Hei te lihavat ihmiset, jotka myönnätte itsellenne painonne johtuvan siitä, että syötte liikaa. Mitä syötte? Mistä paino on ruvennut nousemaan?
Itse aloin lihota, kun täytin 20 vuotta, sitä ennen sain syödä ihan mitä vaan ja silti keikuin alipainon rajoilla. Välillä harmittaa, kun mietin, että olen tasan saman pituinen, kun 19-vuotiaana, mutta painoa on kertynyt noin 25 kiloa enmmän noin kuudessa vuodessa.
Ja kyllähän sen huomaa: eipä enää baarissa miehet kiinnostu samalla tavalla, eikä kadulla saa mitään ihailevia silmäyksiä peräänsä niinkuin nuorempana kun pystyi pistämään päälleen kesäisin vaikka lyhyen minihameen ja pienen topin.
Syy lihoamiseeni on siinä, että kun muutin kotoa pois, alkoi pikaruuat ja muut nopeasti valmistuvat mössöt(kuten esim. nuudelit) maistua ja iltaisin ja viikonloppuisin tuli syötyä sipsejä ja karkkia poikaystävän kainalossa. Nyt yritän taas muistella, miten kotona tuli syötyä (terveellistä, vähärasvaista kotiruokaa säännöllisin väliajoin) ja yritän saada itseni ruotuun.
Olenhan vielä nuori ja omasta mielestäni kaunis kasvoiltani ja hiuksiltani, mutta tuntuu että läskini takaa kukaan ei sitä huomaa. Ja tottakai minussa on sen verran turhamaisuutta vielä jäkjellä, että haluaisin joskus vetää ne tiukat farkut jalkaan ja lähteä ulos juhlimaan ja tapaamaan miehiä.
Kertokaa myös te rehellisesti, miten teistä tuli lihavia ja kärsittekö tilanteesta?
Itse aloin lihota, kun täytin 20 vuotta, sitä ennen sain syödä ihan mitä vaan ja silti keikuin alipainon rajoilla. Välillä harmittaa, kun mietin, että olen tasan saman pituinen, kun 19-vuotiaana, mutta painoa on kertynyt noin 25 kiloa enmmän noin kuudessa vuodessa.
Ja kyllähän sen huomaa: eipä enää baarissa miehet kiinnostu samalla tavalla, eikä kadulla saa mitään ihailevia silmäyksiä peräänsä niinkuin nuorempana kun pystyi pistämään päälleen kesäisin vaikka lyhyen minihameen ja pienen topin.
Syy lihoamiseeni on siinä, että kun muutin kotoa pois, alkoi pikaruuat ja muut nopeasti valmistuvat mössöt(kuten esim. nuudelit) maistua ja iltaisin ja viikonloppuisin tuli syötyä sipsejä ja karkkia poikaystävän kainalossa. Nyt yritän taas muistella, miten kotona tuli syötyä (terveellistä, vähärasvaista kotiruokaa säännöllisin väliajoin) ja yritän saada itseni ruotuun.
Olenhan vielä nuori ja omasta mielestäni kaunis kasvoiltani ja hiuksiltani, mutta tuntuu että läskini takaa kukaan ei sitä huomaa. Ja tottakai minussa on sen verran turhamaisuutta vielä jäkjellä, että haluaisin joskus vetää ne tiukat farkut jalkaan ja lähteä ulos juhlimaan ja tapaamaan miehiä.
Kertokaa myös te rehellisesti, miten teistä tuli lihavia ja kärsittekö tilanteesta?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Aamupala: 5 palaa paahtoleipää, päällä voita, oltermannia ja metwurstia ja kurkkua, kuppi kahvia, lasi tuoremehua, pala suklaata
Töissä: yksi voisilmäpulla aamupäiväkahvin kanssa palaverissa
Iltapäivällä töissä: Saarioisten mikrolasagnea, pari voileipää
Kotiin tullessa: Pari voileipää ruokaa laittaessa, ruokana spagettia ja jauhelihakastiketta, juustoraastetta reilusti ja ketsuppia ja salaattia, pari lasia maitoa ja pari palaa ruisleipää oikein reilulla voilla. Jälkkäriksi iso pala eilistä omenapiirakkaa ja vaniljakastiketta
Illalla sohvalla yksi pizzaslice ja vähän sipsiä ja dippiä ja kokista
Oikein vituttaa kirjottaa, mutta pitäisi olla kai itellee rehellinen. Että siinä sulle syytä siihen miksi minä olen lihava.
Heip!
Tiedän, että tällä hetkellä sinua varmasti vituttaa, mutta huomasin jotain positiivista: syöt aika tasaisesti ja monta ateriaa päivässä. Niin pitääkin! (Sisältö on toki eri juttu...)
Jos haluaa hoikistua, niin tuosta on tavallaan helppo lähteä pudottamaan turhia ruokia pois vähentämällä herkkuja ja lisäämällä kasviksia ja hedelmiä. Aterioiden määrästä ei kannata luopua. Ainut asia mitä tarvitaan on päätös!
Huomasin tuon seikan siksi, että meikäläisellä meni pitkä aika oppia syömään montia pientä ateriaa päivässä entisten kolmen isomman tilalla. Mutta kun sain sen ja ruokavalion sisällön kuntoon, niin jopas alkoi paino putoamaan.
Olen aina pysynyt hoikkana liikunnan avulla. Olen liikkunut ajoittain jopa 5-6krt/viikko ja joskus aamuin illoin - siis ihan liikunnan riemusta. Muutaman vuoden vedin jumppia ja spinning-tunteja ja olin elämäni kunnossa. Sitten taas aloin harrastaa juoksemista ja painoni putosi jälleen ja kiinteydyin entisestäni. Söin aina hyvin, herkkujakin otin reilulla kädellä enkä koskaan kieltäytynyt jälkiruuasta, pullasta tai karkkipussista. Jos halusin laihtua (paino oli vaikkapa noussut kilon-kaksi), lisäsin liikunnan tehokkuutta ja jätin herkut vain vähemmälle: laihiksellakaan en jättänyt niitä koskaan kokonaan pois.
Sitten sain lapset. Ensimmäisen myötä sairastuin masennukseen ollessani jumissa kotona, vailla mahdollisuutta liikkua. Vauva nukkui max. 45min unia ja oli kylmä talvi, joten lenkille en hänen kanssaan päässyt kuin pikaisesti (asumme maaseudulla). Sain imetysaikana 10kg liikapainoa syömällä päivittäin esim. 6-8 viineriä, suklaalevyn ja karkkia. Päätin laihduttaa seuraavan raskauden/imetyksen myötä.
Seuraava raskauskin meni hyvin, vaikka odotin kaksosia. Olin synnytyksen jälkeen jo viitisen kiloa kevyempi kuin ennen raskautta ja imetyksen myötä laihduin lisää kunnes masennus uusi taas. Aloin taas ahmia herkkuja, vaikkei mikään edes maistunutkaan. Inhosin itseäni ja elämääni niin, että halusin lihottaa itseni tietoisesti. Söin ja seurasin vaa'alta, kuinka nopeasti paino nousi. Parhaimmillaan sain lisäpainoa yli kilon viikossa ja yhteensä sitä kertyi 26kg.
Tässä tarinani. Toivottavasti kenellekään toiselle vauva-aika ei ole yhtä rankkaa :(
Lopetin kilpaurheilun ja aloin yksinkertaisesti syömään liikaa suhteessa uuteen pienempään kulutukseeni. Lihosin 10 kg ja toisen ja kolmannen raskauden myötä lihosin yhteensä hurjat 50 kg. En koskaan ole syönyt makeita ruokia tai edes juonut olutta tai napostellut shipsejä, minulla yksinkertaisesti tavallinen ruoka liian suurina annoksina aiheutti paisumisen.
Nyt olen normaalin painoindeksin sisäpuolella, mutta en vieläkään ihannepainossani. Jos olisin ymmärtänyt miten työlästä kiloista on päästä eroon, en olisi IKINÄ päästänyt itseäni siihen kuntoon.
En ole ikinä olut mikään laiha. Itse asiassa muista katselleeni itseäni peilistä alasti joskus ala ja ylä aste ikäisenä, mutta mulla ei ole minkäänlaista mielikuvaa mitä näin. Ei mitään muistikuvaa.
Oon ollut rintava nueruudesta lähtien, mutta rinnat eivät koskaan olleeet sellaiset kauniit isot vaan roikku mallia. Nyt on peli menetetty totaalisesti kolmen imetyksen myötä!
Hoikimmillani olin ehkä 18-20v. kun muutin toiselle paikkakunnalle ja ryyppäsin ja juhlin kaikki rahat. Tajusin ostaa edes ruoka lippu vihkon kuukauden alussa, että työpäivinä sain lämpimän ruuan edes.
20v. menin naimisiin ja ekä lapsi syntyi samoin tein ja sitten toinen heti perään ja vielä kolmas muutamaa vuotta myöhemmin. MIes oli paska. Mie hoidin kodin, lapset, opiskelin ammatin, kävin töissä, ryyppäsin kun vain oli mahdollista ja rahaa... Ja SÖIN! Sillä tyydytin kai jotain tyhjyyden tunnetta. En tiedä mitä. Joka tapauksessa nyt olen 32v.eronnut kolmen lapsen yh 165cm pitkä ja painan ruhtinaalliset 142kg. Ja vituttaa. Olo on paska, en jaksa mitään, alkaa jalat pettää.
Odotan pääsyä leikkaukseen. Vaihtoehtona on kuolema.
Paino-ongelmat alkoivat kohdallani ensimmäisen kerran miltei heti kun pituuskasvu loppui yläasteella.
Olen siis 159 cm pitkä tai siis lyhyt... :) Yläasteella (v.98) painoa oli 70 - 75 kg ja se pysyikin niissä lukemissa lukion toiseen luokkaan asti. Yläasteaikoina olo oli kuitenkin vielä hyvä, toki olisin halunnut olla hoikempi. Harrastin kaikenlaista liikuntaa, mutta paino ei laskenut. Kotona meillä syötiin monipuolista ja terveellistä kotiruokaa.
Lukion toisella luokalla laihduin äkkiä ja täysin yllättäen 20 kg (en todellakaan tiedä miten) ja painoni oli silloin 50 - 55 kg. Jälkikäteen mietittyä syynä saattoi olla uusi poikaystävä, jonka kanssa meni aika lujaa ja ei yksinkertaisesti ehtinyt syömään.
Tuolloin, painaessani sen 50 - 55 kg oloni oli loistava. Käänsin katseita kaupungilla ja rakastin omaa kehoani ja elämääni. Löysin kaupasta toistaan ihanampia vaatteita, jotka vielä kaiken lisäksi mahtuivat minulle ja näyttivät hyvältä päälläni.
Tuota ihanaa hoikkaa aikaa kesti neljä vuotta... Muutin pois kotoa ja jatkoin mielestäni terveellistä elämää ja tein monipuolista kotiruokaa, niin kuin kotona oli opetettu. Kuitenkin jossakin vaiheessa paino nousi todella nopeasti 30 kg. Ennen kuin edes ehdin kunnolla tajuta asian painoin 90 kg.
Nuo liika kilot tulivat todella nopeasti... Puolessa vuodessa... Kertoessani lääkärilleni asiasta, hänkin kovasti ihmetteli ja lähetti minut tutkimuksiin, sillä hän epäili jotakin häiriötä kilpirauhasen toiminnassa. Kävin monissa muisskin tutkimuksissa, mutta mitään ei kuitenkaan löytynyt...
Olen painanut nyt kolme vuotta tuon 90 kg, joka on todellakin 159 cm pitkälle (lyhyelle) naisihmiselle aivan liikaa. Teen edelleen terveellistä, rehellistä kotiruokaa ja käytän vähärasvaisia raaka-aineita. Ulkoilen päivittäin, käyn ystäväni kanssa jumpassa kolme tai neljä kertaa viikossa ja silti kamppailen liikakilojeni kanssa. Olisin todella onnellinen, jos voisin jotenkin pudottaa painoa edes 10 kg. Sekin varmasti jo parantaisi oloani.
Näyttää siltä että mikään ei kohdallani auta ja alan olla jo liian masentunut edes yrittääkseni enää laihdutusta... Olo on jatkuvasti epämukava ja ahdistunut, eli todellakin kärsin tilanteesta.
Onneksi minulla on siitä huolimatta maailman ihanin avomies, joka ei valita läskeistäni ja joka todella rakastaa minua. Ensi kesäksi ollaan suunniteltu häitä ja olisi mukavaa olla hoikka ja nätti hääpuvussa... kuka nyt kermakakulta haluaisi näyttää? :)
Ihanat ystäväni, avomieheni ja perheeni onneksi tukevat minua ja heidän ansiostaan jaksan päivän kerralaan eteenpäin.
Olin yläasteella ja lukiossa hoikka (60kg/173cm). Harrastin liikuntaa ja tarkkailin painoani vaa'an kanssa.
Kun muutin pois kotoa,aloin ostaa ainoastaan sellaista ruokaa, josta pidin todella paljon: sipsejä, spagettia ja jauhelihaa, riisiä, suklaata, karkkia jne. Masennuin pahasti muutettuani pois kotoa ja aloin mässätä yhä enemmän ja vähensin liikuntaa.
Ensimmäisen syksyn aikana lihoi kuusi kiloa, ja painoa on tullut tasaiseen tahtiin lisää vuosien myötä. Nyt 25-vuotiaana painan n.90 kiloa. En ole pitkään aikaan tykännyt peilikuvastani :´(
Nyt olen käynyt terapiassa viimeiset viisi vuotta ja elämä alkaa voittaa. Aion myös ottaa kontrollin kropastani. En enää tavoittele 60 kilon painoa, mutta sellaista painoa että oloni olisi hyvä, ja että paino olisi suht koht helppo säilyttää liikunnan avulla samoissa lukemissa.
Nyt vasta uskallan myöntää itselleni, että olen LÄSKI ja asialle TÄYTYY tehdä jotain.