On tää

tää sun perään haikailu, mutta minkäs teen kun ei sun kuvasi vain mene pois mielestäni. Ei olla nähty vähään aikaan ja omalla tavallaan ihan hyvä, koska nyt kuva sinusta on haalistunut ja sitten se taas kirkastuisi jos näkisimme. Nyt voin jopa uskotella itselleni, että en ole enää sinusta kiinnostunut.

En vain haluaisi roikkua kiinni ihmisessä, joka haluaisi olla minusta rauhassa, mutta nyt vain niin on käynyt. Aina joskus ajattelen, että ehkä sittenkin olit minusta oikeasti kiinnostunut, mutta järki ja tapahtumat kyllä kertovat muuta. Jotenkin vain pitäisi saada se taottua päähäni, mutta ei se vain ole niin helppoa.. Kuitenkin kaikkea parasta elämällesi toivotan!

Ja yllättäen tämä on naiselta miehelle!
3589
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Asioista voi keskustella suoraan kysymällä. Jos ei saa selkeää vastausta niin sille ei sitten voi mitään.

Äänestä

haikailee sun perää. tai sain kuvan ettet ole varma siitäkää. mikset ota selvää??

Äänestä
  • tää on taas niin lapsellista käytöstä kirjoittaa tänne eikä kyseiselle henkilölle. Mutta kai sitä jotenkin pelkää saattavansa itsensä täysin naurunalaiseksi kysymällä asiasta. Vaikka eihän kysyminen olekaan tuomittavaa. Pelkään pettymystä, mutta toisaalta tällä tavallahan pettyy ja häviää takuuvarmasti..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


typerää kirjoitti:

tää sun perään haikailu, mutta minkäs teen kun ei sun kuvasi vain mene pois mielestäni. Ei olla nähty vähään aikaan ja omalla tavallaan ihan hyvä, koska nyt kuva sinusta on haalistunut ja sitten se taas kirkastuisi jos näkisimme. Nyt voin jopa uskotella itselleni, että en ole enää sinusta kiinnostunut.

En vain haluaisi roikkua kiinni ihmisessä, joka haluaisi olla minusta rauhassa, mutta nyt vain niin on käynyt. Aina joskus ajattelen, että ehkä sittenkin olit minusta oikeasti kiinnostunut, mutta järki ja tapahtumat kyllä kertovat muuta. Jotenkin vain pitäisi saada se taottua päähäni, mutta ei se vain ole niin helppoa.. Kuitenkin kaikkea parasta elämällesi toivotan!

Ja yllättäen tämä on naiselta miehelle!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu