Kertokaahan kokeneet tötsyttelijät onko hampussa jotain niin ihmeellistä, että sitä kannattaisi kokeilla vain ja ainoastaan yleissivistyksen vuoksi? Avaako pilvi jonkun sellaisen maailman, jota ei selvin päin saavuta? Vaikuttaako se tajuntaan enemmän kuin vaikkapa rakastuminen tai luonnon ihmeiden kokeminen selvin päin?
Itse olen miettinyt jo vuosia (olen siis aikuinen mies) kannabiskokeilua, mutta se on jäänyt monestakin syystä. Ensinnäkin tuntemani pilven polttajat ovat olleet runsaasti alkoholia käyttäviä sekopäitä, joiden kautta en ole tuntenut halua lähestyä asiaa. Tuiki tuntemattomiltakaan ei ole ollut halua lähteä pilveä hankkimaan. Myöskään oman kasvin kasvattaminen ei ole tarpeeksi sytyttänyt, koska se tuntuu olevan turhan vaativaa puuhaa ja myös laitonta ja mistä saisi siemeniä? Ehkäpä matkailu Hollantiin tai sitten ns. luotettavaan tahoon törmääminen tuntuisi mahdolliselta vaihtoehdolta. Mutta onko se edes sen arvoista? Säännöllinen käyttö ei ainakaan tässä vaiheessa kokemattomana kiinnosta, koska saan kyllä elämääni iloa ja sisältöä sekä rentoutumista tarpeeksi muutenkin.
Olen pilvessä tehdyn musiikin suuri ystävä. Avaisiko oma kokeilu jotain portteja lähemmäs tuon musiikin ymmärtämistä? Tajuaisinko kaikki muutkin asiat yleisesti paremmin?
Mitä käytännön eroa on hasiksella ja marijuanalla paitsi että ne (käsittääkseni) on valmistettu kasvin eri osista? Minulle riittäisi hyvin kevyt kokemus. En todellakaan haluaisi sekottaa päätäni millään. Onko silloin parempi olla kokonaan ilman? Kovissa huumeissa (heroiini, amfetamiini) en näe todellakaan mitään mitä kaipaisin ja olen melko vankasti sitä mieltä, että niiden käyttö on vain merkki ongelmista elämässä, joita yritetään poistaa tai paeta. Itse vastustan sitä linjaa, että ongelmia ratkottaisiin päihteiden avulla ja suhtaudun psyykenlääkkeisiinkin melkoisella varauksella. Mutta tämä kannabis näyttäytyy näin kokemattoman, mutta kuitenkin asioista lukeneen silmiin hiukan erilaisena. Ehkäpä LSD:ssä on jotain samaa, mutta sen kokeilu tuntuisi hieman turhan riskaabelilta..
Alkoholilla on kyllä tullut tuhottua aivosolujaan melko säännöllisesti. Kokemukseni alkoholista verrattuna raittiuteen kääntyvät raittiuden hyväksi. Alkoholin ainoa positiivinen vaikutus on nousuhumalan lyhytaikainen lisääntynyt avoimuuden ja rohkeuden tunne sekä hyvässä seurassa jonkinlainen avoimempi ja kekseliäämpi huumori, joka saattaa parhaassa tapauksessa jatkua vielä krapulavaiheessakin. Negatiivisina vaikutuksina voin todeta käytöksen muuttumisen selväpäisten silmissä typeräksi, rahan menon, heikentyneen terveyden (esim. punaviinin positiiviset terveysvaikutukset saavutetaan helposti liikunnalla ilman haittavaikutuksia) sekä pahimassa tapauksessa sosiaaliset haitat. Lisäksi ainakin itselleni tulee laskuhumalassa lähes 90% varmasti ainakin jonkinasteinen "ei koskaan enää" -fiilis, joka tosin häipyy viimeistään päivän tai parin kuluttua riippuen nautitun annoksen suuruudesta. Tämä voi tietysti olla yksilöllistä. Joka tapauksessa tavallaan "sääli", että ystäväpiirini keskeisin juhlimistapa on hermomyrkyn lipittäminen, vaikka olemme toki paljon tekemisissä toistemme kanssa myös selvin päin eikä joukossa ole yhtään rappioalkoholistia.
Asiallisia kommentteja toivon ihmisiltä, joilla on kokemuksia asiasta. Ihan sama onko kokemukset myönteisiä vai negatiivisia, kunhan ne ovat aitoja.
Itse olen miettinyt jo vuosia (olen siis aikuinen mies) kannabiskokeilua, mutta se on jäänyt monestakin syystä. Ensinnäkin tuntemani pilven polttajat ovat olleet runsaasti alkoholia käyttäviä sekopäitä, joiden kautta en ole tuntenut halua lähestyä asiaa. Tuiki tuntemattomiltakaan ei ole ollut halua lähteä pilveä hankkimaan. Myöskään oman kasvin kasvattaminen ei ole tarpeeksi sytyttänyt, koska se tuntuu olevan turhan vaativaa puuhaa ja myös laitonta ja mistä saisi siemeniä? Ehkäpä matkailu Hollantiin tai sitten ns. luotettavaan tahoon törmääminen tuntuisi mahdolliselta vaihtoehdolta. Mutta onko se edes sen arvoista? Säännöllinen käyttö ei ainakaan tässä vaiheessa kokemattomana kiinnosta, koska saan kyllä elämääni iloa ja sisältöä sekä rentoutumista tarpeeksi muutenkin.
Olen pilvessä tehdyn musiikin suuri ystävä. Avaisiko oma kokeilu jotain portteja lähemmäs tuon musiikin ymmärtämistä? Tajuaisinko kaikki muutkin asiat yleisesti paremmin?
Mitä käytännön eroa on hasiksella ja marijuanalla paitsi että ne (käsittääkseni) on valmistettu kasvin eri osista? Minulle riittäisi hyvin kevyt kokemus. En todellakaan haluaisi sekottaa päätäni millään. Onko silloin parempi olla kokonaan ilman? Kovissa huumeissa (heroiini, amfetamiini) en näe todellakaan mitään mitä kaipaisin ja olen melko vankasti sitä mieltä, että niiden käyttö on vain merkki ongelmista elämässä, joita yritetään poistaa tai paeta. Itse vastustan sitä linjaa, että ongelmia ratkottaisiin päihteiden avulla ja suhtaudun psyykenlääkkeisiinkin melkoisella varauksella. Mutta tämä kannabis näyttäytyy näin kokemattoman, mutta kuitenkin asioista lukeneen silmiin hiukan erilaisena. Ehkäpä LSD:ssä on jotain samaa, mutta sen kokeilu tuntuisi hieman turhan riskaabelilta..
Alkoholilla on kyllä tullut tuhottua aivosolujaan melko säännöllisesti. Kokemukseni alkoholista verrattuna raittiuteen kääntyvät raittiuden hyväksi. Alkoholin ainoa positiivinen vaikutus on nousuhumalan lyhytaikainen lisääntynyt avoimuuden ja rohkeuden tunne sekä hyvässä seurassa jonkinlainen avoimempi ja kekseliäämpi huumori, joka saattaa parhaassa tapauksessa jatkua vielä krapulavaiheessakin. Negatiivisina vaikutuksina voin todeta käytöksen muuttumisen selväpäisten silmissä typeräksi, rahan menon, heikentyneen terveyden (esim. punaviinin positiiviset terveysvaikutukset saavutetaan helposti liikunnalla ilman haittavaikutuksia) sekä pahimassa tapauksessa sosiaaliset haitat. Lisäksi ainakin itselleni tulee laskuhumalassa lähes 90% varmasti ainakin jonkinasteinen "ei koskaan enää" -fiilis, joka tosin häipyy viimeistään päivän tai parin kuluttua riippuen nautitun annoksen suuruudesta. Tämä voi tietysti olla yksilöllistä. Joka tapauksessa tavallaan "sääli", että ystäväpiirini keskeisin juhlimistapa on hermomyrkyn lipittäminen, vaikka olemme toki paljon tekemisissä toistemme kanssa myös selvin päin eikä joukossa ole yhtään rappioalkoholistia.
Asiallisia kommentteja toivon ihmisiltä, joilla on kokemuksia asiasta. Ihan sama onko kokemukset myönteisiä vai negatiivisia, kunhan ne ovat aitoja.
Vastaukset 87
Vanhimmat
Kannabis on psykedeli ja ihan oikea huume. (vaikka se täällä jyrkästi kiitetäänkin). Kannabiksen suoran vaikutuksen alaisena ei ole musiikkia juuri tehty, välitiloissa kylläkin. Sama asia kuin viinankin kanssa; päihtymistilassa saattaa innostua jumalattomasti jostain ajatuksesta tai hienosta sävelkulusta mutta selvinpäin vain ihmettelee että mitähän tuokin sokellus on. Juopoimmatkin kirjailijat tekevät luovan työnsä selvinä kausinaan.
Kannabispäihtymyksen mystifiointi ja glorifiointi kuuluu samaan varsin infantiiliin kategoriaan humalan mystifioinnin ja glorifioinnin kanssa. Pilvi itsessään tylsistyttää mieltä ja latistaa aisteja. Tajuntaa se ei laajenna vaan kuristaa ja supistaa. Rakastumisesta ja luonnon ihmeistä se osaa taittaa kärjen pois ja muussata sen samaan harmauteen oman olomuotonsa kanssa.
Hilpeimmillään kannabishumala on kantajalleen kun havaitsee jotain todella hienoa ja uutta kuten sen että sormet liikkuvat kädessä. Tylsämielinen hihittely on varsin kuvaavaa humalaiselle. Vähiten hilpeintä on joskus hyvinkin ankarat ahdistukohtaukset ja pelkotilat jotka saattavat iskeä heti ensi kokeilussa. "Vaarattomaksi" päihteeksi kannabis on aika hurja sen sattaessa laukaista vakavan mielentilan häiriön kevyenkin käytön avulla.
Kokeilu ei ole kokeilun arvoista muuten siinä samassa tasossa kuin on kokeilun arvoista istua kiukaalle saadakseen tietää tekeekö se kipeää kun takapuoli kärähtää..vain pelkkää tyhmyyttä.
"Kannabiksen suoran vaikutuksen alaisena ei ole musiikkia juuri tehty"
Tämä ole tähän mennessa palstan paras vedätys. Varsinainen asiantuntija :-DDDD
On varmasti tehty "musiikkia" muttei musiikkia.
Sinä naureskelet kovasti hohottaen useimmiten juuri niissä kohdin kun nauru kohdistuu omaan nilkkaasi.
Ja mitä siihen asiantuntijuuteen tulee, niin kuten tuolla alempana jouduin jo toteamaan, niin todennäköisesti asiantuntemus on valitettavasti minun puolellani. Se liittyy asiaan jota et todennäköisesti tule koskaan ymmärtämään, tulee kapasiteettiongelma vastaan.
"Pilvi itsessään tylsistää mieltä ja latistaa aisteja. Tajuntaa se ei laajenna vaan kuristaa ja supistaa. Rakastumisesta ja luonnon ihmeistä se osaa taittaa kärjen pois ja muussata sen samaan harmauteen oman olomuotonsa kanssa."
Tosta mä ainakin oon täysin eri mieltä, ikävä juttu jos sulla *_*_* on kannabiksesta tommoset mielipiteet, itellä ne on täysin päinvastaiset kokemukset, kaikki aistit on paljon herkemmällä kuin selvinpäin, pienissä pöllyissä tulee mieleen paljon enemmän kaikkia mukavia asioita eikä mitään ikäviä, rakastumisesta ja luonnon ihmeistä en viitti edes mitään sanoa ja mitä vielä musiikkiin tulee niin se on monta kertaa paremman kuuloista kuin selvinpäin.
Eli oma kokemukseni kannabiksen käytöstä on todella positiivinen.
Sanotaan nyt tääkin vielä ettet luule että oisin joku teini ketä on kerran kokeillut kannabista, oon käyttänyt kannabista noin 4,5 vuotta melko säännöllisesti.
Ja mikä on "musiikkia", mikä musiikkia? Vihjaatko sinä nyt siihen, että popparit käyttävät kamaa, klassiset muusikot eivät?
Jos siihen vihjaat, osoitat, ettet tiedä musiikista ja muusikoista yhtään sen enempää kuin kannabiksesta.
"kaksi lyhennettä"?????
Olisiko aika tosissaan opetella joko lukemaan, käydä optikolla tai lieventää lääkitystä?
Jos kerran tule tollaisia "morkiksia" viinasta niin kannasta voi tulla samantapaisia tuntemuksia reilun polttelun jälkeen (tuskin kuitenkin yhdestä kerrasta). Ehkä paras tapa sun kohdalla olisi lähteä Damiin ja kokeilla siellä - ihan sen takia et siellä se on laillista puuha eikä siten tuu "vainoja" (kaikki katso päälle ja tietää et oon pilves -olotila tms.) Thc voi laukaista piilevän skitsofrenian (taas tuskin yhdestä kerrasta). Ite oon kokeiluni jatkanut jo 9v, joskus pidempiä "taukoja" n.6kk ja joskus taas päivittäistä käyttöä viikon tai kahen ajan.
Iteki oon "aikuinen" tai ainaki aikuisiässä oleva :) ja en oo törmänny kannan negatiivisin puoliin ainakaan omalla kohdalla. Oman kokemuksen mukaan kanna ei oo päihteistä se addiktoivin, alkoholin tasoa korkeintaan, mut pitää muistaa et on erillaisia ihmisiä ja vaikutukset/kokemukset voivat olla erillaisia. Mitä musiikkin tulee ni omalla kohdalla musiikkimaku laajeni/parani :) huomattavasti siinä aikana ku oon pössytelly. En tiedä oliko tästä apua mut muista: JOKAINEN PÄÄTTÄÄ ITSE OMASTA TERVEYDESTÄ TAI ELÄMÄSTÄ.
Tuo alin vaatimus on sitten joko alitajuinen tai tietoinen ilmoitus siitä, että kirjoittaja itsekin uskoo kannabiksen vaurioittavan käyttäjäänsä.
Ja loppujen lopuksi "Jokainen päättää itse" - ihmiset aina ja vastustamattoman ehdottomasti tulevat vaatimaan kivenkovaan ja surkeasti että kaikkien pitää auttaa ja maksaa ja hoitaa ja hoivata ja ymmärtää ja johdattaa ja ruokkia ja pukea ja ja ja ja ja ja ja .. sitten kun se iskee
(mikä ei tietenkään vielä iske ja kun se ei ole vielä iskenyt niin ei se iskekään, eihän eihän eihän ..)
(Ja sellaiset pikkuseikat kuin että sairastuessaan sairastuttaa monia muitakin joille ei sitten olekaan oikeutta itse omasta puolestaan päättää omasta terveydestään tai elämästään, ei tietenkään saa ahdistaa ja rajoittaa itseitseitse-ihmistä joka rakastaa itseään ja itseään ja tahtoo itselleen kaikkein parasta.)
olen sitä mieltä että kannabis on haitallinen terveydelle,mutta oman kokemuksen mukaan ei kuitenkaan alkoholia haitallisempi.
Ja mikä tohon egoistisen luonteeseni tulee ni siinä oot muuten oikeassa ;), välitän itsestäni eli harrastan säännöllisesti liikunta, käyn töissä, maksan laskut jne jne. Mut ei kai se sun näkökulmasta voi olla mahdollista, koska olen "sairas"!?!
tuo on hyvin tyypillistä..
Pidetään suurena ja merkityksellisenä asiana että ihan maksetaan laskut ja liikutaan vähän ja käydään töissäkin.
Ja kun nyt on kaikki hyvin tai ainakin hyväksi selitettävissä niin kaikki tulee pysymään hyvänä.
mut mikä sua riepoo??? Miksi noi negatiivinen suhtautuminen? Eikö itselläs pää kestänyt käyttöä vai? Onko sulla edes henkilökohtaista kokemusta tuosta aineesta mitä noin kiihkeästi vastustat? Muistutan: kyse on kuitenkin 9v käytöstä mun kohdalla ja toi vähäinen liikunta on n.40 km lenkkeilyä viikos.
Taidat olla joku jämä 80-luvun ns "huumevalistuksesta" (muistan jonkun "valistajan" koulussa "tietäneen" et kannabis aiheuttaa riippuvuutta 30000 kerta voimakkammin ku tupakka).
No se siitä, toivon sulle onnea ristiretkelläsi ja hyvää loppuelämää :)
Mikäs sinua riepoo???? Merkillisen agressiivinen ja läpinäkyvä asenne. Kannabis tosin pitkässä juoksussa tunnetusti heikentää kykyä kestää vastoinkäymisiä mikä saattaa selittää tämän.
Minulla on negatiivinen asenne kannabikseen koska siihen on sen tiedon ja kokemuksen perusteella mikä minulla aineesta on syytä ottaa jyrkän kielteinen kanta.
Ja minusta on sietämätöntä miten kannabisintoilijat heikon asianhallinnan ja hillittömän kiihkon ja sokeuden vallassa kiistävät ikäviä tosiasioita ja surutta valehtelevat olemattomia onnentekijöitä. Se tosiaankin tuppaa riepomaan.
Odotan tosiaankin ihan hyvää loppuelämää ja suon sen mahdollisimman monelle muullekin, siksi heittelen hiekkaa rattaisiin kannabiskauppiaitten rattaisiin että mahdollisimman moni sen saavuttaisi.
asia mitä minulle ei kukaan ole kyennyt kertomaan:
Kuinka pitkä se "pitkä juoksu" on? 20 vuotta ei riitä, riittäisikö 30? Vai 40? Toivottavasti siihen mennessä, muuten en ole enää näkemässä.
Minkä "tiedon" ja "kokemuksen" kautta sinä puhut? Puhutko näistä perinteisistä suomalaisista pää-täyteen-ja-äkkiä -tyypeistä? Näistä jotka vetää vaikka hyttysmyrkkyä, kunhan vain ollaan sekaisin?
Vai puhutko meistä tavallisista työssäkäyvistä, perheellisistä ihmisistä?
Ihmiselo on aika pitkä. Viisikymppiset katuvat paljon enemmän asioita jotka tekevät loppuelämän kehnommaksi kuin niitä asioita jotka tekevät. 20-vuotta on lyhyt pätkä ihmiselämää, mutta sinä aikana voi saada aikaan paljon tuhoa mitä ei oikeasti tajua ennenkuin siinä ajanjakson loppupuolella. Sinä siis ajattelit olla vainaa nelikymppisenä??
Minä puhun niistä tyypeistä jotka ovat olleet itsetietoisia ja vahingoittumattomia narkc-tyyppejä aina siihen pisteeseen kun he eivät enää olekaan olleet itsetietoisia ja vahingoittumattomia. Sinä olet stereotyyppi joka toistaa ikiaikaista kaavaa.
Itsetietoinen olen, kuten jokainen tervepäinen ihminen. Vahingoittumaton? No en todella.
Vainaa nelikymppisenä? Tuskin. Geeniperimä viittaisi tuonne 80-90 pintaan. Tällä hetkellä olen just tasan siinä missä halusin olla, joten näyttää siltä, että nelikymppisenä palaan takaisin ammattimuusikoksi.
Olen aivan varma siitä, että "Viisikymppiset katuvat paljon enemmän asioita jotka tekevät loppuelämän kehnommaksi kuin niitä asioita jotka tekevät."
Olet oikeassa, 20 vuotta on lyhyt pätkä elämää. Tähän asti hiukan vajaa puolet minun elämästäni.
Millainen stereotyyppi minä olen?
No voivoi kyllä minäkin olen tuosta zogista niin huolissani...
Hänähän sanoo käyttävänsä kannabista ja jopa törkeästi väittää ettei se aiheuta hänelle merkittäviä haittoja!
Kyllä nyt jotain hoitoa pitäisi harkita, ainakin tuo hänen asenteensa kannabista(laitonta huumausainetta)kohtaan pitäisi muuttua, mutta miten se saadaan muuttumaan jos kannabiksesta ei koidu hänelle ongelmia?
No hankitaan hänelle ongelmia.Poliisikuulusteluja, kusitestejä ja "vieroitus"-hoitoa.
nyt joudun kommentoimaan suureen kiireen vuoksi lyhyesti.
Omasta mielestäni rakastuminen on lukuisia keroja ihanampi tunne kuin pilvessä oleminen. Kannabis voi saada sinut ajattelemaan asioita ja esim. musiikkia eri kantilta, kuin selvinpäin.
Jos haluat hyvän kokemuksen, niin hankkiudu luotettavaan seuraan, jossa sinun ei tarvitse pelätä mitään ja on luotettava olo.
Olet oikeassa, LSD:ssä on "jotain samaa" eli kumpikinn sisältää hallusinogeenejä, jotka voivat aiheuttaa mm. hallusinaatioita ja vaikuttaa aisteihin.
Muista, että on oma valinta mitä nautintoaineita käyttää, Suomessa kannabis vain luokitellaan laittomiin aineisiin, mutta tuskinpa se poliisisetä ovellesi tulee heti seuraavana päivänä, kun olet kannabista kokeillut.
Ihan rauhassa, jos sopivalta ihmiseltä saat hankittua, siis ettet kamelinlantaa polttele :) Itsekasvatettu aina luotettavinta. No ainahan voi sitten mennä Damiin ja käydä ihan kaupasta hakemassa.
Kuitenkin siis kokeilussa ei ole mitään vaarallista, siinähän näet onko tuosta aineesta mihinkään sinun tapauksessasi. Kokemukset vaihtelevat niin yksilöittäin. Itse polttelen silloin tällöin, kerran pari kuussa suunnilleen, saman verran sitten käyttelen viinaakin. Kokemukseni mukaan kannabis antaa paremman olon mitä alkoholi koskaan, mutta ei se rakastumisen tunnetta vastaa millään lailla. Pilvessä voi saada todella mahti ideoita, joskus sellaista suurta ymmärryksen tunnetta, vaikkei sitten kyllä tajua myöhemmin itsekään enää mitä olevinaan ymmärsi.
Mutta kokeiluun vielä; kokeile "hyvässä" seurassa, siis tyyppien kanssa, jotka osaavat käytön salat. Pieniä määriä, varovaisuus ym.. Mitään vaaraa tästä kokeilusta ei ole, kannabis ei näet fyysistä riippuvuutta aiheuta, eikä myöskään mitään kerrasta syntyviä vaurioita, ei todellakaan.
Se muuten näkyy sitten veressä pirun kauan, jos huumetesteihin jossain yhteydessä joudut...
Muuten hyvä mutta väärin..
Yksikin kerta saattaa laukaista lanttuosastolla sellaista vahinkoa mitä voi sanoa ihan huoletta "pysyväksi vaurioksi".
Kannabis myös aiheuttaa fyysistäkin riippuvuutta muun riippuvuuden lisäksi.
Kannabis on sitten muuten laitonta Amsterdamissakin. Sittenkin vaikka sanoo kaupunkia kuulisti damiksi.
Yksikin kerta alkoholilla kunnolla saattaa laukaista lanttuosastolla sellaista vahinkoa mitä voi sanoa ihan huoletta "pysyväksi vaurioksi." Puhumattakaan ihan arkipäiväisessä elämässä esiintyvistä lemmenhuolista, työstressistä, itsetunto-ongelmista. Saa niilläkin yliherkkä ihminen päänsä sellaiseen kuntoon, että on ammattiauttajilla töitä.
Olen sitä mieltä, että jos alkoholinkäyttönsä hallitsee, ei kannabiksella ainakaan pahempaa jälkeä saa aikaan. Mutta meitähän on moneen junaan.
Ne ihmiset, joilla päihteiden käytön pääsyy on eskapismi todellisuudesta, yleensä vähän välittävät käytetystä aineesta. Polla sekaisin hinnalla millä hyvänsä. Aivan toinen luku ovat (mietoja) päihteitä nautintoaineina silloin tällöin käyttävät ihmiset.
Ihan totta, kannabiskokeilu saattaa laukaista vakavan mielenhäiriön ihan kertakokeilulla. Se saattaa tapahtua vaikka olisi kuinka hallussa viinanjuonti. Ei ole mielipidekysymys tämä. Alkoholikokeilulla ei sellaiseen päästä millään konstilla. Alkoholivertailu sinällään on ollut ja pysyy ääliömäisenä tässä keskustelussa.
Mietoja päihteitä silloin tällöin nautintoaineina käyttävät ihmiset eivät missään vaiheessa tule tarvinneeksi mitään uutta kirjoa tarjolla oleviin mietojen päihteiden tarjontaan.
Alkoholinkäyttönsä hallitsevalle riittää alkoholinkäyttö tai alkoholiton käyttö, eikä hän kaipaa mitään lisiä siihen.
Ylipäätään hallinnasta ruvetaan puhumaan siinä vaiheessa kun hallinta alkaa liukua käsistä.
Ei ole ääliömäistä verrata kannabista alkoholiin, sillä lähes jokainen tietää alkoholin, laillisen huumausaineen, vaikutukset, mutta koska kannabis luokitellaan Suomessa laittomaksi huumeusaineeksi sen täytyy olla jotain tappavaa...niinkö?
On helppoa kertoa kannabiksesta kun sitä verrataan johonkin toiseen, ihmisille tutumpaan aineeseen, tässä tapauksessa alkoholiin.
Vertailu on sellainen taitolaji mitä ei täällä ole kukaan tässä rinnastuksessa kyennyt kunnialla esittämään.
Kun rinnastukset ovat tuota tasoa mitä tuossa ylhäällä missä ...
- esitettiin paikkansa pitämätön väittäämä vertailukohdasta A
- tehtiin rinnastus olemassaolevan asian (joka kiistetään) ja olemassaolemattoman asian (jota väitetään) välillä,
... ollaan paitsi tekemisissä yhteismitattomien asioiden kanssa myös niin syvällä hölmöyden hetteikössä ettei mitään rajaa.
Vertailua voidaan tehdä vain yhteismitallisista vaikutuksista.
Alkoholin aivosoluja tuhoava vaikutus on osoitettu ajat sitten todeksi.
Lisäksi alkoholismista kärsivälle ihmiselle viiden päivän kunnon ryyppyputki (sekin alkaa siitä ensimmäisestä lasista) tuottaa delirium tremens -nimisen sairauden, joka myös juoppohulluutena tunnetaan. Psykoosin laukeaminen erittäin todennäköistä, kuolemakin mahdollinen.
Kaikki psykoaktiiviset aineet ovat vaikutuksiltaan niin subjektiivisia, ettei niitä perinteisin numeerisin ja eksaktein menetelmin voidakaan verrata. Olen silti sitä mieltä, että aika paljon helpommin se psykoosi muista tekijöistä laukeaa kuin pilvenpoltosta, jos lauetakseen on.
Muuten hyvä mutta väärin.
Yksi kerta saattaa todella laukaista "lanttuosastolla" pysyvää vahinkoa, mutta tällöin puhutaan jo valmiiksi äärimmäisen epätasapainoisesta ihmisestä. Normaalipäällä varustetulla ihmisellä niin ei käy koskaan.
Millä perustelet tuon fyysisen riippuvuuden? Se on nimittäin asia, jota eivät edes lääkärit sano.
Amsterdamissa ja Hollannissa ylipäätään tilanne sitten muuten on tämä:
Pienen kannabismäärän (alle 5 grammaa, laskettiin pari vuotta sitten lähinnä Saksan vaatimuksesta 30:stä) hallussapidosta ei koskaan rangaista eikä siihen puututa. Käyttöä ei laki kiellä. Samoin omiin tarpeisiin kasvattamiseen ei puututa.
Laki kieltää laajamittaisen kasvatuksen ja edelleenmyynnin coffeeshoppeihin.
Pikku vinkkinä, sama tilanne on tällä hetkellä voimassa Saksassa. Iso-Britannia on menossa samaan suuntaan.
Jos haluat tästä keskustella, tavataan vaikkapa Leidsepleinin Bulldogissa lauantaina puolenpäivän korvilla. En yleensä siellä käy (epämiellyttävä kallis turistirysä), mutta sen saattaisi jopa sinunkaltaisesi juntti löytää.
Tätähän minä koetin selittää .. yhteismitattomia asioita
Vai onko yhteismitallista se, että alkoholisti!!!! kännättyään rankasti useita vuosia saattaa monen päivän putken jälkeen joutua deliriumiin JA että kannabista kokeilevalle saattaa puhjeta kokeilunsa seurauksena skitsofrenia. Tuossa ne suhteet ja asiat nyt ovat. Vertailu on toden totta ääliömäistä, mutta tuossa vertailussa viina alkaa kuulostamaan enkelten parantavalta eliksiiriltä.
Tuo(kin) vertailu sinulta meni kyllä niin totaalisesti persiiseen että jos sinulla on yhtään häpyä niin pysyttelet nurkan takana häpeämässä hölmöyttäsi muutaman viikon.
Kaikien psykoaktiivisten aineden vaikutukset ovat ihan objektiivisia. Niitten väittäminen subjektiivisiksi on kyllä megaluokan idiotismia. Eikö teillä liiku enää yksikään aivosolu vai onko se niin tolkuttoman mahdotonta koettaa edes vähän ajatella mitä tänne kirjoittelette???
Psykoaktiivisten ainesten vaikutuksia voidaan mitata numeerisin ja eksaktein menetelmin ja näitten menetelmien kautta saadaan luotettavampaa tietoa kuin käyttäjän subjektiivinen tuntemus koskaan on.
Miten sinä olet voinut sisällyttää yhteen lyhyeen viestiin noin paljon kuonaa ??????? Aika taitava olet.
Josko yrittäisit edes yhden kerran olla kohtelias keskustelukumppanillesi?
Sinulla on asiat todella pahasti sekaisin. Väität esim. tämän ketjun kuluessa, että kannabis voi laukaista terveellä yksilöllä mielenhäiriön jo kertakokeilulla, kun taas alkoholi ei voi.
Eli väitätkö sinä nyt ihan vakavissasi, ettei alkoholin kertakokeilu voi laukaista delirium tremensiä (joka voi potentiaalisesti olla jopa tappava tila) eikä kertakokeilulla voi myöskään saada aikaiseksi tappavaa alkoholimyrkytystä?
Psykoaktiivit vaikuttavat ihmisen pään sisällä. Näin ollen niiden vaikutukset ovat väistämättä ja määritelmän mukaan subjektiivisia. Objektiivisesti ja yksiselitteisesti voidaan mitata ainoastaan sellaisia asioita kuin huumaavan aineen pitoisuutta veressä. Väitätkö sinä, että näitä lukuja voidaan käyttää myös osoittamaan ihmisen humaltumisastetta? Jos voidaan, millaista mittaa käytetään humaltumisasteen osoittamiseen? Tuon humaltumisaste on viisi humppia, tämän neljä?
Ihan oikeasti, viimeksi minulle on näin paksua tuubaa heittänyt Torsti.
Väitätkö SINÄ, ettei kannbis voi laukaista mielisairautta jo kertakokeilulla?
Ihan yhtä typerä kysymys, kuin omasi alkoholin ja deliriumin suhteen. Delirium puhkeaa monen päivän ryyppäämisen jälkeen ja lähellä rappioalkoholistin tilannetta olevalle juopolle, ei yhden illan juopottelusta. Delirium puhkeaa siinä vaiheessa kun veren alkoholipitoisuus on jo nollassa, yleensä noin kolme vuorokautta ryyppäämisen lopettamisen jälkeen. Delirium on vakava ja joskus kuolemaankin johtava sairaus. Tosin silloin on useimmiten kyseessä henkilö, joka on jo alkoholilla, lääkkeillä, huumeilla ym aineilla tuhonnut elimistönsä ja psyykensä.
Alkoholimyrkytykseen toki kuolee jo yhdestä kerrasta, jos vain riittävän nopeasti ja riittävän vahvaa alkoholia nauttii riittävän paljon. Mietojen viinojen kohdalla ko. henkilö useimmiten ehtii sammua ennen kuin veren alkoholipitoisuus ehtii nousta niin korkealle, että kuolema uhkaa välittömästi.
Koska psykoaktiivit vaikuttavat pään sisällä, on pää sekaisin ja siinä tilanteessa ei tämä henkilö voikaan muulla tavalla kuin subjektiivisesti nähdä aineiden vaikutusta. Hän kun ei näe sitä objektiivisesti, niin kuin häntä seuraava ulkopuolinen, selvä ihminen. Objektiivisesti voidaan tutkia humaltuneen/päihtyneen ihmisen suorituskykyä ja verrata sitä selvän ihmisen suorituskykyyn. Onko tämä liian vaikea käsittää?
Ihmisen humaltumisastetta voidaan mitata alkometerillä. Huumaavien aineiden vaikutuksia voidaan objektiivisesti mitata sekä lääketieteellisin että psykologisin testein. Siinä ei paljoa paina päihtyneen subjektiivinen määritelmä aineen vaikutuksista, sehän kuitenkin on vain ja ainoastaan subjektiivinen ja ei perustu tieteellisesti todennettuihin faktoihin.
Aika paksua tuubaa heittelet sinäkin, Narc
"Väitätkö SINÄ, ettei kannbis voi laukaista mielisairautta jo kertakokeilulla?"
Vakavasti tasapainoton ihminen poislukien, kyllä.
Mitä sanot mittausmenetelmistä pitää ehdottomasti paikkansa. Yritän tässä kiinnittää huomiota siihen, että käyttötapa, käytetyt määrät, henkilön psyyke ja fysiologiset ominaisuudet vaikuttavat huomattavan paljon siihen, miten aine henkilöön vaikuttaa. Esim puoli litraa kossua kaadettuna 100-kiloiseen tukkijätkään tai 40-kiloiseen teinityttöön saa aikaiseksi aivan eri luokkaa olevan päihtymystilan. Samoin, suomalaisperinteinen säännöllinen jokaviikonloppuinen kännäys vaikuttaa aivan eri tasolla kuin känni kerran kuussa.
Oletko tästä eri mieltä?
Aina välillä minä tosiaan koetan olla kohtelias, mutta teikäläisten umpiluupäinen tyhmyys yhdistettynä täydellisen asiantuntemattomuuden antamaan itsevarmuuteen on jotain sellaista että ei sitä jaksa iänkaiken taputtaa päähän.
Sinä et todellakaan tiedä mitään siitä mistä puhelet ???
Kannabis voi laukaista terveellä yksilöllä mielenhäiriön mutta alkoholi ei voi.
Näin se nyt vain on.
Näin sitä väittää jokaikinen jolla on mitään hajua koko asiasta.
Vastaan väittää joku sellainen joka on totaalisen pihalla, tietämätön ja kuutamolla.
Sinä taidat tosiaan olla sellainen yksilö
Käypä nyt vaikka kysymässä vaikkapa lääkäriltä uudestaan siitä voiko alkoholi laukaista mielenhäiriön vai ei.
Meillä näyttää myös olevan hiukan erilainen käsitys siitä, mikä on kohteliasta ja mikä ei.
Rauhallista joulua sinullekin.
Mitä jos pysyttäisiin aiheessa.
Kannabis voi laukaista kertakokeilulla vakavan mielenhäiriön, alkoholi ei.
Delirium, mistä tuolla sinäkin vaahtosit on tila mikä vaatii taakseen vuosien juomisen.
Voit ihan rauhassa mennä kyselemään noita asioita lääkäreiltä. Minun nyt ei enää tarvitse tarkastaa noita perusjuttuja.
Kohteliasta olisi sinulta tunnustaa olleesi väärässä kun kerran olet ollut väärässä, mutta sellaista en jää sinulta odottelemaan. Miehet erikseen.
Jos sinä vetäisit pääsi edes viideksi minuutiksi perseestäsi, saattaisit ymmärtää etteivät minun periaatteeni ja mielipiteeni ole kiveen hakattuja. Ne muuttuvat sitä mukaa kun tietoni ja kokemukseni lisääntyy.
Toisin sanoen, esimerkiksi sinulla saattaisi olla loistava tilaisuus käännyttää minut pitkän kannabiksen polttelun jälkeen takaisin kielteiselle kannalle, jos oivaltaisit sellaisen pikku tosiasian, että vittuilu ei kuulu asialliseen keskusteluun ja informaation vaihtoon.
Mutta, sinulla ei vaikuta edelleenkään olevan halua keskustella, vaan tappaa sekin vähä keskustelu mitä Suomessa kannasta käydään. Onhan se tapa tietysti sekin. Onko se paras?
Jos sinä nyt vaikka oppisit sen että delirium viinasta ei tule kertakokeilusta, ja että kertakokeilu kannabista voi johtaa vakavaan mielenhäiriöön niin sitten voidaan olla vähän lähempänä sitä tilaa missä keskustelulle on jotain pohjaa. Pienin askelin.
Siinä sinulle on haastetta, oppia muutama perusjuttu oikein asioista joita jänkkäät täällä. Tiedä vaikka joskus oppisit senkin mitä keskustelu edellyttää.
Se muuten että on oikeassa ja pitää siitä kiinni EI ole vittuilua. Se vain tuntuu vittuilulta sen mielestä joka on väärässä eikä pysty tunnustamaan sitä.
Tiedätkös, sinä alat käydä ihan oikeasti tylsäksi.
Tiedätkös, sinä olet ollut tylsä ihan alusta asti. :-D.
Ja alkoholiin voi kuolla, mutta kannabikseen ei.
Näin se nyt vain on.
Jos otetaan pelkästään tuo asia huomioon, niin kannabis on suhteellisen vaaratonta ja alkoholi tappavaa, mutta onneksi tiedämme asiasta enemmän.
Kuten sen, että alkoholi ei aina tapa ja kannabis ei aiheuta aina psykoosia.Jos otetaan huomioon vain joku aineen ominaisuus, saadaan hyvin mustavalkoinen kuva asiasta.
Et säkään tunnu mistään mitään tietävän.
Täsä sulle hiukkan fakta tietoo.
Kanadan senaatin reilu kaksi vuotta sitten asettama kannabiskomitea julkaisi 600 sivuisen loppuraporttinsa 4.9.2002. Komitean mukaan KANNABIS EI OLE TERVEYDELLE HAITALLISTA ja se päätyi suosittelemaan kannabiksen asettamista kuluttajien saataville.
Komitean puheenjohtaja Pierre Claude Nolin sanoi raportin julkaisemisen yhteydessä, että "tieteellinen todistusaineisto osoittaa vakuuttavasti kannabiksen olevan oleellisesti haitattomampaa kuin alkoholi eikä sitä pitäisi käsitellä rikosasiana vaan sosiaalisena ja julkisen terveydenhuollon piiriin kuuluvana asiana. Se on taatusti haitattomampi kuin alkoholi ja tupakka terveydellisestä näkökulmasta".
Oleks sä sitä mieltä että ton raportin tekijöillä ei o mitään hajua koko asiasta ja et ne on totaalisen pihalla, tietämättömiä ja kuutamolla? Tuskinpa vaan.
Vaikka sä, Jasu ja ällistynyt luulettekin olevanne tässä asiassa asiantuntioita niin aika heikkoo teitin asiantuntemus näyttää olevan.
Puretaanpas pikkuisen..
"Kannabis ei ole terveydelle haitallista"
"kannabista tulisi käsitellä sosiaalisena ja julkisen terveydenhuollon piiriin kuuluvana asiana"
Tuossa lauseparissa on lievää pahempaa ristiriitaa, ja mistä se johtuu. No siitäpä se johtuu että lainaamasi lainaaja on lainnatessaan harrastanut lievää väkivaltaa lähdeaineistoonsa nähden.
Komiteamietintö (mikä Kanadassakin tarkoittaa komiteamietintöä eikä siellä edes lainsäädännön valmistelua) ei tullut sellaiseen johtopäätökseen että kannabis on haitattomampaa kuin alkoholi ja tupakka, vaan että kannabiksen aiheuttamat haitat ovat pienempiä kuin alkoholin ja tupakan. Niin taatusti onkin ja ihan varmasti niin on suomessakin.
Komiteamietintö sinänsä pitää sisällään "hauskoja" yksityiskohtia kuten että kannabis heikentää reaktioaikaa ja päätöksentekokykyä liikenteesssä - kannabis ei lisää riskiä liikenteessä. Tuolla periaatteella pari-kolme A-kaljaa ennen autonrattiin menoa ei kun parantaisi ajokykyä.
Tosin tämäkin mietintö joutuu kertomaan sen, että kannabis aiheuttaa vakavia terveydellisiä ja psyykkisiä ongelmia.
Asiantuntemus tarkoittaa sitä että tuntee asiaa. Asiantuntemukseen pääsyä helpottaa kovasti se, että hallitsee tiedon lähteitä hiukan paremmin kuin toiset. Tässä tapauksessa taas kerran joku on lukenut sitä komiteamietintöä (minä) ja joku toinen on "lukenut" sitä. Lisäksi joku tietää mikä komiteamietinnön rooli on ja joku toinen ei.
Sä et si viittiny vastata kun kysyin sulta et ooks sä sitä mieltä et sen raportin tekijöillä ei ole mitään hajua koko asiasta ja että ne on totaalisen pihalla, tietämättömiä ja kuutamolla niin kun yhessä viestissäs väitit.
Toi taitaa kyllä olla aika turha kysymys ku sä tunnut pitävän ittees tässä asiassa parhaana asiantuntijana vaikka vaikuttaa ettet sä tunnu tietävän koko asiasta mitään muuta kun sen mitä haluut ja se ei todellakaan o mikään tosi asia.
Eiks se et kannabiksen aiheuttamat haitat ovat pienempiä kuin alkoholin ja tupakan tarkota ihan samaa kun että kannabis on haitattomampaa kuin alkoholi ja tupakka. :)
Vittu sä oot tyhmä.
Tyhmyys on kokonaan sinun puolellasi, mutta siitä sinä pysyt autuaan tietämättömänä ihan samasta syystä.
Jo kokonaan sellainen väite että kannabis on vaarattomampaa kuin tupakka on absurdi, kun tiedetään että kannabiksella on samoja karsinogeeneja kuin tupakassa mutta moninkertaisena niin että kannabis aiheuttaa tupakkaan nähden vastaavat vauriot lisättynä kannabiksen ihan omilla riskeillä. Syöpäriskin osalta kannabis ja tupakka onkin vertailukelpoinen aines. Viinan ja kannabiksen vaarojen vertailu taas on absurdia koska aineet eivät ole vertailukelpoisia. Tuokin mietintö kertoo että kannabis on siinä määrin vaarallista että se on kansanterveydellinen asia.
Joillekin ihmisille?? ei saa laittaa liian monimutkaisia lauseita ja odottaa että he ymmärtäisivät mitään. Mutta jos koetan vähän selittää. Suomesssa tupakan aiheuttamat vauriot ovat suuremmat kuin kannabiksen aiheuttamat vauriot, ja tämä johtuu siitä että tupakkaa poltetaan enemmän kuin kannabista, ei siitä syystä että kannabis olisi tupakkaa vaarattomampaa.
Sinun kysymyksesi taas ovat niin infantiileja että niihin suoraan vastaaminen edellyttäisi yhtä infantiilia vastaajaa kuin on kysyjäkin. Täytynee odottaa että saan dementian tai jonkun muun rappeuttavan vaivan että pääsen samaan tasoon.
ET SÄ VOI OIKEESTI OLLA NOIN VITUN TYHMÄ!
Harvempi sitä tekee tupakasta kaakaoo tai jotain leivoksia niinkun kannabiksesta, enpä mä oikein usko et jonkun kaakaon juominen tai muffinssien syöminen lisää riskiä sairastua syöpään :)
Et si o hoksannu et suhteessa käyttäjämäärään tupakan aiheuttamat haitat on huomattavasti suuremmat kuin kannabiksen.
Mikä vitun infantiili kysymys se on ku kysyn sun mielipidettä johkiin asiaan, mut pakko myöntää etten mä odottanutkaan sun pystyvän vastaamaan edes niin yksinkertaiseen kysymykseen.
Ja jos seuraavasta viestistä jättäisit noi turhat sivistyssanat pois ja kirjottaisit hiukka selkeemmin ku ei o tullu mitään sivistyssanoja ennen tarvittua.
"ET SÄ VOI OIKEESTI OLLA NOIN VITUN TYHMÄ! "
En minä olekaan, sinä olet.
"Et si o hoksannu et suhteessa käyttäjämäärään tupakan aiheuttamat haitat on huomattavasti suuremmat kuin kannabiksen."
En tosiaan ole moista "hoksannut" niinkuin ei ole juuri kukaan muukaan. Sellaisen "hoksaamiseen" tarvitaan lujaa uskoa ja suurta tietämättömyyttä.
Infantiili kysymys on kysymysmuotoon asetettu luraus jossa ei ole kysymysaineksia. Infantiilius taas viittaa kysyjän tiettyyn kehitysvaiheeseen. Omasta määrittelystäsi hyväksyn sanan "yksinkertainen". Se tosiaan kuvastaa kysyjää ja kysymystä.
Sivistyssanaksi kai tässä vertailussa täytyisi käsittää kaikki ne sanat jotka jäävät käyttämäsi sanavaraston ulkopuolelle; valitettavasti niin niukoilla eväillä en tahdo yrittää itseilmaisua.
Valehtelematta tiedän / tunnen 100-150 pilvenpolttajaa, mutta koskaan en ole kenenkään kuullut seonneen?
a.k.a = also known as *_*_* a.k.a jasu a.k.a sonja = sama turhautunut henkilö. Jättäkää se arvoon ansaitsemaansa.
Niin kai se on parempi ettei tässä keskustelussa enää vastaa mitään tolle pellelle kun ei se kumminkaan usko semmosten ihmisten puheita joilla on reilu kokemus kannabiksen käytöstä, vaan pitää omia mielipiteitä ja ennakkoluuloja varmempana "tietona".
Se on painettu sinne sun syntämästä lähtien. Poliittiset toisin ajatteliat vaimennetaan.
Ja niinhän sä luulet, että sä oot löytänyt vastauksen.
Mitä sä oot löytänyt.
Syyllisyyden tunteen.
Se on painettu sinne.
Auttaisit edes hieman tämän pienen suomen kellojen tikitystä, ja ymmärtäisit mikä on kannabis.
Nyt puhutaan niin suurista kulttuuri eroista, että tuskin koskaan sitä ymmärrät.
Toi psykoosi ja skitso juttu. Mahdatko yhtään edes tietää mistä se johtuu, että niin käy. ?
Se johtuu siittä, että joku jolla on piilevä vika vetää överit ja laukaisee sairauden.
Sä viljelet tuotakin asiaa ilman mitään selitystä. Ilman mitään ohjetta. Haluat aina vaan suurentaa valhetta. Syyllisyys on todellakin painettu monen suomalaisen sydämmiin ja luihin.
"These are the big fish ho always try to eat down the small fish, just the smal fish.." BM
Ensinnäkin kehoitan harjaannuttamaan kieltä ja ilmaisua ja opiskelemaan ahkerasti päästäksesi kirjoitusvirheistä.
Tuo psykoosi ja skitso juttu on kuuleppas ihan tosiasiaa, niin ikävältä kuin se kuulostaakin. Kannabiksella on laukaiseva ja aiheuttava vaikutus. Ihmiset jotka eivät muuten sairastuisi eläessään saattavat sairastua kannabiksen takia. Siihen ei tarvita edes överejä. Kannabiksen avulla övereitten vetäminen on oikeastaan aika hankalaa.
Se että kieltää tämän on valhetta, se että myöntää tämän ei ole valhetta. Ahdistusta se tosin aiheuttaa siinä joukkiossa jonka elämä perustuu ikävien asioiden kiistämiseen ja sokeisiin pisteisiin.
Mitä kulttuurieroihin ja niiden tuntemukseen tulee,en koe suurta alemmuudentunnetta kanssakierjoittajiin nähden ja en ainakaan sinun rinnallasi.
Mitä tulee tietoon kannabiksesta ja sen vaikutuksista niin taidan kuulua tämän sivuston kirjoittajakunnan ehdottomaan eliittiin. Ikävä kyllä.
Opiskella kannattais sunkin, et säkään aina ihan oikein o kirjottanut.
Sulle itelle on tainnu joskus laueta joku psykoosi ja skitsofrenia.
Luuleks sä pystyväs muuttamaan täällä ihmisten mielepiteitä kertomalla omat mielipitees kannabiksesta? Ei taida onnistua.
Eikä toi övereitten vetäminen kannabiksen avulla hankalaa o, itelle ei o ikinä sillai käyny, mut monelle tutulle kyllä.
En minä pyri muuttamaan täällä kirjoittavien mielipiteitä, se tuskin on edes mahdollista. Täne kirjoittavilla kannabisintoilijoilla on niin kova tarve selittää oma toimintansa päteväksi että he ovat täysin sokeita ja kuuroja kaikelle epämiellyttävälle.
Mutta koetan saada aikaan sen, ettei näitten hippaheikkien markkinointi- ja rekrytointi olisi ihan niin helppoa täälläkään niin että useampi palstaa muuten lukevista, pääosin lapsista, tartu tuohon harhaiseen selitysmalliin.
Narc, hörhökkö et kumppanit monine sivupersoonineen tekevät sellaista myyntityötä jonka kohteena on tieten tai tahattomasti lapset ja muuten herkkäuskoiset. Kypsään ajattelumalliin heidän selityksensä ei vät millään muotoa uppoa. Tavoitteena on heidän aiheuttaman vahingon minimoiminen.
p.s.
On tullut opiskeltua aika lailla. Tietoon ja kokemukseen perustuu kielteinen kanta, ei perusasenteeseen.
kokeilemaan maria esim. kesäpäivänä,niityllä istuen,hyvässä seurassa eikä kiire minnekään.
Maailma näyttää silloin hyvin hyvin hauskalta ja ihmiset huvittavilta.Positiivisessä mielessä.
Noi jutut että kerrasta sekoaa on pelkkää myyttiä.
Useimmiten "psykoosin" saaneet sanovat käyttäneeensä pilveä vain kerran (kuullostaa paremmalta ja on helpompaa kaikille osapuolille) ja unohtavat kertoa esim.psyykelääkkeistä ja viinasta joita ovat vetäneet vuosia.
Lääkkeitä kannattaa varoa!Ne ovat kaikista petollisimpia ja vaarallisimpia!
Nyt taas sotketaan herttaisesti lääkkeet ja päihteet.
Lääkkeet on lääkkeitä kun niitä käytetään lääkintään tarkoituksensa mukaan ohjeita ja annostusta noudattaen. Silloin on asiantunteva arvio takana missä on katsottu haittojen ja hyötyjen tasapainon kääntyvän hyötyjen puolelle.
Lääkkeet on päihteitä kun niitä käytetään päihteinä ja silloin ne ovat petollisia ja vaarallisia ihan niinkuin päihteet yleensä.
Kun istuu niityllä kesäpäivänä hyvässä seurassa kiireettä, näyttää maailma hyvin hauskalta ja ihmiset mukavilta. Marilla tämä idylli saadaan puuroutetuksi, aistit turtuneiksi ja väri hämärtyneiksi. Kannabiksen vaikutus on typerryttävä aina, se on paras tilanne. Pahin on se että hallusinaatiot ja pelkotilat aiheuttavat paniikin.
Ne jutut joiden mukaan vakava mielenhäiriö voi puhjeta kerrasta kerrasta eivät ole myyttejä. Mutta sellaisen mahdollisuuden tunnustaminen on aivan liian ilkeää joten se pitää kiistää myytiksi.
Ei kannabiksesta tule hallusinaatioita. Pelkotilatkin ovat mielen tuotetta. Kuitenkin jos kokeilet, ja päätät kokeilla uudestaan, niin pysy viikonloppu iloittelussa. Riippuvuus voi syntyä esim. kesäloman aikana, kun viinan siasta on pilvessä päivät pitkät. No, onneksi riippuvuus on heikompaa kuin tupakin aiheuttama riippuvuus.
Itse olen harrastanut pian 6 vuotta. Vahingossa tuli pössyteltyä useampi kuukausi putkeen ja eristyttyä neljän seinän sisään useaksi päiväksi. Oli pakko ottaa itseä niskasta kiinni. Nyt olen "kohtuukäyttäjä" ja täytyy sanoa, että röökistä on vaikeempi luopua.
Kannabis on psykedeli.
Psykedeli aiheuttaa hallusinaatioita.
Kannabis aiheuttaa hallusinaatioita
Pelkotilat on mielen tuotteita, ihan totta, pelko on mielessä. Kannabiksen huumaavat ainesosat vaikuttavat mieleen. Kannabis aiheuttaa pelkotiloja.
Viikonloppuiloittelusta se tapaa alkaa. Kaikki alkaa alusta.
Kohtuukäytöksi määrittelee valtaosa käyttäjistä sen määrän mitä juuri silloin sattuu käyttämään. Jos käytät, et ole luopunut. Kun olet luopunut, et ole enää käyttäjä. Kohtuukäytöstä puhumiset kuuluvat itsepetoksen sanavarastoon.
"Kannabis on psykedeli.
Psykedeli aiheuttaa hallusinaatioita.
Kannabis aiheuttaa hallusinaatioita."
Mitähän perkelettä minä sitten olen kohta kakskymmentä vuotta poltellut kun en ole ensimmäistäkään nähnyt, en ole pelkotiloja kokenut eikä sen ensimmäisen puolivuotisen päivittäispössyttelyn jälkeen (1988) ole tullut mieleenkään kokeilla samaa uusiksi?
on nimenomaan juttuja eli myyttejä.
Kukaan ei ikinä henkilökohtaisesti tunne ketään joka olis kerrasta pimahtanut vaan se on aina kaverin naapurin ex-vaimon serkkupoikan koulukaveri.
Sitähän minä olen jo pitkään uumoillut, että sinä et oikein tahdo itsekään tietää...
(Ai sinä olet lopettanut kannabiksen käytön 1988???)
Ajattelitko sinä muuten kieltää nuo kolme väitettä paikkansapitämättöminä?
Missäs minä sanoin lopettaneeni kannan käytön? Minä kun kuvittelin sanoneeni käyneeni läpi puolen vuoden aamusta-iltaan-ja-päivittäin -jakson viimeksi vuonna 1988. Ymmärtääkseni sanoin myös, ettei tulisi edes mieleeni kokeilla samaa uudestaan.
En minä kiellä noita kolmea väitettä. Kiellän niistä kaksi.
Psykedeeli, kuten LSD tai psilosybiinit aiheuttaa hallusinaatioita. Kannabis ei ole kemiallisesti eikä lääketieteellisesti psykedeeli eikä näin ollen aiheuta hallusinaatioita kuin erittäin poikkeustapauksissa. Minä en ole niitä nähnyt kertaakaan enkä tähän mennessä ole tavannut kuin yhden ihmisen, joka on nähnyt hallusinaation kannabiksen vaikutuksen alaisena yhden kerran.
aivan oikeassa!
Tuo myytti on raittiusliiton tekosia (kieltämättä aika hyvä)
"Kohtuukäytöksi määrittelee valtaosa käyttäjistä sen määrän mitä juuri silloin sattuu käyttämään. Jos käytät, et ole luopunut. Kun olet luopunut, et ole enää käyttäjä. Kohtuukäytöstä puhumiset kuuluvat itsepetoksen sanavarastoon."
Sitten jatkan satunnaista itsepetostani kirkkain mielin.Miksi kaikesta vähänkin epäterveellisestä pitäisi luopua?
Itse en ole koskaan nähnyt hallusinaatioita pilvessä.Mielikuvitus jyllää kyllä ylikierroksilla.Yleensä vain nauran hassuille ajatuksilleni.
"Marilla tämä idylli saadaan puuroutetuksi, aistit turtuneiksi ja väri hämärtyneiksi. Kannabiksen vaikutus on typerryttävä aina, se on paras tilanne. Pahin on se että hallusinaatiot ja pelkotilat aiheuttavat paniikin."
Tai entistä letkeämpi meno.
"Ne jutut joiden mukaan vakava mielenhäiriö voi puhjeta kerrasta kerrasta eivät ole myyttejä."
Aivan toinen juttu taas on, kuinka yleisiä tälläiset tapaukset ovat.Erittäin harvinaisia kuulemani/lukemani perusteella.
"Mutta sellaisen mahdollisuuden tunnustaminen on aivan liian ilkeää joten se pitää kiistää myytiksi."
Samoin jotkut ihmiset pitävät ganjan kohtuukäyttöä ilman suurempia ongelmia mahdottomana, vaikka se onnistuu monilta ihmisiltä, joten se pitää kiistää myytiksi.
Itseni meinaan, tullut kokeiltua psykoosi yhdestä käyttökerrasta(taukoa edellisestä kerrasta 8vuotta). Voin taata ja alleviivata, että oli helvetillisin kokemus mitä koskaan on kohdalle tullut! Täysi paniikki päällä ja tuntuu, ettei siitä selviä ikinä.. no, itse olin senverran hyväosainen, ettei se montaa vuorokautta kestänyt..
Käyttöä se ei kuitenkaan lopettanut minun kohdalla, satunnaiskäyttäjänä jatkoin, kunnes puhkesi vaikea masennus. Siitä ollaan tässä pikkuhiljaa toivuttu kohta kolme vuotta ja viimein alkaa olla sellainen olo, kuin joskus aiemmin eli NORMAALI olo.
Tassa on ollut kysymyksessa - minun kannaltani - lahinna se, etta laukaiseeko kannabis ensimmaisella kokeilukerralla psykoosin tai muita vastaavanlaisia mielialahairioita terveella, tasapainoisella ihmisella vai ei. Sinun tapauksessasi kyseessa ei ole ensimmainen kayttokerta.
Olisin oikeasti kiinnostunut kuulemaan taustastasi, koska olet ensimmainen henkilo johon mina tormaan tallaisissa merkeissa.
Eli 8 vuotta sitten, kaytitko kannabista tai muita paihteita vakituisesti ja minkalaisia maaria? Miten kaytat / olet kayttanyt alkoholia? Oliko kyseessa erilaisten paihteiden sekakaytto? Enta kuluneen 8 vuoden aikana? Millainen on muuten taustasi, oletko esimerkiksi rikkinaisesta kodista tai vastaavaa?
Mikali tama tuntuu liian henkilokohtaiselta, jata valiin vain...
Lykkya pyttyyn kuitenkin.
Eli jos aloitetaan ihan alusta.. Olen rikkonaisesta perheestä, vanhempani ovat eronneet. Sinäänsä en usko tämän kauheasti vaikuttavan, koska oltavat parantuivat ja välit vanhempiin lähentyivät heidän eronsa jälkeen.
Alkoholin satunnaisen käytön aloitin joskus yläasteaikaan, ammattikoulussa se lisääntyi jonkinverran pysyen kuitenkin kohtuuden rajoissa. Niihin aikoihin kokeilin muutamia kertoja(alle10) kannabista ja sekakäyttöä.
Sitten tuli se 8 vuoden tauko kaikesta, paitsi kohtuullisesta määrästä alkoholia.
Suhteellisen rankan ja riitaisan eron jälkeen alkoi alkoholia kulua enemmän: Ryyppäsin yhdessä kesässä itseni laitoshoitoon.
Siitä putkesta selvittyäni jatkoin max.kerta viikkoon linjalla alkoholin kanssa ja kun kohdalle sattui, niin kannabista tuli hankittua. Eka kerta kannabista yli kahdeksaan vuoteen-> psykoosi.
Erosta ja yleisestä elämäntilanteesta masentuneena jatkoin alkoholilla ja satunnaisella sekakäytöllä. Siitä seurauksena keskivaikea masennus ja masennuslääkitys.
Johtuen ilmeisesti yleisestä tilanteesta, lipsui käsistä niin alkoholin, kuin muidenkin päihteiden kanssa siinämäärin, että kaikki mitä vastaan tuli kelpasi. Välillä kannabista, välillä piriä, välillä alkoholia, sekakäyttöä, itsemurhayrityksiä...-> joku viikko lataamossa.
Masennuslääkityksen vaihto paremmin minulle sopivaan tuli hoidettua siinä samalla ja siitä on nyt sitten reilu vuoden päivät pikkuhiljaa kuntouduttu. Täysin kuivilla en ole vieläkään onnistunut olemaan: alkoholia kerta/pari viikkoon ja kannabista pari kertaa viimeisen vuoden aikana on mennyt.. mutta nyt kuitenkin olen aikalailla vakuuttunut, että pienet ja vähän suuremmatkaan vastoinkäymiset eivät saisi käyttöä karkaamaan käsistä. Ensimmäistä kertaa vuosikausiin on VAHVA olo..
Arvostan.
Mulla on itse asiassa läheinen sukulainen vastaavassa tilanteessa; rankka ero, masennuslääkitys - ja viinaa. Putosi portaita, ei kuollut muttei paljoa puuttunut.
Nyt sitten olen törmännyt ihmiseen, jolla on puhjennut kannapsykoosi (kai, en tunne oireita...) kerrasta.
Tulit vahvistaneeksi yhden pointin mun päihdefilosofiassa... nimittäin päihteet eivät kuulu yhteen pahan olon kanssa.
Voimia ja parempaa uutta vuotta.
Olen ehdottomasti samaa mieltä: Pahaan oloon ei päihteitä. Ehkä itsekin olisi helpommalla päässyt jos olisi silloin ollut samaa mieltä.. ehkä ei, tiedä tuota sitten..
erittäin hyvää uutta vuotta sinulle ja voimia matkalle.
Morjens kokematon!
Ajattelin että sinua saattaisi kiinnostaa toisen aikuisen miehen kokemukset kannabiksen parissa...
Pitkän paussin jälkeen (noin 7v) aloin uudelleen satunnaiskäyttäjäksi joskus 3 vuotta sitten.Olin täysin tietoinen asiassa piilevistä vaaroista ja muista negatiivisista asioista kuten laittomuus, jne.Oma käyttöni ajoittuu pääsääntöisesti viikonloppuihin, pieniä "retkahduksia" lukuunottamatta.
Minulle ei alkoholi kovemmin käytettynä sovi, tästä pitää huolen kovat kankkuset, joita ei todellakaan kestä.Lisäksi juomiseni "katkeaa" parin kaljan jälkeen kuin seinään..ei maistu.
Jo ihan tämän takia..ja koska minäkin haluan joskus rentoutua..siirryin kannabikseen.
Kyllä, kannabis avaa ovia alitajunnassasi.Jos olet analyyttinen ihminen luonnostaan, kannabis voimistaa tätä huomattavasti.Saatat tehdä keksintöjä ja oivalluksia jotka muuten olisivat jääneet tekemättä. Myös luova puolesi saa uutta tuulta purjeisiin musiikkimakusi laajentuessa entuudestaan. Voit nähdä musiikin kuvioina ja väreinä "pilvessä" ollessasi.
Mielestäni "turvallisin" tapa tutustua aiheeseen suomessa on aloittaa itse kasvattaminen jolloin ITSE TIEDÄT mitä saat.Kadulla myytävä hashis on ajoittain TODELLA huonolaatuista.(lue:JATKETTUA)Kasvatustarvikkeisiin et alussa tarvitse kuin muutaman kymmenen euroa, valot, astiat, lannoitteet, jne. Suomalainen www.scanseeds.com myy siemeniä edullisesti. www.sky.org :stä löydät hyvät ohjeet kasvatukseen.
Marijuanan ja Hashiksen suurin ero on niiden vahvuuksissa ja "pilven" laadussa.Marijuanan avulla saavutettu olotila on lennokkaampi ja aktiivisempi hashiksesta saatuun "jumitukseen" verrattuna. Toki käytetyt annoksetkin vaikuttavat.
