Menin heti peruskoulusta ammattikouluun, vaikka keskiarvo olisi hyvin riittänyt lukioon. Valitsin alan fiksusti, ja pärjäsin hyvin koulussa. Sain alan työtä jo opiskeluaikana, ilman suhteita tai nuoleskelua (ja sänkyä; miehen on vaikea sitä käyttää hyväkseen). Välillä työnteko jopa haittasi opiskelua, mutta työkokemus on tärkeämpi kun kunnolliset arvosanat.
Valmistuin kohtalaisin arvosanoin, joskin ei niin hyvin että olisin saanut stipendin. Työelämään sopeuduin hyvin; perjantaina päättyi koulu, lauantaina oli kevätjuhlat ja maanantaina odotti vakituinen, täyspäiväinen työsuhde alan hommissa, siitä huolimatta että armeija oli vielä käymättä. Palkka on kunnollinen, vastuuta on sopivasti, ja työtehtäviin pääsisin vaikuttamaan, tosin vielä tässä vaiheessa en kehtaa sitä mahdollisuutta käyttää. Olen ammattilainen, en valittaja. Teen hyvää jälkeä työssäni, ja olen tärkeä ja oleellinen osa keskisuuren yrityksen henkilöstöä, ja minua arvostetaan ammattilaisena työpaikalla. Jo nyt, parin vuoden päästä koulun päättymisestä on tullut koviakin työtarjouksia muualta, mutta pysyn tässä työssä kunnes tuntuu ettei minulla ole enää talolle mitään annettavaa.
Toisinsanoen: minulla on ollut alusta asti asiat paljon, paljon, PALJON paremmin kun 90% niistä jotka lähtee lukioon, ja ammattikorkeaan tai yliopistoon. Nämähän joutuu kitumaan vuosikausia "opiskelijoina" (lausutaan persaukisina), eikä kunnollinen työpaikka ole läheskään varma. Tradenomi kaupan kassalla ja DI piirtämässä kännylogoja? Välillä tuntuu että tähän tuoliin pitäisi hitsata turvavyöt...
Peruskoululaisten kannattaa miettiä hiukan tarkemmin että lähteekö p:n pilke silmissä tavoittelemaan sitä ylioppilaslakkia. Fiksulla linjavalinnalla ammattikoulussa pärjää erinomaisesti myöhemmin työelämässä, kuten olen itselleni ja toivottavasti myös muille todistanut, paremmin kun surullisen suuri osa AMK- ja YO-tutkinnon omaavista. Myös vanhempien kannattaa tarkastaa asenteensa: YO-lakki ei enää takaa edes jonkinlaista asemaa yhteiskunnassa.
Valmistuin kohtalaisin arvosanoin, joskin ei niin hyvin että olisin saanut stipendin. Työelämään sopeuduin hyvin; perjantaina päättyi koulu, lauantaina oli kevätjuhlat ja maanantaina odotti vakituinen, täyspäiväinen työsuhde alan hommissa, siitä huolimatta että armeija oli vielä käymättä. Palkka on kunnollinen, vastuuta on sopivasti, ja työtehtäviin pääsisin vaikuttamaan, tosin vielä tässä vaiheessa en kehtaa sitä mahdollisuutta käyttää. Olen ammattilainen, en valittaja. Teen hyvää jälkeä työssäni, ja olen tärkeä ja oleellinen osa keskisuuren yrityksen henkilöstöä, ja minua arvostetaan ammattilaisena työpaikalla. Jo nyt, parin vuoden päästä koulun päättymisestä on tullut koviakin työtarjouksia muualta, mutta pysyn tässä työssä kunnes tuntuu ettei minulla ole enää talolle mitään annettavaa.
Toisinsanoen: minulla on ollut alusta asti asiat paljon, paljon, PALJON paremmin kun 90% niistä jotka lähtee lukioon, ja ammattikorkeaan tai yliopistoon. Nämähän joutuu kitumaan vuosikausia "opiskelijoina" (lausutaan persaukisina), eikä kunnollinen työpaikka ole läheskään varma. Tradenomi kaupan kassalla ja DI piirtämässä kännylogoja? Välillä tuntuu että tähän tuoliin pitäisi hitsata turvavyöt...
Peruskoululaisten kannattaa miettiä hiukan tarkemmin että lähteekö p:n pilke silmissä tavoittelemaan sitä ylioppilaslakkia. Fiksulla linjavalinnalla ammattikoulussa pärjää erinomaisesti myöhemmin työelämässä, kuten olen itselleni ja toivottavasti myös muille todistanut, paremmin kun surullisen suuri osa AMK- ja YO-tutkinnon omaavista. Myös vanhempien kannattaa tarkastaa asenteensa: YO-lakki ei enää takaa edes jonkinlaista asemaa yhteiskunnassa.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Parempi onkin, että olet amis. Siis sinulle!
Olen pettynyt. Odotin teiltä ylioppilailta enemmän. Noh, ei ole onnen keksit tasan jaettu, ei. Voi tässä tietysti olla katkeruudestakin kyse, mutta mutta. Noh, katsotaan nyt mitä tästä loppujen lopuksi tulee. Ei yhdestä vastauksesta voi vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä.
Yleensä ne jotka vastailevat tuolla tavalla eivät ole yliopistoa nähneetkään. Tälläisiä henkilöitä saattaa esiintyä tietenkin yliopistossa ensimmäisenä vuonna, mutta yleensä sen jälkeen he hieman aikuistuvat tai karsiutuvat.
Eipä amis ymmärtänyt, että ei ollut vittuilua, vaan kirjoittaja vaan yksinkertaisesti teki analyysia Sinusta.
Selittelyä riittää. Odotin enemmän, mutta katsotaan, katsotaan...
Pitäisiköhän muuten rekisteröidä nimimerkki?
Näkisin, että palkka ei ole määräävä tekijä, vaan työskentelyolosuhteet. Toki esim. akateemisesti koulutetulla myös palkkaus on omaa luokkaansa verrattuna opistoasteeseen, kunhan pääsee ensin sisään johonkin yritykseen ja vakituiseen työsuhteeseen. Eihän kouluttautumisessa olisi muuten mitään järkeä.
jankata aina näitä samoja asioita.
1.En lähtenyt opiskelemaan lukioon tai yliopistoon rahan/menestyksen takia, vaan koska a) olen kiinnostunut alastani (yliopistossa) ja pidän opiskelemisesta b) yleissivistys (lukio) ja itsen kehittäminen on minulle itseisarvo c) haluan valkokaulustyöläiseksi - en palkan, vaan työn miellyttävyyden vuoksi.
Miten se on niin usein ammattikoululaisille vaikeaa ymmärtää, että monet ihmiset hakevat opiskelun kautta muutakin elämälleen kuin paksua tilipussia tai varmaa työtä?
2.Mitä tulee raha-asioihin, niin mikä tahansa tilasto aiheesta osoittaa, että korkeakoulutetuilla on keskimääräisesti parempi palkka ja asema kuin vähemmän koulutetuilla. Vertailun voi suorittaa myös eri ammattiryhmien välillä, ja tulos on sama.
Esimerkkilinkkejä:
http://statfin.stat.fi/StatWeb/start.asp?PA=ysk5sfko&D1=0-11&D2=0-20&LA=fi&DM=SLFI&TT=2
(palkat koulutuksen mukaan)
http://www.stat.fi/til/yskp/2005/yskp_2005_2006-07-12_tie_001.html (palkat ammattiryhmän mukaan - kolme ensimmäistä ryhmää koostuvat pääosin korkeakoulutetuista)
Hieno kirjoitus ja totta joka sana. Itse olen ylioppilaaksi kirjoittanut erinomaisin arvosanoin ja ylempi akateeminen tutkinto takataskussa. Silti olen työtön, sillä valitsin alani täysin siltä pohjalta mikä minua puhtaasti kiinnosti, työllistymismahdollisuuksia juurikaan miettimättä. Ja kolmannella kerralla vasta pääsykokeissa tärppäsi. Töitä ei siis tältä alalta juurikaan heru. Onneksi lähden kuitenkin syksyllä opiskelemaan toista akateemista tutkintoa alalta, jolla työllistyminen on todella varmaa. Kuitenkin taidan olla valmis vasta siinä 30 korvilla.. :) Nyt 25-vuotias.
Eli ammattikoululaiset todellakin pääsevät leivän syrjään nopeammin kiinni, jos kyseiseltä sektorilta löytyy ala joka todella kiinnostaa.
Ei pidä yleistää, että akateemisen tutkinnon omaavat ovat automaattisesti työttömiä. Työllistyminen riippuu aivan, miltä alalta tutkinto on ja ei pidä syyttää muita, jos ei ennen opintoja ole ottanut selvää työllisyysmahdollisuuksista. Nykyisin media-ala ja monet humanistisen puolen alat kouluttavat liikaa ihmisiä vaikka työpaikkoja riittää vain muutamille, ei siis ihme, että on korkeastikoulutettuja työttömiä.
Itse olen käynyt lukion ja AMK-tutkintokin on tullut hankittua, nyt FM:n paperit gradua vaille valmiit ja ikää vasta 24 v. Niin ja mainittakoon, että olen alani töissä eli softahommissa ja palkka on hyvä.
"Gradua vaille valmis FM" -> Eli olet siis aika kaukana FM:n papereista.
Totta on, että alalla on väliä. Mutta myöskin henkilökohtaisilla ominaisuuksilla on väliä.
En todellakaan yleistänyt kirjoituksessani mitään, vaan halusin tuoda esille oman tarinani. Työttömiä löytyy varmasti joka koulutusektorin piiristä.
En myöskään syytä ketään työttömyydestäni, en valitsisi toista alaa vaikka voisinkin valita uudelleen.
Halusin vain tuoda esille sen, että jos haluaa päästä tienaamaan ja menestyä työelämässä, niin korkeakoulututkinto ei ole se ainoa autuaaksi tekevä.
Amiksen kautta kun työpaikka ei kiinnostanut intin jälkeen. Halusin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan ja rentoutumaan. Opiskeluaika oli hauskaa, sain uusia ystäviä ja laajensin elämänkokemusta. Luokkakaverit amiksesta menivät ensin intin jälkeen äidin luo lepäämään. Siihenaikaan töitä oli niukasti. Myöhemmin he ovat saaneet töitä seuraavasti.
He ovat olleet töissä n.10v. minä 5v. he ovat vuorotöissä, minä 8-16. He pesevät kätensä mennessään kuselle, minä vasta sieltä tullessani. He käyvät suihkussa töiden jälkeen, minä ennen ja pysyn rexonan raikkaana koko päivän. He katselevät johtoryhmän raportteja ja pohtivat lomautetaanko porukkaa vai ei ja ketä ja miltä yksiköstä. Minun ei tarvitse. Pysytyn työskentelemään kotoa käsin eripuolille maailmaa. Palkkataso on sama, kaikki tienaamme n.40000e/vuosi.
Toki 5v. menetetty ansio kaivertaa mieltä. Minulla tiettyjä etuja heihin nähden. Pystyn kilpailuttamaan työpaikan paremman palkan toivossa. Lisäksi ssuhteelliset korotukseni ovat perempia koska vuorokorvaukset eivät nouse kuten tupo-korotukset.
En sure menetettyjä ansioita. Jos olisin jäänyt töihin en olisi keksinyt nykyisiä rakkaita harrastuksiani, matkailua ja joogaa. Kävisin pelaamassa sählyä yhteishengen nimissä ja mokat pelissä toista osastoa vastaan muistettaisiin pitkään. Jos olisin jäänyt töihin, minulla olisi rivitalonpätkä, auto ja ehkä kesämökki jossa kävisin vapaa-ajalla. Elinpiiri rajoituisi omaan maakuntaan. Nyt elinpiirini on koko maailma. Saan matkustaa töiden puolesta, tavata vieraita kulttuureja ja uusia ihmisiä.
Olen onnellisempi näin. Raha ei yksin ratkaise. Miksi pilaisin terveyteni tehtaassa vuorotyössä pilipalipalkalla kun voin samalla rahalla surffailla netissä työajalla, ottaa videoneuvottelun taiwaniin ja huomiseksi keksin syyn lähteä pariksi päiväksi tarkastamaan tuotteita alihankkijalle saksaan?
Amislaiset kaverit kiroavat paskaa työtä ja vittumaista vaimoa, entistä tyttöystävää joka jäi nurkkiin makaamaan ja painaa enemmän kuin puoliso. Lapset kasvavat kulttuuriin jossa ei arvosteta kuin omaa egoa. Haluan lapseni kasvavan toisenlaiseksi. Siihen antaa hyvän pohjan AMK:n suorittanut tyttöni, mahdollinen tuleva vaimoni.
Eikö olisi jo aika jatkaa ketjua sillä toisella kliseeprovolla, joka pulpahtelee esille viikoittain täällä ja muualla? Tässäpä:
V***u mitään lukiota tartte kun jäsenkirjalla pääsee kansanedustajax ja naimalla ministerix! Ja maisterit ei tiedä mistään mitään! V***n asiantuntiat!
tyyppivirheen, kun kirjoitti "vittuilia", ilman j:tä. Mars lukioon!
Hei! Hyvä, että olet löytänyt itsellesi noin täydellisen alan! Mutta puhut ihan kuin valintasi olisi jotenkin yleismaailmallisesti ylivoimainen. Minä puolestani itkisin jos joutuisin asemaasi... Minulle opiskelu on maailman ihaninta. Meitä on erilaisia!
Meillä akateemisilla ihmisillä on kunnianhimoa. Minä en ainakaan tyydy tekemeään samaa duunia päivästä toiseen loppuelänmäni, vaan tahdon vaihtelua ja paremmat mahdollisuudet edetä uralla. Amiksena sinä jäät todennäköisesti tekemään samaa kapea-alaista duuniasi loppuelämäksesi. Lisäksi palkkasi ei päätä varmasti huimaa. Toki teet parempaa tiliä verrattuan opiskelija kaveriisi, mutta hän menee sinusta ohi valmistuttuaan. Miksi tyytyä vähempään, kun voi saada enemmän?
En ollenkaan tajua miksi pitää arvostella toisten valintoja niin ikävään sävyyn. Kukin valitsee tiensä ja toivon mukaan on tyytyväinen. Yksi haluaa yhdenlaisen työn/koulutuksen ja toinen toisenlaisen. Kaikista ei edes ole samaan; itse aloitan yliopistossa tänä syksynä ja TIEDÄN että minusta ei olisi ollut ammattikouluun kuuna päivänä. Ja kuten aikaisemmin jo on mainittu, raha ei todellakaan ole se ratkaiseva tekijä!
Eihän kaikille voi sama kaava olla edes mahdollinen, thank God että ollaankin erilaisia! Minusta se on rikkaus.
" En ollenkaan tajua miksi pitää arvostella toisten valintoja niin ikävään sävyyn"
- Tämäkin ketjun aloitus on siitä hyvä esimerkki.
Mitäs sitten kun kaikki olisi niitä hienosti koulutettuja akateemisia, tärkeitä ihmisiä, jotka tekevät hienoa työtä, jos kukaan ei tekis sitä duunia mitä duunarit nyt tekee.
Vähän arvostusta.
No juuri niin, että onneksi ei kaikkien tarvitse eikä pidä olla näitä akateemisia, samoin kuin onneksi kaikkien ei tarvitse olla amislaisia. Mikäpä toimisi enää missään, jos kaikki olisi samasta muotista valettu...
No, typerä ja suhteellisen turha keskustelu. Jostain syystä piti kuitenkin itsekin asiasta kirjoittaa, niin turhaa kuin se onkin.
Niin että arvostusta ei itseltäni todellakaan puutu ammattilaisia kohtaan - oman alansa taitaja saa aina kunnioitukseni, oli se ala sitten mikä hyvänsä, vähemmän koulutusta vaativa tai akateeminen.
Onnea sinulle, sinulla on ollut hyvä tuuri (vielä). Itse annoin juuri potkut 70 kaltaisellesi amikselle jotka ajattelevat/ajattelivat kuten sinä.
Ja huomenna yhtiösi hallituksessa tehdään päätös, että toimminnot myydään amerikkalaiselle xxx konsernille joka lopettaa yhtiösi toiminnan ja antaa potkut 70 kaltaisellesi akateemiselle...
Mun mielestä työssä viihtyminen on se tärkein. Paskaa hommaa en tekis, vaikka saisin mitä siitä hommasta. Tietty ammattikoulu tarjoaa muutakin kuin autojen väsäämistä ja kokkeja, mutta ei ole minulle löytynyt sieltä kuin yksi ala ja sekin vaatii ylioppilastodistuksen, jotta sinne voisi hakea.
Olen viime aikoina miettinyt, mitä tulevaisuudelta haluan ja täysin valehtelematta voin sanoa, että minulla ei ole aavistustakaan siitä, tulenko vuoden päästä opiskelemaan ammattikoulussa, ammattikorkeessa vai yliopistossa.
En aseta mitään toisten edelle. Kukin arvostaa eri seikkoja. Toiset pitävät opiskelusta ja korkean aseman saavuttamisesta. Toisille tärkeää on työssä viihtyminen ja nopea valmistuminen. Palkkaerotkin tietenkin merkkaavat toisilla.
Miksi siis pitää vääntää tämmöstä taistelua aiheesta, joka on täysin omien mielipiteiden varassa. Ihan faktahan on, että me tarvitaan täällä suomessa kustakin kolmesta koulusta valmistuneita, joten miksi tää amis tuli lällättään :D
Amislaiset mittaavat menestystään sillä, että "nyt teen mitä haluan ja hyvä näin". Joskus ehkä voisi brassailla silläkin, mitä hyvää on tehnyt ympäristölleen eikä vain itselleen. Monet yliopistoon, esim. lääkikseen hakeutuvat haluavat oikeasti auttaa lähimmäisiään eivätkä vain kerskata uudella Datsunin tuunauksellaan ja todistella, että "näin hyvin minulla on asiat". Tekstisi osoittaa, että sinua kiinnostaa lähinnä valta, raha ja se, että olet muiden silmissä katu-uskottava. Elämänohje sinulle: älä välitä niin paljon, mitä muut sinusta ajattelevat, niin ehkä sinusta tulee hiukan onnellisempi.
Palsta tuntuu täyttyvän näistä amiksista (vai sama henkilö), joilla on hirveä tarve todistella itselleen, miksi amis on lukiota parempi vaihtoehto aina ja jokaiselle. Sellainen kuva on jäänyt, että henkilö(t) on epävarma itsestään ja valinnastaan, kenties kateellinenkin akateemisille.
Mielelläni annoin aikoinani amiksille muutaman vuoden etumatkan, mutta päästyäni työelämään ajoin heidät hetkessä kiinni ja nyt ollaan kaukana edellä. Jopa palkkatuloni ovat amiksen tuloja huomattavasti isommat, mutta ne muodostavat vain 20% kokonaistuloistani.
Viikkorahana? Ei taida poikuli kuule mennä läpi.
Lisäksi teen mukavaa hommaa, pysyn päivät siistinä ja työkavereinani on likaisten ja viinalle haisevien sätkänkäärijämiesten sijaan edustavia naisia jakkupuvuissaan. Koulutuksen myötä olen myös sivistänyt itseäni runsaasti, ja nautin myös erinomaisesta kirjoitustaidosta.
Itse olen ylioppilas ja monesta yliopistosta hakenut omaa alaani.
Mietin peruskoulun jälkeen amistakin ihan tosissani ja ylioppiastutkinnonkin jälkeen pidin sitä vieläkin vaihtoehtona.
Mielestäni yhteiskunnassa tarvitaan sekä amislaisia että enmmän opiskelleita. Heidän työtehtävänsä ovat erilaisia, mutta ihmisinä he ovat yhtä tärkeitä.
Erilaisten töiden ja koulutusten asettelu vastakkain ja vertaileminen on tarpeetonta.
Olet amis, ja hyvä niin (hyvä sinulle). Opiskelen yliopistossa, ja hyvä niin (hyvä minulle). Entä sitten?
Vanhempana ja isänä haluan tuoda tähän keskusteluun oman näkökantani.
On surullista, että nuorilla on nykyään niin vaikeaa päästä osaksi yhteiskuntaa. Kilpailu opiskelupaikoista ja erityisesti työpaikoista on kovaa ellei jopa suorastaan julmaa. Kaikkialla vaaditaan hyviä todistuksia ja tutkintoja ja ennen kaikkea työkokemusta. Miten nuori voi saada työkokemusta, kun ei ole töitä?
Mikään opiskelu ei ole koskaan turhaa. Eikä mikään työ ole toista arvokkaampaa tai huonompaa. Oletpa missä tehtävissä tahansa, sinun tulee tehdä työsi hyvin. Ei ole oikein, että osa ihmisistä ottaa itselleen oikeuden arvostella toisten työsuorituksia tai asemaa työmarkkinoilla ja yhteiskunnassa. Muista, että saamasi opiskelupaikka on arvokas ja opinnot pitää suorittaa tunnollisesti. Valmistumisesi hetkellä kaikki vaikeudet unohtuvat ja voit astella työn hakuun pää pystyssä.
Minusta oli erittäin hienoa järjestää puolisoni kanssa esikoisellemme lakkiaisjuhla viime kesäkuun 3. päivä. Olisimme järjestäneet samanlaiset juhlat, jos hän olisi valmistunut esimerkiksi ammattikoulusta. Juhlia ei ole koskaan liikaa eikä varsinkaan valmistujaisjuhlia. Tunnelma ja isän tunne oli ikimuistoinen ja ylpeä, ajoittain jopa liikuttava. Juhlan hetkellä ei ajatella sitä, mitä on edessä. Meidän tapauksessamme tulevaisuuskin näyttää valoisalta. Siitäkin olen isänä hyvin ylpeä.
Toivon, että te kaikki nuoret voitte olla yhtä ylpeitä siitä, mitä olette jo saaneet elämässänne aikaiseksi unohtamatta sitä, mitä hienoja hetkiä teillä on vielä edessäpäin.
Toki tiedän, että kaikilla nuorilla ei paikka maailmassa aukene helposti. Mutta ei kai ole keneltäkään pois, jos tuemme näitä nuoria siinä, että heidänkin haaveensa toteutuisivat.
Kiitos! :)
Ei ole koskaan haitannut se, että saan opiskella sitä, mitä haluan. Elämä on elämää. Mielestäni on paljon mukavampaa opiskella ja siinä samassa nähdä myös opiskeluaikojen kaikki mahtavuudet. En koe menettäneeni yhtään mitään. Vuosi sinne tai tänne ei merkitse minulle yhtikäs mitään. Koska olen tähän hommaan ihan tyytyväinen.
Ei ole myöskään koskaan tarvinut limoa ketään. Saan tehdä alan töitä ja tienaan paremmin jo ennen valmistumistani kuin monella alalla tienaisi koskaan. Eikäö se raha siltikään ole pääasia - eikä myöskään kunnia. Koska yksin se riittää, että olen tyytyväinen näin. Ole sinä amis ja tyytyväinen siitä. Minä olen lääketieteen yo ja myös tyytyväinen omaan tilanteeseeni. Kaikenlaisia ihmisiä tarvitaan, todellakin.
... olisin turhautunut ammattikoulussa/kopiksessa älyllisesti. Halusin oppia kieliä paremmin kuin mitä peruskoulussa koskaan saattoi opiskella, halusin saada yleistietoa sekä tarkempaa perehdyttämistä asioihin, jotta osaisin sanoa intellektuellissa keskustelussa jotain muutakin kuin että "jaa", halusin ratkoa pitkässä matematiikassa vaikeita yhtälöitä siinä missä joku muu saattaa haluta täytellä sanaristikoita, halusin päästää verbaalisen luovuuteni valloilleen kirjottamalla äidinkielen aineita ja mikä tärkeintä: halusin yliopistoon. Minulla on ollut pienestä pitäen mielessä ala, josta valmistuttuani yltäisin summiin, joista levyseppähitsaajakin saattaisi vain unelmoida. Mutta näitä tulojakin tärkeämpää minulle on henkinen haaste. Tähtään siihen, että voisin joku päivä lukea itselleni niin korkea-arvoisen tutkinnon kuin vain voin ja että voisin itse kirjottaa pääsykoekirjoja yliopistoonpyrkiville ja että omista teoksistani keskusteltaisiin ammattikirjallisuudessa. Ammattikoulun käyneenä voisin tuskin haaveilla paikasta suomalaisessa sivistyksessä.
Yksi asia, mistä olen "trollin" aloittajan kanssa samaa mieltä, on ylioppilaiden suuri määrä.
Emme tarvitsisi kuin ehkä 30% nykyisin kirjoittavista ihmisistä.
Utopiaa, myönnetään.
Ihanteellinen tilanne olisi se, että kaikki kirjoittavat saisivat yliopistosta opiskelupaikan, aivan niinkuin koko ylioppilasinstituutio on alunperin tarkoitettukkin olevan "pääsykoe" yliopistoon.
Loput 70% ammattikouluun ja sieltä sitten, vaikka ammattikorkeakouluun, jos kykyä on.