Olen jonkin aikaa sairastanut paniikkihäiriötä, lääkitys on. Vielä on oireita jäljellä. Lähinnä epätodellista oloa ja etovaa oloa. Onko muilla pahoinvointia oireiluisssanne. Yleensä iltaa kohti olo alkaa käydä huonommaksi. Niin ja lääkityksestä huolimatta oireita on, kokemuksia.... onko muilla samanlaista?
Pahoinvointi
oireena
6785
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
myös pahoinvointia. Oletko varma kumpi sitä pitää yllä lääkitys vai ph?
meillä paniikkihäiriöisillä on usein lihakset niin jumissa,että se kyllä voi hyvinkin aiheuttaa pahoinvointia.eräs tuttavani on jopa oksentanut jumittavien lihasten takia.sen jälkeen hän vielä pyörtyikin.
Lopetin vähän aikaa sitten masennuslääkkeen (mirtsapiini), joka oli minulla tarkoitettu nimenomaan unilääkekierteestä eroon pääsemiseksi, siis nukkumisen helpottamiseksi ja myös paniikkioireiden poistamiseksi. Se auttoikin hvyin ja nukuin yöt makeasti monta kuukautta. Aloin pikkuhiljaa lopettaa lääkettä, siis todella vähitellen pienensin annosta ja kun edelleen nukuin yhtä hyvin, uskalsin lopulta lopettaa. Nyt kuitenkin, noin 1-2 vkoa kokonaan lopetuksen jälkeen vanha uniongelma palasi ja myös paniikkikohtauksia on ollut. Toisaalta niitä oli jo lääkkeen aikanakin, mahtoiko johtua jo siitä, kun vähensin annosta...Nyt varsinaisen lopettamisen jälkeen tullut aivan uusi oire on tämä jatkuva enemmän tai vähemmän etova tunne. Joskus se on lievää, voin syödä ja olla suht. normaalisti, mutta pahenee välillä iltaa kohti niin, että todella yököttää. Itse siis yhdistin tämän nimenomaan lääkkeen lopettamiseen, jollei sitten ole jotain ihan muuta.
on on on ja pelkään sitä pahaa oloa ja se lisää paniikkia ja... niin tiedättehän.
Mulla on ollut edontaa ennen lääkitystä, sen aikana, ja luultavasti lääkityksen jälkeenkin (mulla myös Mirta). Toivottavasti se helpottaa ajan kanssa, jos lääkityksen lopetuksen jälkeen paheni edellä kirjottaneelle. Huh, kun aina pitää pelätä ja pahoinvoida. Mulla on myös niskat ja hartiat ja selkä jumissa ja veikkaan että tällä on tekemistä mun yökötyksessä ja panikoinnissa niinkun jossain viestiketjussa mietettiin. Välillä huonoa oloa ei ole ollenkaan mutta sitä saattaa tulla jos vaikka käyn hetken pyöräilemässä. Makaaminen auttaa mulla oloon.
aamuisin, etoo, oksettaa, huimaa..
onneksi nukun sentään yöt hyvin nykyään
mun teki jatkuvasti pahaa varsinki aamusin välillä helpotti sitten sain paniikkitautiin lääkkeet ja pari päivää meni tuli oireet jotka oli ollu jo kauan pois niin takasi en pysty olemaan yksin lasten kans on niin vaikea olo tärisee ja maha on sevon sydän hakkaa ja tekee pahaa mieliala on kuin olisi henki menossa ei taho jaksaa