Minun elämä on ollut monta vuotta kuin kävelyä heikolla jäällä.Olen erakoitunut kämpääni, minulla on paha masennus/paniikkihäiriö.Olen ajatellut itsemurhaa monesti.Onko täällä muita erakoituneita ihmisiä?Ei ole edes rahaa viinaan.Voikun nyt sais jostain jotain aineita, ei tätä elämää jaksa selvin päin, ainakaan minun kohdalla.Olen myös etsinyt kämppistä, henkilöistä joilla on samanlaisia ajatuksia, asun yksin?Ei jaksa vaan enää elää yksin,....
Ei jaksa enää,...
Man20
141454
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Itselläni myös oli samoja ongelmia. Suosittelisin, että haet rohkeasti vaan (tarvittaessa kerta toisen jälkeen) apua. Itsellä apua toivat lopulta keskustelut psykologin ja myös papin kanssa. Suosittelen!
Myrskyn jälkeen on poutasää! Voi olla vaikea uskoa nyt, mutta näin vain on.
Tosiaan niitä on yritetty moneen kertaan, ei tullut apua.Ei jaksa edes kuunneella niiden puheita.Olen hukassa, joku on ehdottanut katoamista.Katoa tänne, ei tarvitse olla yksin.
Jos on oikein paha tilanne, mene päivystykseen. Sairaalassa todennäköisesti pääset jonkun kanssa samaan huoneeseen ja muutakin juttuseuraa löytyy varmasti.
Olet niin nuori, ettei kannata kuolla vielä. Asiat muuttuvat vuosien kuluessa.
Hei minäkin erakoiduin jonkin verran asuntooni,kun masennus ja ahdistus oli pahimillan.
En halunnut tavata naapureita tai ketään,ja mitä se hyödytti,ei mitään.
Ei masennukseen ihme temppuja ole ja onneksi et pysty ainakaan viinaa ostamaan,se on huonoimpia vaihtoehtoja masennuksen hoitoon.
Ja nuo itsemurha puheet unohda jokainen niitä tälläkin palstalla miettii.
Elä päivä kerralaan ja mieti mitä itse voisit tehdä et olosi paranisi.
Minä rupesin elämään menin ulos aloin nauttia lasten kanssa olosta,ja sootä se lähti minun kohdalla.
On ollut vaikeaa ja on vielläkin mutta en jaksa murehtia kun tietyille asioille ei voi mitään,ei ne vaan parane täällä kämpillä piileskellessä.
Minulla on tietty lapset joidenka takia jaksan ja en aliarvioi sun olasi vaan joskus ei pelkkä ruikutuskaan auta.
Mene ulos vaikka hetkeksi ensin ja huomenna pitemmäksi aikaa.Ja nuo katoamis jutut minne sitä menee ilman rahaa.Metsään töröttämään ja jokuhan voi löytää.Tsemppiä sulle.
Viina pullo olis nyt loistava temppu, tiedän itse oman tilanteeni.Kirjoitelkaa te joilla on samoja ongelmia, en jaksa ottaa vastaan neuvoja.
Yritä ottaa pari askelta ylös sieltä masennuksen alhosta. Neuvoja todella kannattaa yrittää ottaa vastaan, koska jos jää paikalleen odottamaan että elämä muuttuu niin.. ylläri pylläri se ei muutu miksikään ;) Kyllä sinä sieltä ylös pääset, kohti valoa (ei sitä mikä on tunnelin päässä). Itsekin olen aika erakko ja aina vain erakommaksi muutun, mutta ei tulevaisuudesta koskaan tiedä mikä siellä odottaa. Elämä on suhteellisen lyhyt joten onkopa tuota omatoimisesti järkeä alkaa lyhennellä. Olen minäkin itsemurhaa harkinnut ja tehnyt suunnitelmatkin, mutta mieli muuttui. Minä en piru vie lähde mihinkään!! Kaavi jostain vähän voimia ja lähde hakemaan apua. Sitä on joskus vaadittava kovaan ääneen ennekuin mitään tapahtuu. Pärjäile. Vain elämää, ei sen enempää ;)
Vain elämää, ei sen enempää ja pimpeli pom, kun se pimahti.. "Olen ajatellut itsemurhaa" mutta en tekisi sitä kuitenkaan.Vihollinen jota ei näe, voi niin kiusata.Eli ehkäpä näin,....
Otan osaa tilanteeseesi, umpikujamaiseen oloosi! Tuossa aiemmin on myös ihmisiltä hyviä vastauksia; please älä loukkaannu neuvoista, ne voivat vain vahingossa mennä pieleen; ota se mikä hyvä on. Ja mieti.
Tässä on meidän huomattava, että pahastikin masentunut ihminen voi esim. lähteä ulos kauppaan, puistoon, kahvilaan, tilanteeseen, jossa tietää olevan seuraa =tavallaan minne vain, jos jotenkin saa jalkansa toimimaan ja jos on mahdoll. tarvittava bussimaksun verran rahaa jne.
MUTTA Sinulla on lisäksi paniikkihäiriö, ja mielestäni tässä monet toiset osaa ottaneet unohtivat sen. Se just estää 'tuotakin vähää', mihin voisit tarttua, ehkä, vaikka masennus ja erakoituminen. - Minäkin ajattelen, että käy Sinua hoitaneella taholla vielä kyselemässä, miten saisit helpotusta paniikkihäiriöön; olisiko jotakin oppimisteoriaa, siedätyshoitoa tilanteisiin ja sitten tietysti lääkityksen tarkistus voisi olla hyväksi. Tunnetusti hyvä panikoimisesta rauhoittamaan on esim Xanor. ? Auttaisiko Sinua, jos löytäisit jonkun, vaikka vieraan ihmisen, jos niin haluat, lähtemään kanssasi jonnekin, kunhan ulos? Pienentäisikö se painikoimisen mahdollisuutta tai antaisiko ainakin turvaa, joka se turva taas voisi rauhoittaa ja et paniikkihäiriötä saisi? Johonkin, mihin tahansa, seuraan Sinun kannattaisi pyrkiä tai hoitajalle/lääkärille. Jatkumoa tarvitset mihin-tahansa ihmissuhteisiin ja keskustelumahdollisuudeksi. Mistä tahansa voi ja pitää keskustella, ei välttämättä sairaalloisuudestaan. Muukin tavallaan helpottaa ja virkistää. - Toivon, että jaksat taas yön yli. Hyvää yötä, hyvä mies. Kirjoitti Sinua vanhempi nainen.
Kiitos kovasti.Tuli jo paljon parempi mieli pelkästään lukemalla noin ihanaa tekstiä :) Ajattelen juuri noin kuin kirjoitit, mutta se jää aina siihen.
Oon nauttinut masennuksesta jo about 4kk.Mikään ei kiinnosta ja puhe takkuilee yms.Tästä johtuen mullakin on esiintynyt erakoitumista.Mutta viime viikonloppu...huhuh!Sain hommattua piriä ja xanoreita.Vedin kunnon pohjat ja lähdin liikenteeseen!Siinä meni viikonloppu naisia jahdatessa eikä puhettakaan mistään masennuksesta yms.No en saanut kuitenkaan pillua mutta vietin su päivän yhen muijan kanssa jonka tapasin kapakassa,käytiin uimassa yms.Olo on ollut vähän heikohko sen jälkeen mutta pääsin tänään jo salille treenaamaan,vedin vähän kevyemmin koska tuo viikonloppu otti aika koville.En tiedä oliko kovin fiksua mutta tunsinpahan olevani edes vähän aikaa elossa.Nyt en kylläkään aineisiin koske vähään aikaan mutta kyllä oli meno päällä viikonloppuna!
Sorry to say, mutta olet aika typerä kirjoittaessasi tuollaista. Roskaa. Vaikka noin olisit toiminut ja vaikka noin ruma (sisältä) olisitkin, niin pidä omana tietonasi. Kirjoita tänne jotain itsestäsi, oikeasti. Olisit silloin, ehkä, miellyttävä ihminen. Tuolla asennelinjalla ja lapsellisuudella, sorry, sulle ei tule hyvää kuulumaan.(?) Mitä kerskattavaa ja kerrottavaa tuossa typerässä jutussasi on? Anteeksi suorat haukut, mutta tiedät itsekin. Kiusallasi tänne pistelit. Et noin torvi voi olla, oikeasti!?
Kommentointi, joka alkoi "sorry to say" oli tarkoitettu vain nimimerkille Fenix666:lle, edellä.
Mitähän typerää siinä jutussa oli? Parempi se kuitenkin on yrittää sosialisoitua kuin roikkua netissä. Jos ei pelkällä oluella pääse siihen vireeseen että pystyy tuosta vain jututtamaan kaikkia mielenkiintoisia vastaantulijoita ja uusia tuttavia, silloin ymmärtää pirin käytönkin. Sekin on parempi kuin esim. mennä baariin ja istua nurkassa synkeissä fiiliksissä kenellekään puhumatta.
Hei.Sait hommattua piriä ja xanoreita, ei varmaan puhettakaan mistään masennuksesta yms.Et tienyt mutta oliko kovin fiksua mutta tunsit olevasi edes vähän aikaa elossa.Juuri siitä on kysymys, jos on esim.erakoitunut.Tekisin itse ihan samalla tavalla.