Esbericum

Kokeilin apteekista saatavaa Esbericumia, joka sisältää mäkikuismaa, kun minulla oli pientä masennusta. Se tuntui auttavan, mutta huomasin että myös hyvänolontunteet ovat jotenkin vaisumpia. Esim. tapasin erään mukavan tytön jota olen tapaillut muutaman kerran. Ennen ihastuin helposti, enkä voinut muuta ajatellakaan kuin ihastuksen kohdetta, mutta nyt tuntuu jotenkin turralta. Kaiken järjen mukaan minun pitäisi olla nyt päätäpahkaa rakastunut, mutta jostain syystä ei tunnu juuri miltään. Voiko tämä johtua Esbericumista? Taidan lopettaa sen käytön sitten, jos tälläisiä sivuvaikutuksia on.
1431
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

..kuin apeuden laimentuminen: muukin laimentuu. Esimerkiksi juuri libido, siis eroottiset tuntemukset. Inhottavaa mutta tavallista.

Itse olen kahden vaiheilla. Jatkaako vai ei. Vihreät kapselit vievät pahalta ololta terävimmän kärjen. Se on helpottavaa. Mutta tunne-elämäkin muuttuu, ja se on huono homma.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


outoa kirjoitti:

Kokeilin apteekista saatavaa Esbericumia, joka sisältää mäkikuismaa, kun minulla oli pientä masennusta. Se tuntui auttavan, mutta huomasin että myös hyvänolontunteet ovat jotenkin vaisumpia. Esim. tapasin erään mukavan tytön jota olen tapaillut muutaman kerran. Ennen ihastuin helposti, enkä voinut muuta ajatellakaan kuin ihastuksen kohdetta, mutta nyt tuntuu jotenkin turralta. Kaiken järjen mukaan minun pitäisi olla nyt päätäpahkaa rakastunut, mutta jostain syystä ei tunnu juuri miltään. Voiko tämä johtua Esbericumista? Taidan lopettaa sen käytön sitten, jos tälläisiä sivuvaikutuksia on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu