Voiko

..olla enää ihanampaa kuin ihastunut nuorimies! Niitä kömpelöjä lähestymisyrityksia on ollut ilo katsella.. taidan päästää sut pälkähästä kohta ja viedä jonnekin piiloon ja pussata kunnolla!
ps. tämä tunneryöppy kakskyt ja risalle kolmekymppiseltä.. jolla alkaa viilee ulkokuori pettää.
91249
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

pidä pilkkanasi toisen ihastusyrityksiä...
Kuulostit vähän siltä. Tulee se sekin aika sullekin, ettei kukaan enää suhun ihastu. Anna arvo toisen tunteille, vaikket itse olis kiinnostunut kuin pussailuun..jooh.

Äänestä
  • toi nyt pilkkaamiselta kuulostanut. Mustakin on suloista kun yleensä esim. hyvin viileää ulkokuorta pitävät nuoret miehet hermoilevat ihastuksen kohteensa edessä. Sehän kertoo oikeastaan vain siitä, että on oikeasti kiinnostunut, eikä mikään kylmäverinen psykopaatti, joka pyrkii saamaan joka naisen. Ei ole muuten mitenkään tyhmää laittaa sulhaskokelaista tai miksei naispuolisiakin kokelaita ensin pieneen testiin, siinä punnitaan ne, jotka on todella kiinnostuneita juuri minusta. Nykyaikana vaan kaikki pitää tapahtua niin nopeasti..

    Äänestä

  • mielestäni kirjoitti:

    toi nyt pilkkaamiselta kuulostanut. Mustakin on suloista kun yleensä esim. hyvin viileää ulkokuorta pitävät nuoret miehet hermoilevat ihastuksen kohteensa edessä. Sehän kertoo oikeastaan vain siitä, että on oikeasti kiinnostunut, eikä mikään kylmäverinen psykopaatti, joka pyrkii saamaan joka naisen. Ei ole muuten mitenkään tyhmää laittaa sulhaskokelaista tai miksei naispuolisiakin kokelaita ensin pieneen testiin, siinä punnitaan ne, jotka on todella kiinnostuneita juuri minusta. Nykyaikana vaan kaikki pitää tapahtua niin nopeasti..

    lähestyä ollenkaan, jos ne lukee näitä teidän juttuja.

    Äänestä

  • kuulostanut. Luit kyllä ihan väärin. Ota uudestaan ja ajan kanssa. "..kuin pussailuun.." Mistä kohtaa sinä tuon luit? kirjoittaa osaat mutta luetun ymmärtäminen heikkoa. Tai sitten sinulla on toodeellaaa vilkas mielikuvitus! ;D

    Äänestä

  • ¤kolmekymppinen¤ kirjoitti:

    kuulostanut. Luit kyllä ihan väärin. Ota uudestaan ja ajan kanssa. "..kuin pussailuun.." Mistä kohtaa sinä tuon luit? kirjoittaa osaat mutta luetun ymmärtäminen heikkoa. Tai sitten sinulla on toodeellaaa vilkas mielikuvitus! ;D

    kunnolla kumpaakaan....:(

    Äänestä

Et kai vain aliarvioi vastustajaa? Voit olla iloinen, jos hän on yrittänyt lähestyä. Lopulta voi olla niin, että sinä olet se altavastaaja.

Parasta ihmisissä ovat ne pienet heikkoudet. Tunnekylmiä ihmisiä on tässä maailmassa ihan tarpeeksi.

Äänestä
  • Mistä sinä tuon aliarvioimisen ja tunnekylmyyden löysit tekstistäni? Silläkin uhalla, että joudun jälleen kerran jonkun "kotisohvadoctorPhillyn" analysoitavaksi, koetan selventää kirjoitustani. Yritin sanoa tekstissäni, että nautin miehen lähestymisyrityksistä jotka ovat hieman ujoja, epävarmoja, mutta aitoudessaan ihastuttavia. Olen hurmaantunut! Tälläinen kolmekymppinen, jo hieman maailmaa nähnyt ja kaiken kyynisyyden keskellä, päättää antaa mahdollisuuden ihastukselleen. No niin, sitten aivot raksuttamaan, että mitähän minä oikeasti halusinkaan sanoa? Jännityksellä odotan kuinka tämänkin tekstin käännätte suomeksi. Olkaa hyvä =D

    Äänestä

  • ¤kolmekymppinen¤ kirjoitti:

    Mistä sinä tuon aliarvioimisen ja tunnekylmyyden löysit tekstistäni? Silläkin uhalla, että joudun jälleen kerran jonkun "kotisohvadoctorPhillyn" analysoitavaksi, koetan selventää kirjoitustani. Yritin sanoa tekstissäni, että nautin miehen lähestymisyrityksistä jotka ovat hieman ujoja, epävarmoja, mutta aitoudessaan ihastuttavia. Olen hurmaantunut! Tälläinen kolmekymppinen, jo hieman maailmaa nähnyt ja kaiken kyynisyyden keskellä, päättää antaa mahdollisuuden ihastukselleen. No niin, sitten aivot raksuttamaan, että mitähän minä oikeasti halusinkaan sanoa? Jännityksellä odotan kuinka tämänkin tekstin käännätte suomeksi. Olkaa hyvä =D

    meinaa uskoa todeksi miten eri tavalla ihmiset käsittää luetun tekstin. Minullekin tuli sinun tekstistäsi sellainen olo, että naureskelet itseksesi sitä poikaparkaa:)

    Äänestä

  • ¤kolmekymppinen¤ kirjoitti:

    Mistä sinä tuon aliarvioimisen ja tunnekylmyyden löysit tekstistäni? Silläkin uhalla, että joudun jälleen kerran jonkun "kotisohvadoctorPhillyn" analysoitavaksi, koetan selventää kirjoitustani. Yritin sanoa tekstissäni, että nautin miehen lähestymisyrityksistä jotka ovat hieman ujoja, epävarmoja, mutta aitoudessaan ihastuttavia. Olen hurmaantunut! Tälläinen kolmekymppinen, jo hieman maailmaa nähnyt ja kaiken kyynisyyden keskellä, päättää antaa mahdollisuuden ihastukselleen. No niin, sitten aivot raksuttamaan, että mitähän minä oikeasti halusinkaan sanoa? Jännityksellä odotan kuinka tämänkin tekstin käännätte suomeksi. Olkaa hyvä =D

    mitä täällä ajatellaan. Ehkä tästä voit tehdä sen johtopäätöksen, että aloitustasi ei kannata ääneenlausua kohteen läsnäollessa. :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


(¤/¤) kirjoitti:

..olla enää ihanampaa kuin ihastunut nuorimies! Niitä kömpelöjä lähestymisyrityksia on ollut ilo katsella.. taidan päästää sut pälkähästä kohta ja viedä jonnekin piiloon ja pussata kunnolla!
ps. tämä tunneryöppy kakskyt ja risalle kolmekymppiseltä.. jolla alkaa viilee ulkokuori pettää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu