Säälin koliikkivauvaani

meessa

Olen kahden kuukauden ikäisen koliikkivauvan äiti. Lapsi on meidän ensimmäinen, joten kokemusta ei ole muista lapsista, mutta tuntuu että tällä herralla koliikki on aika "pahanlaatuinen".

Joskus kun poika herää yöllä itkemään ja nostan hänet sängystä ja hyssytän ja rauhoitan, purskahdan hillittömään itkuun kun näen poikani kärsivän. Onneksi mieheni on apuna ja usein hän on meistä se, joka nousee öisin poikaa lohduttamaan.

En ole kovinkaan herkkä ihminen, joten ihmettelenkin että mistä nämä itkunpurskahdukset johtuu. Väsymystä se tuskin on, sillä menen aina päiväunille pojan kanssa, ja nukumme aina vähintään tunnin, joskus toisenkin. Aamullakin saan nukkua myöhään, sillä poika nukkuu pitkälle aamuun, luultavasti on yöllisestä itkemistä niin väsyksissä, että unta riittää.

Toinen huolenaiheeni on se, että koska tämä koliikki loppuu. Neuvolassa sanoivat, että kyllä kohta pitäisi hellittää, mutta kuinka pitkälle teidän lapsilla on koliikkia kestänyt?

10

3972

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei koliikkia

      Meillä neiti huusi vedet silmissä (sitten kun kyyneleet kehittyi) noin 3 kuukautta. Kuulin kaverilta Nutri-Soija-ravintovalmisteesta (saa apteekista, noin 12.50 purkki). Kokeilin tätä ja huuto loppui kuin seinään. Todennäköisesti pienen ihmisen vatsa ei kestänyt äidinmaitoa eikä korviketta. Jouduin lopettamaan imetyksen ja käytimme soijamaitoa noin 2 kkn ajan. Nyt neiti täyttää 6 kk ja pikkuhiljaa siirrymme takaisin tavalliseen "halpiskorvikkeeseen". Vieläkään vatsa ei kestä äidinmaitovastiketta purkista vaan teen maidon jauheesta lisään keitettyä vettä. Korvikemaidon pitää olla aavistuksen ohjeistuksesta laimeampaa (ohjeistus on niin, että mittalusikallinen jauhetta ja 30 milliä vettä, niin laitan mittalusikallisen 25 milliä vettä) niin ei tule vatsavaivoja. Olethan kokeillut jo cuplatonit ja Disflatylit?

      • allerginen...

        Lapsi voi olla allerginen vaikka mille, mitä itse syöt: maito, kananmuna, viljat, kala...

        Vie lapsi lääkäriin, mieluummin yksityiselle. Lääkärin antamalla reseptillä saat erikoituotteita apteekista paljon halvemmalla, mutta tämä edellyttää altistuskokeita jne.


      • varmaan

        esim 35 ml vettä ja mitallinen jauhetta? Hyvä neuvo, pitää kokeilla!


      • NÄIN tarkoitin
        varmaan kirjoitti:

        esim 35 ml vettä ja mitallinen jauhetta? Hyvä neuvo, pitää kokeilla!

        tarkoitin! Olen pahoillani kirjoitusvirheestä. Tosiaan laimeampi korvikelitku helpotti meillä (tosin syöttöväli on tiheämpi, muttei näillä helteillä haittaa...kysyin asiaa neuvolasta)


      • Miimu06

        Mielestäni joka ikinen koliikkivauva pitäisi tutkia allergian varalta! Olen seurannut läheltä (lähestulkoon asunut samankaton alla) siskoni kolmea koliikki vauvaa, joista kuopuksella todettiin moniallergiat ja kahdella ensimmäisella on taaperoiässä ollut allergiaa. Lisäksi mieheni siskolla on myös kolme koliikkia, joista kahdella on diagnosoitu maitoallergiat (toisella vasta 5 vuotiaana!!! (Neuvola ei suostunut vauvaiässä allergiatesteihin, väitti vaan koliikiksi). Keksimmäistä ei ole tutkittu.

        Nyt oma vauvani on 2 kuukautta (täysimetyksellä). Kun 4 viikon iässä alkoivat yöhuutamiset. Kun huutamista oli kestänyt viikon, aloin maidottomalle. Viikon päästä vauva oli lähestulkoon oireetoon... kunnes huomasin että muna aiheuttaa pahimmat huudot ja rupesin munattomallekin. Taas oltiin oireettomia kunnes huudot alkoivat uudestaan. Nyt ollaan taas oireettomia,tyytyväisiä ja hymyileviä (maidottomalla, munattomalla ja soijattomalla) odotellaan allergilääkärille pääsemistä.

        Eli aina kyse ei ole pelkästään maitoallergiasta. Maidosta ja munasta kannataa aloittaa, mutta periaatteessa vauva voi olla allerginen mille vain. Pääperiaate imetydieteissä kuitenkin on että niissä pitää olla ehdottomia, eli jos on maidoton niin maitoa tai sen mitään osia ei saa olla missään muodossa esim. heraa tms.

        Mielestäni on todella törkeää että neuvola ei ota tosissaan koliikkia ja kaikki huutaminen laitetaan "koliikin" nimiin koska ei jakseta tutkia paremmin. Kyse todellakin voi olla nälästä tai ihan mistä vain, mutta mielestäni vauvat eivät huuda vain koliikkia vaan huutamiselle on aina olemassa syy saatiin sitä syytä kiinni tai ei.


    • mama3

      Niin kauan jatkui "koliikkia" meillä, kunnes otin maalaisjärjen käyttöön ja tajusin että vauvallani oli NÄLKÄ vaikka olin sen juuri 1.5h sitten syöttänyt???

      En tiedä mitä "tankkaus" hetkiä oli kun piti koko ajan ruokaa saada mutta näinkin voi käydä kokemmattomalle äidille en syyllistä sinua siis mistään mun ohje koliikkiin on ruokaa...ruokaaa....ruokaa....tai jos vauvasi on sellainen "kaasumaha" kuten toinen lapseni oli niin lääkäri suositteli meille hyvin varhaisessa iässä ennen 3kk:tta cuplaton tippoja ja ne auttoivat heti.

      kolmannen lapseni osasin jo hoitaa rutiinilla eikä ollut "koliikkia", musta tää koliikki on nyt vain nyky maailman trendi, heti jos vauva itkee vähänkin normaalia enemmän se on koliikkia, esikoiseni kohdalla jopa lääkäri väitti vauvani kärsivän koliikista vaikka kyse oli NÄLÄSTÄ ei mistään muusta, päivällä ei tietenkään itkeskellyt kun sai ruokaa jatkuvasti mutta illalla alkoivat nämä meidän "koliikit" minä kun en ensikertalaisena äitinä tajunnut että vauva voi tankata todella usein???

      • toukoäiti2006

        Meillä myös selvitty alkuajan itkuista, vaikka luulin emsikertalaisena että on koliikkia...Meillä neiti myös iltaisin haluaa tankata jopa tunnin välein...muuten itkee. Toinen mikä itketti alussa oli se ettei huomattu röyhtäyttää tarpeeksi. Nyt vaan ruokaa ja sen päälle kunnon röyhtäykset, niin ei itke ei. (ja yöllä nukkuu n. 6 tuntia putkeen kun on syönyt paljon. Päivällä syöttöväli n. 3 tuntia)


    • mutta

      yleensä iltaisin.. Ei tuntunut mikään auttavan, ei syöttäminen, ei vatsan hierominen, ei edes cuplaton-tipat. Eräs konsti mikä auttoi, oli, vauva esim. lakanan päälle ja sit isi lakanan toisesta päästä kiinni ja minä toisesta ja eikun hissukseen heiluttamaan, itku loppui kuin seinään. Joskus se loppui siihen joskus taas ei. Toinen mitä käytimme oli maitohappobakteerijauhe, saa apteekista pienissä pakkauksissa. Sitä korvikkeen sekaan, auttoi! Itkut meillä oli 1kk-4kk iässä.
      Tuttuni myös kävi vauvansa kanssa vyöhyketerapiassa ja kehui todella hyväksi vaihtoehdoksi jos tuntuu että mikään ei auta!

    • Aurinkoinen vauva nyt

      meillä vauva oli osaimetyksellä ja korvike lisämaitona aina 8 viikolle saakka, jolloin oma maitoni loppui kokonaan. Vauvalla oli todella rajuja ilmavaivoja ja vatsankipristelyjä ja voi sitä lohdutonta itkua! Tilannetta helpotti Gefilus plus-kapselit, joita annoin avatusta kapselista maitoon sekoitettuna 1-2 kapselia/vrk, vaihdoin tuttipullot ns. koliikkivauvojen pulloihin (mam-pullot), joissa ilmakuplan muodostus vähäisempään. Korvike säilyi koko ajan samana. Syöttöasento hyvin pysty ja röyhtäytystä odoteltiin joskus jopa 40 min. Cuplatonista ei apua, Disflatylillä parempi vastine. LÄmpimiä kylpyjä ja kääreitä vatsalle. Vauvan ollessa nyt 11 viikkoinen on tilanne selkeästi helpottanut! Pieruja tulee, mutta tuskanitkuja ei enää, tilalla on hymyilevä pienokainen.
      Aina ei siis ole kyse allergiasta, usein pikkuvauvoilla vatsavaivoja johtuen vatsalaukun ja suoliston kypsymättömyydestä. Aika kyllä korjaa vaivan, mutta toki tuskaista katsellä lapsen kipua ja hätää! Itkin minäkin joskus, mutta muista myös, että vauva on kuin ilmapuntari, hän aistii äidin mielialat ja hätääntyy sitten itsekin. Koita pysyä rauhallisena ja lohduttaa ja hyssytellä lasta rauhallisesti ja lohduttavasti. Näin hän tietää, että äiti auttaa ja lohduttaa ja voi luottaa tukeesi. Ei ole tarkoitus syyllistää sinua itkusi vuoksi, mutta lapsi todellakin aistii äidin hädän ja saattaa hätääntyä siitä lisää...

    • Pakko oli kommentoida kun luin viestisi.Meillä on puolitoista kuukautta vanha vauva,ensimmäinen kuukausi meni kuin horroksessa,oli iloinen perheenlisäyksestä mutta se huuto ja ilta/yövalvominen.....Hyssytystä,kiikutusta,heilutusta,kaikkea mahdollista.Tuli niin avuton olo,ei voinut auttaa mitenkään vaikka yritti tehdä parhaansa.Ja tuli itku,ihan yhtäkkiä mökillä just sellasella hetkellä kun kaikki oli hyvin ja vauva ei itkeny.Se vaan tuli ja ei voinu lopettaa.Kyllä on tunteet heitelly laidasta laitaan.Käytettiin vyöhyketerapiassa,liekö siitä vai mistä apu tullu,nyt ihan erilainen.Itkee kylläkin,mutta ihan eri tavalla,ei huuda enää naama punasena ja kipristele kivusta.Nyt itkee niinku vauvat kai yleensä,joskus enemmän ja joskus vähemmän.Kiukuttelunki on oppinu,vaikka väitetään että noin pienet ei sitä osaa.Hyssyttelystä ja sylissä pitämisestä koliikin aikana kai oppi että sylissä paras paikka!Ja mitkään cuplatonit ym huuhaa rahastusjutut ei auta,päinvastoin,aiheuttaa lisää vatsavaivaa.Sekä huomasin sen että koko ajan tissi suussa ja se ettei maha yhtään tyhjene,pahentaa asiaa.Nyt vauva hymyilee ja jutteleekin jo niin kovasti!!!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Marja sulkee liikkeen

      Nyt lähtee kylän ainoa kello ja kultaliike ja kenkäkauppa
      Oulainen
      20
      4724
    2. Taas syytöntä illlllkkaa rangaistiin

      Niin se vain paha saa palkkansa ja rääsyämiselle ja räkimiselle laskettiin hinta. Ottaisi nyt tuo onneton lusikan kauni
      Haapavesi
      83
      1712
    3. Asunnottomuus lisääntyy

      Petteri Orpon hallituksen leikkaukset ihmisoikeusjärjestö Amnestyn syynissä. Jokaisella on oikeus omaan kotiin. Jopa työ
      Maailman menoa
      287
      1576
    4. Kadun transhoitoja - Suomalainen dokkari kertoo yhden ihmisen tarinan: "Miks oon ikinä..."

      Mielenkiintoinen dokkari tv:ssä. Sametti poistatti rintansa, kohtunsa ja munasarjansa ja eli vuosia miehenä. Pitkään pä
      Maailman menoa
      74
      1534
    5. Vähemmän metsien hakkuita, enemmän sähköautoja

      Siinä ilmastopaneelin neuvot tiivistettynä kuinka Suomi saavuttaa ilmastotavoitteensa. https://yle.fi/a/74-20155596 "S
      Maailman menoa
      247
      1404
    6. Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua

      Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais
      Ikävä
      12
      1160
    7. Olen rakastunut sinuun mies edelleen

      Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍
      Ikävä
      134
      1141
    8. Sulle on tullut

      Viesti mesessä, tietääkseni. Olis ihan kiva saada vastauskin sulta, kaunis nainen😊 Mieheltä
      Ikävä
      104
      1099
    9. Oletko loukannut

      Oletko loukannut tarkoituksella kaivattuasi?
      Ikävä
      93
      1054
    10. Minä pyydän,

      jos yhtään minua haluat, näytä se jotenkin. Kosketa tai sano jotain joka rikkoo rajoja. Ota vaikka olematon roska hiuksi
      Ikävä
      65
      1043
    Aihe