moi
oon koht kuustoista ja mä aattelin jotenkin kierosti et mutsi haluis kuulla rehellisesti mun elämäst.. ja mä elän valitettavasti nuoren elämää ja juon ja poltan ja en muutenkaan oo "ihannelapsi".. mutta nyt tuntuu et se on vaan pettyny muhun ja se kelaa et se on kasvattanu mut jotenki päin hevonpersettä.. mut omast mielest ei se oo, ku mul on oikeesti hyvä sydän ja omatunto ja mua stressaa nyt ku oon tässä viimeisen kesän koittanut olla avoin ja nyt se aattelee kaikkee shittii.........
oon esikoinen ja muut lapset on paljon..öö.. siivellisempiin.. tai siis kaks vuotta nuorempi sisko on nii koulutyttö ja urheilija ja muuta ja seuraava on kolmannelle menevä pikkuveikka joka on ihan älyttömän viksu koulu aineis ja kaikkee ja mä sit oon vissiin tämmönen "vetelä rontti"
ja nyt mä oon kelannu et pitäskö vaa palata entisee ja olla kertomatta mitä oikeesti teen ja muuta ku kyl seki tuntuu paremmalt et kusettaa ku se et on koko ajan sellanen pistävä katse seläs ku liikkuu himas
et sitä vaan kysyisin et etteks te vanhemmat oikeesti haluu kuulla mitä me teidän kasvatit tehää jos se ei miellytä teidän korvii?? koska se on paha fakta et me ei tapoja muuteta vaikka te muuttaisitte sääntöjänne tai ajatuksianne.. mä just tässä kelasin et en ite haluu ikin kattoo joskus tulevaisuudessa omii lapsii sillee et "mitä tein väärin" koska se tuntuu pahalta vaikka en sitä äidille näyttäiskää.
miks ette oo ylpeit siit mitä hyvää teidän mukulois on? Onko mun äiti vaan jo niin vanha että sillä on unohtunu millast on olla nuori.. tai ehkä se ei oo ollu nuori ikin.. en tiiä mua vaa nyt vähä risoo
oon koht kuustoista ja mä aattelin jotenkin kierosti et mutsi haluis kuulla rehellisesti mun elämäst.. ja mä elän valitettavasti nuoren elämää ja juon ja poltan ja en muutenkaan oo "ihannelapsi".. mutta nyt tuntuu et se on vaan pettyny muhun ja se kelaa et se on kasvattanu mut jotenki päin hevonpersettä.. mut omast mielest ei se oo, ku mul on oikeesti hyvä sydän ja omatunto ja mua stressaa nyt ku oon tässä viimeisen kesän koittanut olla avoin ja nyt se aattelee kaikkee shittii.........
oon esikoinen ja muut lapset on paljon..öö.. siivellisempiin.. tai siis kaks vuotta nuorempi sisko on nii koulutyttö ja urheilija ja muuta ja seuraava on kolmannelle menevä pikkuveikka joka on ihan älyttömän viksu koulu aineis ja kaikkee ja mä sit oon vissiin tämmönen "vetelä rontti"
ja nyt mä oon kelannu et pitäskö vaa palata entisee ja olla kertomatta mitä oikeesti teen ja muuta ku kyl seki tuntuu paremmalt et kusettaa ku se et on koko ajan sellanen pistävä katse seläs ku liikkuu himas
et sitä vaan kysyisin et etteks te vanhemmat oikeesti haluu kuulla mitä me teidän kasvatit tehää jos se ei miellytä teidän korvii?? koska se on paha fakta et me ei tapoja muuteta vaikka te muuttaisitte sääntöjänne tai ajatuksianne.. mä just tässä kelasin et en ite haluu ikin kattoo joskus tulevaisuudessa omii lapsii sillee et "mitä tein väärin" koska se tuntuu pahalta vaikka en sitä äidille näyttäiskää.
miks ette oo ylpeit siit mitä hyvää teidän mukulois on? Onko mun äiti vaan jo niin vanha että sillä on unohtunu millast on olla nuori.. tai ehkä se ei oo ollu nuori ikin.. en tiiä mua vaa nyt vähä risoo
Vastaukset 11
Vanhimmat
Äitinä olisin todella ylpeä, jos lapseni ei tupakoisi eikä ryyppäisi.
mullakin. Itse olen aika pitkälle aika ihanne lapsi, mutta käytän huumeita. Mutta silti tunnen itseni paljon parmemmaksi kuin muut.
yrittäkää aluksi vähentää noita paheita ja sitten tyrehdytttää kokonaan. on musta ihan normaalia olla kertomatta kaikkea. en mäkään ole puhunut kellekkään omista seksi jutuista tai satanismiin liittyvistä mietteistäni. kerron äitille jos siltä tuntuu... älä ota paineita siitä miten hän suhun suhtautuu, voihan ihminen olla älyttömän ihana vaikka polttaisi ja joisi.. näytä se puoli...
nii eli jos lapsesi tekisivät molempia niin oisit iloisempi jos he eivät kertoisi siitä sinulle?
ku en vaan ymmärrä.. jos itse olisin äiti olisin vaan tyytyväinen jos tietäisin missä ipanani oikeesti liikkuu ja jos he olisivat ottaneet liikaa tai heillä olisi joku hätä nii he uskaltaisivat soittaa minulle ja pyytää apua tai kyytiä.. en itse ainakaa ikinä soittaisi omille vanhemmille et jos oisin ihan kännis ja oksettas ja vaikka ois kuinka paha olo nii en kyl menis ainakaa kotii just sen takii et mitä vanhemmat kelais... ku ei siin mitään jos mulle ei ois mitää välii onks ne onnellisii mutku mulle on! en mä haluu et ne aatteleee musta ihan paskaa ku sil on mulle merkityst.. ainut juttu vaan on se et mä en oo muuttamas tapojani nii sitte mä oon vaan vähän onnettomampi mut en vaan tajuu...
onko valhe siis oikeesti parempi?
Miksi ihmeessä sitten näytät, uudessa avoimuudessasi, vain ne huonot puolet itsestäsi? Kerrot että sinulla on hyviä puoliakin, miten näytät ne? Et ainakaan tupakoimalla ja juomalla avoimesti. Äitisi on varmasti tosi vaikea olla ylpeä sinusta mikäli et anna mitään syytä arvostaa...
Olet oikeassa, että äitisi syyttää itseään. Äitisikin on siinä oikeassa, sellainen on kurja kasvattaja joka laittaa syyn syyntakeettoman niskoille, eli alkaisi syyttämään lasta käytöksestään. Sinä olet vain se mikä sinusta on tullut, itse et ole siihen pystynyt vaikuttamaan olleenkaan niin paljon kuin toivoisit, elinympäristösi on tehnyt sinusta sen mikä olet.
Suotta siis syytät itseäsi tai nuoruutta tupakoinnistasi tai juomisestasi. Syy on sen mikä on tehnyt sinusta sellaisen, että käyttäydyt niin itsetuhoisesti. Se ei ole nuoruus, se ei ole kaveriporukka, vaan se on se millainen sinusta on kasvatettu. Vika on loogisestikin ajateltuna kasvattajan/kasvattajien. Äitisi tuskin on tyhmä, joten ymmärtää itsekin tuon. (Nuoruus tai kaveriporukka ei käy selitykseksi, sillä kaikki nuoret eivät silti toimi itsetuhoisesti, vaikka ovat hekin siinä iässä ja on heilläkin kavereita...)
Näytä äidillesi, että on hän onnistunut luomaan sinuun myös niitä ihailtavia piirteitä. Näytä, että on jotain josta voi tuntea myös onnistuneensa kasvattajana. Kaikilla vanhemmilla varmasti tulee noita epäonnistumisen kokemuksia, eihän kukaan ole kone ja niitä kuuluukin tulla, mutta älä sinä hyvä ihminen nyt painota kotioloissasi vain niitä epäonnistumisia.
Eiköhän äitisi jo tiedä, että tupakoit, sinun ei tarvitse sivellä suolaa hänen haavoihinsa tupakoimalla hänen nenänsä edessä tai muistuttaa tupakoinnistasi joka päivä. Avoin voit olla ja vastata rehellisesti kun asioista on puhetta, mutta älä itse nosta niitä päivittäisiksi puheenaiheiksi.
Ala näyttämään sitä hyvää sydäntäsi. Aloita osoittamalla empaatisuuttasi äitiäsi kohtaan, että välität siitä miltä hänestä tuntuu, etkä tahallisia halua loukata. Näytä, että sinusta tuntuu pahalta kun hän potee syyllisyyttä sinun kasvatuksestasi. Näytä mahdollisesti myös, että oikeasti sinusta on osattu kasvattaa niin vahva itsetuntoinen nuori, että osaat itse tehdä valintoja hyväänkin suuntaan. Osoita se esimerkiksi lopettamalla tupakan poltto ja alkoholin käyttö.
ku sitä vaan et kyl mä niitä viisaita puoliaki oon ittestäni näyttäny ja sen voin äitini puolustuksi sanoo et ei todellakaa oo tullu mun "pahat" suuntaukset siltä et mun porukat ei ikin juo itteensä humalaa, pahimmat kännit mitä mä oon niil nähny on ku ne on perhetuttujen kaa innostunu joumaa viiniä ja sit ne kaikki on kikattanu jotai omii juttui mut siis niilt en ainakaa mitää huonoo oo oppinu et ihan oon kavereitte peräs menny tai itse keksiny..
mut ideana täs mun jutus oli se et mtäs jos mä en kopeta tupakointii tai juomist niin pitäskö mun vaa kusettaa äitii ja leikkii jotai neiti täydellist vai pitäskö sille oikeesti olla vaan reilu... vissii pitäs vaa valehdella nii paljo ku sielu sietää..
Ei kannata esittää mitään muuta kuin mitä olet. Jos haluat esiintyä täydellisenä, niin käyttäydy kuin täydellinen, mutta jos haluat esiintyä ihmisenä, niin käyttäydy vähemmän täydellisesti...
Miten paljon sielusi sietää?
Sietääkö se valehtulua vanhemmille? Sietääkö se nähdä äitisi kärsimystä, kun käyttäydyt ei-toivotusti? Sietääkö se olla ilman viinaa, että äidilläsi olisi parempi olo? Sietääkö se kavereiden painostusta, jos päätätkin toisin kun kaverisi? Sietääkö silusi, kestääkö omatuntosi?
Jos et kykene lopettamaan pahoja tapojasi, kestääkö sielusi nähdä sen aiheuttaman kärsimyksen vanhemmistasi? Entä jos olet valehdellut tekeväsi toisin ja jäät siitä kiinni?
Tämä ei ole niinkään jeesustelua, vaan ihan miettimisen arvoinen asia. Itse jouduin penskana samoja miettimään ja minun sieluni kesti valehdella ja salata asioita hyvinkin paljon vanhemmiltani. Ehkä sinä olet erilainen?
ei toi kusettaminen ookkaa ongelma vaan se että aattelin et se haluis oikeesti kuulla totuuden.. Oon mä siltä suurrimmat pahuuteni pimittany enkä taida ikinä kertoo ku ei tää rehellisyys tuottanu oikee mitää hyvää.. Ja se on vähän niin et mun sielu on kuin kuminauha ja sitä pystyy aika hyvin venyttämään ilman et se hajoo.. :) kyl mä kestän kattoo vaikka mitä.. jotenki vaa oletin ettei ois tarvinnu.. ja kuten täs oon jo aika monesti maininnu niin en mä aattellu tapojani muuttaa.. ei mul periaattees oo syytä ei vaa oo kiva kattoo ku mutsi kattelee vähän "sillee" et ois kivempi jos hyväksyis.. mut ei se sillee mitää.. tässä parin vuoden päästä saattais stäkällä päästä jo asuu muualle ja ehkä se sitten siitä helppottuu..
Aika monet juo sen takia, jotta saisivat seuraa. Olisihan toinen vaihtoehto olla yksin.
Joo täällä vähän sama juttu. Tosin suoraan en ole kiinni jäänyt. Juomisesta, enkä polttamisesta, muuta tekemääni en ala tässä selittämään, joku pian tunnistaisi ;) Mutta kaikenlaista porukoitten mielestä vähemmän mukavaa sitä aina välillä tapahtuu..aivan liikaa. Ja koskaan en ole suoraa, oikeaa, muuntelematonta totuutta kertonut.