ummikko ruusuasioissa

Niin kertokaapa te viisaammat nyt vähän tästä ruusuasiasta. Maanpeittoruusu vai pensasruusu, kumpi soveltuu paremmin perennapenkin päätyyn laitettavaksi? Onko jotain yleispätevää neuvoa mihin soveltuu maanpeittoruusu, mihin pensasruusu? Vai onko kaikki ruusut parhaimmillaan omina ryhminään, jolloin niitä ei sekoiteta perennapenkkiin, johon voisi ajatella myös jotain havuakin ehkä? Tietysti onhan se makuasiakin, mutta kun jos ei omaa sellaista "silmää" näille puutarhahommille...
21408
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Todellakin se on aivan makuasia! Ruusut kyllä viihtyvät muiden kasvien kanssa, kunhan kasvualusta on tarpeeksi syvä. Jaloruusuja (esim. suurinosa maanpeiteruusuista) laitettaessa hyvä huolehtia, että jalonnuskohta tulee vähintään 10-15cm syvyyteen maanpinnasta.

Pensasruusuilla jos tarkoitat pensastavia jaloruusja myös syvyys tärkeää, mutta jos tarkoitat omajuurisia pensasruusuja, esim juhannusruusu tai hansa-ruusu, niin silloin riittää normaali istutus. Kumpaakaan tosin en perennapenkkiin laittaisi, koska tekevät voimakkaasti juurivesoja, ja varmasti juuri penkkiin päin,, eli hakeutuvat parempaan multaan vieden elinoloja perennoilta. Jaloruusuilla ei vastaavaa, ja muutenkin niiden kasvua voi ohjailla leikkaamisilla, mikä jo kukinnankin takia tärkeää.

Mutta kuten sanottu, makuasia. Sinun puutarha, joten sinun silmääsi miellyttävä ratkaisu on ainoa oikea :)


Tuolta lisätietoja, kuvia ja linkkejä:
http://www.ruususeura.fi/

P.S. Joitain omia suosikkejani: maanpeiteruusu ´Fairy` kukkii pitkään ja runsaasti pienin vaalenpunaisin kukin, samoin `White Cover` Fairya ainakin aika hellposti saatavilla. Myös uusi `Easy Elegance` sarja lienee kokeilemisen arvoinen, kestäviä, helppohoitosia ja pitäisi olla myös hyvin talvehtivia. Ovat hieman kalliimpia, mutta josko niitä sitten saisi helpommin talven yli, jään seuraamaan omaa `Kiss Me`täni...

Äänestä
  • Niinkuin Multavarvas sanoikin ,se on makuasia..josta ei kannata kiistellä ;ö
    Itse tykkään,että ruusut ovat omassa maassa,ei perennoiden kanssa. Olen laittanut kivimuurille ruusupenkin päihin pallotuijaa ja sinilaakakatajaa.Sinilaakakataja sopii fairyn kanssa todella hyvin, värien puolesta ja muutoinkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vasta ruusuista kiinnostunut kirjoitti:

Niin kertokaapa te viisaammat nyt vähän tästä ruusuasiasta. Maanpeittoruusu vai pensasruusu, kumpi soveltuu paremmin perennapenkin päätyyn laitettavaksi? Onko jotain yleispätevää neuvoa mihin soveltuu maanpeittoruusu, mihin pensasruusu? Vai onko kaikki ruusut parhaimmillaan omina ryhminään, jolloin niitä ei sekoiteta perennapenkkiin, johon voisi ajatella myös jotain havuakin ehkä? Tietysti onhan se makuasiakin, mutta kun jos ei omaa sellaista "silmää" näille puutarhahommille...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu