...
MINULLA ON VAIN TÄMÄ PÄIVÄ
(11.08.06)
Minulla on vain tämä päivä
on lause
joka jo sinällään viittaa
useisiin muihin
Esimerkiksi syyspäivänä
ikkunasta katsellessani
riisuutuvat puut ajatellaan
ehkäpä teekupin lämpö kämmentä vasten
Ja ihoasi koskettaessani
hetkemme ainutlaatuisuudessa alas leijailevia lehtiä
maustetun teen aromi poskieni sisäpinnalla
välkähtelee usvaisen aamun viistossa valossa
Tunnen kaikki ne
jotka ovat ihoasi koskettaneet
sormenpäälläni
teidän ainutlaatuiset hetkenne
Vailla mennyttä tai tulevaa
huikaisevan onnen huipulla
jossa kaikki katosi niin
ettei koskaan ennen tai jälkeen
Niin se on
ikkunan pinnalla viisto hymy
kun ulos katselen
kasvoni tässä
En tosin silloin mutta nyt
kun näitä kirjoitan
kaikkia menneitä rakkauksia ajatellen
tässä hetkessä vain joka minulla lauseiksi on
...
KAIKKI MIKÄ VAIKENEE ON ENSIN HILJEMPAA
(heinäkuun puolivälissä)
Kaikki mikä vaikenee
on ensin hiljempaa
Mikään ääni ei katkea kuin veitsellä leikaten,
kelaa vaikka alkuun ja kuuntele
Sairaudessaan riutuvan rakastetun
viimeinen hellä kuiskaus
tai miinaan astuvan bosnialaisen kiljahdus
hänen lentäessään jalattomana pitkin peltoa
Hetki ennen täydellistä äänettömyyttä
on varmasti vaimentuvaa kohinaa?
Niin sen täytyy olla,
usko minua kun sanon
Esimerkiksi paljaat rintasi kalliolla
ensimmäisellä yhteisellä piknikillämme
muistan paremmin kuin kasvosi
jotka ovat kauan sitten hukkuneet sumuun
Sanoja en muista, mutta ihosi puheen
suustasi syöksyvien sanojen tahdissa
Jos olisin sen nauhoittanut
kuuntelisin tarkkaan
Tietyllä tavalla ihosi puhuu enemmän kuin huulesi
nimenomaan kaikessa siinä
missä ihmeellisiä sanoja huohotat,
kyllä, sormiani vasten, juuri näin se on
Kuten terävinkin poksahdus, jos sen jakaa
graafisena käyränä näytöllä tarpeeksi pieniin osiin:
Tässä kohtaa viimeinen kohahdus,
irti repeytyvien jalkojen resonoiva sointi
Näppäimistölle koukistuneet sormet
hyväilevät sinua tavoitellen kutistunutta, hiipuvaa ääntä
vaikka se omassa hetkessään vielä on
niin jäntevä ja tuore
Käsi liikkuu rintojesi yli
ihmetellen paperille putoavien kirjainten solukkoa
Juuri tällainen on tapahtuman kuva,
sanojen audienssi, tajunnan saranallinen peili
MINULLA ON VAIN TÄMÄ PÄIVÄ
(11.08.06)
Minulla on vain tämä päivä
on lause
joka jo sinällään viittaa
useisiin muihin
Esimerkiksi syyspäivänä
ikkunasta katsellessani
riisuutuvat puut ajatellaan
ehkäpä teekupin lämpö kämmentä vasten
Ja ihoasi koskettaessani
hetkemme ainutlaatuisuudessa alas leijailevia lehtiä
maustetun teen aromi poskieni sisäpinnalla
välkähtelee usvaisen aamun viistossa valossa
Tunnen kaikki ne
jotka ovat ihoasi koskettaneet
sormenpäälläni
teidän ainutlaatuiset hetkenne
Vailla mennyttä tai tulevaa
huikaisevan onnen huipulla
jossa kaikki katosi niin
ettei koskaan ennen tai jälkeen
Niin se on
ikkunan pinnalla viisto hymy
kun ulos katselen
kasvoni tässä
En tosin silloin mutta nyt
kun näitä kirjoitan
kaikkia menneitä rakkauksia ajatellen
tässä hetkessä vain joka minulla lauseiksi on
...
KAIKKI MIKÄ VAIKENEE ON ENSIN HILJEMPAA
(heinäkuun puolivälissä)
Kaikki mikä vaikenee
on ensin hiljempaa
Mikään ääni ei katkea kuin veitsellä leikaten,
kelaa vaikka alkuun ja kuuntele
Sairaudessaan riutuvan rakastetun
viimeinen hellä kuiskaus
tai miinaan astuvan bosnialaisen kiljahdus
hänen lentäessään jalattomana pitkin peltoa
Hetki ennen täydellistä äänettömyyttä
on varmasti vaimentuvaa kohinaa?
Niin sen täytyy olla,
usko minua kun sanon
Esimerkiksi paljaat rintasi kalliolla
ensimmäisellä yhteisellä piknikillämme
muistan paremmin kuin kasvosi
jotka ovat kauan sitten hukkuneet sumuun
Sanoja en muista, mutta ihosi puheen
suustasi syöksyvien sanojen tahdissa
Jos olisin sen nauhoittanut
kuuntelisin tarkkaan
Tietyllä tavalla ihosi puhuu enemmän kuin huulesi
nimenomaan kaikessa siinä
missä ihmeellisiä sanoja huohotat,
kyllä, sormiani vasten, juuri näin se on
Kuten terävinkin poksahdus, jos sen jakaa
graafisena käyränä näytöllä tarpeeksi pieniin osiin:
Tässä kohtaa viimeinen kohahdus,
irti repeytyvien jalkojen resonoiva sointi
Näppäimistölle koukistuneet sormet
hyväilevät sinua tavoitellen kutistunutta, hiipuvaa ääntä
vaikka se omassa hetkessään vielä on
niin jäntevä ja tuore
Käsi liikkuu rintojesi yli
ihmetellen paperille putoavien kirjainten solukkoa
Juuri tällainen on tapahtuman kuva,
sanojen audienssi, tajunnan saranallinen peili
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.