Käsikirjoittajaksi ulkomaille

Tohvelityttö

Olen ajatellut lähteä lukion jälkeen opiskelemaan tulevaa ammattia ulkomaille. Tai toisaalta voisin kyllä opiskella Suomessakin, mutta koska haluaisin elokuvien käsikirjoittajaksi ja haave olisi päästä Englantiin tai Yhdysvaltoihin käsikirjoittamaan niin mitä kannattaisi tehdä? Ja miten muutto yleensäkin toiseen mahaan onnistuu ja miten voin hakea Suomesta käsin paikkaa muuhun maahan opiskelemaan? Vai olisiko vain parempi opiskella Suomessa ja tehdä ensiksi suomenkielellä käsikirjoituksia ja sitten jos pärjää alalla niin muuttaa toiseen maahan? Itselläni on kyllä hyvä englanninkielen taito ja osaan hyvin muitakin kieliä, joten se ei periaatteessa ole esteenä.

3

657

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -kouluun

      hopi hopi. Valinnanvaraa siellä on aika mukavasti.

    • kokeillut

      Olen itse suorittanut pari käsärikurssia USAssa opiskellessani ja yhden Suomessa, ja huomasin, että on hirvittävän vaikea kirjoittaa fiktiota sellaisesta maasta, jossa ei ole itse kasvanut. Eli siinä mielessä on paljon helpompi kirjoittaa suomeksi Suomeen sijoittuvaa käsäriä. Toisaalta, jos tavoitteesi on ehdottomasti kirjoittaa ulkomaiden markkinoille, voisi olla hyvä idea mennä sinne mahdollisimman aikaisin sopeutumaan yhteiskunnaan ja opiskelemaan sitä elämänmenoa, että on mistä kirjoittaa. Plus jos on opiskellut Suomessa, on hirveän vaikeaa kirjoittaa luontevaa englanninkielistä dialogia (siis esim. että äiti puhuu kuten jenkkiäidit puhuu jne.).

      Toisaalta jonnekin jenkkien elokuvantekomarkkinoille on hirvittävän vaikea päästä, joten jos on saanut Suomessa pari käsäriä läpi, voisi olla helpompi yrittää.

      Käsikirjoituksen opiskelusta tiedän vain USAssa, en Englannissa. Eli sitä voi opiskella yliopistojen elokuvatuotanto-osastoilla, esim. USC, UCLA, NYU ja muut. UCLAn käsäriopiskelijoista ainakin moni on kirjoittanut ihan isoja box office -leffoja. Sinne haetaan samoin kuin jenkkiopiskelijat. Kysy tietoja Fulbright centeristä Helsingistä.

      • Lontoossa

        EU-maahan on helpompi muuttaa. Ei tarvi viisumeitten ja muun paperisodan kanssa taistella. Täällä Lontoosta arvostetuin koulu:

        http://www.nftsfilm-tv.ac.uk

        Ja onhan noita media-alan opintoja Briteissä vähän yhdessä sun toisessa yliopistossa. Hakua vaan googleen, niin kyllä alkaa löytymään.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      138
      3159
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      40
      2992
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      108
      1408
    4. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      141
      1145
    5. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1077
    6. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1057
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      60
      997
    8. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      979
    9. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      41
      807
    10. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      783
    Aihe