onko aikoinaan adoptoidut lapset pystyneet hankkimaan puolison ja kenties perheen siten että toinen puoliso olisi ns. valtaväestöön kuuluva suomalainen?...adoptiota harkitsevat ja siten myös jo lapsen saaneet teidän täytyy miettiä myös kauan odotetun haaveenne kasvamista ja hankkimanne yksilön
elämää myös teidän jälkeenne!
elämää myös teidän jälkeenne!
Vastaukset 14
Vanhimmat
en tiedä yhtäkään aiemmin adobtoitua lasta...sittemmin aikuista, joka olisi kyennyt rakentamaan perheen ja jatkamaan sukua biologisesti valtaväestöön kuuluvana(tyttölapset Kiinasta).
Adoptoidut lapset perheensä kanssa joutuvat vielä nykyisinkin elämään joko adoptiovanpiensa/sukunsa kustannukslla ilman juuria kuin että he olisivat pystyneet ottamaamaan paikkansa yhteiskuntmme täysmääräisinä jäseninä. AJATELKAA ULKOPERÄISTÄ LASTA HAALIVAT. JOS ETTE SAA BIOLOGISTA LASTA SUOMESTA NIIN TEETTE HALLAA ADOPTOITAVALLE LAPSELLE ITSELLEEN KUN HÄN KASVAA NUOREKSI JA ON PERUSTAMASSA ITSELLEEN PERHETTÄ KUN HÄN ON JA PYSYY ns.SEINÄKUKKANA!!!
Tiedätkö että ihmisen ihonväri ei vaikuta siihen miten ihmisen elämä etenee.
Eikä adoptio.
Olet todella rasisti, hyi sinua!
Tule kaapista pois, tule tänne oikeaan elämään ja avaa silmäsi.
Tervtuloa!
Kiinasta tuli Suomeen ekat adoptiolapset vuonna 1995. Ehkä se on syy siihen, ettei täällä vielä juuri ole kiinattaret avioituneet - ovat alaikäisiä.
Minä en usko, että tuossa tulee olemaan mitään ongelmaa. Ihme kouhkaamista.
Ystäväpiiriini kuuluu Suomessa koko ikänsä asunut, kiinalaisten vanhempiensa kasvattama tyttö. Puhuu suomea siis toisena äidinkielenään, eikä ainakaan hän mielestäni ole ollut seinäkukkasena sen enempää kuin kukaan muukaan. Hänen poikaystävänsä ovat olleet aivan samanlaisia suomalaisia nuoria kuin kaikki muutkin, ja ovat kestäneet saman aikaa kuin nuorilla ihmisillä suhteet yleensä kestävät.
Mielestäni kiinalaista syntyperää olevat ihmiset ovat kauniita, mutta jos eivät opi suomea koko ikänsä aikana, niin silloin voi olla vaikeaa suomalaisen puolison löytäminen. uskoisin kuitenkin että kyllä se suomen kieli opitaan, ettei mitään ongelmia pitäisi olla. Tosin jonkun pikkuhitlerin pulisoksi on turha yrittää, ellei ole vaalehiuksinen ja sinisilmäinen, mutta pikkuhitlerit eivät ole valtaväestö vaan vähemmistö.
Joo, mut on adoptoitu ja elän suomalaisena Suomessa. Kertokaa minulle kuinka yksinkertaista väkeä tässä maassa oikein elää, alkaa pelottaa???
Olettekste kuulleet ollenkaan että maailma mustuu? :)) mitenkäs teidän pullaposket sitten menestyy ja pärjää... ruskeasilmäisten kikkarapäitten seassa?
en halua missään nimessä leimautua rasistiksi( nykyään tuomitaan liian heppoisin perustein rasistiseksi näkemykseksi). Itseäni kiinnostaa adoption puhtaus ajatuksena, LUE en miellä itseäni minkäänmuotoiseksi rasistiksi. Herättelen ajatuksellani adoptiota harkitsevia pariskuntia että ymmärtävätkö he tosiaan että vaikka
heillä on taloudellisesti mahdollista saavuttaa päämääränsä niin kuinka kestävä sijoitus on että tämä/nämä lapset vartuttuaan aikuisiksi eivät ole pystyneet sulautumaan valtaväestöön. Onko adoptio-lapset vain välineitä adoptio vanhempien heti ja nyt kulttuurissamme(prosessi voi viedä 1-6vuotta)? Kuinka moni voi pyörtää totuuden että suomessa on ennenkin ollut lapsettomia pariskuntia joiden elämä ei ole kaatunut siihen että he eivät ole pystyneet saamaan biologisia jälkeläisiä vaan että he ovat löytäneet paikkansa muulla tavoin...arvostus heille.
.niin vieläkin on paljon ihmisiä jotka viettävät elämänsä ilman lapsia. (Ja arvostus heille siitä kuten kirjoititkin.)
Ennen ei heitä varmaan oli enemmän.
Ei ollut lapsettomuushoitoja eikä kansainvälistä adoptiota.
Mutta oli paljon kotimaisia orpoja.
Lapsia sai ottaa enemmän kuin yhden. Joten olikohan sittenkään niin että lapsettomia olisi ollut enemmän?
Ennen adoptiosta ei puhuttu ääneen kuten nykyään tehdään ja lapsesta ei ulkonäön perusteella arvannut että hän ei oo biologinen.
Mutta tiedätkö, tää maailmaa pöyrii raiteillaan ja aika menee koko ajan eteenpäin.
Asiat muuttuvat.
Kotimaisia adoptiolapsia ei oo tarjolla.
Minä arvosta ihmistä joka ei saa omia lapsia, ei kotimaista adoptiolasta ja silti hän on valmis heittämään pois lapsettoman huolettoman elämän ja haluaa ottaa ulkomaalaisen adoptiolapsen. Siinä on kyse suuresta rakkaudesta lasta kohtaan.
Joten suurin kunnia ja arvotus heille!
Ja kaikki huumeiden kanssa tai muuten oman pääkoppansa sekoittaneet tietämäni nuoret ei oo ulkomailla syntyneitä, vaan ihan niitä vanhempiensa perinteisiä rakkauden hedelmiä.
Miksi he eivät vaivaudu kasvattamaan kullanmurujaan?
Onko lapsen maailmaan saattaminen nykyään liian helppoa kun maksetaan kaikenmaailman tukiaisiakin?
Pitäisikö biologiset lapset kieltää kokonaan ja antaa lapsia vain adoptioneuvonnassa syynätyille pariskunnille, joilla on asiat kohdallaan?!
(en halua missään nimessä leimautua rasistiksi ( nykyään tuomitaan liian heppoisin perustein rasistiseksi näkemykseksi.)
"Minä arvosta ihmistä joka ei saa omia lapsia, ei kotimaista adoptiolasta ja silti hän on valmis heittämään pois lapsettoman huolettoman elämän ja haluaa ottaa ulkomaalaisen adoptiolapsen. Siinä on kyse suuresta rakkaudesta lasta kohtaan."
Toinen vaihtoehto tuolle on se, että lapsettomilla ihmisillä on elämässään tyhjiö, jonka he haluavat täyttää lapsen hankkimalla. Tyhjiön tunteen voi aiheuttaa vaikka se, että elämässä on jo kaikki muu saatu. Sosiaalinen paine täydellisen perheen eli lapsellisen perheen perustamiseen voi olla kovaa. Lapsi on joillekin myös erityinen statussymboli ja erityisesti ulkomailta adoptoitu lapsi voi olla tämmöinen. Siinähän saattaa samalla saada hyväntekijän ja monikultturisuutta edistävän yli-ihmisen kruunun. Joillekin tarve lapsen hankintaan tulee myös normaalin ikäkriisin esim. neljänkympin kriisin tai menopaussin kohdalla. Jollain lapsen tarpeen laukaisee esim. avioero, puolison kuolema tai epätoivo puolison löytämisestä. Tämä viimeinen siis koskien lähinnä sinkkunaisia. Suuri osa adoptoijista lienee ihan fiksuja tyyppejä, mutta ainahan näitä muitakin mahtuu joukkoon ja se on perin ikävää. Adoptiovanhempien motiivit vaan halutaan aina esittää niin pyyteettöminä, harkittuina ja epäitsekkäinä.
enemmän huolissani biologisista vanhemmista.
Tehdäänpä lapsi kun tuntuu että puuttu jotain ja ehkä tuo äijän käppänä ei sittenkään lähtiskään kävelemään...
Kuka vaan voi yrittää saada biolapsen, mutta kuka vaan ei todellakaan voi saada adoptiolasta!
Onhan se vähän niin, että esimerkiksi aasialaisia naisia on poikkeuksellisen paljon juntti- ja nörttimiesten vaimoina. Afrikkalaisia miehiä taas pyörii noitten lähiönaisten kumppaneina.
Ruotsista voi kuka tahansa käydä kysymässä näitä asioita. Siellä on etenkin korkeammin koulutetun väestön keskuudessa statusasiana se, että puoliso on täysruotsalainen ja jälkikasvun kasvatuksessa korostetaan ruotsalaisuutta mm. nimien valinnassa (muodissa mm. Ylva, Tove, Nils, Per), pukemisessa (laatuvaatteita pellavasta yms) ja harrastuksissa yms. Minusta se on jonkinlainen vastaveto joka puolelta päälle tunkevalle monikulttuurisuudelle. Ruotsissa kv-adoptoidut ovat poikkeuksellisen paljon pariutuneet toistensa kanssa kuten myös muiden maahanmuuttajien kanssa. Adoptoitujen jääminen sinkuiksi, yksinhuoltajiksi tai lapsettomiksi on myös noteraattu, vaikka se taitaa vielä olla vähän vaiettu asia.
Kyllähän adoptiotausta usein herättää ennakkoluuloja jo kotimaasta adoptoidunkin lähipiirissä. Ties mitä kaikkia kamaluuksia tämä onkaan vanhemmiltaan perinyt!!!!! Täytyyhän niitä nyt vähän varoa....
Eiköhän suurin osa kuvailemistasi aasialaisista naisista ja afromiehistä ole tullut maahamme hieman myöhemmin kuin vauvaikäisinä, siksi ovat ehkä lievästi syrjäytyneitä, kun kielenoppiminen ei ole ollut niin helppoa, ei ole ollut suomalaista sosiaalista verkostoa, koulutustaustaa jne.
Uskon, että on aivan toista elää värillisenä Suomessa, jos nimesi on suomalainen, kieli sujuvaa ja taustalla on perheverkosto, jonka juuret ovat tukevasti Suomessa. Ehkä tällöin ei enää tarvitse tyytyä parisuhteissakaan siihen, jonka ensiksi sattuisi saamaan?
Joo, se onkin tosi kivaa kun on suomalainen nimi tyyliin Juho tai Maija Virtanen ja sitten ulkonäkö on 100% afrikkalainen, aasialainen, lattari tai joku muu. Eihän sitä koskaan joudu selittelemään eihän :D
Toisekseen kun on kova identiteettikriisi jota adovanhemmat ei tajua ja tekee mieli jättää taakseen koko porvarillinen suomisuku ja liittyä rumpuja soittaviin värikkäisiin ja tempperamenttisiin heimoveljiin niin onhan sen nyt vaan mukavaa.
Ei se koulun käyntikään usein ole kovin helppoa, kun kiusataan, törmää opettajien asenneongelmiin ja on muutenkin oppimisvaikeuksia. Adovanhemmat aika usein pettyy kun ei se "Jasmin" tai "Nicolas" opi vaikka miten järjestetään yksityisopetusta ja höösätään ympärillä.
Adovanhemmat ei vaan tajua koko tätä adoptiojuttua. Että miltä se tuntuu ja näyttää adolasten näkökulmasta....
kolmennäköisiä (vanhempiensa biologisia) lapsia (toinen vanhempi suomalainen, toinen muualta). Ihan selvästi erottuvat vaaleasta joukosta, mutta eipä ole elämää haitannut. Yksi, jo reilusti yli kolmekymppinen, on ihan pesunkestävä suomalainen, vaikka ulkonäkö muuta väittäisikin. Ei ole juuri kokenut rasismia ja hänellä on niin hyvä työpaikka, suuri ystäväpiiri kuin oma perhekin. Ei siis ole syrjäytynyt eikä tunne olevansa ei-suomalainen.
Adoptiolapsi voi myös elää aivan hyvän elämän Suomessa, vaikka hänellä olisi myös toisenlaista kulttuuritaustaa ja näyttäisikin erilaiselta. Itselläni on ulkomaalainen puoliso ja meidänkin lapsista tulee kyllä ei-perussuomalaisen näköisiä! Ja annamme kyllä lapsellemme nimeksi vaikka Maijan, jos niin haluamme! :) Rajansa on silläkin kuinka paljon tekee, ja antaa periksi, oman elämän käänteissä sen eteen, että vain sulautuisi suomalaiseen massaan.