omaiset..

on ollut 20 vuotta MS-tauti eikä kanssa haluu mitää lääkehoitoo siihen ,ihan sama tilanne ku sulla ,,pyörätuoli, näkö huono ,motoriikka ei pelaa, autettava melkein joka asiassa ,jopa syömisessä ,,ja on välillä kiukkuine kuin mikä, ja taas heti kohta ihan rauhallinen,,miehellä ikää 49 vee;))

Kyllähän tää katkeraksi välillä vetää, vaikkei mitään apuvälineitä olekkaan jatkuvassa käytössä. Kiukun purkauksia löytyy ja osaan kyllä olla ihan riittävän inhottava. Pahinta tää on silloin, kun on paheneminen päällä ja uusia oireita. Uskon, että vertaistuki on avaintekijä tähän "sopeutumisessa". Jos isäsi on päättänyt ettei koskaan hyväksy tilannettaan, on siihen aika mahdoton itse vaikuttaa. Neuvoisinkin sinua jatkamaan samaa minkä olet nyt ilmeisesti aloittanut, hanki vertaistukea itsellesi (neuvo äitiäsi tekemään samoin, mikäli mahdollista). Asioista puhuminen auttaa (ei tietenkään kaikkia mutta...)ja parasta tietysti on puhua sellaisten kanssa, jotka tietävät tasan mitä käyt läpi. Samoin olen neuvonut tuota miestä, joka kestää minun kiukunpurkauksiani. Toivottavasti saat kirjoitukseesi paljon vastauksia.

Mun isällä on ollu ms-tauti reilu 20 vuotta ja on asunut viimesen vuoden palvelutalossa. Kotona hän oli niin kamala suustaan meille muille ja sanoi välillä todella pahasti ja tiedosti kyllä kaiken mitä suustaan päästi. Äiti toimi isän omaishoitajana ja myös me lapset autoimme häntä kaikessa. Isä on varmaan niin katkera sairaudestaan että purkaa sitä muihin. Nuorempana en sitä ymmärtänyt ja huusin takasin, mutta nykyään on oppinut ajattelemaan asioita hänenkin kannaltaan. Meillä ei auttanut muu kuin kestää isää niin kauan kuin hän kotona pystyi asumaan. Tällä hetkellä meillä on hyvä tilanne, isä asuu paikassa missä saa apua aina kun tarvitsee ja äiti saa elää "rauhassa" omaa elämäänsä.