Mieletön määrä pyttyjä ja pytinkejä

Pitkän elämän aikana kertyneitä., kaikki tärkeistä merkkipäivistä tai tapahtumista kertyneitä.
Osan olen jo muutoissa raskinut heittää roskikseen, osa on vielä tallessa.
Ne ovat kaikki hyvää tarkoittavilta työ- tai muilta yhteisöiltä, jotka ovat mietineet vimmatusti , mitä he mulle voisivat lahjoittaa.
Laitoin katon rajaan hyllyn , jossa ne kököttää, kerran vuodessa pyyhin pölyt.
Perilliseet hoitakoot.

Parhain lähtiäislahja oli kahdelta vanhimmalta työntekijältä saamani pensaanalku, lännenheisiangervo.
Puutarhani jää elämään , kun sitten vaihdan parempiin maisemiin
16991
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Jouduin koulutus aikanani kiertämään siellä sun täällä ja joka paikasta läksiäis lahja.

Ei niistä ole muille merkitystä kuin itselleni.
Olen sanonut lapsilleni,siinä on kirpputori
tavaraa,saavat kahvirahaa;))

Tuo pensaanalku on hieno juttu.

Äänestä
  • sillä porukka liikkuu niin paljon, ettei kukaan enää juuri tunne vakiporukkaa. Ainoa lahja minkä olen ikinään saanut "työkavereilta" on pikkuinen 30 kuvan valokuva-albumi. Sukulaisilta en ole saanut sitäkään.

    Äänestä

  • kirvinen kirjoitti:

    sillä porukka liikkuu niin paljon, ettei kukaan enää juuri tunne vakiporukkaa. Ainoa lahja minkä olen ikinään saanut "työkavereilta" on pikkuinen 30 kuvan valokuva-albumi. Sukulaisilta en ole saanut sitäkään.

    Miten kertyykin? Viimeisestä muutosta ei kymmentä vuotta,mutta taas on tavaraa! Itse en ole ostanut,mutta saan lahjoja,aina minulle annetaan jotakin,"kun sinulla on tilaa", periaatteella! Miksi ei tyhjää tilaa saisi olla?

    Äänestä

  • muutossa heitin pois kirjoitti:

    Kielsin lahjakeräykset kun täytin 60 v ja jäin eläkkeelle. Muistoksi jäi kunniamerkit ja mitalit joista en voinut kieltäytyä 44 v. aikana.

    Äänestä

  • muutossa heitin pois kirjoitti:

    Miten kertyykin? Viimeisestä muutosta ei kymmentä vuotta,mutta taas on tavaraa! Itse en ole ostanut,mutta saan lahjoja,aina minulle annetaan jotakin,"kun sinulla on tilaa", periaatteella! Miksi ei tyhjää tilaa saisi olla?

    Töissä oli tapana aina hyvän kuukuden loputtua antaa kaikille työntekijöille viinipullo ja kaksi Iittalan lasia. 20 vuoden aikana laseja on kertynyt aivan tuhoton määrä. Keittiön kaapinpääliset ovat täynnä lasipakkauksia ja kellarissa niitä on kaksi suurta pahvilaatikollista. - En osaa olla kovinkaan kiitollinen niistä. Olin varastoinut ne työpaikalleni, mutta eläkkeelle jäädessäni ne piti kyörätä pois. - Ei niitä joka joulu kehtaa lahjoiksikaan antaa. Kaikki nurkat ovat muutenkin täynnä roinaa, nyt on sitten lisänä se lasikuorma.

    Osaako joku sanoa, millainen paikka ostaisi ne? Ne ovat alkuperäispakkauksissa, ja menevät varmasti kaupaksi, mutta kenelle niitä tarjoaisin? - En ole koskaan myynyt muita tavaroitani kuin kirjoja. Silloinkin antikvariaatille kelpasi vain murto-osa niistä.