Oikein käytettynä kannabiksesta ei tule krapulaa (ei siis kannata sekoittaa viinan kanssa).Lisäksi rentoutumisesi näkyy positiivisena olemuksena myös selvin päin.
Ainakaan minulla, eikä kenelläkään jonka tunnen ja tiedän polttavan ole esiintynyt "vieroitusoireita" tai riippuvuutta kys. aineeseen. Terveysvaikutuksia en täysin halua lähteä kiistämään, mutta mainittakoon että huomattava osa ns. valistuspropagandasta on yliampuvaa ja lukijaansa aliarvioivaa. Itse en ole keksinyt mitään sellaista asiaa miksi kannabiksen pitäisi olla laiton päihde.
On ihmisiä, jotka eivät ole kokeneet kannabista hyväksi, saamalla mm. ahdistuskohtauksia yms. poltellessaan.Päättömällä käytöllä on mahdollista "Kannaholisoitua", aivan kuten viinankin kanssa.Tämä tosin tapahtuu psyykkisellä tasolla, eikä siihen liity fyysistä riippuvuutta.
Yksin Euroopassa 45 miljoonaa ihmistä käyttävät kannabista.Kyseessä on maailman suosituin päihde.
Päätöksen kokeilemisesta teet sinä itse.Sivistävänä kokemuksena voin lämmöllä suositella.Hyvä on kuitenkin mainita, että vaaditaan useampi käyttökerta ennen kuin homma aukenee kunnolla!
Ihmeellistä? No ei. Maailmat? Palataan asiaan. Vaikuttaako enemmän ... no ... sanotaan että eri tavalla. Rakastumista ei _mikään_ voita (no, ehkä rakastAminen :-) ja luonnon ihmeet ovat aina yhtä, no, ihmeellisiä.
Mitä kirjoitat tuttavapiiristäsi on hyvin suomalainen ilmiö. Suomalaiseen päihteidenkäyttöön kuuluu olennaisena osana niin paljon ja nopeasti kuin mahdollista. Tuntemattomilta ei todella kannata hankkia, kuten Aikamies tuossa mainitsi, katukama on useimmiten jatkettua ja näin ollen huonolaatuista ja pahimmassa tapauksessa hengenvaarallista.
Mulla on alkoholiin nykyään hyvin samantapainen suhde kuin Aikamiehellä, pari kolme bisseä ja siihen loppui. Enempää ei vain kykene - ja minä puhun nyt hollantilaisesta 0.2l lasista enkä mistään stobesta. En pysty näkemään edes mainitsemaasi nousuhumalan avoimuutta ja rohkeutta enää positiivisena, se kun on kaikkea muuta kuin aitoa.
Allekirjoitan myös mitä Aikamies toteaa alitajunnan porttien avautumisesta. Ja nimenomaan siellä luovalla puolella. Pienissä tötsyissä soitin taipuu huomattavasti pitemmälle kuin selvinpäin, on helppo ylittää ja ohittaa klassisen musiikkikoulutuksen tuomat raja-aidat. Joo, kyllä minä väittäisin, että kuuntelemasi musiikki avautuu aivan eri tasolla.
Sama pätee myös ihan pohdiskeluun, ajatus lähtee kyllä kulkemaan aivan uusilla urilla. Analyysejä minä en lähde kovin helposti pilvessä yksinäni tekemään (keskustelutilanne on asia erikseen), se kun vaikuttaa lyhytkestoiseen muistiin hyvinkin voimakkaasti. Tästä johtunee sekin, että subjektiivinen ajan käsitys muuttuu.
Mari on kannabiskasvin kukkaa kuivattuna (myös lehdet voi käyttää, niiden THC-pitoisuus on vain murto-osa kukasta), hasis taas kasvin erittämästä hartsista puristamalla aikaansaatua laattaa. Lisäksi kannaa on saatavissa myös öljynä, joka on se kaikkein voimakkain sovellus. Erilaisista nauttimistavoista yleisin lienee polttaminen, seuraavana syöminen tai juominen. Polttamisessa on täsmälleen samat vaarat kuin tupakan kanssa, muistaen tietenkin että kukaan ei kykene polttamaan 20 - 40 jointtia päivässä. Syödessä niitä haittoja ei ole. Toinen tapa välttää polttamisen haitat on vaporizer (google tietää). Polttamalla vaikutus kestää pari tuntia, 1 space cake piisaa mainiosti koko päiväksi.
Aikamiehen kuvaus vaikutuksesta ei ihan tarkkaan ottaen pidä paikkaansa. Kannabiskasvia on useita lajikkeita ja eri lajikkeet vaikuttavat eri tavoin. Toiset vievät ns. high, toisissa on vaikutus enempi ns. stoned. Kyse ei ole yksinomaan THC-pitoisuudesta, mutta kun en ole kemisti en voi sen tarkemmin selittää. Suomessa usein mielletään mari näistä lievemmäksi, mutta en ole juuri tavannut niin voimakasta kannabistuotetta kuin aito nederwiet (hollantilainen heinä).
Jos pikkuisen liikaa imaiset, kyllä se käytös on selväpäisten mielestä aivan yhtä naurettavaa :-) Jos paljon liikaa imaiset, todennäköisesti oksennat ja nukahdat.
Kannalaskut on aivan erilainen kokemus kuin alkoholin. Saatat tulla väsyneeksi - tai sitten et huomaakaan. Vaikutukset riippuvat lajikkeen lisäksi myös sekä henkilöstä että olosuhteista. Aivan kuten viinankin kanssa. Ainoa, että krapulaa ei siis tule - mutta ahdiskohtaus saattaa. Tosin saattaa käydä niinkin, ettei ensimmäinen jointti aiheuta minkäänlaista vaikutusta.
Tässä kohdassa morsettaja tai Jasu kuitannee, kuinka minä taas myyn enkä myönnä haittoja. IMHO mikään keskushermostoon vaikuttava aine ei ole vaaraton - josta syystä en syö edes kipulääkkeitä. Olenpahan vain todennut omalla kohdallani, että on olemassa aine, joka sopii minun mentaliteetilleni alkoholia paremmin ja joka ei ole myrkyllinen.
Itsekasvatus on hyvä kokeilutapa, mutta jos laiskottaa ja lompakko antaa myöten, kipaise Amsterdamissa. Jos löydät mukavan coffeeshopin, voit istuskella kaikessa rauhassa, kuunnella musiikkia ja "maistella" fiiliksiä, kukaan ei heitä ulos eikä häiritse. Matkaan sinänsä tuskin petyt, vaikka kannakokeilu menisikin ns. hänellensä. Kaupunki on kuitenkin kaunis (varsinkin keväällä ja kesällä), löytyy museoita, taiteita, musiikkia ym. kulttuuritarjontaa joka lähtöön. Ja sadetta :-)
Heh... mulla kyllä kävi niin, että ensimmäisen kokeilun jälkeen alkoholi jäi huomattavasti vähemmälle. Muita humehia ei mieli tee edes kokeilla, sanokoon valistajat mitä tahansa. Ei kiinnosta kemikaaleja tunkea sisäänsä, katsotaan sitten jos tuonne peyoten kotiseuduille joskus eksyn.
Yhdyn Aikamiehen päätössanoihin. Jos kiinnostaa, kokeile. Kerrasta et kuole etkä koukkuun jää. Ja jos ei kiinnosta, älä kokeile. Niin simppeliä se on.
Round 1: Narc 1 - *_*_* 0
Terve!
Joo, myönnän että aikaisempi kuvaukseni eri kannabislajikkeista oli vähintäänkin harhaanjohtava...Jostain ihme syystä en oikein saa lokeroitua Marijuanaa mihinkään sopivaan lokeroon vaan ajatukset pörrää "laatassa" ja "kukassa" jotka sinänsä varmaankin kertovat jo oleellisen. Omasta mielestäni "kukassa" ei kuuluisi olla lehtikasvustoa seassa -ainakaan sen enempää kuin mitä sitä luonnostaan kasvaa kukkien yhteydessä.Nojoo, kuitenkin!
Se nyt mitä olen asian tiimoilta oppinut, on että olemassa on 2 päärotua, Sativa ja Indica. Indica on rotuna se, mitä yleensä käytetään hashiksen valmistuksessa ja sitten sativa jota yleensä halutaan käyttää esim. marijuanaa valmistettaessa.Tällöin esim. risteytetyn kasvin avulla.
Amsterdamin matkaidea on ihan hyvä idea jos vaan lompakko kestää..Pitäisi itsekkin käydä tutustumassa kaupunkiin.
Pidähän Narc lippu korkealla! Vaikutat samanhenkiselle karjulle kuin mitä itsekkin olen.. 8)
Aikamies
Ei se nyt niinkään harhaanjohtava... hiukan yksinkertaistettu vain. Ja kuten sanoin, itselläni oli sama kuva kunnes törmäsin nederwietiin. Huh huh.
Päärodut lienevät nuo, ja siihen lisätään sitten epälukuinen määrä erilaisia risteytyksiä. Eihän kukassa lehteä kuulu olla, kokeilin joskus huvikseni poltella pelkkää "saunavihtaa" ja siinähän se pärisi missä kukkanenkin :-)
No, en ole asiantuntija tälläkään alalla, kanna on vain yksi pikku osa suurta ja monimuotoista elämää ja niinmuodoin ei juuri sen kiinnostavampi.
Tänne vain, 'Damissa on todella nähtävää niin että viikko vilahtaa ohi...
Suurin v"#utuksen aihe on se, että olis kiva kipaista välillä kotomaassa saunomassa, mutta viimeksi katsoessani täältä pääsee Sydneyyn tai Aucklandiin samalla hinnalla kuin Helsinkiin... New Yorkiin kolme kertaa... ARGH!!!
Moi!
Asutko sä Narc Damissa? Hei, oikea asenne!!
Monasti myös minä oon miettinyt pitäiskö muuttaa..Taitaa vaan olla niin että ei sinne helpolla pääse juurtumaan, duunikin tarvittaisiin!
Niin, ja kyllä sitä saunaa voi kaipailla täälläkin.Jo yli vuoden verran viime kerrasta ja ei tietoakaan koska sauna kutsuu seuraavan kerran!
T: Aikamies
Olet oikeassa siinä, että juurtuminen ei todella ole helppoa. Kulttuuriympäristö on ihan toisenlainen kuin pohjolassa, tässä on tullut nähtyä toinenkin kaveri joka tulee, katsoo pari viikkoa ja lähtee takaisin "Voi v%##u mikä mesta"...
Duunia saa, mutta mitä on taas eri juttu... mä olen täällä paiskinut maahantuojan varastolta lähtien kaikenlaisia. Nyt on tiemmä taas tiukempaa kuin mun saapuessa. Ja aivan eri lukunsa on sitten se asunnon löytäminen, mulla kesti yli 2.5 vuotta löytää pysyvä asunto Hollannista - ja mulla kävi aivan sairas tuuri. 'Damin asuntojonon pituus on tiemmä 7 vuotta, ja kaupungissa pitää vissiin asua 5 vuotta ennenkuin jonoon on asiaa.
Toisaalta, tuokin saattaa olla huhupuhetta ja mututietoa, sitähän täällä kyllä löytyy virastoja ja poliisia myöten.
Miten Suomessa voi saunan puutetta olla???
Cannabis Ruderalis. Aika tehotonta, kasvaa lähinnä siperiassa(?) Mutta risteytettynä Indicaan tai Sativaan voidaan saada aikaan nopeasti kypsyvä ja tehokas lajike. Puhtaita Sativa tai Indica lajikkeita on aika vähän, suurin osa on näiden risteytyksiä. Narc mitä mieltä paikoista Dampkring, Dutch Flower, The Rokerij ja Tweede kamer??
Ruderalis oli ihan uus tuttavuus.
Dampkringistä olen vain kuullut enkä mitään sellaista että olisin viitsinyt lähemmin etsiskellä.
Dutch Floweriin en ole mahtunut istumaan kuin kerran ja silloinkin terassille, jossa on kyllä kiva istua ja ihmetellä vilinää :-)
Tweede Kamer on vierailulistalla jahka kerkiän, se näyttää just sellaiselta paikalta mihin voi mennä hyvän kirjan kanssa tai shakille tai jotain...
Rokerij... nyt mun pittäis pyytää hiukan tarkennusta, niitä kun on kolme. Veikkaisin että puhut siitä Leidsepleinin nurkalla olevasta, Bulldogin ja Burger Kingin välistä pikkasen eteenpäin? Se oli ensimmäinen missä kävin, iisi mesta, kivaa poppia ja rela oleskelupaikka. Meinasin tosin saada paskahalvauksen kun kiertävä spotti sattui pysähtymään kohdalle just kun imin ekoja henkosia :-D
Minä pyrin nykyään välttelemään noita ydinkeskustan paikkoja (etenkin Bulldogia), turistivilinä tekee niistä hiukan rauhattomia. Ja kalliita. Ainoa niistä jossa saatan yleensä istahtaa on Dolphin.
Yleensä kipaisen sauhuni Republikista, se kun on lähellä ja kohtuuhintainen. De Overkant on kuulemma myös OK... jahka ne nyt saa taas puljun auki.
Dampkring on samaa ketjua kuin TweedeKamer. TK on vaan pienempi, listoilla samat tuotteet. Mutta Dampkring on tilavampi ja aika jännästi sisustettu(Kokeile MoonshineHash :)). Dutchflowers vaikutti mielestä ei-turisteille paikalta. Dutchissa erittäin asiantuntevaa ja avuliasta henkilökuntaa ja tuotteet erittäin laadukkaita, etenkin Nederhashikset. Juuri se Rokerij joka on Leidseplainstraatin poikkikadulla. Ei mikään erikoinen mutta siisti ja rentoa musiikkia(tuotteetkin OK). Tarkoitatko Dolphinilla sitä joka on Leidseplainstraatin ja Kerkstraatin kulmassa? Se ei mielestäni mikää speciaali ollut mutta taisi voittaa jonkin luokan Cannabis cupissa tänä vuonna? (IMO cannabis cup on Jenkki turisteille). Ja Bulldog on järkyttävä paikka :) Ei muuta kuin rentoa vuodenvaihdetta...
Ei Dolphineita ole kuin yksi :-) Erikoisuutena on kanaalikierros - SIKAkallis sellainen...
Mullan meni cup tänäkin vuonna ohi, ens vuonna otan viikon loman ja lähden ihmettelemään.
Olen pitäytynyt noihin "kulmakuppiloihin" lähinnä laiskuuttani... mutta niissä on ihan omanlaisensa ilmapiiri. Harvemmin tulee kyllä istuttua niissäkään, yleensä kipaisen ostokseni ja painun kotiin tai minne milloinkin.
Ja samaa teille.
Itse ajattelin tuossa käydä vilkaisemassa millainen on Paradison tai Boom Chicagon uusivuosi... todella rentoa meininkiä luvassa, Paradisossa King Shiloh Sound System, Boom Chicagossa spesiaalishow.
Ehkä sitä päätyy vain pähkäilemään ilotulitusta... viime vuonna kesti yli tunnin :-)
Sijoitinpa Rokerijn sittenkin vaarin... se nakyy olevan seuraavalla kadulla kaupungin suuntaan siita missa vaitin.
mä olen sitä mieltä että kannabiksen poltto pelas´tais kokomaailman ongelmat...kaikki osais ottaa iisisti ja nauttia...ja musiikista ymmärtää tosipaljon enemmän niinkun kaikesta muustakin...kaikki on jotenkin selvemmin epäselväää ja on viisas ja vaikuttava olo...tai siis että halu vaikuttaa kaikkeeen on voimakas...musta kannabiksessa ei oo ees mitään pahaa koska en ainakaan ite oo vielä neljän vuoden polttamisen jälkeen riippuvainen...mä oon aika nuori, mutta mielestäni olen oppinut elämään kannabiksen ansiosta...jos olisin teininä jo mennyt muiden mukaan olisin kauhee pirihuora tms...mutta nyt mä oon täys savupää...en menaa kokeilla vahvempia, koska tiedän mitä siitä sitten seuraa...opiskelen lastenhoitajaksi ja koulussakin oppii paremmin kun on sopovasti pilvessä...
Jätä väliin se koulu tötsyissä. Ihan oikeasti se heikentää oppimissuoritusta. Samoin, ole ystävällinen ja pidä pääs selvänä kun olet lasten kanssa tekemisissä.
Lapsi ja päihteet eivät kuulu yhteen missään muodossa.
Esim. WHO:n tutkimuksen mukaan kannabis on terveellisempää kuin alkoholi. Eikä kannabiksesta tule krapulaa, päänsärkyä, pahoinvointia yms. alkoholin sivuvaikutuksia. Kannabiksen tuottama olotila on paljon miellyttävämpi kuin alkoholin tuottama örmyolo jossa ajatus ei kulje ja käytös on töykeää ja meluisaa.
Tässä tulikin mainittua joitakin pointteja, miksi kannattaa paljon mieluummin kokeilla kannabista, kuin keskiolutta. Kannabiksen kokeileminen on myös paljon mielekkäämpää ajanvietettä kuin esim. tv:n ääressä istuminen joka ilta.
Et kuole välittömästi, jos kokeilet kannabista mutta ongelmia voi seurata. Itse söin jonkin aikaa masennuslääkkeitä parin vuoden käytön lopetettuani. Alkuperäisestä sauhutteluporukastani ei jäänyt tietääkseni kukaan pitkäaikaiseksi käyttäjäksi.
Kannabis muutti ajattelutapojani ja psyykeäni, vaikea sanoa miten. Silloin kun vielä polttelin pidin muutoksia hyvin positiivisina ja puolustelin huumetta. Nyt olisin mielummin ilman muuttuneita tajunnantiloja, joita silloin tällöin vieläkin nousee pintaan.
Varmaan joku käryttelijä sihauttaa hermonsa tästäkin toteemieläimen arvostelusta. Kannattaa muistaa että se on vain kasvi.
Miksi tuosta pitäisi hernettä nenään vetää? Meitä on moneksi.
Tuota, minkälaisia muuttuneita tajunnatiloja sulla esiintyy? Ja oliko sulla kyseessä pelkkä kanna vai käytitkö esim. happoa?
Älä helvetissä kokeile, pilvi on täyttä paskaa. Itte kokeilin sitä kerran vuosia sitten, eikä se todellakaan avannut mitään uusia ulottuvuuksia. Pää tuli helvetin kipeeks ja alkoi väsyttää. Jos se on ulottuvuus niin ehkä sitten...
Viina riittää hyvin.
Ei se viinakaan kaikille sovi.
Mielelläni avarran kokemuksiani kaltaisellesi persoonalle, joka kunnioittaa myöskin ei käyttäjiä, kuten myös meitä, jotka joskus, kenties liikaankin hairahdamme.*Hymy*
Voin sanoa muutaman sanasen kannabiksesta, joka tietysti lienee vain oma, rehellinen mielipiteeni.
Mikään ei itseäni rentouta paremmin kuin kohtuullinen kukkajointti(kenties muutamakin), hyvää musiikkia (Infected mushroom,Bob Marley, 50-60-luvun ikihitit((Nancy Sinatra,Elvis etc,etc)),loistavia persoonia kanssani,rauhallinen paikka ja silkkaa Chillausta.
Se rentouttaa,jos jokin.Voin kertoa että ainakin omasta mielestäni kannabis avartaa sekä mieltä että muutenkin sinua itseäsi.Opit tuntemaan jopa itsesi ehkä paremmin ja havaitset pienempiä yksityiskohtia elämästäsi.
Musiikista ei voi puhua edes samana päivänä, kun vertaat kuunteluasi selvinpäin tai pienessä pilvessä ;).
Suosittelen lämpimästi kokeilua, kunhan se ei mene övereiksi ja kykenet kuitenkin normaaliin elämään ja Ganja on vain osana elämääsi.
Tähän kohtaan sopii mielestäni vanhasananparsi joka kuuluu näin: Syö elääksesi, älä elä syödäksesi. Tätä voit mietiskellä ja havainnollistaa miten itse haluat.
Halusit kuulla myös negatiivisia puolia kannabiksesta. Kyllähän niitäkin varmasti löytyy meiltä jokaiselta pössytteliältä kerrottavaksi, vaikka harvat sen myöntävät.Itse olin joskus nuorempana aika huonossa jamassa pilven polttelun takia...Mutta silloin se todella Meni överiksi.Poltin muutaman vuoden putkeen joka ainoa päivä,ja lopulta sekosin.Menin katkolle ja jouduin sairaalaan lepäämään. Iski uskomattomat vainoharhat,masennus ja apatia.Omasta tyhmyydestäni kärsin kun päästin sen yli.(tosin kiskoin myös kaikkea mahdollista muutakin,joten olkoon nekin osasyyllisiä,tietysti).
Sinulle siitä ainoana(en tosiaan tiedä millainen olet ihmisenä,mutta omalta näkökannaltani katsottuna kuitenkin...)haittana saattaisi olla kyltymätön ruokahalu ja suuremmanluokan passiivisuus. Kannabishan yleisesti aiheuttaa laiskuutta ja passiivisuutta.Luonnollisesti.
Mutta tässä nyt oma rehellinen mielipiteeni kannabiksesta.Muista en tiedä,koska en niitä edes lukenut,siis toisten vastauksia,koska eivät ne minua liiemmin kiinnosta.
Pidä lystiä.Rauhaa ja ihanuuksia elämääsi.