Kysymys

Onko niin, että katsomatta yhtään henkilön persoonaa on sidottu synteihin? Onko siis henkisesti tasapainottomia, neuroottisia, ahdistuneita ihmisiä peloteltu ja sidottu vain koska se on rakkaudella hoitamista? Eihän se ole enää rakkautta, jos ihmiset ahdistuvat ja sekoavat totaalisesti? Ei kaikkia voi kohdella samoin, pitää huomioida myös ihmisen psyyken rakenne.

Tästä hoitojutusta pitäisi tehdä joku yhteenveto selvitys, sillä se herättää niin paljon ajatuksia ihmisissä. Vaikka ovatkin vanhoja asioita tavallaan, niin sitomista on tapahtunut jälkeen 70-luvunkin ja perusteet sitomiseen ovat ehkä vaihdelleet. Ja ottaen huomioon että ne jotka ovat kokeneet sitomiset henk.kohtaisesti ehkä haluaisivat että heitä kuullaan. Onko mitään yhteenvetoa tehty?
401677
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

70-luvun hoitokokouksia on pidetty sekä rakkauden, että vihan hengessä. Kaikkea, mitä ihminen vaan voi tehdä, tehdään yleensä sekä väärällä mielellä, että ehkä oikeallakin, sillä Perkele niin lahjakkaasti hoitaa tämän ihmisen houkuttelemisen.

70-luvulla Perkeleelle avautui oivallinen tilaisuus, jolloin hän onnistui, niin kuin vihjasit, saamaan monenlaisia negatiivisia asoita usvoisten keskuuteen ja ehkä eksytettyäkin elävästä uskosta joitakin.

Mutta täytyy todeta, että näitä hoitokokouksia, vaikka sanana se onkin jo hyvin negatiivinen, on ollut rakkauden hengessä pidettyjäkin kuulemani perusteella.

Eli yhteen vetona, vääryyttä on varmasti niissä ollut, sillä olemme kaikki mätiä tunkioita omalta puoleltamme, mutta Kristuksen voimasta joku "hoitokokous" on ehkä ollutkin rakkaudella pidetty. En tiedä kuinka moni, enemmistö, vaiko vähemmistö - en elänyt sitä aikaa.

Synteihin sitominen tehdään silloin, jos henkilö itsepäisesti haluaa pitäytyä jossakin synnissään, mutta koittaa samalla olla uskovainen. Sitomisella osoitetaan se, että henkilö ei voi olla uskovainen, ellei ensiksi tee parannusta ja muutosta synnin luvallisuudestansa. Kaikki sitominen pitää tapahtua todella harkitusti, eikä ihmisen voimalla. Nykyään sitä ei paljo tapahdu, en ainakaan itse olet koko ikäni aikana kuullut yhtäkään tapausta.

Äänestä
  • Eli tämä nyt ei ole mikään "virallinen", mutta voi olla, että aika moni meikäläinen vastaisi tähään tyyliin.

    Äänestä

  • Sinä, joka et ole elänyt hoitokokousaikaa, kirjoitat sitomisen määrittelystä näin:

    "Synteihin sitominen tehdään silloin, jos henkilö itsepäisesti haluaa pitäytyä jossakin synnissään, mutta koittaa samalla olla uskovainen. Sitomisella osoitetaan se, että henkilö ei voi olla uskovainen, ellei ensiksi tee parannusta ja muutosta synnin luvallisuudestansa."

    Mitä tuo kuvaamasi sitominen siis merkitsee?
    Mihin sitä tarvitaan?

    Ainkaan tuon sinun määritelmäsi mukaan ei hoitokokouksissa toimitti. Sidotuksihan saattoi tull akuka hyvänsä, aivan arvaamatta. Ei tarvinnut olal tehnyt mitään julkisyntiä eikä muutakaan. Ihan tavalliset vanhat, keski-ikäsiet ja nuoret uskovaiset.

    70- ja 80-luvulla "sitominen" tarkoitti sitä, että kun uskovainen pyysi siunausta seurapenkistä, häntä ei kukaan siunannut, koko sali istui hiiren hiljaa. Myös sellainen, joka ei ollut jostain syystä kokouksessa paikalla, sattoi tulla poissaolevana sidotuksi!

    Outo pimeys valtasi sielut ja palko sydämet.

    Silloin oli Pyhä Henki jossain ihan muualla kuin rauhanyhdistyksellä ja Jeesuksen askeleet sai kuulla rinnallaan köyhä aiheetta ihmisvoimin yhteydesä erotettu jumalanlapsi. Mutta ei eronnut hän Jumalan rakkaudesta.

    Sillä todellisessa Kristuksen seurakunnassa armoa riittää kaikille!
    Armossa on varaa ja veressä on voimaa!
    Herra Jeesus ole kiitetty!

    Äänestä

  • minutkin voisi sitoa synteihini. Minut voisi tuomita helvettiin menijäksi, minut voisi hyljätä kokonaan. Tavallaan olen uskovainen, tavallaan en. En pidä oikein joitakin kohtia vl uskossa. En pysty, koska olen liian ajatteleva ja itse arvioiva sekä liian avarakatseinen. Pitäisi vaan olla voimia sanoa joillekin vl tutuille, että en enää usko kuten he.. sillä minunlaisia avarammin ajattelevia, (jotka ei ole just kuten kaikkein tarkimmat käskee,) ei voi olla olemassa yhteisössä..minulla ei ole mahdollisuutta olla siellä oma itseni, eikä minua hyväksyttäisi uskovaisten joukkoon tällaisena. Minua pidettäisiin ainakin toinen jalka maailmassa-uskovaisena, tms. Minulla ei olisi arvoa, eikä varmaan ole nytkään enää.
    Toisaalta on kiva ja ihana kuulla syntein anteeksantoa puhujalta ja uskoa se, mutta kun en usko että tietyt tapa-asiat olisivat este taivaaseen pääsylle, niin en ole 100% vl. En usko että ripsiväri ja vaikka hiusten sävytys olisi este taivaaseen pääsylle, yms. Uskominen on ihan muuta se miltä ihminen näyttää ulospäin, ei sitä näe päällepäin mikä on ihmisen sydämen tila. Ja jos puhujan puheet kuulostaa saman asian toistamiselta kerta toisensa jälkeen, tietynlaisten yhteisössä opittujen näkemysten toistamiselta niin eipä siinä paljoa enää oikein ole mitään mikä puhuttelis.

    Aika kummalta kuulostaa, että seurakuntalaiset ei uskalla puhua seuroissa edessä esim hoitokokouksista, koska pelätään kasvojen menetystä, tms. Eihän se ole oikein, että joutuu vieläkin pelkäämään.

    Varmaan olisi aihetta tiettyihin huomautteluihin nykyäänkin..onhan monia jotka tekee toisin kuin uskovaisen pitäisi. Ehkä nykysin sitten on muita menetelmiä tai ainaki voidaan erottaa jäsenyydestä ja onhan se maineen menetys toki raadollista niille, joilla ei ole muita ystäviä kuin uskonsisaria ja -veljiä.

    Mutta sen vain halusin sanoa, että otollisin kohde erilaisille pelotteluille ja ylipuhumisille sekä sitomisille ovat henkisesti hauraat ja sellaset joilla on hyvin vaikeaa muutenkin elämässä. Sellaiset, jotka ei jaksa ajatella itse sitä onkohan tuo nyt ihan just näin kuin tuo sanoo vai ei.

    Toki minuakin joku voi pelotella että helvettiin olet menossa, tee parannus jne...olet tehnyt jotain kamalaa kun et enää usko kuten muut vl-ihmiset. Niinkin voi olla, uskon kyllä Jumalaan ja uskon, että ainoa totuus 100% ei ole vl usko.

    Äänestä

  • Raamattu puhuu syntien sitomisesta. Mistä on keksitty tuollainen synteihin sitominen? Koska moinen vääristely on alkanut?

    Äänestä

  • solmu kirjoitti:

    Raamattu puhuu syntien sitomisesta. Mistä on keksitty tuollainen synteihin sitominen? Koska moinen vääristely on alkanut?

    Mielenkiintoinen kommentti. En ole koskaan ajatellut, että synti = väärät teot, ajatukset, sanat voisi heittää pois. Ne olisi siis pitänyt eritellä sitomistilanteissa. Tiedätkö, että niiden kattonimi olikin Väärä Henki! - Siihen uppos paljon asioita ja sillä saattoi itselleen epämiellyttävän henkilön jopa paljastaa. Sitten ei muuta kuin hoidot pystyyn. Jos oli kovaluonteinen kaveri, niin pidemmälle yössä mentiin - ihan aamutunneille asti.

    Se, että asiat sotketaan näppärästi ja liki huomaamatta, johtuu ihmismielen sopukoiden tunnetusta sairaudesta eli halusta alistaa muita.

    Jos tyydyttäisiin Raamatun sanan mukaisesti vain sitomaan synnit ja paiskaamaan ne ties minne merten syvyyksiin, ei päästäisi likikään samalla tavoin uhkailemaan ihmisiä kuin pelottelemalla, että heidät sidotaan synteihin - ja sen jälkeen tehdään ties mitä.

    Kannattaa siis olla tarkkana siitä, mitä Raamatussa TODELLA lukee. Pienissä puukstaaveissa on suuri asiasisältöön vaikuttava ero!

    Äänestä

  • Mietin miksi kirjoitti:

    Mielenkiintoinen kommentti. En ole koskaan ajatellut, että synti = väärät teot, ajatukset, sanat voisi heittää pois. Ne olisi siis pitänyt eritellä sitomistilanteissa. Tiedätkö, että niiden kattonimi olikin Väärä Henki! - Siihen uppos paljon asioita ja sillä saattoi itselleen epämiellyttävän henkilön jopa paljastaa. Sitten ei muuta kuin hoidot pystyyn. Jos oli kovaluonteinen kaveri, niin pidemmälle yössä mentiin - ihan aamutunneille asti.

    Täydennän monissa kokouksissa paikalla olleena, että myöhään yöhön saakka ei valvotettu ja piinattu ketään "kovia kavereita" vaan tavallaisia köyhiä jumalanlapsia, vanhoja yli kahdeksankymppisiäkin uskovaisia. Ääni vapisten nämä anelivat vapautusta ja armoa.

    Koko seurasalin väki istui kauhistuneena sitä näytelmää katsellen. Jokainen ajatteli vain itseään: miten selviydyn, miten pelastan etteivät ne käy minun kimppuuni?

    Raadollista mutta totta!

    Äänestä

  • Paljon kärsinyt kirjoitti:

    Sinä, joka et ole elänyt hoitokokousaikaa, kirjoitat sitomisen määrittelystä näin:

    "Synteihin sitominen tehdään silloin, jos henkilö itsepäisesti haluaa pitäytyä jossakin synnissään, mutta koittaa samalla olla uskovainen. Sitomisella osoitetaan se, että henkilö ei voi olla uskovainen, ellei ensiksi tee parannusta ja muutosta synnin luvallisuudestansa."

    Mitä tuo kuvaamasi sitominen siis merkitsee?
    Mihin sitä tarvitaan?

    Ainkaan tuon sinun määritelmäsi mukaan ei hoitokokouksissa toimitti. Sidotuksihan saattoi tull akuka hyvänsä, aivan arvaamatta. Ei tarvinnut olal tehnyt mitään julkisyntiä eikä muutakaan. Ihan tavalliset vanhat, keski-ikäsiet ja nuoret uskovaiset.

    70- ja 80-luvulla "sitominen" tarkoitti sitä, että kun uskovainen pyysi siunausta seurapenkistä, häntä ei kukaan siunannut, koko sali istui hiiren hiljaa. Myös sellainen, joka ei ollut jostain syystä kokouksessa paikalla, sattoi tulla poissaolevana sidotuksi!

    Outo pimeys valtasi sielut ja palko sydämet.

    Silloin oli Pyhä Henki jossain ihan muualla kuin rauhanyhdistyksellä ja Jeesuksen askeleet sai kuulla rinnallaan köyhä aiheetta ihmisvoimin yhteydesä erotettu jumalanlapsi. Mutta ei eronnut hän Jumalan rakkaudesta.

    Sillä todellisessa Kristuksen seurakunnassa armoa riittää kaikille!
    Armossa on varaa ja veressä on voimaa!
    Herra Jeesus ole kiitetty!

    Että Perkele tuona aikana käytti valtaansa, kun siihen oivallisen tilaisuuden sai.
    Tälläinen sitominen, josta puhuit, ei ole oikein, sillä Jeesus on sanonut, että jos veljesi seitsemän kertaa päivässä rikkoo sinua vastaan, joka kerta tulee luoksesi sanoen; minä kadun, niin anna hänelle anteeksi.

    Minun määrittelemään sitomista tarvitaan siihen, että epäuskoinen ihminen tietäisi olevansa nuhteen alainen, kunnes tekee parannuksen synnistään.

    sanoit:"70- ja 80-luvulla "sitominen" tarkoitti sitä, että kun uskovainen pyysi siunausta seurapenkistä, häntä ei kukaan siunannut, koko sali istui hiiren hiljaa. Myös sellainen, joka ei ollut jostain syystä kokouksessa paikalla, sattoi tulla poissaolevana sidotuksi! "
    En hyväksy moista, enkä usko että moni muukaan tämän päivän uskovainen. En kiellä, etteikö näin olisi tehty, mutta jos on, niin ei se kyllä oikein ole ollut. Mutta sen sanon, et tyhmää on joidenkin usvaisten erehdyksiä puida päivät pitkät täällä. Jos kerta myönnetään, että on tehty väärin, niin mitä muuta pitäisi vielä tehdä?

    Äänestä

  • Monet miehensä jättäneet naiset näyttelevät edelleen uskovaista ja pitävät tiukasti kiinni avioeron oikeutuksestaan. Miksi heitä ei sidota synteihinsä?

    Äänestä

  • ei sidota? kirjoitti:

    Monet miehensä jättäneet naiset näyttelevät edelleen uskovaista ja pitävät tiukasti kiinni avioeron oikeutuksestaan. Miksi heitä ei sidota synteihinsä?

    Mihin perustuu väitteesi, että vain naiset eroavat vanhoillislestadiolaisuudessa? Tiedossani on myös ison perheen isiä, miehiä jotka ovat löytäneet uuden onnen ja olleet eronsa käynnistäjiä.

    Äänestä

  • sitomisesta kirjoitti:

    minutkin voisi sitoa synteihini. Minut voisi tuomita helvettiin menijäksi, minut voisi hyljätä kokonaan. Tavallaan olen uskovainen, tavallaan en. En pidä oikein joitakin kohtia vl uskossa. En pysty, koska olen liian ajatteleva ja itse arvioiva sekä liian avarakatseinen. Pitäisi vaan olla voimia sanoa joillekin vl tutuille, että en enää usko kuten he.. sillä minunlaisia avarammin ajattelevia, (jotka ei ole just kuten kaikkein tarkimmat käskee,) ei voi olla olemassa yhteisössä..minulla ei ole mahdollisuutta olla siellä oma itseni, eikä minua hyväksyttäisi uskovaisten joukkoon tällaisena. Minua pidettäisiin ainakin toinen jalka maailmassa-uskovaisena, tms. Minulla ei olisi arvoa, eikä varmaan ole nytkään enää.
    Toisaalta on kiva ja ihana kuulla syntein anteeksantoa puhujalta ja uskoa se, mutta kun en usko että tietyt tapa-asiat olisivat este taivaaseen pääsylle, niin en ole 100% vl. En usko että ripsiväri ja vaikka hiusten sävytys olisi este taivaaseen pääsylle, yms. Uskominen on ihan muuta se miltä ihminen näyttää ulospäin, ei sitä näe päällepäin mikä on ihmisen sydämen tila. Ja jos puhujan puheet kuulostaa saman asian toistamiselta kerta toisensa jälkeen, tietynlaisten yhteisössä opittujen näkemysten toistamiselta niin eipä siinä paljoa enää oikein ole mitään mikä puhuttelis.

    Aika kummalta kuulostaa, että seurakuntalaiset ei uskalla puhua seuroissa edessä esim hoitokokouksista, koska pelätään kasvojen menetystä, tms. Eihän se ole oikein, että joutuu vieläkin pelkäämään.

    Varmaan olisi aihetta tiettyihin huomautteluihin nykyäänkin..onhan monia jotka tekee toisin kuin uskovaisen pitäisi. Ehkä nykysin sitten on muita menetelmiä tai ainaki voidaan erottaa jäsenyydestä ja onhan se maineen menetys toki raadollista niille, joilla ei ole muita ystäviä kuin uskonsisaria ja -veljiä.

    Mutta sen vain halusin sanoa, että otollisin kohde erilaisille pelotteluille ja ylipuhumisille sekä sitomisille ovat henkisesti hauraat ja sellaset joilla on hyvin vaikeaa muutenkin elämässä. Sellaiset, jotka ei jaksa ajatella itse sitä onkohan tuo nyt ihan just näin kuin tuo sanoo vai ei.

    Toki minuakin joku voi pelotella että helvettiin olet menossa, tee parannus jne...olet tehnyt jotain kamalaa kun et enää usko kuten muut vl-ihmiset. Niinkin voi olla, uskon kyllä Jumalaan ja uskon, että ainoa totuus 100% ei ole vl usko.

    eli mm. tällaisten ehostus juttujen harrastaminen ei sisänsä olekkaan itsessään synti ja este taivaaseen pääsylle, mutta uskovaisten keskuudessa on havaittu, että monella liiallinen ehostus alkaa saamaan vääränlaisen merkityksen, jonka takia ollaan vähän niin kuin ajateltu, että parempi on kokonaan jättää käyttämättä niitä. Sillä sanotaanhan Raamatussakin, että jos silmäsi viettelee sinut, niin heitä se pois, sillä parempi on sinun silmäpuolena käydä elämään sisälle, kuin että molemmat silmät tallella joudut helvettiin.

    Tämä tarkoittaa mm. että jos oma ehostus viettelee sinua syntiin, niin heitä liika ehotus/ koko ehoistus pois, sillä parempi sinun on ilman niitä elää, kuin että niiden kanssa elät ja jatkuvasti lankeat syntiin ja ehkä jonain päivänä menetät uskosikin niiden tähden.

    Ja vaikket itse ehkä kokosikaan minkäänlaisia kiusauksia liiasta ehoistuksesta, niin täällä on monia heikkoja sisaria ja veljiä, jotka niin tekee, niin voisit rakkaudesta heitä kohtaan jättää silti näiden käytön sikseen.
    Sanoohan Paavalikin, että jos nyt heikko veljeni pelkkää joutuvansa syntiin lihan syönnistä, niin en minäkään enää ikinä syö lihaa, etten olisi viettelykseksi veljelleni.

    Äänestä

  • vastaanpa_nyt kirjoitti:

    Että Perkele tuona aikana käytti valtaansa, kun siihen oivallisen tilaisuuden sai.
    Tälläinen sitominen, josta puhuit, ei ole oikein, sillä Jeesus on sanonut, että jos veljesi seitsemän kertaa päivässä rikkoo sinua vastaan, joka kerta tulee luoksesi sanoen; minä kadun, niin anna hänelle anteeksi.

    Minun määrittelemään sitomista tarvitaan siihen, että epäuskoinen ihminen tietäisi olevansa nuhteen alainen, kunnes tekee parannuksen synnistään.

    sanoit:"70- ja 80-luvulla "sitominen" tarkoitti sitä, että kun uskovainen pyysi siunausta seurapenkistä, häntä ei kukaan siunannut, koko sali istui hiiren hiljaa. Myös sellainen, joka ei ollut jostain syystä kokouksessa paikalla, sattoi tulla poissaolevana sidotuksi! "
    En hyväksy moista, enkä usko että moni muukaan tämän päivän uskovainen. En kiellä, etteikö näin olisi tehty, mutta jos on, niin ei se kyllä oikein ole ollut. Mutta sen sanon, et tyhmää on joidenkin usvaisten erehdyksiä puida päivät pitkät täällä. Jos kerta myönnetään, että on tehty väärin, niin mitä muuta pitäisi vielä tehdä?

    "..tyhmää on joidenkin usvaisten erehdyksiä puida päivät pitkät täällä. "

    Määrittelet hoitokokousten julmat menettelyt "joidenkin uskovaisten erehdyksiksi".

    Jos niin olisikin asian laita, tällä kysymyksellä ei olisi laajempaa kantavuutta.

    Mutta kyse ei ollut yksittäisten uskovaisten erehdyksestä.

    SRK käynnisti hoitokokoukset koko maassa ja SRK:n edustajina olleet kokousten vetäjät päättivät käytännöistä. He ratkaisivat ketkä sidottiin ja keitä piinattiin. Ei rivi-uskovaisilla ollut siihen mitään sanomista. Toki tavallisten seurakuntalaisten joukossa oli myös sellaisia surullisia tapauksia, jotka näkivät tilaisuutensa tulleen saadakseen "kostaa" jollekulle lähimmäiselle, jolle oli jäänyt jotain hampaankoloon.

    Mutta vastuu hoitokokousten vääristä menettelyistä ja niiden kokonaan virheellisestä perustasta on herätysliikekellä ja ajallisesti ajatellen SRK:lla yhdistyksenä. Esim. Seppo Lohhi ja Erkki Reinikainen ovat listanneet hoitokokouksiin liittyneet periaatteelliset väärät linjaukset.

    "Jos kerta myönnetään, että on tehty väärin, niin mitä muuta pitäisi vielä tehdä? "

    Tämä on tietenkin SRK:n ja jäsenyhdistysten ratkaistava. Likimain kenellä hyvällä täysjärkisellä ja omantunnon omaavalla kansalaisella on ymmärrys siitä, mitä silloin on yhteisön tehtävä jos se on erehtynyt ja toiminut väärin hyväuskoisia ihmisiä kohtaan.

    Äänestä

  • ei sidota? kirjoitti:

    Monet miehensä jättäneet naiset näyttelevät edelleen uskovaista ja pitävät tiukasti kiinni avioeron oikeutuksestaan. Miksi heitä ei sidota synteihinsä?

    mutta nämä miehensä jättäneet naiset eivät edes kadu vaan houkuttelevat muitakin samaan syntiin. Miksi heitä ei siis sidota synteihinsä ja heitetä ulkoiseen pimeyteen?

    Äänestä

  • vastaanpa_nyt kirjoitti:

    eli mm. tällaisten ehostus juttujen harrastaminen ei sisänsä olekkaan itsessään synti ja este taivaaseen pääsylle, mutta uskovaisten keskuudessa on havaittu, että monella liiallinen ehostus alkaa saamaan vääränlaisen merkityksen, jonka takia ollaan vähän niin kuin ajateltu, että parempi on kokonaan jättää käyttämättä niitä. Sillä sanotaanhan Raamatussakin, että jos silmäsi viettelee sinut, niin heitä se pois, sillä parempi on sinun silmäpuolena käydä elämään sisälle, kuin että molemmat silmät tallella joudut helvettiin.

    Tämä tarkoittaa mm. että jos oma ehostus viettelee sinua syntiin, niin heitä liika ehotus/ koko ehoistus pois, sillä parempi sinun on ilman niitä elää, kuin että niiden kanssa elät ja jatkuvasti lankeat syntiin ja ehkä jonain päivänä menetät uskosikin niiden tähden.

    Ja vaikket itse ehkä kokosikaan minkäänlaisia kiusauksia liiasta ehoistuksesta, niin täällä on monia heikkoja sisaria ja veljiä, jotka niin tekee, niin voisit rakkaudesta heitä kohtaan jättää silti näiden käytön sikseen.
    Sanoohan Paavalikin, että jos nyt heikko veljeni pelkkää joutuvansa syntiin lihan syönnistä, niin en minäkään enää ikinä syö lihaa, etten olisi viettelykseksi veljelleni.

    Eikö ole jo sairaalloista ylireagointia jos loukkaantuu lähimmäisensä kosmetiikan käytöstä tai kampaajalla käynnistä?

