Sain pojan ja nyt appiukko (kalju) vinoilee? että pojastamme (3kk) tulee kalju koska hän ja mun isä kaljuja. Tosin eikös kaljuus peeriydy enemmän lapsen isän puolelta eikä sillä ole mitään tekemistä onko mun isä kalju??? Appi yrittää tavallaan syyllistää mun sukua, kun sillä taitaa olla ongelmia kaljuutensa kanssa. Voi olla, että mieheni kaljuuntuu (30v), mikä ei mua haittaa enkä jaksaisi murehtia jostain ulkonäöstä, vanhemmiten jokainen rupsahtaa tavalla tai toisella : )Rakastan häntä sellaisena kuin hän on, samoin lastani aikanaan, tulipa mitä hyvänsä elon tiellä.
appiukko vittuilee
pikkupojan tulevasta kaljuu...
151880
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ihan kuin elämä olisi kiinni jostain hiustupsusta, kuitenkin jos kaljuuntuu vasta myöhemmällä iällä. Nykyisin asetetaan jo yhä nuorempana ulkonäköpaineita ja vaaditaan täydellisyyttä lapsiltakin - oikein tehtaillaan niitä, ettei tulis mitään periytyvää. Oisinhan mäkin voinu valita sitten miehen, jolla ei kaljuuntumisriskiä - mutta kun satun rakastamaan häntä. Minkäs teet? Nyt jatkan tätä kaljuuntumiskierrettä, jos poikani aikanaan saa pojan/poikia! Voi voi : ) (huom! huumorilla kirjoitettu)
Etkai sinä täällä kirjoittelisi, mikäli kaljuuntuminen ei sinua haittaisi. Normaalisti ihmiset eivät välitä kaljuuntumisesta. Löytyy tietenkin näitä puppelipoikia, jotka piilottelevat kaljuaan vaikka puolen metrin letillä. Sillä ne vasta itsensä narriksi tekevät.
Hei, ei mua haittaakaan. Sen kuvanko kirjoituksestani sai? Appiukkoani haittaa ja olen väsynyt se ainaiseen muistuttamiseen siitä. Ei se ole mukavaa, että se siitä aikanaan pojallemme lässyttäisi aina että "voi voi kun sinustakin tulee kalju"! Turhaan pikkupoika murehtisi. Sitä samaa se lässyttää omalle pojalleenkin, eli miehelleni. Jotenkin vaivaantuu. : (
Oletteko nukkuneet biologian tunnilla? kaljuuntuminen on vallitseva ominaisuus, joten se tulee siltä puolelta sukua, jossa tätä ominaisuutta on.
valitettavasti kaljuus voi periytyä keneltä tahansa noissa geeniketujuissa. Ja voi tietysti käydä niin, että se kaljuusgeeni hyppää poikasi yli - ja asettuu esim. syntymättömään tyttäreesi. Älä siis turhia murehdi; iloitse lapsesta kaljun kanssa tai ilman. Appien jutut kannattaa jättää omaan arvoonsa.
Kiitos sinulle ja muillekin kommenteista. Apella taitaa tosiaan olla vaikeus hyväksyä kaljunsa. Minä rakastan lastani ehdoitta ja aion kyllä sanoa apelle, että pitää suunsa kiinni poikani kohdalla, ettei hän jo pienenä tarvitse murehtia aikuisten ongelmista.
Olet saanut suuren lahjan - pienen vauvan. Iloitse ja kiitä hänestä! On todella hienoa, että olet saanut lapsen. Hän on ainutlaatuinen ja ainutkertainen yksilö tämän maan päällä. Nauti hänen olemassa olostaan!
Minun suvussani on isäni puolelta kaljuja ja äitini puolelta erittäin tuuheahiuksisia ja kiharahiuksisia ihmisiä ja miehiltä ei ole lähtenyt hiukset vanhanakaan (enoiltani). Setäni ja isäni kaljuuntuivat jo vähän yli 20 vuotiaina. Siskollani on kolme poikaa ja minulla on kaksi poikaa. Kukaan heistä ei ole vielä kajuuntunut. Ehkä he ovat perineet sen "tuuhea-tukkaisuus geenin", joka tulee minun kauttani ja siskoni kautta, äitini suvun puolelta. Onhan poikien isien geeneilläkin osuutta asiaan. Saan nähdä miten sitten vanhempana. Yhdelle siskoni pojista alkoi kasvamaan hiukset vasta 2-vuotiaana. Hän oli suloinen kalju lapsi, mutta nyt on hiukset päässä.
Onpa sinulla ilkeä ja tyhmä appiukko. Jos hän "vain vitseilee" niin onpa tyhmiä vitsejä.
Nauti vauvastasi ja jätä omaan arvoonsa (arvottomuuteensa) tyhmän appiukkosi tyhmät jutut.
Poikani ovat jo aikuisia ja ensimmäinen on avioliitossa ja toinen on kihloissa. Pojan vaimo ja toisen pojan morsian tuntuvat ihan "omilta tytöiltä", joita en koskaan saanut. Heillä on jo oma elämänsä ja omat kodit. On hienoa olla äiti pienille ja isommillekin pojille. Olen onnellinen (jo aikuisista) lapsistani ja miniöistäni. Kyllä lapseni olivat ihania pieninä ja ovat vielä nyt aikuisenakin ihania ja meillä on hyvät välit.
Onnea vauvasi johdosta !
Kiitos kiitos sinullekin, piti ihan erikseen laittaa. Niin, poikani syntyi jo hiukset päässä : )
ja lapset ovat ihania. Se on totta. Aion yrittää kasvattaa pojastani hienon miehen, jolla on käytöstavat ja hyvä itsetunto, vaikka ei niitä hiuksia enää olisikaan sitten joskus. : )
Jos appiukko jatkaa vittuilemista pitkään, niin minusta sinun
kannattaisi sanoa hänelle sama kuin täällä kirjoitit:
Miksi lapselle täytyy tuollaisista turhaan murhetta tuottaa?
Kyllä hän sitten aikuisena ehtii ihan riittävästi huolehtimaan,
jos siihen aihetta tuntee.
Monellehan itse kalju ei ole se kurjin juttu, vaan se,
että siitä otetaan niin jumalattomasti stressiä. Jos joku
kommentoi kaljua kamalaksi, niin sitten sitä hävetään ja
piilotellaan, itsetunto romuttuu ja luullaan että kaikki
inhoavat kaljua. Kasvata ihmeessä poikasi
siihen, ettei tukan lähteminen ole mikään maailmanloppu.
Kaljuus ei periydy enenpää isän kuin äidinkään puolelta.
Jompi kumpi riittää, koska se on dominoiva ominaisuus.
Jos se tulee toiselta, on 75% mahdollisuus poikalapsen
kaljuuntumiseen. Ei se silti varmaa ole. Geenithän sekoittuvat
hedelmöittymisvaiheessa miten sattuu ja voi käydä niin,
ettei kenellekään lapsistasi sitä osu.
Antaa lapsen olla lapsi. Sitten jos tukka lähtee, voi alkaa
miettimään tekisikö sille jotain vai not.
Paljon onnea poikavauvan johdosta se on hieno asia.
Mitä tulee siihen sisäkumiapaistattavaan appiukkosi veettuiluun niin jätä se omaan arvoonsa. Hällähän on jo toinen jalka haudassa joten koita kestää siihen asti kun hänellä on kahdenmetrin yksiö vaikka sitten huumorilla. :-D
Se mitä tulee poikasi kaljuuteen niin en olisi huolissani ollenkaan koska systerinikin oli kalju neljäänvuoteen asti ja nyt on kunnon letti päässä ja hänkin on jo hyvää matkaa yli 30 Olen kuullut puhuttavan myös periytyvästä naiskaljuudesta joten voi se kalju tulla naisillekkin.
Älä murehdi turhia nyt on vähän hiljaista hiusrintamalla, mutta kyllä se siitä lähtee kasvamaan. ;-)
Kiitos : ) Siis pojallani oli jo syntyessään hiuksia. Pitänee yrittää ne letkaukset vain jotenkin sivuuttaa....Poikani ei vain tarttis pienestä pitäen murehtia, jos hänestä vaikka kalju tuleekin. Lapsen pitää saada olla lapsi.
Entäpä jos appiukko on vaan huumorimiehiä, eikä tarkoittanut kommenttiaan mitenkään loukkaavana?
Voi olla mutta kun ei jaksa aina sitä samaa. Sitä samaa se jaksaa omalle pojalleenkin sanoa. Minusta hällä itellä on vaikeuksia sulattaa sitä että on kalju.
Otin ja rakastuin kaljuun mieheen. Hiukset olivat lähteneet jo armeijassa ja tutustuimme vasta sen jälkeen, joten en ole nähnyt hänellä hiuksia päässään kuin valokuvissa.
Vitsailin kauhisteleville kavereilleni, että varmistin, ettei tule yllätyksiä sitten vanhemmiten. (Perhetuttu valitti, ettei hän tuollaisennäköisen miehen kanssa naimisiin mennyt - oli komea tuuheatukkainen mies, eikä kiiltäväkaljuinen ukonretale. Aivan ihana papparainen ja sinut kaljunsa kanssa.)
Appiukkokokelaan kanssa tuli yllätys, kun olin odottanut tapaavani myös charmikkaasti harventuneen miehen, mutta kohtasinkin tuuheatukkaisen harmaantuneen vanhan miehen. Siis kaljuus vahvasti äidin puolelta ja niinpä olikin. Äidilläkin harva läpikuultava haivenisto päälaella ja kaikki miespuoliset sukulaiset nuorina kaljuuntuneita. Että sitä vitamiinien, luontaistuotteiden sun muiden sienilääkkeiden määrää, mitä niihin poikiin on kuulemma ahdettu hiustenlähdön ehkäisemiseksi! Ja ihan turhaan.
Kaiken kukkuraksi isä myös kettuilee poikansa kaljusta. Kuuntelin vuosia sitä kun poikansa oli kunnioituksesta isäänsä kohtaan vaiti, kunnes kerran kettuilu kohdistui osittain minuun ja valintaani. Vastasin takaisin, että varmaankin tiesit kaljuuden olevan perinnöllistä ja että itse puolisosi valitsit ja olit taatusti nähnyt tulevan kaljupäisen appesi. Sen jälkeen en ollut lempiminiä, mutta loppui kettuilukin.
Poikaamme olen valmistanut tulevaan kertomalla, että mitä suuremmalla todennäköisyydellä hänestäkin tulee kalju, koska geenit ovat niin vahvat. Parempi valmistaa pahempaan, kuin elätellä toivoa kuuluvansa siihen peittyvän geenin saaneeseen vähemmistöön. Nyt ottaa pattiin, kun minun sukulaiseni vakuuttelevat pojalle, että hän on voinut saada hyvinkin minunpuoleni geenit, kun on eriväriset hiuksetkin kuin isällään. Isänsä on sinut tukattomuutensa kanssa ja heittää herjaa siitä. On onneksi siirtämässä asennettaan poikaan, joka suunnittelee jo minkälaisen niskaletin sitten kasvattaa kun tukka lähtee.
Meillä paljonkin viljeltyjä vastaiskuja, kun joku kettuilee paljaasta päälaesta:
- Jos joku haluaa käyttää hormooninsa tukankasvuun, niin siitä vaan, minulla on parempiakin kohteita niille...(ja lauseeseen kuuluu toosi viettelevänsexy kaksimielisenyksimielinen ilme)
- Jumala on luonut vain harvoja täydellisiä päitä ja loput Hän on joutunut peittämään hiuksilla.
- Timantti ei kasva sammalta.
Onhan näitä. Harvemmin enää joutuu tosissaan kommentoimaan kun on tuo kaikkipois-tukkamuoti, vaikka päälaella kasvaisikin tuuhea pehko.
Luojan kiitos niitä immokuutsia ei enää juurikaan näe kuin vanhemmilla miehillä. Kalju mies on mielestäni eroottinen, mutta kaljuansa peittelevä kaukana siitä. Vie tosiaan kaikki halut edes tutustua niin huonon itsetunnon omaavaan mieheen!
Olen samaa mieltä. Hyvän itsetunnon omaava mies on seksikäs jne. olipa kalju tahi ei. Tämä appeni vitsailee pojalleen siis mun miehelle hänen kaljuutumisestaan ( ei vielä kalju ja 30v.)että.."voi voi kun sinustakin tulee kalju ja taitaa se tulla teidän pojastakin sitten...jne.) Kyllähän sitä isompana varmaan poika itekin tajuaa, että näin voi käydä, mutta kyllä minä pikkulapsenn jättäisin rauhaan, etten härnäis. Sellainen voi pientä lasta mielessään kaivertaa, kun ei vielä ymmärrä mistä kyse. Lapsen pitää olla lapsi ja jos mitä murheita on niin lapsen murheita, ei vielä aikuisten murheita tartte miettiä. Tuuhea tukkaisena syntyi poika ja ihana vesseli on, mutta kaljuuntumisesta muistuttamiselle teen kyllä stopin jos siitä alkaa tosissaan appi rankuttamaan kehittyvälle lapselle.