Moi!
Olen sairastanut masennusta melkein vuoden.
Välillä tuntuu,että tie on liian pitkä tallustettavaksi.Oikeat lääkkeet on löytyny,mutta karu totuus on se että ilman lääkkeitä ei selviäis.Ehkä jonain päivänä kaikki on toisin,olisin taas oma iloinen itseni,ilman masennusta ja surua.Ei väsyttäs ja ahdistais.Mutta ne kaikki on vaan niin kauheen kaukana,tuntuu siltä.
PÄiväosastolle menen taas tiistaina ja katsotaan miten syksy lähtee menee.Siellä on hyviä hoitajia.
En varmaan olis jaksanu ilman päiväosastoa.
Mutta elämä jatkuu,pakkohan sen on jatkua!
Olen sairastanut masennusta melkein vuoden.
Välillä tuntuu,että tie on liian pitkä tallustettavaksi.Oikeat lääkkeet on löytyny,mutta karu totuus on se että ilman lääkkeitä ei selviäis.Ehkä jonain päivänä kaikki on toisin,olisin taas oma iloinen itseni,ilman masennusta ja surua.Ei väsyttäs ja ahdistais.Mutta ne kaikki on vaan niin kauheen kaukana,tuntuu siltä.
PÄiväosastolle menen taas tiistaina ja katsotaan miten syksy lähtee menee.Siellä on hyviä hoitajia.
En varmaan olis jaksanu ilman päiväosastoa.
Mutta elämä jatkuu,pakkohan sen on jatkua!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ota päivä kerrallaan niin se helpottaa....
ota tosiaan päivä kerrallaan,,,ei kukaan enempää voi elääkkään.
minut päiväosasto pelasti kun muuten olisin käpertyny kotiin surkeaa olooni...
olipahan paikka missä oli laisiani,,viihdyin todella
ihanien hoitajien vuoksi ja mua ymmärrettiin..
ystäviäkin sai ja yhteyttä pidetään edelleen...
ihanaa.
sinä olet alkuvaiheessa mut kaikki voi muuttuu ....
Minäkin olen ollu masentunut "virallisesti diagnosoitu"2001 ja nyt alkaa tyntuu hyvälle....
HILJAA HYVÄ TULEE YSTÄVÄ...
Hei!
Kiitos viestistäsi!
Mä olen ollut nyt vajaan puolvuotta päiväosastolla ja olen siellä viihtynyt,se on auttanu mua eteenpäin. Myös sieltä oon saanu ystäviä.Kiva nähdä niitä tuttuja nyt kesätauon jälkeen,kesätauolla kävin terapiassa koko tauon ajan kerran viikossa.
Vaikeinta on ollut just elää päivä kerrallaan. Mut yritän ainakin olla murehtimatta liikaa.
Ahdistaa aina välillä ja masentaakin.Mutta kyllä yritän jaksaa...
Itseni mukaan lukien. Vahvat selviää. Voi olla että joku päivä pimahdan ja yritän uutta itsaria, paremmin konstein. En tiedä ovatko lääkkeeni sopivat, teho ei kenties (efexor 225 mg). Pääsen jonkun ajan päästä päiväsairaalaan, "asumaan" en mene, sulkeutuisin muusta maailmasta. Yritän vain napata onnea tuovia asioita, mitä sattuu kohdalle, carpe diem. Pitäisi yrittää enemmän pyytää apua kriisipuhelimesta, perheeltäni tai ystäviltäni aina kun ahdistaa. Yritän.
sanoisin et TOTTA ON SEKIN ET KAIKILLA EI MASENNUS
SAMASSAAJASSA HELPOTA KUN TOISILLA.ITSELLÄ MENI
KYLLÄ AIKAA VIELÄ PÄIVÄOSASTO AJANKIN JÄLKEEN PALJON
ENNENKUIN ALKOI SELVETÄ,,,,VAIKKA AIJEMMIN KERROIN
JO SIITÄ.MUT SE OLI HYVÄ AIKA OLLA JOSSAIN MUUALLA KUN SÄNGYNPOHJALLA.MINULLA ON JA OLI SILLOI JO SAMA
LÄÄKITYS(efexor 150mg).
kyllä ystävilläni ja tutuilla on toinen tilanne että
masennus ei hellitä samalla lailla kun toisilla,,,
mut aina kannattaa yrittää apua ottaa vastaan sillä
kaikki ollaan yksilöitä ja paraneminen tapahtuu eritahtiin...
YRITYSTÄ SINULLE ELÄMÄNILON LÖYTÄMISEEN,,,,
JAKSETAAN SILLÄ PÄIVÄKERRALLAAN TÄSSÄ MENNÄÄN KAIKKI....VOIMII KAIKILLE