ketään, mutta se voi antaa ajattelemisen aihetta ja oman arvomaailman punnitsemista. Ainakin omalla kohdallani kävi näin.
Olen viime vuodet toiminut tavalla, joka ei ole tuottanut elämääni tyydytystä. Elänyt pinnallista ja suorituskeskeistä elämää töiden ja pätkäihmissuhteiden muodossa. Jollain tavalla alitajunnassani pohtinut, että sitten joskus saan sen elämän, jota todella kaipaan:perheen, lapsia, pysyvyyttä. Mutta en ole uskaltanut koskaan oikeasti pysähtyä vaan olen jatkanut matkaani kohti tyhjyyttä: poispäin todellisesta onnesta sekä arvomaailmastani.
Sitten tapasin erään ihmisen, joka pisti miettimään tapaani toimia itseäni vastaan. Taisin jopa rakastua. Hänen vierellään oli hyvä olla: tunsin, että sellaista rauhaa ja turvallisuutta kaipasinkin elämääni, en hektisyyttä, painetta tms. Olin jotenkin elänyt illuusiossa siitä, että halusin koluta mahdollisimman monia baareja ja kerätä mahdollisimman hienon cv:n jne. Elää siis mediaseksikästä elämää.
Oli pakko kohdata elämäni silmästä silmään. Aluksi en olisi halunnut myömtää totuutta: että se elämä, jota yritin elää, ei ole minua varten. Nyt olen asian itselleni myöntänyt. En ole enää yhteydessä tähän ihmiseen, joka sai minut ajattelemaan, koska sillä hetkellä minulla oli vaikeata myöntää erehtyneeni itsestäni ja toisaalta en halunnut myöntää tarvitsevani ketään. Ei kai mikään ole pahempaa kuin havaita olleensa väärässä oman elämänsä suhteen ja joutua miettimään omien tapojen oikeellisuutta.
Minulla on ikävä tätä ihmistä, mutta toisaalta olen jollakin tavalla seesteisen onnellinen siitä, että vuosien torjumisen jälkeen, olen löytänyt sen ihmisen, joka olen. Olen kai pitkästä aikaa rakastunut itseeni ja nyt tiedän, mikä on minulle hyväksi ja aion myös toimia sen mukaan.

Vastaukset 4
Vanhimmat
löytänyt itsesi. Jotkut ei löydä koskaan itseään. Minullakin on kummallisen seesteinen olo. Ihan kuin katselisin tätä maailmaa jostain sivusta. Kaikki turha vouhotus on jäänyt taakse.
hienolta :) olet tainnut tehdä sellaisen oivalluksen, joka lisää aika paljon onnellisuutta elämääsi. Kaikki me joskus puntaroimme arvomaailmaamme, ja luulen, että sellaisista tilanteista seuraa pidemmän päälle vain hyviä asioita. Voihan se olla, että kyseinen ihminen on myös miettinyt asioita. Usein tuollaiset tilanteet laittavat molemmat osapuolet puntaroimaan erilaisia juttuja.
Mutta miksi et sanoisi tuota sille ihmiselle? Minusta ainakin olis hienoa jos olisin voinut vaikuttaa jonkun ihmisen elämään positiivisella tavalla. Hän tavallaan antoi sinulle lahjan ja sinä voisit antaa hänelle lahjan kertomalla mitä sait?
liian harvoin ihmiset kertovat tärkeitä asioita toisilleen, ja muistavat sanoa kiitos :)