Haluan laihtua. En ole varsinaisesti ylilihava, 168cm/63kg, mutta ystäviini ja maailman ihanteisiin verrattaessa parantamisen varaa on paljon.
Laihdutusyrityksiä minulla on ollut kahden vuoden aikana liki 600, eli lähes joka päivä on alkanut "uusi terve elämä". Olen asettanut itselleni lähes mahdottomia tavoitteita: juoksen 5-10km päivässä ja viikko-ohjelmaan kuuluu lisäksi ratsastusta, uintia ja muuta urheilua, tietysti Polarin sykemittarilla kalorinkulutusta vahdaten. Energiaa saa kertyä maksimissaan 400kcal päivässä, joka toinen viikko pidän paastopäivän. Kouluruokaa en ole syönyt enää aikoihin, ja tästä johtuen saatan syödä ensimmäistä kertaa vasta illalla kahdeksan aikoihin.
Tavoitteeni on pitää tällaista laihdutuskuuria 8 viikkoa, laihtua 10kg. Olenko onnistunut tavoitteessani? En varmasti, ennätykseni on kaksi viikkoa putkeen. Kun tunnen syyllistyneeni pieneenkin rikkeeseen, turhaudun, ja vedän safkaa pahaan oloon asti täysin vailla kontrollia. Ajattelen, että tämä on viimeinen kerta elämässäni, kun saan syödä tällaista ruokaa. Tätä ahmimiskohtausta seuraa tietysti katumus ja alan heti suunnitella tiukempaa ohjelmaa. "Se alkaa huomenna" lienee yleisin ajatukseni. Päivät kuluvat sen kuuluisan huomisen odottelussa ja elämä valuu hiekkaan.
Olen yrittänyt myös "inhimillisempää" ruokavaliota. Totuus on, että minun on pakko kontrolloida syömisiäni, en osaa syödä nälkäni mukaan, "kohtuudella" ja "silloin kun on nälkä", kuten ystäväni ja useat muutkin ihmiset. Korostan, että ystäväni ovat luonnollisen siroja, eivätkä tarkkaile syömisiään kummemmin. He eivät ihannoi laihduttamista/laihuutta, vaan ovat pikemminkin alkaneet olla huolissaan minusta sen jälkeen, kun jätin kouluruoan pois.
Syksyn ja tämän talven aikana painoni on sahannut entistä enemmän. Välillä on pitkiä "terveellisen elämän" jaksoja, kun taas välillä olen monta viikkoa masennuksen ja ahmimisen kourissa. Itsetuntoni on pohjamudissa. Piilottelen vartaloani jopa poikaystävältäni, joka turhautuneena yrittää vakuutella minulle rakastavansa minua juuri tällaisena kuin olen. Mutta ei, sekään ei auta.
Omituisinta tässä on se, että tiedostan ongelmani täysin (lieneekö oire alkavasta persoonallisuushäiriöstä.. no ei kai sentään..). En vain itse osaa tehdä niille mitään.
Tiedän, että syöminen on minulle vakava ongelma. Tiedän, että laihduttaminen on muodostunut minulle pakkomielteeksi, joka ohjaa elämääni, määrää iloistani ja suruistani. On vain surullisen vaikeaa päästä hoitoon, kun vartalo on "hieman normaalia pyöreämpi" ja koulussa menee kiitettävästi. Olen siis yrittänyt puhua ongelmastani terveydenhoitajallemme, mutta hän ei oikein ottanut asiaa mitenkään. Yleensähän minunlaisistani huolestutaan vasta, kun he ovat luuta ja nahkaa.
Jos joku on kokenut tai käy parhaillaan läpi jotakin samankaltaista, niin vaihtaisin mielelläni kokemuksia. Ja ohjeitakin olisi mukava saada, että kenen puoleen siis kääntyä ilman sellaista "eihän sua mikään vaivaa, nykyajan nuoret on liian lellittyjä" -asennetta.
Suuri kiitos jo etukäteen kaikille asiallisesti vastanneille.
Laihdutusyrityksiä minulla on ollut kahden vuoden aikana liki 600, eli lähes joka päivä on alkanut "uusi terve elämä". Olen asettanut itselleni lähes mahdottomia tavoitteita: juoksen 5-10km päivässä ja viikko-ohjelmaan kuuluu lisäksi ratsastusta, uintia ja muuta urheilua, tietysti Polarin sykemittarilla kalorinkulutusta vahdaten. Energiaa saa kertyä maksimissaan 400kcal päivässä, joka toinen viikko pidän paastopäivän. Kouluruokaa en ole syönyt enää aikoihin, ja tästä johtuen saatan syödä ensimmäistä kertaa vasta illalla kahdeksan aikoihin.
Tavoitteeni on pitää tällaista laihdutuskuuria 8 viikkoa, laihtua 10kg. Olenko onnistunut tavoitteessani? En varmasti, ennätykseni on kaksi viikkoa putkeen. Kun tunnen syyllistyneeni pieneenkin rikkeeseen, turhaudun, ja vedän safkaa pahaan oloon asti täysin vailla kontrollia. Ajattelen, että tämä on viimeinen kerta elämässäni, kun saan syödä tällaista ruokaa. Tätä ahmimiskohtausta seuraa tietysti katumus ja alan heti suunnitella tiukempaa ohjelmaa. "Se alkaa huomenna" lienee yleisin ajatukseni. Päivät kuluvat sen kuuluisan huomisen odottelussa ja elämä valuu hiekkaan.
Olen yrittänyt myös "inhimillisempää" ruokavaliota. Totuus on, että minun on pakko kontrolloida syömisiäni, en osaa syödä nälkäni mukaan, "kohtuudella" ja "silloin kun on nälkä", kuten ystäväni ja useat muutkin ihmiset. Korostan, että ystäväni ovat luonnollisen siroja, eivätkä tarkkaile syömisiään kummemmin. He eivät ihannoi laihduttamista/laihuutta, vaan ovat pikemminkin alkaneet olla huolissaan minusta sen jälkeen, kun jätin kouluruoan pois.
Syksyn ja tämän talven aikana painoni on sahannut entistä enemmän. Välillä on pitkiä "terveellisen elämän" jaksoja, kun taas välillä olen monta viikkoa masennuksen ja ahmimisen kourissa. Itsetuntoni on pohjamudissa. Piilottelen vartaloani jopa poikaystävältäni, joka turhautuneena yrittää vakuutella minulle rakastavansa minua juuri tällaisena kuin olen. Mutta ei, sekään ei auta.
Omituisinta tässä on se, että tiedostan ongelmani täysin (lieneekö oire alkavasta persoonallisuushäiriöstä.. no ei kai sentään..). En vain itse osaa tehdä niille mitään.
Tiedän, että syöminen on minulle vakava ongelma. Tiedän, että laihduttaminen on muodostunut minulle pakkomielteeksi, joka ohjaa elämääni, määrää iloistani ja suruistani. On vain surullisen vaikeaa päästä hoitoon, kun vartalo on "hieman normaalia pyöreämpi" ja koulussa menee kiitettävästi. Olen siis yrittänyt puhua ongelmastani terveydenhoitajallemme, mutta hän ei oikein ottanut asiaa mitenkään. Yleensähän minunlaisistani huolestutaan vasta, kun he ovat luuta ja nahkaa.
Jos joku on kokenut tai käy parhaillaan läpi jotakin samankaltaista, niin vaihtaisin mielelläni kokemuksia. Ja ohjeitakin olisi mukava saada, että kenen puoleen siis kääntyä ilman sellaista "eihän sua mikään vaivaa, nykyajan nuoret on liian lellittyjä" -asennetta.
Suuri kiitos jo etukäteen kaikille asiallisesti vastanneille.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Pyydän heti alkuun anteeksi otsikkoni tavanomaisuutta, mutta en keksinyt parempaakaan ja otsikko on kuitenkin pakollinen.Minulla on hieman samanlaisia kokemuksia kuin sinulla.Täytyy myöntää, että itsekin ahmin välillä ruokaa mielin määrin,varsinkin kun olen masentunut.Minulla ei tarvitse olla edes nälkä.Kyse voisi olla jonkinlaisesta syömishäiriöstä, mutta en usko että kuitenkaan niin on.Olen sitä mieltä, että tämä painon vahtiminen ja syöminen on aika yleistä monille nuorille tytöille.Jos et oksenna ahmimisesi jälkeen niin tuskin sinulla on syömishäiriö.Kirjoitukseni kuullostaa kuin olisin lääkäri mutta olen vain tavallinen nuori joka yrittää neuvoa sinua.
Terveydenhoitajat ovat aivan turhia.Ne eivät ota nuorien ongelmia tosissaan ennen kuin jotain pahaa pääsee tapahtumaan.Niistä ei kannata välittää.Jos sinua kuitenkin vaivaa että oletko ns.normaali vai oletko kenties voinut sairastua niin ehkä sinun kannattaa mennä puhumaan lääkärille tai psykologille.Ajatus saattaa kauhistuttaa,minua ainakin kauhistuttaa,mutta sillä on kuitenkin mahdollisuus auttaa niin eikö kannattaisi kokeilla jos todella haluaa päästä tuosta tilanteesta eroon?:)
Et mielestäni ole ollenkaan ylipainoinen ja laihduttaminen voi enemminkin olla vaarallista kuin hyödyllistä.Poikaystäväsi rakastui siihen ihmiseen joka olet ja olet varmasti edelleenkin kun hänet sinut ensi kertaa tapasi.Usko siis mitä hän sanoo sillä hän varmasti tarkoittaa sitä.Poikaystäväsi on se johon sinun kannattaa turvautua.Jos et ole puhunut hänelle tuntemuksistasi niin kannattaa puhua.Ei ainakaan kannata heittää pois sitä mitä teillä on,eihän?:)
Olen sitä mieltä että itse tiedät parhaiten mitä sinä tarvitset.Minun mielipiteeni on että unohda laihduttaminen ja keskity siihen mitä sinulla on.Pohdi mitkä asiat todella ovat niitä jotka alentavat itsetuntoasi.Laihuus ei mielestäni ole sama asia kuin kauneus.Parempi olla hieman pöyreä kuin esim.anorektikko.Pidän peukkuja tulevaisuuteen ja toivottavasti minusta oli edes hieman apua!:)
Näitä kysymyksiä kohtaa usein laihduttajien parissa. Mä olen ammattilainen hoito-asioissa ja viimeaikoina perehtynyt kiinnostuneena ravintojuttuihin. Oletko mittauttanut rasvaprosentin, eli mikä on todella ylimääräistä? Suojaravintoaineita ei saa väheksyä painonpudotus-ohjelmassa. Mä autan halukkaita näissä asioissa, jos vaan lähtee tosimielessä leikkiin mukaan.Alkuun pääsee soittamalla p. 044-0476126
toi on just sama kun mulla. sul on syömishäiriö
binge eating disorder = BED.. eli suomeks se on
ahmimista salaa törkeitä määriä, ja sen jälkeen kadutaan ja masennutaan ja sit syödään lisää.
mä oon just huomannu itelläni tän ( 5 vuotta oikeestaan ollu ) ja sillon kävin aluss terkkarilla koulussa, ja oli sama jos oisin menny metsään jutteleen puulle.. ni mä meen ainakin lääkäriin suoraan.
tsemii ja mee kattoo : www.syomishairioistentuki.fi
Kun seuraavan kerran aiot luovuttaa pieneen "virheeseen" ja alkaa ahmia, ajattele että asiasi ovat entistä huonommin jos ahmit. Olen itse tuon ajatuksen avulla pystynyt hillitsemään ahmimis kohtaukseni. Kehitä jokin vastalause jonka voit toistaa jos ahminta meinaa yllättää.
Syö kunnolla ja säännöllisesti. 400kcal päivässä sairastut nopeasti puutostiloihin ja elimistösi kuihtuu. Ala harrastaa sopivan rasittavaa liikuntaa säännöllisesti ja syö kasviksia, hedelmiä ja suosi kokojyvä tuotteita riiseissä, leivissä ja makaroneissa. Ilman ravintoa lihakset kuihtuvat. Lihakset kun ovat tärkein rasvanpolttaja ja lihakset ovat myös kauniit.
Tiedän että tämä on vaikeaa. Itselläni on ollut (on vieläkin) syömishäiriö. Ravitsemusterapeutti ja psykiatri opetti minua hallitsemaan ahmimiskohtaukseni jos sellainen meinaa iskeä. Luota itseesi. Sano että pystyt vastustamaan sitä. Kun syöt säännöllisesti ja kevyttä terveellistä ruokaa, et lihoa.
Ja sinä et ole lihava! Et edes normaalia pyöreämpi vaan normaali! Itse olen 162cm/n.64kg. Usko kun poikaystäväsi kun hän sanoo sinun olevan kaunis. Eräs ystäväni on 174cm pitkä ja painaa noin 85kg ja hän on kaunis. Kun ihminen pitää huolta itsestään ja arvostaa ruumistaan hän on kaunis. Älä ränsisty vaan nauti itsestäsi. Käy vaikka kampaajalla tai vaatekaupassa ja hemmottele itseäsi ja vartaloasi kauniilla vaatteilla. Uskon että pystyt vastustamaan ahmimiskohtausta. Tsemppiä, uskon että pääset "kuiville"!