    Äänestä

  • ii-li kirjoitti:

    Iittalan lasithan ovat kalliita ja tyylikkäitä, joten luulisi suvussasi olevan niille ottajia. Kyllähän romunkerääjät hakevat mitä tahansa kamaa, mutta maksavat huonosti. Vanhemmilla on jo keräilyarvoa.Olen esim. Avotakassa nähnyt ilmoituksia myytävästä laatulasista.Minulla on kyllä paljon laseja ja pidän isoja juhliakin, mutta lasini ovat suureksi osaksi halpakamaa.Voisinpa minäkin ostaa, jos kohdalle sattuisi.

    http://www.tomorrowsantique.com/glass.php

    http://www.vaarinvarasto.com/designlasi.php

    Suomalainen design-lasi alkaa olla kysyttyä.
    Saattaisinpa ostaa, jos olisin lähempänä!
    Olen säästänyt tarkkaan kaiken suomalaisen lasin mitä omistan ja sanonut pojalleni että ei heitä suoraan kaatopaikalle, kun joutuu joskus jäämistöäni lajittelemaan.
    Arvokkaimpana pidän Nanny Stillin suunnittelemaa, signeerattua pientä meripihkakuppia 50-luvulta. Sain sen joululahjaksi 1958.

    Voisit varmaan myydä lasia netin välityksellä.

    Äänestä

  • mdk.mdk kirjoitti:

    Kaikki mitä hän sunnitteli on arvossa arvaamattomassa. Minä luulen, että hinnat ylittävät Tapio Wirkkalan ja muiden kuuluisuuksien tuotannosta maksettavat hinnat. Nanny Still oli uranuurtaja ja aivan omaa luokkaansa. En tiennyt, että hän on tehnyt myös meripihkasta jotakin.

    Äänestä

  • Likka kirjoitti:

    Iittalan lasithan ovat kalliita ja tyylikkäitä, joten luulisi suvussasi olevan niille ottajia. Kyllähän romunkerääjät hakevat mitä tahansa kamaa, mutta maksavat huonosti. Vanhemmilla on jo keräilyarvoa.Olen esim. Avotakassa nähnyt ilmoituksia myytävästä laatulasista.Minulla on kyllä paljon laseja ja pidän isoja juhliakin, mutta lasini ovat suureksi osaksi halpakamaa.Voisinpa minäkin ostaa, jos kohdalle sattuisi.

    http://www.botterweg.com/afb_pagina_fins_glas/finland.html

    Äänestä

  • ii-li kirjoitti:

    Kaikki mitä hän sunnitteli on arvossa arvaamattomassa. Minä luulen, että hinnat ylittävät Tapio Wirkkalan ja muiden kuuluisuuksien tuotannosta maksettavat hinnat. Nanny Still oli uranuurtaja ja aivan omaa luokkaansa. En tiennyt, että hän on tehnyt myös meripihkasta jotakin.

    Hän oli todella monipuolinen taiteilija. Materiaalina hän on käyttänyt lasia, puuta, keramiikkaa, alumiinia ja terästä.
    En tiedä kuinka paljon hän käytti meripihkaa pikkuesineitten muotoilussa.
    Hänhän on suunnitellut myös koruja Auran kultasepille, ehkä hän käytti meripihkaa koruissa ja kokeili meripihkaa muuhunkin tarkoitukseen.
    Tämä pieni kulhoni/kuppini on n 5,5 cm läpimitaltaan, 4 cm korkea, pohjassa kaiverrus "Riihimäen Lasi Oy - Nanny Still".
    Aion ottaa kupin mukaan ensi kerralla kun käyn Suomessa ja käyn Riihimäen Lasin museossa sitä näyttämässä ja ottamassa enemmän selvää kupin alkuperästä, onko niitä esim. tehty monta vai vaan joku pieni sarja.

    Äänestä

  • mdk.mdk kirjoitti:

    Sellaisetkin lasiesineet, joita ei enää huolisi, maksavat maltaita! Esimerkiksi aurinkopullo, joka on jokaisella kesämökillä.

    Timo Sarpanevan kaikkein kamalin luomus on kynttilänjalka, joka on jokaisessa suomalaiskodissa. Lasinen, kröpeliäinen ja jossa on möykkyjä varressa. Se on yhä tuotannossa. Sitä tosin ei ollut antamallasi sivulla. (Taisin nyt taas sohaista muurahaispesään. Anteeksi nyt vain, mutta minusta se on ruma ja kömpelö, vaikka minullakin sellainen on.)

    Taideteollisuusmuseossa käynti on aika terveellinen kokemus. Siellä näkee tuttuakin tutumpia tavaroita, jotka on kuiten kelpuutettu esille vitriineihin. - Kaipa ihminen tulee sokeaksi sille, jonka näkee joka päivä. En minäkään osannut aikoinani antaa mitään arvoa Nanny Stillin vaaseille, kun niitä oli kotona. Aalto-maljakosta piirustuksenopettajani sanoi: "Kyllä hyväkin taiteilija voi tehdä roskaa. Sehän on kuin ameeba."

    Esimerkiksi Englannissa jokaisessa huushollissa on hopeinen tai hopeaa matkiva kaksihaarainen, matalahko kynttilänjalka. Kumpikin haara on osittain spiraalin muotoinen. Niitä myydään joka paikassa hopealiikkeistä krääsäkauppoihin. Minusta se on kaunis, mutta tuskin kukaan englantilainen pitää sitä yhtään minään. - Ranskassa jokaikisessä kuppilassa on samanlainen leipäkori: Se on soikea, hopeoitua metallia, mutta punottu metallisuikaleista korin tapaan. - Ostin sellaisen kerran tuliaisiksi äidilleni. Hän oli kovin ihastunut, ja minustakin se on hyvän näköinen. Tuskin kukaan ranskalainen antaisi sille enempää arvoa kuin romulle.

    Äänestä

  • mdk.mdk kirjoitti:

    Hän oli todella monipuolinen taiteilija. Materiaalina hän on käyttänyt lasia, puuta, keramiikkaa, alumiinia ja terästä.
    En tiedä kuinka paljon hän käytti meripihkaa pikkuesineitten muotoilussa.
    Hänhän on suunnitellut myös koruja Auran kultasepille, ehkä hän käytti meripihkaa koruissa ja kokeili meripihkaa muuhunkin tarkoitukseen.
    Tämä pieni kulhoni/kuppini on n 5,5 cm läpimitaltaan, 4 cm korkea, pohjassa kaiverrus "Riihimäen Lasi Oy - Nanny Still".
    Aion ottaa kupin mukaan ensi kerralla kun käyn Suomessa ja käyn Riihimäen Lasin museossa sitä näyttämässä ja ottamassa enemmän selvää kupin alkuperästä, onko niitä esim. tehty monta vai vaan joku pieni sarja.

    minulla on vain Halpahallin Duralex-laseja, joista juon onnellisena rakkaani kanssa lähdevettä. Tulkaa te onnellisiksi Nanny Stilleinesi !

    Äänestä

  • rahvaan nainen, ONNELLINEN kirjoitti:

    Kyllä tuo Nanny Still-kuppi on ollut monta kertaa menossa kaatopaikalle muuttojen yhteydessä, mutta kun näin eräässä TV-ohjelmassa maininnan miten kysyttyjä Nanny Stillin suunnittelemat esineet ovat niin tuli mieleeni, että eiköhän se "ruskea möykky" hyllyllä ollut Stillin muotoilema. Ja niinhän se oli, jopa signeerattu!

    On se niin sääli että rahvaan naisen pitää juoda vetensä Halpahallin laseista kun design-lasiakin on saatavilla ;))!

    Äänestä

  • rahvaan nainen, ONNELLINEN kirjoitti:

    minulla on vain Halpahallin Duralex-laseja, joista juon onnellisena rakkaani kanssa lähdevettä. Tulkaa te onnellisiksi Nanny Stilleinesi !

    ...ei ollut halpahalleja. Hänen lasejaan myytiin Osuuskaupassa. - Duraplex tuli myöhemmin, hinta oli samaa luokkaa.

    Nanny Stillin lasit ovat vasta nyt korkeissa hinnoissa.

    Äänestä

Ostin sieltä Nokia puhelimen
Myin tarpeetoman Cd-tallentimen
Mielestäni ihan rehellistä kauppaa
Ainakin voi silmäillä hintatarjouksia

http://www.huuto.net/fi/
Jos osoite poistetaan , niin paa googleen huuto

Äänestä

kerro kulta osoitteesi, tulen auttammaan pytinkipulassa

Äänestä

Kommentoi aloitusta

soilike kirjoitti:

Pitkän elämän aikana kertyneitä., kaikki tärkeistä merkkipäivistä tai tapahtumista kertyneitä.
Osan olen jo muutoissa raskinut heittää roskikseen, osa on vielä tallessa.
Ne ovat kaikki hyvää tarkoittavilta työ- tai muilta yhteisöiltä, jotka ovat mietineet vimmatusti , mitä he mulle voisivat lahjoittaa.
Laitoin katon rajaan hyllyn , jossa ne kököttää, kerran vuodessa pyyhin pölyt.
Perilliseet hoitakoot.

Parhain lähtiäislahja oli kahdelta vanhimmalta työntekijältä saamani pensaanalku, lännenheisiangervo.
Puutarhani jää elämään , kun sitten vaihdan parempiin maisemiin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu