Olen käynyt 5 vuotta terapiassa, ollut 2 kertaa osastolla, syönyt melkeen 3 vuotta masislääkkeitä. Alkuun masennuslääkkeet auttoivat hyvin. Nyt kuitenkin on alkanut tuntua että -hei ihan oikeesti mä en jaksa enää!!!!!
Oon tässä pikkuhiljaa tajunnut että miulla on valtava rakkaudentarve, se on syy miun masennukseen. Mitä silloin auttaa lääke, mitä terapia??? Masennuslääke on ikävä kyllä miun kohalla nyt sellanen turruttamiskeino, jollain tavalla kärsimyksien pidentämistä. Tuntuu että mie saan vaan joskus kokea iloa ja senkin eteen joutuu tekemään kauheesti työtä. Nyt ei edes ole haluakaan enää yrittää, ei ole voimia enää. Miksi yrittäisin edes. Oikun Jumala noutais jo miut kotiin. Se olisi suuri ilon aihe.
Oon tässä pikkuhiljaa tajunnut että miulla on valtava rakkaudentarve, se on syy miun masennukseen. Mitä silloin auttaa lääke, mitä terapia??? Masennuslääke on ikävä kyllä miun kohalla nyt sellanen turruttamiskeino, jollain tavalla kärsimyksien pidentämistä. Tuntuu että mie saan vaan joskus kokea iloa ja senkin eteen joutuu tekemään kauheesti työtä. Nyt ei edes ole haluakaan enää yrittää, ei ole voimia enää. Miksi yrittäisin edes. Oikun Jumala noutais jo miut kotiin. Se olisi suuri ilon aihe.
Vastaukset 5
Vanhimmat
olen käynyt kans terapias kerran kuussa 4v. ajan, eipä toinna mitään. Osastolla en ole ollut, mutta lääkitys monenlainen masennukseen, ahdistukseen ja ajoittaisiin paniikkihäiriöihin. Sairaslomalta pantiin suoraan eläkkeelle, vaikka oisin halunut kuntoutustuelle. Kävin 5v semmosessa vapaa-ehtoistyös, mutta nyt sekin työ loppunut. Neljän seinän sisälle jää mieeluummin kuin ihmsten ilmoille. Ei ole voimia, rahaa eikä,elämänhalua. Lääkkeet tekee ihmisestä ihan "elävän kuolleen"-oloiseksi. Itsekin joka ilta pyydän, ettei tarttis enää seuraavana aamuna herätä. Kyl tiedän et itsestä kiinni jos muutosta haluaa, mutta mulla jo kuolemankaipuu&odotus suurempi kuin elämänhalu, joten samassa veneessä ollaan Sun kanssa! En minä tuosta rakkaudesta tiedä, mutta kyl yksinäisyys suurin ongelma kait kaikille meidänlaisille ihmisille on? Ikääkin jo kertynä eli eipä niitä ihmis-suhteita opi enää etsimään? Kyllä tää oli masentavaa, mutta ilmoittelinpa vaan, jotta paljon meitä Sun kaltaisia immeisiä on! Eletään mihin jaksetaan ja saipahan vähän omia pahan olon tuntemuksia tällai purkaa. Ei voi toinen ihminen toista auttaa, sen jo tuo mun terapiakäyntikin todistaa. Miten vaikea selittää vieraalle ihmiselle omaa pahaa oloaan, etenkin jos ns. ammatti-auttaja vaan koko ajan hössöttää, että kyllä se siitä elämä viel paranee, sanos vaan montako kymmentä vuotta ennenku "hoito" tehoaa? -kai sit ku olen jo kuollut! Se on ainoa varma tapa päästä kaikesta. Aloittaja ei ny masennu tekstistäni, vaan ryömitään myö etiäpäin päivä vain ja hetki kerrallansa eikö niin? Kauniita Unia ja Parempaa Huomista!
Minulla samat fiilikset. En ole koskaan elämästäni löytänyt sitä jotakin jujua. En ole koskaan todella ymmärtänyt, mitä toinen ihminen tarkoittaa sanoessaan: 'taas uusi armon päivä tuli, on se vain kiitosta, että tähänkin päivään saan herätä, kun jokainen uusi päivä edes tulee, niin se on jo tyydytystä' ... ???? Jotenkin noin, you know. Mullakin halua lähteä täältä on suurempi kuin halu olla täällä. Millään tavalla en ole itsariaikeissa tai yhtään sen vaarassa, se on ihan pois suljettu. Uskon pelastuvani Taivaan Kotiin, sillä mulle on kirkastunut Jeesus-tie, ja olen ihan varma, että se vie perille. Senköhän takia entistä kiihkeämmin haluaisin täältä pois, on niin paha olo; yksinäinen, erillinen, tunteeton, ei-ihmisrakkauden-kohteena, ulkopuolinen; usein seuraan sivusta tyyliin 'kaikkee noi ihmiset viitsivät, kaikki niitäkin kiinnostaa ??? '. E.v.v.k. mua. - Olen krooninen ahdistus-masennus-tuska-pakko-tyyppi. Terapiat käyty (olen käsittänyt terapian vain työvälineeksi itselleni, on se sillai auttanut; tietää millä huitoa; esim. löytää nopeammin mistä johtuu ja semmoinen itsetuntemus auttaa jotakin) ja uudenpolven selektiivinen serotoniinin takaisinoton estäjä on polttoaineena, koen sen kyllä avuksi. - Että sillei. Ja tällei. Mitäs tehtäis. Jospa, taas menis nukkumaan. Yritänko kiittää huomisesta, heti aamusta, kun herään. Taidan kokeilla, edes!
Miullakin tuli eilen yhtäkkiä valtava hyvänolontunne ja kiitollisuus siitä miten paljon on kuitenkin saanut! Ja et Jumalan rakkaus on niin vahvaa et se ei katkea koskaan.
Olen se toinen lopussa. Hieno aamunavaus Sulla, noin minäkin monasti ajatellut, että paljon Hyvää Elämässä saanut, mutta tämä masennus/yksinäisyys yms. aina varjostaa elämää. Onneksi meillä Usko Jumalaan ja sen myötä jokaiselle päivälle voimia. Mennään sinne minne jaksetaan ja jätetään loput ns. Herran haltuun. Eiköhän tuo meistä huolen pidä jos uupumus uhkaa. Joku tietysti tästäkin asiasta toista mieltä, mutta eikös usko ole parempi tapa hoitaa itseään kuin syödä lääkkeitä niin, jottei mikään tunnu enää miltään! Jaksellaanpa taas ja kirjoitellaan Rauhallista Päivää Kaikille!
ON. Jokainen päivä ja hetki kerrallaan & tässä ja nyt -tekniikat auttaa. Sano: Se Kolmas Toveri viime yöltä.
Tulikin suht. hyvä päivä, tuo pilvisyyskin jotenkin auttaa!? Kukas pilviä säätelee? Kesä ja kesäkuivuus kuivattanee meitä, ja puita! Toivotan Elämän Voimaa Ylhäältä Kaikille, jotka tähänkin jutusteluun törmää. Jollei vesisadetta, niin jospa Hengen sadetta, jokaiselle päivälle edes yks' pisara. Ei me kuulkaatte sattumalta täällä olla. Joten, jatketaan etsintää, jotta miksi... joka päivälle oma löytönsä, eikö !??