mun tarina osa 1.

Afrodite kirjoitti:

Juoksin katua yksin. Äiti huusi nimeäni yhä uudelleen ja uudelleen. Kyynel vierähti poskelleni. ”Miks ne ei anna mun edes joskus tehdä mitä mä haluun?” Meillä oli oli ollut äidin kanssa juuri kauhea riita siitä, saisinko jäädäyksin kotiin viikonlopuksi. Olin jo hidastanut vauhtia ja äitiäkään ei enää kuulunut. Se varmaan unohti mut jo. Nyt oli vaan yksi kysymys. ”Mitä mä teen?” Kävelin ja itkin koko ajan. Mun mieleen tuli oja. Siellä voisi istua ja murehtia rauhassa. Istuin sillan reunalla ja itkin hiljaa. Mä oon miettinyt monesti ja mietin nyttenkin. ”Tää elämä on kurjaa. Miks elää kun vois ihan hyvin tehdä itsarin. Hypätä sillalta ja hukkua.” Toisaalta vesi oli liian matalaa enkä mä hukkuisi.Ja olihan mulla vielä pieni toivon kipinä sydämessäni, että kaikki muuttuis hyväksi. Joten jätin itsarin toiseen kertaan. Mietteissäni aloin heitellä kiviä lähimpään puskaan. Ja pelästyin, kun puskassa ollut fasaani rääkäisi ja lensi pois.
Kello alkoi olla paljon ja huomenna olisi koulua, joten lähdin kävelemään kotiin. Itkin vielä vähän ennen kuin nukahdin.

Herätyskello soi. Kello oli jo 8 ja mutsi oli mennyt töihin tunti sitten. koulu alkaisi 9.Nousin hitaasti sängystä ja puin vaatteet päälleni. Läksyjäkään en ollut vielä tehnyt, mutta ne kerkeisi välitunnilla. Reppu oli jo valmis. En syönyt mitään, vaikka vatsa kurni kamalasti. Lihoisin jos söisin. Se ei tuonut koulussa hyvää mainetta. Siksi kaikki laihduttivatkin aina älyttömästi. Pari mun vanhaa kamuakin oli joutunut sairaalaan. Ne oli tutustuneet vääriin kundeihin ja joutuneet meen kylän jengiin. Siellä käytettiin aineita ja riehuttiin. Etenkin mun entinen bestis. Se ihastu siihen kundiin, Aleksiin. Aluksi se mustakin vaikutti ihan OK tyypiltä. Mutta vähän ajan päästä: Aleksi vei Jonnan tapaamaan kamujaan… jengiin! Jonna alko käydä jengissä Aleksin kanssa. Ja vielä sen jälkeenkin kun niillä meni poikki. Se oli riippuvainen! Jonna alko muuttua joka päivä odommaks ja oudommaks. Sil oli ilmestynyt mustat pussit silmien alle ja se oli laihduttanut vähintään puolet entisesä painostaan. Sillä oli anoreksia. Se kesti sitä muutaman kuukauden, kunnes ei enää kestänyt vaan romahti. Mä näin kuinka eräänä päivänä se vietiin pois ampulanssilla valot vilkkyen. Seuraavana päivänä menin kattomaan sitä sairaalaan. Siellä se makasi letkuissa. Se ei pystynyt puhumaan eikä itkemään, vaikka sen kalpeista kasvoista näky, että sillä oli kipuja. Niin heikko se oli. Katto vaan mua tyhjin surullisin silmin. Joutu kai lastenkotiin kun oli päässyt sairaalasta. Jonna oli ollut kaunis silloin kun oli vielä terve…

Huomasin, että kyynel oli tipahtanut poskelleni. Katsoin kelloa, se oli jo puoli 8. Ellen kohta lähtisi myöhästyisin koulusta ja saisin merkinnän. En ajatellut enää Jonnaa. Siitähän oli jo yli puolitoista vuotta! Laitoin ulkovaatteet päälle ja lähdin pyöräilemään koululle päin.

Tunti oli jo alkanut kun tulin luokkaan. Istuin Mikon viereen ja otin bilsan kirjat esille. Mikko nipisti mua peffasta ja nikkasi silmää. Se on jo vuoden verran härnännyt mua. Mä kirkaisin ja katoin Mikkoa tuimasti. se rupes kikattamaan. ”Mitä siellä melutaan? Turvat kiinni!” Se oli meidän bilsan maikka Kekkonen. Se ei pitänyt lapsista ja me aina porukalla ihmeteltiin miten se oli päässyt opettajaksi. Mikko lopetti heti kikattamisena ja mä… olin niin kuin aina tunnilla.

Välkkä alko ja mun nykyinen bestis Janina tuli kertoo ”ilouutisen”. ”Arvaa mitä! Aleksi soitti taas!” Voi ei, mä ajattelin. Janina ei tiennyt Jonnasta ja siitä, mitä Aleksi oli tehnyt tälle. Ja nyt Aleksi tekisi saman tempun mun toiselle bestikselle Janinalle. ”Kiva” mä vaan sanoin kuivasti.”Sua ei taida oikein kiinnostaa? Vai ookko vaan kateellinen?” Janina rupes suuttumaan. ”Sori. Mä en oikein ajatellut” ”No ei se mitään. Nii se Aleksi soitti ja pyysi mua ulos”...

Jatkuu joskus,jos kukaan tykkäs tästä.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä