Onko Aliisa ja Lauri vielä hengissä ja missä? Vene-lehdessä sanoi olevansa 13.8 Helsingissä.
s/y aliisa
jaakko
132303
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Viimeisimmän tiedon mukaan on jossain Gotlannin tienoilla tulossa kohti Suomea. Saapuminen ajoittunee jonnekin ensi viikon alkupuolelle.
Sunnuntai iltana purjein 5 solmua ja noin Tiistaina Sindbadilla.
Noin Hangon kohdalla. Isolla ja koneella vasten tuulta. Aikaisintaan puolelta päivin tiistaina Sindbadilla.
Kerron aamulla lisää.
10.00 vielä 30 mailia Sindbadille, keskellä Suomenlahtea. Jos vastatuuli helpottaa ehtii ennen pimeää.
Mies ja vene pursiseura Sindbadilla Lauttasaaressa.
Kaikki hyvin. Menkäähän tervehtimään!
Kumpin kevennyksessä.
!!!!!!!!!!
Tunnin jutusta oli vaikea tehdä 28 sekunnin juttua, mutta odotellaan. Lehdet heräsivät.
Onks Lauri Hsk:n venenäyttelyssä sinä Sindbadin vieressä?
Lauri (tai Aliisakaan) ei tietääkseni ole näytteillä HSK:lla uivassa, mutta saattaapi hän todennäköisesti siellä käydä katselemassa meininkiä ihan mielenkiinnosta.
Mutta se olisi häirinnyt uusien veneiden myyntiä.
Sillä S/Y Aliisa jolla voi pujehtia vaikka maapallon ympäri on lian vaatimaton kun myydään tavaraa ja veneitä.
Finnboat on sokea. Ainoa vene joka mainittiin etukäteen uutisten kevennyksessä koko Suomelle ei kelvannut vene näyttelyyn.
Finnboat on sokea, koppava ja omaan napaansa katsova ja purjehdusta arvostamaton uusien veneiden myyntiorganisaatio.