jotka eivät tänä päivänä uskalla rakastaa huonojen aikaisempien kokemusten ja luottamuspulan takia. Silloin tällöin käyn lukemassa tota uskottomuus-palstaa ja pari viestiä saan luetuksi kun sitten alkaa jo sekä henkinen että fyysinen pahoinvointi. Siellä sitä yritetään puolustella pettämistä ja ollaan niin hienoja ihmisiä kun vaimot tai miehet eivät tiedä kaksoiselämästä. Voiko pettämistä puolustella millään- aina voi erota! Ihmisistä on tullut vain erittäin itsekkäitä: kun minä olen nyt sitten rakastunut tuohon niin kai minulla on oikeus ja blaa, blaa. Ja sitten kuitenkin haluaisin myös pitää sen kiltin puolisoni, mutta tartten sitten kuitenkin myös sen rakastajan. MINÄ! MINÄ! MINÄ Ja tällaiset ovat nykyajan vanhempia- ei ihme, että lapset voivat huonosti.
Missä on oikea rakkaus ja välittäminen? Juoksevatko ihmiset vain rakastumisen tunteen perässä hajottaen kaiken ympärillään olevan? Itselleni tämä nykyaikainen kertakäyttökulttuuri on aivan liikaa. En tiedä, onko tällä planeetalla kovin paljon samalla tavalla ajattelevia- välillä tuntuu siltä, että olen kovin yksin.
Missä on oikea rakkaus ja välittäminen? Juoksevatko ihmiset vain rakastumisen tunteen perässä hajottaen kaiken ympärillään olevan? Itselleni tämä nykyaikainen kertakäyttökulttuuri on aivan liikaa. En tiedä, onko tällä planeetalla kovin paljon samalla tavalla ajattelevia- välillä tuntuu siltä, että olen kovin yksin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
mieltä. Kaikki juoksevat vaan seksin ja rahan perässä. Lapset näkevät jo alle 10v. raakaa pornoa ja media pursuaa väkivaltaa. "Viihdemaailmakin" on väkivaltaa, elokuvat ja pelit. Ei ihme että kasvaa umpikiero sukupolvi. Täytyy vakavasti harkita että viitsiikö lapsia maailmaan laittaa. Jos lapset kasvattaa kunnollisiksi niin he todennäköisesti tuntevat aikuisena olonsa yksinäisiksi kun ei yksinkertaisesti löydy enää samanhenkisiä ihmisiä. :(
Uskokaa vain pois, on maailmassa kunnollisia ihmisiä ja uskon että niitä on paljon! =) Päähuomion vievät vain marginaaliset öykkärit, kunnon ihminen ei pidä itsestään juuri meteliä. Kyllä kunnon ihmisiäkin on! =)
on ihan totta, että me kunnolliset ei saada huomiota. Media pursuaa noita itseään mainostavia- koskas muuten se BB taas alkaakaan..
rakkauden kannalla minäkin.