Onko teistä kohtu kasvanut nopeammin kuin ensimmäisessä raskaudessa? Minulla teki housut tiukkaa jo viidennellä viikolla eikä nyt (seitsemäs viikko) mene enää mitkään istuvat mallit (eivät ole tiukkoja). Miehenkin mielestä masu näkyy selvästi. Olen hyvin hoikka. Mulla on ollut myös selkäsärkyä/jomotusta, mitä ensimmäisessä raskaudessa ei ollut ollenkaan. Eikä kukaan olisi ensimmäisessä raskaudessa tiennyt odottavani vielä 12 viikollakaan, jos olisin ollut rannalla. Selvennän vielä, ettei masun turpoaminen minua haittaa, vaan mietityttää, koska mulla on kaksosraskaustaipumus... Mutta jos te kaikki paisutte nopeammin, niin en mieti sitä enää :)
jo synnyttäneet!
kohdun koko
7543
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
kyllä mun masu kasvoi nopeampaa kuin esikoiselta, mutta noin alussa kuin sinäkin vasta olet, on masun kasvu lähinnä vain turvotusta jota minullakin oli enemmän kuin esikoisen aikaan! Ei kai rv.7 masun kasvusta voisi päätellä että onko mahassa vaikka kolmoset kun alkiot niin pieniä vielä!
En minä ainakaan huomannut eroa kohdun kasvamisessa ensimmäisen ja toisen raskauden välillä. Selkä kylläkin oli kipeämpi toisen raskauden aikana.
Minulla tosin riitti sitä "varamahaa", kun aloin odottamaan toista, joten ei se raskaus olisi muutenkaan näkynyt niin helposti. Itseasiassa vielä viikolla 17 eivät sukulaiseni huomanneet minun odottavan.
Onhan hyvin mahdollista, että teille on tulossa "tupla-lähetys" :) Muutaman viikon päästähän se selviää, kun on ensimmäinen ultraääni.
En muista, että olisi ollut ykkösen ja kakkosen odottamisessa eroa tuossa vatsan koossa alussa. Nyt kun odotan kaksosia, jouduin jo rv 9 vaihtaan housut isompaan kokoon. Kaikki "normaali" housut kiristi, verkkareita myöten. Ja ukko katseli jo sillon, että ei sen mahan vielä noin ison pitäisi olla...
Ja minä en ole pieni ihminen pituudeltani enkä leveydeltäni, mutta en mitenkään hirveän ylipainoinenkaan.
mulla näkyi maha toisella paljon aiemmin. ja on se isompikin nyt.sf- mitta oli ekalla 32 kun synnytin nyt on jo 34 ja viikkoja 41 1. selkäkipuja ei ekasta mutta nyt ollu ihan hirveet
Kiitos vastauksista! Mua erityisesti ihmetyttänyt selkäkivut, mutta kiva ;) kuulla että muillakin on. Vatsan koko voi hyvin olla turvotusta, mutta paino ei ole noussut. Jäädään odottelemaan, että mitä masusta löytyy :)
ekalla kerralla kaikki on uutta vartalollekin, eikä se tiedä mitä pitää tehdä. Toisella kerralla heti raskaushormonin erityksen alettua vatsalihakset tietävät että ahaa, tää on tää juttu ja löystyvät ja pullahtavat heti alkuunsa. Ei varsinaisesti liity kohdun kasvuun.
Kävi mielessä että tuleeko kaksoset, mutta yks siellä vaan uiskenteli.Vanhempi lapsi sanoi 12 viikolla että:"Äiti.Sull on läski iso maha"Mistä lie tuollaisia oppinut...