enkä oikein osaa eritellä mitä tekee mieli, kaikenlaista raikasta ainakin, ostin kokonaisen ananaksen ja vesimelonin, viinirypäleitä ja nektariineja kaupasta ja 2 litraa mehua
vaikka en ikinä oo sellasista innostunu. :) Mut sit välillä tekee kyllä mieli jotain ihan roskaruokaa, hampurilaista, sipsejä jne...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


odottajilla kirjoitti:

olen 6 1 viikolla raskaana ja minulla on koko ajan kamala nälkä. ja varsinkin kaikkia suolasta tekee mieli. välillä on huono-olo mut kertaakaan ei ole tarttenut oksentaa. kaksi edellistä odotusta oksensin kolme kuukautta.

onko muilla ollut näin että olent toisille raskauksille oksentanut ja toisille raskauksilla sitten ollut ruokahalut kovat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu