Moi, onko kukaaan käynyt tuolla tänä kesänä ?
Olen kuullut huhuja, että yksityisveneiltä olisi evätty maihinnousu nykyisin.
Tarkoitan, että laituriin ei saa enää mennä ja muuten on kuulemma hankalaa rantautua.
Mitenhän on, ei ole kiva tehdä turhaa lenkkiä...?
Olen kuullut huhuja, että yksityisveneiltä olisi evätty maihinnousu nykyisin.
Tarkoitan, että laituriin ei saa enää mennä ja muuten on kuulemma hankalaa rantautua.
Mitenhän on, ei ole kiva tehdä turhaa lenkkiä...?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Kävimme heinäkuun ekalla viikolla. Emme ole koskaan laituriin yrittäneetkään, vaan olimme pohjoispuolen kalliossa kiinni. Ketään ei ainakaan tullut häätämään pois. Yötä tosin emme olleet.
Käytiin Kökarissa heinäkuussa, mutta tuulet eivät suosineet Källskärissä käyntiä. Julkisella olisi maksanut 20 egee/hlö joka ei innostanut sen enempää. Ne jotka ovat käynneet ovat kehunneet saarta omalaatuiseksi. Käydään ensikerralla.
Saaren pohjoispuolen itään avautuvassa lahdessa oli aiemmin tukeva laituri. Nyttemmin se on joko purettu tai sitten muuten hajonut. Entisen laiturin kohtaan voi kyllä veneellä kiinnittäytyä edelleenkin. Siihen mahtuu ehkä 6-8 venettä ja vettä riittää purkkareillekin. Vesibussitkin vielä rantautuvat täällä, joten niillekin täytyy jättää tilaa. Kalliossa on muutama kiinnittymislenkki. Lahden molemmat sivut ovat erittäin jyrkkiä, joten niihin kiinnittäytyminen ei ole helppoa.
Laituriin, mikä on "Kreivin" mökin rannassa, ei oikein voi edes ajatella mennä, koska se on täysin avoin Kökarfjärdenin suuntaan.
Tänä kesänä en käynyt saarella, mutta en usko lainkaan, että saari olisi yksityisveneiltä kielletty.
Vesibussi rantautui kallionkupeeseen länsilaidalle. Haki sitten takaisin eteläkärjessä olevasta Kreivin mökin "laiturista", tai lähinnä siitä mitä oli siitä jäljellä.
Käsitin että lahdessa oleva satama olisi yksityiskäytössä... (ei saa mennä enään).
Kävimme heinäkuun alkupuolella Källskärissä ja olimme jo aiemmin mainitussa saaren pohjoisosan lahdessa. Laituria siellä ei enää ole, mutta lahden etelärannalle pääsi kohtuullisen helposti tiputtamalla peräankkurin ja ajamalla varovasti keulan rantakallioon kiinni. Keulaköydet sai kiinni isojen rantakivien ympärille. Samaan aikaan lahdessa oli hollantilainen purjevene sekä suomalainen purje- ja moottorivene.
Lahden rannalla on mökki, jota oli sitten viime käynnin (kesällä 2001) kunnostettu. Mökin pihalla istuskeli tullessamme ihmisiä, mutta kukaan heistä ei sanonut hei heitä kummempaa kävellessämme mökin ohittavaa polkua pitkin. Tästä päättelisin, että lahden käyttökielto on vahvasti liioiteltu.
Linkin kartassa näkyy myös reitti, jota ajoimme Källskäriin.
http://img19.imageshack.us/img19/6726/kllskrfe0.jpg
Joo eihän tuo äskeinen linkki tietenkään toimi. No, tässä toimiva linkki, jos jotakuta kiinnostaa:
http://img145.imageshack.us/my.php?image=kllskrle9.jpg
Siispä yritämme sinne viikonloppuna jos kelit suo.
Viime käynnistä on jokunen vuosi, mutta ainakin silloin lahden pohjukassa oli pinnan alla laituriarkun raato.
Kävimme heinäkuun lopulla.
Laiturinpätkässä oli vene, joten kiinnitimme kallioon (oli kiinnitys"tapitkin").
Saarelle saa mennä yksityisveneelläkin, mutta yöpyminen on kiellettyä.
Lähtiessämme oli samassa lahdessa (josta jollain oli karttakin) meidän lisäksi kaksi purkkaria ja yksi moottorivene (kylkikiinnityksellä laiturissa),joten käytössä on.
Karlbystä tuleva taksivene ei käytä tätä paikkaa.
Ei ollut mitenkään hankalaa.
AIVAN mahtava saari.
...
Saarella ei ole mitään kylttiä, missä yöpyminen kielletään. Olen kuitenkin jossain satamaopaassa nähnyt kyseisen "kiellon". Sen taustalla saattaa olla rajallinen kiinnittäytymistila. Yöksi jäävät veneet varaavat paikat niin, ettei kaikki saarelle tulijat pääse lainkaan rantaan. Toinen syy saattaa olla aivan satamalahden pohjukassa oleva yksityisalue.
Itse olen siellä kyllä myös yöpynyt muutama muu vene seuranani. Kukaan ei ole ainakaan häätänyt pois.
Paikalliset 'oppaat' yrittävät polkea jokamiehen oikeuksia (viimeksi kun katsoin kuuluu pohjoismaihin). Jopa maakunnan webbi-sivuilla yritetään väittää yöpymisen olevan kiellettyä muualla, kuin vierasvenesatamissa.
Kun juttelin erään kongo-oskarin kanssa, niin hän sanoi ruotsalaisten uskovan, että luonnonsatamassa yöpyminen on kiellettyä, mutta suomalaiset, perkele, tietävät yleensä paremmin. Eli sinne vain yöksi!
Harmi, kun porukat muodostavat mielipiteitään keskustelupalstoilta saamiensa näkemysten pohjalta. Ja sitten lähdetään riitelemään jonkun paikallisen eläjän kanssa kesken lomamatkan. Luulisi sen vaikuttavan myös omaan lomatunnelmaan. Kysymys kuuluu, kannattaako yleensäkään lähteä uuteen ympäristöön peitset sojossa ja omat asenteet pääkopassa. Tuntuu niin hassulta, kun suomalainen kyllä hyväksyy paikalliset lait ja tapakulttuurin mennessään ulkomaille, mutta täällä kotikonnuilla pitää aina niitä rajoja kokeilla. Ainiin, Lappihan on sentään poikkeus. Ei sielläkään tosin lappalaisilta lupia kysellä, mutta etelästä tulleiden bisnesmiesten asettamia sääntöjä kyllä noudatetaan kuuliaisesti.
Asun aivan Ahvenanmaan tuntumassa ja kyllä niiden kanssa on ihan hyvin toimeen tultu. Se, että jotkut ruotsalaiset herkemmin hyväksyvät tuon ajatuksen ihmisten hätistämisestä vierasvenesatamiin, johtunee osittain sikäläisestä veneilykulttuurista.
Asuin 20 vuotta Ruotsissa ja liikuin aktiivisesti omalla veneellä Tukholman, Ahvenanmaan ja Turun saaristoissa yli 10 vuoden ajan. Jo 1970-luvun lopulla kierteli Ruotsin veneilypiireissä vitsi, jossa kuvattiin suomalaisen ja ruotsalaisen veneilijän ajatusmaailman eroa. Passaa nyt kokeilla onnea ja arvata, kumpi repliikki kuuluu ruotsalaiselle ja kumpi suomalaiselle: "Tuossa niemen takana on se lahti, jossa olemme tavannet yöpyä. Ai siellä on jo muitakin, mennäänkö sinne?" ja "Tuossa niemen takana on se lahti, jossa olemme tavannet yöpyä. Ai, siellä on jo joku. Pitänee katsoa ehkä toinen paikka."
Suomalaisen veneily taitaa toimia samalla tyylillä kuin autoilukin. Jos uskotaan johonkin tiettyyn laintulkintaan, niin siitä pidetään jääräpäisesti kiinni, vaikka sitten henki menisi. Moni ohityskolarihan johtuu ajattelutavasta: "Tuohan tulee meidän kaistallamme vastaan. Perhana, nyt taitaa jysähtää, mutta syrjään en siirry, kun tämä on MEIDÄN kaista."
Ahvenanmaalla pyritään ihan oikeasti säilyttämään luontoa mahdollisimman aitona tulevillekin polville eikä ainoastaan nykyihmisen temmellyskenttänä. Eihän matkaveneilijä nykyisin enää kovinkaan paljon jälkiä käynnistään jätä, mutta kun samoissa paikoissa käy tuhansia ihmisiä lapsineen ja koirineen, niin kyllä se luonto siitä aina oman osansa saa.
Kun liikutaan Ahvenanmaalla omin nokkinensa, niin kannattaa muistaa sekin, että ei siellä kaikki säädökset ihan samoja ole kuin manner-Suomessa. Se, että vain katsoo euroopankartalta, mikä omasta mielestä on pohjoismaata ja siis jokamiehenoikeuden piirissä, niin kannattaa muistaa myös se, etteivät ne jokamiehenoikeudet aivan samoja ole näissäkään maissa. On minut ajettu keskellä yötä telttoineni pois tanskalaisesta tienvierimetsiköstä ja Ruotsissahan saa tehdä tulen vieraalle maalle ilman maanomistajan lupaa. Lakikirja kourassa ei lomanvietto varmaan voi olla kovinkaan miellyttävää. Ikimuistettavaksi se kylläkin voi helposti muuttua.
Noudattakaamme vaan jatkossakin sitä Ahvenanmaalaisten toivomusta, ettei pohjoismaiden ehkä ainutta massaturismilta säästynyttä saaristoa ihan vain periaatteesta turhaan kuormitettaisi.
Joitakin veneilijöitä ehkä sentään lohduttaa yksi osa-alue Ahvenanmaalaisten jääräpäisyydestä tuon lainsäädännön puolella. Vanhaa veneilylakia eivät mokomat vielä ole uusineet. Siellä siis tulee sakkoja vasta, kun 1,5 promillen raja on ylitetty.