Eläimilläkö ei ilmenisi homoutta!

Nyt kun kaksi nuorta kollikissaa, niin on saanut omin silmin havaita että kyllä kumpikin nousee välillä toisen selkään, ottaa hampailla otteen toisen niskasta ja alkaa nylkyttää! Apua! minulla on kaksi homokissaa! ;-)

Tinni-Tunni
111176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Mä taas olen ihmetellyt mökkitien varrella elelevää homofasaaniparia =)

Äänestä

ovat harrastaneet lesboilua viimeiset 10 vuotta :D Aina kun jollakin nartuistamme on juoksu, alkaa hillitön selkään hyppiminen, niskasta pureminen ja "täpinä", eli joku nartuista hyppii juoksussa olevan nartun ympärillä ja haukkuu kuin kannustaen leikkimään ja sitten nuuskitaan toisen takapuolta ja nenää ja nuollaan naamaa ja taas noustaan selkään.. On se niin kivaa ;)

Joskus miettii että saakohan se koira tuosta lepsoilusta jotain irti? Ja voiko koira olla puhtaasti homoseksuaalinen (tai biseksuaalinen)?

Astumista uroskoiran kanssa kun näyttää osa selkeästi inhoavan, tai ei ainakaan innostu pätkääkään ja huutaa kuin narttua teurastettaisiin.., varsinkin nyt jo eläkepäiviä viettävä narttu, joka kerran suuttui eräälle urokselle astutustilanteessa niin (oli aina vihainen astutettaessa) että uros meni nurkkaan ulisemaan eikä suostunut enää astumaan kyseistä narttua....... :D Antoi neiti kunnolla köniin urokselle ennen kuin omistajat ehtivät väliin. :(

Äänestä

Eläimillä ei mitään homoutta ole, vaan saman sukupuolen kanssa tapahtuva "köyriminen" on keino alistaa toista. Ainoastaan ihmisillä esiintyy homoutta niinkuin me sen ymmärrämme.

Äänestä
  • "Eläimillä ei mitään homoutta ole, vaan saman sukupuolen kanssa tapahtuva "köyriminen" on keino alistaa toista. Ainoastaan ihmisillä esiintyy homoutta niinkuin me sen ymmärrämme."

    ei asia ehkä ole ihan noinkaan, sillä siinä tapauksessa nuo kissani alistaisivat toisiaan vuoron perään! Itse luulen että tuossa oli ennemmin kysymys harjoittelusta ja/tai sijaistoiminnasta kun naaraita ei ole paikalla.

    Tinni-Tunni

    Äänestä

  • miksi ne narttukoirat innostuvat "alistamaan" toisiaan vain silloin, jos jollain on juoksuaika, ja miksi "homolinnut" elävät yhdessä ilmeisesti yksiavioisina?

    Osa eläinten homoilusta toki selittyy leikkimisellä, kisailulla ja arvojärjestyksen hakemisella, mutta ei se kaikkea selitä.

    Äänestä

sitä homokäyttäytymistä vasta onkin. mutta yleensä laumajärjestyksessä ylempiarvoinen nylkyttää alempaa. joskus kun koirakin nylkyttää ihmistä jalkaan, niin silloin se vain luulee olevansa ylempiarvoinen, joka on välittömästi lopetettava ettei se ota sitä tavakseen.

Äänestä
  • Viestisi on ristiriitainen. Ensin toteat, että eläimillä on homoseksuaalisuutta ja seuraavassa lauseessa puhut lauman arvojärjestyksestä. Tuo nylkyttäminen kun on juuri sitä alistamiesta, eikä homoseksuaalisuutta. Eli summa summarum. Ylempiarvoinen nylkyttää alempiarvoista -> alistaminen. Tällä ei ole mitään tekemistä meidän ymmärtämämme homoseksuaalisuuden kanssa.

    Äänestä

  • Tutkijakunta kirjoitti:

    Viestisi on ristiriitainen. Ensin toteat, että eläimillä on homoseksuaalisuutta ja seuraavassa lauseessa puhut lauman arvojärjestyksestä. Tuo nylkyttäminen kun on juuri sitä alistamiesta, eikä homoseksuaalisuutta. Eli summa summarum. Ylempiarvoinen nylkyttää alempiarvoista -> alistaminen. Tällä ei ole mitään tekemistä meidän ymmärtämämme homoseksuaalisuuden kanssa.

    no mulla oli kaksi tyttökissaa joista toinen ainakin oli kyllä lesbo. Se kävi aika-ajoin polkemassa toista kissaa ihan innoissaan vaikka oli nuorempi, pienempi,myöhemmin perheeseen tullut ja muutenkin heidän arvojärjestelmässään se alempiarvoinen. ei se toinenkaan sitä pahalla ottanut vaikkei itse innostunutkaan moiseen. Jos siis ylempiarvoinen panee alempiarvoista osoittaakseen arvojärjestystä, niin onko tässä sitten mielestäsi kyse sen pienemmän(lepakkokisun) yrityksestä päteä vai mikäs olis selitys ? (lesbo mikä lesbo sanon mä, eikä se kyllä tykänny mies vieraistakaan)

    Äänestä

  • alempi alistaa? kirjoitti:

    no mulla oli kaksi tyttökissaa joista toinen ainakin oli kyllä lesbo. Se kävi aika-ajoin polkemassa toista kissaa ihan innoissaan vaikka oli nuorempi, pienempi,myöhemmin perheeseen tullut ja muutenkin heidän arvojärjestelmässään se alempiarvoinen. ei se toinenkaan sitä pahalla ottanut vaikkei itse innostunutkaan moiseen. Jos siis ylempiarvoinen panee alempiarvoista osoittaakseen arvojärjestystä, niin onko tässä sitten mielestäsi kyse sen pienemmän(lepakkokisun) yrityksestä päteä vai mikäs olis selitys ? (lesbo mikä lesbo sanon mä, eikä se kyllä tykänny mies vieraistakaan)

    Laitan linkin. En tiedä saako niitä tänne edes laittaa, mutta luepa nyt tuo vaikka ensialkuun:

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Homoseksuaalisuus#El.C3.A4inten_homoseksuaalisuus

    Ei ole ihan niin yksiselitteinen juttu tuo eläinen "homoseksuaalisuus".

    Äänestä

homoutta varmasti myös esim. housuista. Miten muuten Tinni-Tunnille on selitettävissä että kaksi lahjetta on niin kiinteästi yhteydessä toisiinsa? Ihan ovat kiinni ommeltuja. Eli sen perusteella T-T:lle luultavasti vaatteetkin ovat homoja! Jos ne eivät olisi homoja, niin eikö sitten lahkeen ja hameen pitäisi olla pari?

Äänestä

Tyttöystäväni vuokraemännän koira on håmå !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tinni-tunni kirjoitti:

Nyt kun kaksi nuorta kollikissaa, niin on saanut omin silmin havaita että kyllä kumpikin nousee välillä toisen selkään, ottaa hampailla otteen toisen niskasta ja alkaa nylkyttää! Apua! minulla on kaksi homokissaa! ;-)

Tinni-Tunni

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu