antaisitte kaverille, joka ei saa yöllä nukuttua, herää kahden kolman aikaan yöllä ja pyörii monta tuntia ahdistuneena sängyssä. murehtii menneitä, esim. plaraa lähes joka päivä puolen tunnin- tunnin verran vanhoja palkkakuitteja, kelan etuuksia, veropapereita ym. etsien niistä mahdollisia virheitä, kun epäilee vahvasti, että ei ole saanut tarpeeksi palkkaa tai huomioinut kaikkia vähennyksiä verotuksessa... Ja alkoholin käyttö on lähes jokapäiväistä, siks päkki uppoaa helposti, kun tuo pahaan oloon edes hetkellisen helpotuksen. Muita fyysisiä oireita: tuntuu kuin joku seisoisi koko ajan rinnan päällä, ei saa kunnolla henkeä, ja.. niin... vanne tuntuu oikeasti puristavan aivoja kokoon. Ei tuota tunnetta voi paremmin kuvata! työt alkavat parin viikon päästä, mutta tuntuu siltä, että olen koko ajan tilanteen ulkopuolella, jossain muussa sfäärissä, vaikka haluaisin erittäin kovasti olla "normaali". Välillä ahdistus on niin suuri, että kuolemakin tuntuu hyvältä ratkaisulta, vaikken itselleni koskaan voisi mitään tehdä, enkä jättää jälkeeni miestä ja pieniä lapsiani. Mitä pitäis tehdä? poissaolo työpaikalta ei tule kysymykseen, koska poissaoloista jatkuvasti sairaiden lasten takia on jo tullut huomauttelemista. Tosin poissaoloni viime kevään ajalta on ehkä kolme päivää...
Minkä
diagnoosin
4292
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Rupesin kattomaan yöllä elokuvia. Ja illalla sänkyyn klo:9:n, niin kolmelta oot jo nukkunu 6h ja määkö yleensä nukahdan uudestaan sen leffan aikana. Mielummin tuttu leffa.
Ei se kaikille varmaan auta, mut mulle se autto, niin ei tartenu tuskissaan ajatella laskuja, mennyttä, ongelmia.jne. Rupesin kelaa, et nyt tää turhanpäiväinen saa loppua ja rupesin lukemaan ja poistuin sängystä olohuoneen sohvalle pitkalleen. Johon tein pesän, mutta lukeminen ei auttanut, vaan elokuvat. Monesti laitan silmät kii ja kuuntelen pelkää ääntä missä kohtaa leffa on.
Siinä yksi...
vaikuttaa samanlaiselt mitä itelläniki oli....se on vaan sitä hiton arkipäivän stressiä.....mäki joka yö saan unen vast aamuyöst ku miettii kaiken maailman ongelmia ja laskuja ja työttömyyttä...l.usko pois.STRESSI....eli meneppä vaikka lääkärin kautta ja niin eiköhä anna lomaa jos oot oikeasti uupunu...mä olin ite kerran eron jälkeen koulussa niin stressaantunu/masentunu että oksetti niin terkkariki jo passiti kotiin...mut lepoo taidat kaivata...heti ku saat vapaata niin lähde vaikka mökille jonnekki landelle ja rauhotu:)
Oisko mahdollista et sulla olis burnout? Ei se tarvii tuollaiselta tunnolliselta perheenäidiltä kuin normaalin päivätyön ja päässä taukoamatta pyörivät huolet, kun se iskee.
Itse tuon kokeneena pyydän sua miettimään sitä mahdollisuutta, että tuo olo ei ehkä heti menekään ohi, vaan voi pahentua ja paljon. Ole kiltti itselles ja muulle perheelles ja soita huomenissa ensin vaikka terveyskeskuksen päivystykseen tai mielenterveystoimistoon. Voit varautua siihen, ettei sulle helpolla aikaa anneta, mutta hanki se aika vaikka väkisin.
Kun olet vielä noinkin hyvässä kunnossa, että tajuat oman tilanteesi, älä odottele enää yhtään. Minä en aikoinani hankkinut ajoissa ja seurauksena oli kauhea katastrofi. Mikä on olo tänä iltana?
parantunut. tiedän kyllä että lääkäriin pitäisi mennä, mutta mies pelottelee työpaikan menettämisellä, kun olen lasten sairauksien takia (kummallakin km. 5-6korvatulehdusta talven aikana plus tavalliset mahataudit ja kuumeet lisäks)paljon joutunut olemaan poissa. Eikä tämä tilanne ole uusi. Viime syksynä olin vähän yli viikon sairaslomalla, kun pää tuntui oikeasti sekoavan. oli tapahtunut aivan kauheita asioita, joista olin yksin vastuussa. nyt tän hetkinen paha olo on varmaan pohjimmiltaan jostain syvempää kumpuavaa, mutta sen on laukaissut se tieto, että minulle ei ole maksettu tarpeeksi palkkaa menneiden vuosien aikana. Asiasta on jo niin kauan ettei mulla ole oikeutta saada rahoja enää takautuvastikaan. Ajattele! Moisen asian takia en nuku, en pysty toimimaan normaalisti, raivoissani jopa lyön lapsia, kun ne tappelevat jostakin turhasta ja oma pää on hajota palasiksi. Tätä menoa särjen muidenkin mielenterveyden ja lapsia käy sääliksi kun äiti ei ole normaali. Väkivaltaa en hyväksy missään muodossa, ja pojan repiminen siskon kimpusta hiuksista kiinni pitäen ei ole hyväksyttävää, vaikka niin taas tänäänkin tein...