En jaksa enää, mutta sinnittelen

Sääliäkö yrität kalastella??

ota ekaks yhteys terveyskeskukseen (oma lääkäri) ja kerro asiasi ihan samanlailla kun kerroit tännekin, niin luotan ja uskon että apu parhaiten löytyy sieltä ! Älä usko tällä rupattelupalstalla muita kuin minua, sillä tiedän sinun ahdingos oman kokemuksen kautta.
Soita oman kunnan tai kaupungin terveys asemalle!
Itsekin pelkään kuolemaa ym. kamalaa, mutta alku apu löytyy läheltä sun terveyskeskus, tai lääkäriltä.

soittaa apua, se ei ole häpeä tyttöseni. Ja jos haluat rupatella kanssani. Niin neuvotellaan--jookos?

eiköhän aloittaja tarkoittanut tuolla "ikävä kotiin, lähinnä lapsuusajan kotia ja sen suomaa turvallisuuden tunnetta! Luen mieluummin joidenkin muiden vastaavas tilanteessa olevie/olleiden saamia asiallisia viestejä! Yhden ehdotuksen puolella kyl olen eli kannattaa hakea apua terv.keskus lääkärilt, kertoa omista tuntemuksistasi tarkasti. Saat lähetteen mielenterv.polille tai toimistoon. Eivät kaikki näköjään ymmärrä mitä sosiaalisten tilanteiden pelko ja paha olo tarkoittaa. Vain vastaavia kokemuksia läpikäyvät/käyneet ymmärtää Sua. Onneksi Sinulla on poikaystävä, ehkä voit Hänelle kertoaaa ja yhdessä hakea apua ongelmiisi, myös kriisikeskus, sosiaalitoimisto tai työvoimatoimiston psykologi vois kans auttaa. Paras apu kuitenkin ensin lääkäri. Jaksamista!

Viestissäsi sanoit sinulla olevan ikävä kotiin.Tarkoittanet lapsuuden kotia? Ota ilman muuta yhteyttä omiin vanhempiisi jos he ovat turvallisia. He auttavat varmasti sinua. Kotiin voi mennä aina.Minulla on jo aikuisia lapsia ja heille olen sanonut, että kotiin voi tulla milloin vain jos on huolia tai siltä tuntuu.Kotoa voi taas ponnistaa uudelleen maailmaan. Taidat olla lähtenyt kotoa hyvin aikaisin. Nuoret aikuiset tarvitsevat vanhempiaan vielä pitkään. Tällä palstalla tuntuu olevan jos jonkin näköistä "auttajaa".Olehan varovainen. Äläkä liikaa luota.Vaikka tekstistäsi päätellen, et ole mikään "simppeli".Hyvä, että sinulla on se poikaystävä.

tullut !? Olen jo ihaillutkin, miten fiksuja ja asiallisia ja ymmärtäviä ihmisiä tällä luukulla käy. On semmoinen yhteishenki.

Sinähän ("Toivoton") sanoit, että Sinut irtisanottiin töistä ! Niin ymmärsin asian. Miksi jotkut asuntoa tarjoavat? Niin ja koti-ikäväsi on kodin lähisukulaisten ikävää, joka ihan ok tuntea. Jotkut vastaukset olivat just tosi hyvin, että lähdet ns. viralliselle taholle puhumaan = valittamaan oloasi.

Kokemuksesta tiedän, että kun 'saa kenkää', se tottavie sattuu! Vie lopunkin, valmiiksi hataran itsetunnon, ja tulevaisuuden toiveita murskaa. Masennuksesi, pelkosi, huolesi, paniikkisi on aika terveKIN reaktio nyt. Ilmeisesti olet herkkä ihminen alunperinkin. Psyykkisten vaikeuksien kanssa kun käy töissä, saattaa ilmetä jotain, mikä sitten kummallisesti haittaa työnantajaa ja/tai työsuoritteita ja näin työntekijä saattaa tulla 'ulos valituksi'. Oliko Sinulla jotain tämmöistä siinä. - Minulle kävi näin eli irtisanottiin, mutta, päätin, etten ota sitä hirveän kauan raskaasti, koska vain itse tiedän, mitä minulle oikeasti kuuluu. Eli mua auttoi, kun heittäydyin itseni ulkopuolelle hetkeksi ja yritin ymmärtää itseäni (ikiomaa psyyken heikkouttani) ja sitten työnantajaakin, joka ei tietenkään oikeasti tiennyt, mitä minulle sisälläni ja taustoillani kuuluu.

- Elämäsi asettuu vielä. Etsi ihmisiä, ystäviä, tuttuja, sukulaisia ja ns. virallisia auttajia (ml. työvoimaneuvojat). Aloita jostakin tuommoisesta. Hyvä oli aloituksesi jo tässäkin, kun kirjoitit tänne. Selvästi olet lamassa, etkä osaa nyt päättää mitä tehdä. Askel kerrallaan ja päivä kerrallaan! Ilmoita vielä itsestäsi, jooko. Terv. Tätönen

Itselläni on kriisi meneillään. mieheni haki avioeroa 2 viikkoa sitten, mutta jotenkin sitä olis vaan jaksettava elää.