    Jos tuolle linjalle mennään, seurauksena on toinen toistaan kyttäävä ja kontrolloiva uskonyhteisö.

    Epäterve linjaus.

    Pitäisi istua alas ja miettiä hetki, mitä tarkoittaa SYNTI.

    Meidän tarvitsee torjua syntiä. Ei muuta, muu on omakohtaisen valvomisen ja omantunnon varassa täysin. Mutta mitä synti on, jota meidän kuuluu välttää? Kuunnellaanpa mitä Luther synnistä kirjoittaa Raamattuun pohjautuen.

    Huone-postillassa, joka on muistiin merkittyjä Lutherin pöytäpuheita, hän sanoo näin:
    "Näistä sanoista tarkasti vaarin ota, että se on synti, jota Jumalan Laki ilmoittaa ja josta päällemme kantaa. Ellei joku ole sellainen synti, niin se on sellainen, josta Jumala ei tiedäkään."

    Jumalan laki on Mooseksen kautta annetut kymmenen käskyä. Jeesus kiteytti sen näihin sanoihin:
    "Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi."

    Luther kehottaa erikseen kavahtamaan ihmisten keksimiä syntejä, joita ei pidä lähteä pitämään syntinä: "Sillä jos sellaisista maalatuista ja kuvatuista synneistä pääsemistä pyytäisit, niin siitä seuraisi, että täytyisi kääntyä väärään vanhurskauteen." Erilaiset kosmetiikkajutut ja hiuslaitteet eivät siten lukeudu synti-käsitteeseen!

    Todellinen raadollinen synti sen sijaan on lähempänä kuin aavistammekaan, sillä syntiä ovat esim. kateus ja pahansuopaisuus. Nehän ovat lähimmäistämme vastaan.

    Jos siis joku uskovainen moitiskelee lähimmäisensä värjättyjä hiuksia, hän syyllistyy pahasuopaisuuteen ja on ehkä vähän kateellinenkin onnistuneesta värin valinnasta.

    Hänen kannattaisi katsoa peiliin! :-)

    Äänestä

  • anteeksipyyntöä, kirjoitti:

    mutta nämä miehensä jättäneet naiset eivät edes kadu vaan houkuttelevat muitakin samaan syntiin. Miksi heitä ei siis sidota synteihinsä ja heitetä ulkoiseen pimeyteen?

    Näyttää siltä että mainitsemiesi naisten toiminta on mielestäsi paheksuttavaa. En tunne asiaa. Mutta jos seuraat Raamatun neuvoa, mene juttelemaan ao. henkilöiden kanssa. Tutustu asiaan ja kysy mihin he pyrkivät. Ehkä heillä on vaikea ja kriisiytynyt elämäntilanne. Ehkä sinä voisit auttaa?

    Äänestä

  • Paljon kärsinyt kirjoitti:

    "..tyhmää on joidenkin usvaisten erehdyksiä puida päivät pitkät täällä. "

    Määrittelet hoitokokousten julmat menettelyt "joidenkin uskovaisten erehdyksiksi".

    Jos niin olisikin asian laita, tällä kysymyksellä ei olisi laajempaa kantavuutta.

    Mutta kyse ei ollut yksittäisten uskovaisten erehdyksestä.

    SRK käynnisti hoitokokoukset koko maassa ja SRK:n edustajina olleet kokousten vetäjät päättivät käytännöistä. He ratkaisivat ketkä sidottiin ja keitä piinattiin. Ei rivi-uskovaisilla ollut siihen mitään sanomista. Toki tavallisten seurakuntalaisten joukossa oli myös sellaisia surullisia tapauksia, jotka näkivät tilaisuutensa tulleen saadakseen "kostaa" jollekulle lähimmäiselle, jolle oli jäänyt jotain hampaankoloon.

    Mutta vastuu hoitokokousten vääristä menettelyistä ja niiden kokonaan virheellisestä perustasta on herätysliikekellä ja ajallisesti ajatellen SRK:lla yhdistyksenä. Esim. Seppo Lohhi ja Erkki Reinikainen ovat listanneet hoitokokouksiin liittyneet periaatteelliset väärät linjaukset.

    "Jos kerta myönnetään, että on tehty väärin, niin mitä muuta pitäisi vielä tehdä? "

    Tämä on tietenkin SRK:n ja jäsenyhdistysten ratkaistava. Likimain kenellä hyvällä täysjärkisellä ja omantunnon omaavalla kansalaisella on ymmärrys siitä, mitä silloin on yhteisön tehtävä jos se on erehtynyt ja toiminut väärin hyväuskoisia ihmisiä kohtaan.

    sanoit:"SRK käynnisti hoitokokoukset koko maassa ja SRK:n edustajina olleet kokousten vetäjät päättivät käytännöistä. He ratkaisivat ketkä sidottiin ja keitä piinattiin. Ei rivi-uskovaisilla ollut siihen mitään sanomista."
    Sitten väität, että nämä erehdykset oli koko yhteisön yhteisiä.

    Jos perus rivilestadiolaisella ei ollut mitään sanomista asiaan, niin mistä sitten tiedät, että kaikki nämä perus rivilestadiolaiset olivat sitä mieltä, että SRK johtajat saarnaavat oikeaa oppia?
    Meidän käsityksemme mukaan meidän yhteisömme on osa Jumalan seurakuntaa ja Yhteisömme ääni eli Jumalan seurakunnan ääni on siellä missä oikein saarnataan. Vaikka maallinen johtajuus onkin SRK:lla, ei tarkoita, että SRK:n lausunnot olisivat Jumalan seurakunnan, eli yhteisömme lausuntoja. Vaikka joka ikinen puhujamme ja johtokunnon jäsen sanoisivat yhdessä jotain, mikä on Jumalan sanaa vastaan, ja yksikin yksinkertainen "rivi" uskoivainen väittäisi heitä vastaan, täytyy tätä rivi uskovaista pitää Jumalan seurakunnan äänen julistajana ja näitä erehtyneitä SRK:n jäseniä erehtyneinä. SRK ei ole Jumalan seurakunnan ääni, vaan ääni on meidän joukossamme siellä, missä oikein saarnataan. Kaikki meistä erehtyy, kaikki saarnaa väärin, on siis vallan tyhmää olettaa, että SRK:n johtojilla olisi aina oikea kanta. SRK yhdistyksenä helpottaa vaan asioita, mutta ei koskaan pidä lähtee siitä oletuksesta, että yhdistyksen johtajat olisivat aina oikeassa, vaan lähtekäämme siitä oletuksesta, että Jumalan seurakunta on aina oikeassa. Seurakunnan ääntä ei voida koskaan rajoittaa yksittäisen johtaja tiimin pariin. Sillä ken taitaa aina oikeassa olla?

    Kysymys oli siis yksittäiset ihmisten erehdyksestä ja nämä yksittäiset ihmiset olivat tällä kertaa lähes kaikki jossain yhdistyksiemme erikois tehtävissä.

    Se, että olemme SRK:n erikoistehtävissä, ei tee meistä silti yhtään sanavallaltaan arvokkaammiksi tai muuten eriarvoisiksi suhteessa muihin uskovaisiin.

    Jumalalla varmasti tiesi, mitä salli 70 luvulla tapahtua. Olkoot nämä tapahtumat tän ajan kaikkille uskovaisille opetukseksi.

    Äänestä

  • Palstan lukija kirjoitti:

    Eikö ole jo sairaalloista ylireagointia jos loukkaantuu lähimmäisensä kosmetiikan käytöstä tai kampaajalla käynnistä?

    Jos tuolle linjalle mennään, seurauksena on toinen toistaan kyttäävä ja kontrolloiva uskonyhteisö.

    Epäterve linjaus.

    Pitäisi istua alas ja miettiä hetki, mitä tarkoittaa SYNTI.

    Meidän tarvitsee torjua syntiä. Ei muuta, muu on omakohtaisen valvomisen ja omantunnon varassa täysin. Mutta mitä synti on, jota meidän kuuluu välttää? Kuunnellaanpa mitä Luther synnistä kirjoittaa Raamattuun pohjautuen.

    Huone-postillassa, joka on muistiin merkittyjä Lutherin pöytäpuheita, hän sanoo näin:
    "Näistä sanoista tarkasti vaarin ota, että se on synti, jota Jumalan Laki ilmoittaa ja josta päällemme kantaa. Ellei joku ole sellainen synti, niin se on sellainen, josta Jumala ei tiedäkään."

    Jumalan laki on Mooseksen kautta annetut kymmenen käskyä. Jeesus kiteytti sen näihin sanoihin:
    "Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi."

    Luther kehottaa erikseen kavahtamaan ihmisten keksimiä syntejä, joita ei pidä lähteä pitämään syntinä: "Sillä jos sellaisista maalatuista ja kuvatuista synneistä pääsemistä pyytäisit, niin siitä seuraisi, että täytyisi kääntyä väärään vanhurskauteen." Erilaiset kosmetiikkajutut ja hiuslaitteet eivät siten lukeudu synti-käsitteeseen!

    Todellinen raadollinen synti sen sijaan on lähempänä kuin aavistammekaan, sillä syntiä ovat esim. kateus ja pahansuopaisuus. Nehän ovat lähimmäistämme vastaan.

    Jos siis joku uskovainen moitiskelee lähimmäisensä värjättyjä hiuksia, hän syyllistyy pahasuopaisuuteen ja on ehkä vähän kateellinenkin onnistuneesta värin valinnasta.

    Hänen kannattaisi katsoa peiliin! :-)

    että kyseiset asiat eivät ole itsessään syntejä.
    Eli niiden tekeminen ei välttämättä tarkoita samaa kuin synnin tekeminen.

    Synti tarkoittaa samaa kuin näiden käskyjen rikkomista: Rakasta Herraa sinun Jumalaasi ja lähimmäistäsi niikuin itseäsi haluaisit rakastettavan.

    Miten rikot näitä käskyjä; sillä tavoin, että näiden tilasta rakastatkin yliöpäisesti itseäsi, toisin sanoen himoitset. Jos haluat kiinnittää kaiken huomioisi itseesi ehostusvälineillä, niin etkös tällöin juuri tee sitä. Laittautumisen merkitys lähimmäisen kunnioittamisessa ja kenties puolison haussa onkin saattanut muuttua itsekeskeiseksi oman kunnia/maineen/huomion hakuun, mikä ei ole toisen ihmisen rakastamista.

    En väitä, että tätä tapahtuisi automaattisesti, kun laitat meikkiä, mutta vaara tähän on. Olenkos tällöin määritellyt meikin synniksi?

    Tekisi mieli sanoa, että tuollaiselle mutkaiselle ajattelulle on nimikin... Mutta pysytään asiassa.

    Jos sinä tosiaan edellytät, että hengellinen yhteisö lähtee tuollaiselle linjalle, seurauksena on silkka mielivalta.

    Ei ole eikä tule sellaista instanssia, joka yksittäisiin aikaan, paikkaan ja elämäntapaan liittyviin perinteisiin, inhimillisiin kulttuuriissa kehittyviin tapoihin ja muoteihin ottaisi kantaa ja laatisi lausuntoja, millä tavoin nyt sopii ja kuuluu toimia. Sellainen yhdenmukaistus ei kertakaikkiaan ole tarpeen, jotta voisimme rakastaa toisiamme ja ennen kaikkea uskoa omat syntimme anteeksi.

    Evankeliumi on kuule ihan yksinkertainen asia.

    Ilman keroiluja ja toisten mahdollisten luulojen ja pelkojen utsimista. kristillisyyteen ei tarvitse lisäillä ihmisten tiukkoja normeja eikä keksittyjä "syntejä".

    Suunnataanpa vapaina armolapsina katse armoon ja yritetään edes suvaita lähimmäisiä, joilla saattaa olla hyväkin taito itseään kaunistaa. Ei ole sinulta pois, jos kaverilla seurapenkissä on hyvä maku. Sellaisesta ei pidä katkeroitua eikä ainakaan naamioida omaa kateuttaan muka hengelliseksi huoleksi toisen sieluntilasta.

    Teeskentelemällä pyhempää kuin itse on ihminen on aina lyrkinyt hallitsemaan ja kontrooloimaan eli käyttämään valtaa toiseen ihmiseen. Mutta kristittyinä meidän pitää edes yrittää semmoisesta irti, eikä tehdä toisten vahtimisesta ainakaan ylistettyä "huolenpitoa".

    Aito huolenpito lähimmäisestä on ihan muuta!

    Eläpä pahastu ajatuksitani, ethän. Me emme saavuta tästä asiasta yksimielisyyttä, joten kiitän sinua hyvistä kommenteista jätän tämän tällä kertää tälleen. :-)

    Äänestä

  • vastaanpa_nyt kirjoitti:

    eli mm. tällaisten ehostus juttujen harrastaminen ei sisänsä olekkaan itsessään synti ja este taivaaseen pääsylle, mutta uskovaisten keskuudessa on havaittu, että monella liiallinen ehostus alkaa saamaan vääränlaisen merkityksen, jonka takia ollaan vähän niin kuin ajateltu, että parempi on kokonaan jättää käyttämättä niitä. Sillä sanotaanhan Raamatussakin, että jos silmäsi viettelee sinut, niin heitä se pois, sillä parempi on sinun silmäpuolena käydä elämään sisälle, kuin että molemmat silmät tallella joudut helvettiin.

    Tämä tarkoittaa mm. että jos oma ehostus viettelee sinua syntiin, niin heitä liika ehotus/ koko ehoistus pois, sillä parempi sinun on ilman niitä elää, kuin että niiden kanssa elät ja jatkuvasti lankeat syntiin ja ehkä jonain päivänä menetät uskosikin niiden tähden.

    Ja vaikket itse ehkä kokosikaan minkäänlaisia kiusauksia liiasta ehoistuksesta, niin täällä on monia heikkoja sisaria ja veljiä, jotka niin tekee, niin voisit rakkaudesta heitä kohtaan jättää silti näiden käytön sikseen.
    Sanoohan Paavalikin, että jos nyt heikko veljeni pelkkää joutuvansa syntiin lihan syönnistä, niin en minäkään enää ikinä syö lihaa, etten olisi viettelykseksi veljelleni.

    Siis minkälaiseen syntiin esim. ripsiväri voi viekoitella? Rehellisesti sanoen mielikuvitukseni ei riitä siihen.
    Ja sitten. Itse olen kasvissyöjä ja opiskelutovereissani on useita vanhoillislestadiolaisia. Eipä heistä kukaan ole jättänyt lihojaan syömättä tai vaikka valitsemaan kasvisruokaa, mutta samaan pöytään ovat tulleet lihoineen. Miksi näin?

    Äänestä

  • vastaanpa_nyt kirjoitti:

    sanoit:"SRK käynnisti hoitokokoukset koko maassa ja SRK:n edustajina olleet kokousten vetäjät päättivät käytännöistä. He ratkaisivat ketkä sidottiin ja keitä piinattiin. Ei rivi-uskovaisilla ollut siihen mitään sanomista."
    Sitten väität, että nämä erehdykset oli koko yhteisön yhteisiä.

    Jos perus rivilestadiolaisella ei ollut mitään sanomista asiaan, niin mistä sitten tiedät, että kaikki nämä perus rivilestadiolaiset olivat sitä mieltä, että SRK johtajat saarnaavat oikeaa oppia?
    Meidän käsityksemme mukaan meidän yhteisömme on osa Jumalan seurakuntaa ja Yhteisömme ääni eli Jumalan seurakunnan ääni on siellä missä oikein saarnataan. Vaikka maallinen johtajuus onkin SRK:lla, ei tarkoita, että SRK:n lausunnot olisivat Jumalan seurakunnan, eli yhteisömme lausuntoja. Vaikka joka ikinen puhujamme ja johtokunnon jäsen sanoisivat yhdessä jotain, mikä on Jumalan sanaa vastaan, ja yksikin yksinkertainen "rivi" uskoivainen väittäisi heitä vastaan, täytyy tätä rivi uskovaista pitää Jumalan seurakunnan äänen julistajana ja näitä erehtyneitä SRK:n jäseniä erehtyneinä. SRK ei ole Jumalan seurakunnan ääni, vaan ääni on meidän joukossamme siellä, missä oikein saarnataan. Kaikki meistä erehtyy, kaikki saarnaa väärin, on siis vallan tyhmää olettaa, että SRK:n johtojilla olisi aina oikea kanta. SRK yhdistyksenä helpottaa vaan asioita, mutta ei koskaan pidä lähtee siitä oletuksesta, että yhdistyksen johtajat olisivat aina oikeassa, vaan lähtekäämme siitä oletuksesta, että Jumalan seurakunta on aina oikeassa. Seurakunnan ääntä ei voida koskaan rajoittaa yksittäisen johtaja tiimin pariin. Sillä ken taitaa aina oikeassa olla?

    Kysymys oli siis yksittäiset ihmisten erehdyksestä ja nämä yksittäiset ihmiset olivat tällä kertaa lähes kaikki jossain yhdistyksiemme erikois tehtävissä.

    Se, että olemme SRK:n erikoistehtävissä, ei tee meistä silti yhtään sanavallaltaan arvokkaammiksi tai muuten eriarvoisiksi suhteessa muihin uskovaisiin.

    Jumalalla varmasti tiesi, mitä salli 70 luvulla tapahtua. Olkoot nämä tapahtumat tän ajan kaikkille uskovaisille opetukseksi.

    "Vaikka maallinen johtajuus onkin SRK:lla, ei tarkoita, että SRK:n lausunnot olisivat Jumalan seurakunnan, eli yhteisömme lausuntoja."

    Eipä tietenkään. Itse en ole pitänyt SRK:ta "Jumalan valtakuntana". (Tosin monet vl-uskovaiset uskovat SRK:n tai rauhanyhdistyksen olevan Jumalan valtakunta.)

    SRK on ajallinen yhdistys käytännöllisten asioiden hoitoon. Kun se laittaa asioita tapahtumaan, sen johtokunnan jäsenet kantavat vastuun yhdistyksen toiminnasta.

    Myös silloin kun yhdistyksen alaisuudessa on toimittu epäeettisesti, kuten hoitokokouksissa.

    Tämä on ajallinen vastuu yhdistyksen toimihenkilönä, eikä tämä liity tapahtuneen hengelliseen puoleen eikä "Jumalan valtakuntaan".

    Kyse on yksinkertaisesti vain siihen, että SRK:n piirissä tapahtuvassa toiminnassa tulee noudattaa yleisiä ihmisoikeuksia ja eettisiä menettelytapoja. Julkista toimijaa sitoo lainsäädännön lisäksi vastuu ympäröivälle yhteiskunnalle, jäsenilleen ja kumppaneilleen. Kyse on maineesta ja luotettavuudesta.

    Kun meidän yhteiskunnassamme vallitsevia eettisiä normeja on rikottu, asia on tutkittava ja korjattava.

    Ei siitä vastuusta pääse rupattelemalla monimutkaisuuksia siitä. missä on "Jumalan valtakunta" ja missä ei.

    Jumalan valtakuntaa ei myöskään sovi ottaa ajallisten erehdysten suojakilveksi, mitä ikävä kyllä sinun puheenvuorosi saa uumoilemaan.

    En tässä viestissä ota kantaa tapahtuneen hengelliseen puoleen.

    Se on kokonaan oma lukunsa.

    >> Olkoot nämä tapahtumat tän ajan kaikkille uskovaisille opetukseksi. >>

    Kaksi kysmystä vaan sulle kun vissiin tunnet asiaa.

    1. Mitä hoitokokousten tapahtumista tulisi tämän ajan uskovaisten oppia?

    2. Millä tavoin meikäläinen nuori polvi voi ottaa opiksi hoitokokouksista, kun niistä eivät edes omat vanhempamme eivätkä muutkaan vanhat uskovaiset suostu keskustelemaan?

    Äänestä

  • ja mitä se on Raamatun opetuksessa.

    Synti ry:ssä oli ja on väärä puoluekanta, väärä harrastus, väärä ihmissuhde jne. Synnit Raamatun mukaan me kaikki rippikoulun käyneet tiedämme.

    Äänestä

  • rauhanyhdistysuskossa, kirjoitti:

    ja mitä se on Raamatun opetuksessa.

    Synti ry:ssä oli ja on väärä puoluekanta, väärä harrastus, väärä ihmissuhde jne. Synnit Raamatun mukaan me kaikki rippikoulun käyneet tiedämme.

    Jos on rippikoulusta jollain täällä keskustelevalla "teinillä" jo vierähtänyt sen verran aikaa että on unohtunut synnin määrittely, täältä löytyy Lutherin ajatus ja aiheeseen liittyvät Jeesuksen sanat:

    http://koti.mbnet.fi/vltietoa/oppi/synti.html

    Äänestä

  • Seurakunnan työntekijä kirjoitti:

    Näyttää siltä että mainitsemiesi naisten toiminta on mielestäsi paheksuttavaa. En tunne asiaa. Mutta jos seuraat Raamatun neuvoa, mene juttelemaan ao. henkilöiden kanssa. Tutustu asiaan ja kysy mihin he pyrkivät. Ehkä heillä on vaikea ja kriisiytynyt elämäntilanne. Ehkä sinä voisit auttaa?

    puhujien toimesta mutta koska pääpukarit edustavat erästä vaikutusvaltaista vl-sukua ja yksi erojen järjestelijä on jopa erään suuren etelä-suomalaisen Ry:n johtokunnassa!

    Tästä syystä heidän käytöstään vain siedetään eikä heitä ei ole uskallettu erottaa siitä seuraavan "sisäisen kriisin" ennalta ehkäisemiseksi. Saarnamiehet vain levittelevät käsiään: "Mitään ei voida (siis uskalleta) tehdä koska eivät nöyrry parannukseen".

    Äänestä

  • neuvottu, kirjoitti:

    Jos ei saada sopua ja yhteisymmärrystä avioliitossa kuntoon, niin on kaikkien osapuolten kannalta usein parasta hyväksyä eroaminen. Ei kai se haittaa että eronnut henkilö on vastuunkantajana ry:n johtokunnassa. Ei avioero ole syrjintäperuste.

    Johtokunnan jäsenyys on luottamustehtävä, ja ry:n jäsenet sen päättävät, keitä sinne valitaan.

    On hyvä asia sinänsä että vl-liikkeessä on suvaitsevaisuus lisääntynyt. Takavuosien kauhut hengellisestä painostuksesta, pakkoparannuksenteosta ja psyykkisestä väkivallasta ovat nähtävästi taakse jäänyttä elämää.

    Äänestä

  • Nuori vl mies kirjoitti:

    >> Olkoot nämä tapahtumat tän ajan kaikkille uskovaisille opetukseksi. >>

    Kaksi kysmystä vaan sulle kun vissiin tunnet asiaa.

    1. Mitä hoitokokousten tapahtumista tulisi tämän ajan uskovaisten oppia?

    2. Millä tavoin meikäläinen nuori polvi voi ottaa opiksi hoitokokouksista, kun niistä eivät edes omat vanhempamme eivätkä muutkaan vanhat uskovaiset suostu keskustelemaan?

    1. Sen, että kuinka pitkälle voi Perkele viedä väärälle tielle myös korkeampien virkojen omistajia.

    2. Itse otan sillä tavoin, että nyt ainakin tiedän, että erehtyä voi niin "suuri" kuin "pienikin".

    Äänestä

  • Paljon kärsinyt kirjoitti:

    "Vaikka maallinen johtajuus onkin SRK:lla, ei tarkoita, että SRK:n lausunnot olisivat Jumalan seurakunnan, eli yhteisömme lausuntoja."

    Eipä tietenkään. Itse en ole pitänyt SRK:ta "Jumalan valtakuntana". (Tosin monet vl-uskovaiset uskovat SRK:n tai rauhanyhdistyksen olevan Jumalan valtakunta.)

    SRK on ajallinen yhdistys käytännöllisten asioiden hoitoon. Kun se laittaa asioita tapahtumaan, sen johtokunnan jäsenet kantavat vastuun yhdistyksen toiminnasta.

    Myös silloin kun yhdistyksen alaisuudessa on toimittu epäeettisesti, kuten hoitokokouksissa.

    Tämä on ajallinen vastuu yhdistyksen toimihenkilönä, eikä tämä liity tapahtuneen hengelliseen puoleen eikä "Jumalan valtakuntaan".

    Kyse on yksinkertaisesti vain siihen, että SRK:n piirissä tapahtuvassa toiminnassa tulee noudattaa yleisiä ihmisoikeuksia ja eettisiä menettelytapoja. Julkista toimijaa sitoo lainsäädännön lisäksi vastuu ympäröivälle yhteiskunnalle, jäsenilleen ja kumppaneilleen. Kyse on maineesta ja luotettavuudesta.

    Kun meidän yhteiskunnassamme vallitsevia eettisiä normeja on rikottu, asia on tutkittava ja korjattava.

    Ei siitä vastuusta pääse rupattelemalla monimutkaisuuksia siitä. missä on "Jumalan valtakunta" ja missä ei.

    Jumalan valtakuntaa ei myöskään sovi ottaa ajallisten erehdysten suojakilveksi, mitä ikävä kyllä sinun puheenvuorosi saa uumoilemaan.

    En tässä viestissä ota kantaa tapahtuneen hengelliseen puoleen.

    Se on kokonaan oma lukunsa.

    sanoit:"Kyse on maineesta ja luotettavuudesta.

    Kun meidän yhteiskunnassamme vallitsevia eettisiä normeja on rikottu, asia on tutkittava ja korjattava. "

    Mielestäni asia pitäisi tutkia ja korjata niiden kanssa, jotka ovat asiassa olleet mukana. Sen ajan johtokunnasta ei varmaan moni enää istu samalla paikallaan.

    Mitä kaikkea käytännössä SRK:n mielestäsi täytyisi tehdä?

    Äänestä

  • Pakotettu kirjoitti:

    Siis minkälaiseen syntiin esim. ripsiväri voi viekoitella? Rehellisesti sanoen mielikuvitukseni ei riitä siihen.
    Ja sitten. Itse olen kasvissyöjä ja opiskelutovereissani on useita vanhoillislestadiolaisia. Eipä heistä kukaan ole jättänyt lihojaan syömättä tai vaikka valitsemaan kasvisruokaa, mutta samaan pöytään ovat tulleet lihoineen. Miksi näin?

    tuossa lihan syömisessä silloin oli kysymyksessä eräs uskonnollinen seikka.

    Ripsi väri voi viekoitella yltiöpäiseen itserakkauteen, vaikka en usko, että saisit kammoksuvia katseita, jos tulisit RY:llä ripsiväriä ripsissä.

    Jos olet käynyt vaikka kuntosalilla tarkkeilemassa nuorten miesten bodausta taikka joissakin naisten malli jutuissa, niin tiedät mistä puhutaan.
    En kiistä, ettetkö voisi laittaa ripsivärejä ilman kummempia viettelyksiä.

    Äänestä

  • vastaanpa_nyt kirjoitti:

    1. Sen, että kuinka pitkälle voi Perkele viedä väärälle tielle myös korkeampien virkojen omistajia.

    2. Itse otan sillä tavoin, että nyt ainakin tiedän, että erehtyä voi niin "suuri" kuin "pienikin".

    Kiitos vastauksista. Tuli vielä se mieleen kysäistä kun kiinnostais kuulla. Että millä tavoin itse oot saanu tietää hoitokokouksien asioista. Siitä mitä ihan käytännössä silloin on tapahtunut.

    Äänestä

  • Mietin miksi kirjoitti:

    Mielenkiintoinen kommentti. En ole koskaan ajatellut, että synti = väärät teot, ajatukset, sanat voisi heittää pois. Ne olisi siis pitänyt eritellä sitomistilanteissa. Tiedätkö, että niiden kattonimi olikin Väärä Henki! - Siihen uppos paljon asioita ja sillä saattoi itselleen epämiellyttävän henkilön jopa paljastaa. Sitten ei muuta kuin hoidot pystyyn. Jos oli kovaluonteinen kaveri, niin pidemmälle yössä mentiin - ihan aamutunneille asti.

    Olen aikaisemmpaan jo monen sivun takana olevaan kejuun liittänyt kuvauksen itse paikallaolleena siitä mitä outuja menettelyjä hoitokokouksissa oli.

    Menettelytavat hoitokokousten käytännössä olivat täysin identtiset eri puolilla maata. Uskovaiset istuivat silmät pyöreinä ihmeissään, sillä ei sellaisiin käytäntöihin ollut totuttu. Oli käyty tavallisesti seuroissa vain.

    Outoa kristilisyyden perinteelle näissä kaikkialla maassa sovelletuissa menettelyissä oli paljonkin:

    - ovien lukitseminen
    - ulkopuolisten eli ei-uskovaisten ulos käskeminen
    - tapahtumien salaamisen vaatimus: kaikilta vaadittiin julkisesti, että kukaan ei kerro koskaan kenellekään tapahtumista kokouksessa
    - myöhään yöhön jopa kello kolmeen saakka pidetyt istunnot
    - ripin sakramentin väärinkäyttö: synninpäästön kiistäminen eli siunauksen kieltäminen pyytäjältä
    - julkiripin vaatimus olemattomista asioista; loppuvuosina likimain kaikki ne jotka eivät olleet joutuneet mihinkään julkiseen syyniin, ja joita ei ollut erotettu, marssivat seurakunnan eteen "varmuuden vuuoksi" tekemään julkirippiä asioista joista ei minkään Raamatun mukaan tarvitse tehdä julkirippiä. Se oli avointa anteeksipyytämisen eli ripin pilkkaa.
    - anteeksipyytämisen vaatimus vaatien myös käyttämään tiettyjä suomen kielen sanoja, joita ei kuitenkaan ennakkoon kerrottu, ne piti "hoksata" ja toistaa kuin papaukaija, täsmälleen samanlaisina
    - ihmisten henkilökohtaisten yksityisasioiden, jopa avioelämään liittyvien seikkojen selvittely julkisesti
    - puhe henkiopeista (oli moninaisia "henkiä"), sitä ei ole Raamatussa eikä Lutherilla, ei ole kuulunut myöskään kristillisyyden perinteeseen
    - sosiaalinen eristäminen: kehotettiin kaikkia läsnäolijoita kielätyytmään olemasta missään tekemisissä sellaisen kanssa joka päätettiin siinä erotta eli julistettiin Saatanan lapseksi: ei saa tervehtiä, kylässä ei saa käydä, ei saa olla puhelinyhteydessä, ei muutenkaan tekemisissä, sillä "väärä henki" tarttuu.

    Äänestä

  • Seurakunnan työntekijä kirjoitti:

    Jos ei saada sopua ja yhteisymmärrystä avioliitossa kuntoon, niin on kaikkien osapuolten kannalta usein parasta hyväksyä eroaminen. Ei kai se haittaa että eronnut henkilö on vastuunkantajana ry:n johtokunnassa. Ei avioero ole syrjintäperuste.

    Johtokunnan jäsenyys on luottamustehtävä, ja ry:n jäsenet sen päättävät, keitä sinne valitaan.

    On hyvä asia sinänsä että vl-liikkeessä on suvaitsevaisuus lisääntynyt. Takavuosien kauhut hengellisestä painostuksesta, pakkoparannuksenteosta ja psyykkisestä väkivallasta ovat nähtävästi taakse jäänyttä elämää.

    Kuinkahan SRK:n johto aikoo Jumalalleen selittää sen, että toisinaan he tuomitsevat ihmisiä helvettiin pienimmistäkin syistä (tai jopa ilman syytä, huvikseen) ja toisinaan saa tehdä ihan mitä haluaa ilman sitomisen pelkoa?

    Mutta vitsi onkin siinä, että avioeron lietsomisen taustalla on silmäätekevä vl-"kellokassuku"! Mutta hoitokokousaikaan saatanalle heitettyiksi valittiin "vähimpiä veljiä" =vanhuksia, sairaita, lapsia ja nuoria jne..

    Kuinkahan he tämän selittävät? Olisi mukava tietää. Kun SRK jäsenyhdistyksineen on ottanut itselleen vallan oman mielensä mukaan tuomita eläviä ja kuolleita, olisi sen sentään tapahduttava vastuullisesti ja oikeudenmukaisesti!

    Äänestä

  • Nuori vl mies kirjoitti:

    Kiitos vastauksista. Tuli vielä se mieleen kysäistä kun kiinnostais kuulla. Että millä tavoin itse oot saanu tietää hoitokokouksien asioista. Siitä mitä ihan käytännössä silloin on tapahtunut.

    Isältä ja äitiltä.

    Äänestä

  • sääntöjä! kirjoitti:

    Kuinkahan SRK:n johto aikoo Jumalalleen selittää sen, että toisinaan he tuomitsevat ihmisiä helvettiin pienimmistäkin syistä (tai jopa ilman syytä, huvikseen) ja toisinaan saa tehdä ihan mitä haluaa ilman sitomisen pelkoa?

    Mutta vitsi onkin siinä, että avioeron lietsomisen taustalla on silmäätekevä vl-"kellokassuku"! Mutta hoitokokousaikaan saatanalle heitettyiksi valittiin "vähimpiä veljiä" =vanhuksia, sairaita, lapsia ja nuoria jne..

    Kuinkahan he tämän selittävät? Olisi mukava tietää. Kun SRK jäsenyhdistyksineen on ottanut itselleen vallan oman mielensä mukaan tuomita eläviä ja kuolleita, olisi sen sentään tapahduttava vastuullisesti ja oikeudenmukaisesti!

    "Kun SRK jäsenyhdistyksineen on ottanut itselleen vallan oman mielensä mukaan tuomita eläviä ja kuolleita, olisi sen sentään tapahduttava vastuullisesti ja oikeudenmukaisesti!"

    SRK:lla ei ole mitään vastuuta mistään, sillä kaikki mitä herätysliikkeessä päätetään, tehdään Jumalan valtakunnan nimissä.

    Eikä Jumalan valtakunta ole tästä maailmasta, siten sen ratkaisuista ei voi minnekään valittaa.

    Asia ei kuulu millään tavoin rauhanyhdistyksille eikä SRK:lle, sillä ne ovat vain teknisiä, ajallisia yhdistyksiä.

    Hyvin keksitty rakenne harjoittaa mielivaltaa.
    Ei koira perään hauku.

    Äänestä

  • Kristitty keskijohdosta kirjoitti:

    Yksinkertainen, riviuskovainen vl-persoona on tällaisella kikkailulla sekoitettavissa niin, että sen on vaan pakko uskoa kulloinkin voimassa olevaa Pyhän Hengen (SRK:n) tulkintaa synnistä.

    Kun päätös havaitaan kestämättömäksi, SRK:n johto vähin äänin väistyy vastuusta ja syy epäonnistuneesta politiikasta siirretään muina miehinä rivihoitomiesten niskoille kuten hoitokokousasiassa tehtiin. On ne niin ovelia!

    Äänestä

  • sylttytehtaalle! kirjoitti:

    Ikävä kyllä, juuri tuollainen vastuun väistämisen vaikutelma syntyy Aimo Hautamäen lausunnosta. Odottaisi rehdimpää otetta.

    Kun lukee Kotimaan helmikuista artikkelia, siinä oli haastateltavana myös Seppo Lohi. Hänen lausunnoissan oli aivan toisenlainen ääni kuin Hautamäen.

    Tiedänkin vastauksen. Hän tietää liikaa, hänellä on suhteita ja vaikutusvaltaa. Mukäli näin ei olisi, hän olisi jo SRK:n työvaliokunnan päätöksellä matkalla helvettiin! (Kuten monet aikanaan.)

    Tuollainen Lohen kaltainen suorapuheisuus ei kuulu SRK:n alamaisten hommiin..

    Äänestä

  • vastaanpa_nyt kirjoitti:

    sanoit:"Kyse on maineesta ja luotettavuudesta.

    Kun meidän yhteiskunnassamme vallitsevia eettisiä normeja on rikottu, asia on tutkittava ja korjattava. "

    Mielestäni asia pitäisi tutkia ja korjata niiden kanssa, jotka ovat asiassa olleet mukana. Sen ajan johtokunnasta ei varmaan moni enää istu samalla paikallaan.

    Mitä kaikkea käytännössä SRK:n mielestäsi täytyisi tehdä?

    Kyllä syitä anteeksipyynnöltä välttymiselle löytyy, ei niistä ole ennenkään ollut puutetta!

    Äänestä

SRK:n menettely hakee vertaistaan Suomen ev.lut.-kirkon historiassa.

Kaikkein julminta oli katsella miten vanhoja, yli kahdeksankymppisiä uskovaisia saatettiin kiusata. He itkien anoivat anteeksi, sekavasti ja kauhun vallassa. heitä uhkasi täysin yksinäinen vahuus, eristämienn heille rakkaaksi tulleesta yhteisöstä ja uskonystävistä.

Hätäännyksissään he eivät olleet ymmärtäneet että se anteeksipyyntö olisi pitänyt lausua käyttäen niitä tiettyjä sanoja: "Olen syyllistynyt väärään kososlaiseen henkeen ja pyydän sitä anteeksi". Kyllä ihmiset sen parannuksen tekivät kun käskettiin, eikä siin ollut merkitystä sillä että ei ollut oikeasti syyllistynyt mihinkään.

Tämän papukaijamaisesti samoin sanoin yhä uudelleen tehtävän parannussanojen sanomisen ihmiset oppivat vasta ajan kuluessa kun oli pidetty useampia hoitokokouksia. Ihmisille ei suinkaan kuitenkaan kerrottu suoraan kokousten alkaessa, että parannusta piti tulla tekemään julkisesti käyttäen noita sanoja.

Ihmisiä suoraan sanoen nöyryytettiin julkisesti tavalla, joka hakee vertaistaan Suomen ev.lut.-kirkon piirissä.

Toivon hartaasti, että kirkkomme piispat käyvät tästä asiasta SRK:n johtokunnan edustajien kanssa vielä periaatteellisen keskustelun.

Suomen kirkko on sitoutunut eettisesti ihmisoikeuksiin ja sanoutunut irti kaikenlaisesta hengellisestä painostuksesta.
Kirkon pitäisi ilmoittaa ettei sen piirissä siedetä ihmisten mielivaltaista kohtelua, julksita loukkaamista ja nöyryyttämistä.

SRK ei itse ymmärrä sanoutua irti näistä menettelytavoista, mikä on hälyttävä merkki.

Äänestä
  • >SRK ei itse ymmärrä sanoutua irti näistä menettelytavoista, mikä on hälyttävä merkki.>
    - Varmaan vielä moni nykyisen SRK:n johtokunnassa oleva on ollut mukana näissä hoitokokouksissa tai kuten he itse ilmaisevat: heitä pyydettiin mukaan.
    -- Tämä tehtävä on siis vastuun kantoa, jota ei mainosteta edes heidän omilla virallisilla sivuillaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

sitomisesta kirjoitti:

Onko niin, että katsomatta yhtään henkilön persoonaa on sidottu synteihin? Onko siis henkisesti tasapainottomia, neuroottisia, ahdistuneita ihmisiä peloteltu ja sidottu vain koska se on rakkaudella hoitamista? Eihän se ole enää rakkautta, jos ihmiset ahdistuvat ja sekoavat totaalisesti? Ei kaikkia voi kohdella samoin, pitää huomioida myös ihmisen psyyken rakenne.

Tästä hoitojutusta pitäisi tehdä joku yhteenveto selvitys, sillä se herättää niin paljon ajatuksia ihmisissä. Vaikka ovatkin vanhoja asioita tavallaan, niin sitomista on tapahtunut jälkeen 70-luvunkin ja perusteet sitomiseen ovat ehkä vaihdelleet. Ja ottaen huomioon että ne jotka ovat kokeneet sitomiset henk.kohtaisesti ehkä haluaisivat että heitä kuullaan. Onko mitään yhteenvetoa tehty?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu