Mikä luonteenpiirre tai muu ominaisuus on toisessa ihmisessä sietämätöntä?
Itse inhoan läpeensä ahneita ja laskelmoivia ihmisiä.
Itse inhoan läpeensä ahneita ja laskelmoivia ihmisiä.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Ihminen tunnetusti inhoaa toisessa ihmisessä sitä, mitä hän ei voi sietää itsessään.
Sentakia ihminen näkeekin ja tarkkailee ensimmäiseksi vikoja ja inhottavuuksia kanssaihmisissä, koska inhoaa näitä piirteitä itsessään.
Tasapainoisen ja hyvän ihmisen on helppo olla, elää ja ymmärtää kaikkia kanssaihmisiä, ja tähän pyritään lasten kasvatuksessa jo ihan pienestä asti. Tämä on sitä onnellisuutta mihin pyritään, selviytyminen toisten ihmisten kanssa, sosiaalinen kanssakäyminen ja sitäkautta hyvään elämään, koska yksin ihminen ei ole onnellinen.
Niinpä niin.Olen itsekin sen verran jokamiehen psykologiaa lukenu,että inhoaisi omia virheitään toisessa ihmisessä.En vaan ihan tältä istumalta hyväksy aina paikkansa pitäväksi.En millään muotoa myönnä olevani ahne,ainakan siinä mielessä ,mitä itse tässä aloituksessa aattelin.Siis semmosta rahanahneutta,että otetaan vaikka ei niin tarviskaan,jos vain laki suo.
Valitettavasti tämä ulostuontini tarvii vähän treenausta,että opin ilmaisemaan itseni täsmällisemmin.
Olen kyllä koittanut koulia lapsiani ja itteäni myös ymmärtämään ja "Sietämään" monenlaisia inhon kohteita,mutta rajansa kaikella.Mikä asia meis maailmassa eteenpäin,jos koko ajan yritetään vaan ymmärtää ja annetaan asioitten olla sillään?Liika positiivisuuskin on pahasta! Väittäsin.
En muuten tarkoittanutkaan ,että tarvii tässä nyt ruveta suurennuslasin kanssa vikoja hakeen.Niitä löytyy minustakin ihan hakematta.
Joistakin ihmisistä vaan iskee jo muutamien lauseitten jälkeen kyseinen vastenmielinen luonne esille.
sellainen luonteenpiirre mitä inhoan.
Myös juoruilevat, pahan puhujat, toisten hyväksikäyttäjät saavat ihoni nousemaan kananlihalle.
on sellanen luonteenpiirre joka mua ärsyttää, ainakin huomaan sen herkästi.
saisivat mennä suohon.. edessä niin enkeleitä, takana niin, niin susia.
ihmiset jotka luulee että muut on tyhmiä.
enemmän kuin sinä?
Inhoatko häntäkin?
Pitäisiskö kaikilla olla sama tai alhaisempi älykkyysosamäärä kuin sinulla?
Pitäisikö älykkäämmän ihmisen leikkiä tyhmää, että hänet hyväksytään?
Vastaa näihin kyssäreihin niin jatkamme keskustelua.
ps:Itse en ole kovin älykäs ihminen, kunhan vain mietin vastaustasi.
Onhan tuo älykkys yli keskimääräisen ja kun on ikänsä lukenut ja miettinyt asioita ja kiertänyt muutakin kuin tahkoa....
Niin olen tullut tulokseen että parempi pitää asiat omana tietonaan kun kaikenmaailman sivistymättömät aivoidiootit aina alkavat suoraan sanottuna vittuilemaan jos vaikkapa koittaa keskustella vaikkapa ihan jokapäiväisistä asioista.
Alkuperäiseen kysymykseen vastaus: keskinkertaisuus.
On minutkin haukuttu täällä tyhmäksi, mutta eipä satuta kun itsekin tietää sen todeksi.
Onhan tuo älykkys yli keskimääräisen ja kun on ikänsä lukenut ja miettinyt asioita]]]]]]]]]]]]]
ei lisäänny lukemalla...... tietomäärä voi lisääntyä lukemalla.sano.
älykkyys teoriapohja elämän kokemus
-147-
kysymys siitä. Joillakin ihmisillä vain on taipumus pitää itseään muita parempana, älykkyydestä, tietämyksestä ja elämänkokemuksesta riippumatta.
Toisten mielipiteillä ja ajatuksilla ei ole arvoa, oma mielipide on aina ainoa oikea.
Kommentit tuossa takana. Jos ei itse ole keskinkertainen, niin aina jostain ilmestyy sellainen viisastelemaan.
"Toisten mielipiteillä ja ajatuksilla ei ole arvoa, oma mielipide on aina ainoa oikea."- sinäpä sen sanoit.
tyhmyys ärsyttää eniten ja sitä esiintyy kirjanoppineesta työppöseen. Saattaa olla niinkin, että kirjanoppinut on täysi tumpelo käytännön asioissa ja vastaavasti työppönen ei ymmärrä hallinto/ teknistä osaamista.
Luonteen virheellisyyksiä löytyy varmaan meistä monesta ja tyhmät tuovat ne kaikkien ihasteltaviksi. Täytyy myöntää, että itsekin sortuu tyhmyyteen, mutta elämä opettaa ja virheistä oppii.
Aito, ilkeä ihminen voi olla mielenkiintoinenkin ja hänen kanssaan voi tulla toimeen. Tyhmyydelle ei kai voi mitään, joten se pitää hyväksyä ja yrittää ymmärtää ihmistä. Jos tyhmyys ja ilkeys yhdistyvät samassa henkilössä, ympäristö voi huonosti. Epärehellisyyttä en hyväksy missään muodossa. Muuten erilaisuus on mielestäni rikkautta. ;))
mitään kurjenpaa ominaisuutta kuin itsekkyys...
Omahyväiset ja täydelliset,aloittajaa lainatakseni itseensä sekä tekemisiinsä "läpeensä" ihastuneet ovat rasittavia. Luultavasti he ovat siihen läpeensäkin tyytyväisiä, miksi eivät olisi. Minussa itsessäni ei tietenkään ole mitään vikaa, vikaa, vikaa...
että luonnehäiriöinen on tosi paha piirre. Itse olen joutunut monta vuotta sitten tällaisen ihmisen huonekaveriksi ja vuosien myötä hänen sairautensa kaiversi niin, että lopulta sain burn outin. Onneksi sain hyvän hoidon ja pääsin työelämään uudestaan kiinni eri toimistoon. Sain varsin merkittäviäkin työtehtäviä ja itsetuntoni nousi kovasti. Olen nyt kuullut, että tämä entinen "kiusaajani" on sortunut juomaan. En ihmettele, hänen pitäisi käydä psykoterapiassa, jotta pystyisi käsittelemään ja ymmärtämään ja lopulta paranemaan vaikeasta luonnehäiriöstään.
mutta ensinnä tuli mieleen epäluotettavuus ja epärehellisyys.