Millaista vauhtia vatsa kasvaa raskauden edetessä? Näkyykö esim. 3 kk:n kohdalla jo selvästi ulospäin, että vaavi siellä on?
Vatsan kasvu
Minttu84
2485
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Sori, meillä on aika samankaltaiset nimimerkit, mutta haitanneeko tuo... :)
Siis tuo mahan kasvu on NIIN yksilöllistä kuin vain voi olla. Voi olla että sulla näkyy jo 3. kuulla, mutta yhtä hyvin voi olla että alkaa näkymään vasta esim. 7. kuulla. Eikä siitä kannata huolestua, vaikka näkyisikin vasta aika myöhään. Jokaisella vaan kasvaa vatsa omaan tahtiin, eikä se tarkoita sitä, että vauvalla olisi jokin hullusti.
silloin näkynyt. Kun rv 20 oli täynnä alkoivat jotkut ihmiset huomata.