leukemiasta kysymys

Voiko leukemiaan liittyä jalkojen puutumista?
125506
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Tuskin sillä leukemian kanssa on tekemistä.
Jalkojen puutuminen johtuu pikemminkin huonosta verenkierrosta. Siis-tämä on minun mielipiteeni.

Äänestä
  • sairastuin vuonna 1991 leukemiaan, ja ensin puutui oikea jalka, myöhemmin vasen. kivut olivat ankarat, en voinut nukkua kahteen viikkoon juuri ollenkaan. kysyin lääkäriltä että miksi jaloista katosi tunto, ja selitys oli sellainen, että sairas solukko täytti lantion alueen litteät luut, ja turvotti samalla luuta sisältäpäin. tämä turvotus oli niin ankaraa, että selkärangasta lähtevät jalkoihin menevät hermot joutuivat puristukseen. kivut ja tunnottomuus katosivat heti hoitojen alettua.

    Äänestä

  • oma kokemus kirjoitti:

    sairastuin vuonna 1991 leukemiaan, ja ensin puutui oikea jalka, myöhemmin vasen. kivut olivat ankarat, en voinut nukkua kahteen viikkoon juuri ollenkaan. kysyin lääkäriltä että miksi jaloista katosi tunto, ja selitys oli sellainen, että sairas solukko täytti lantion alueen litteät luut, ja turvotti samalla luuta sisältäpäin. tämä turvotus oli niin ankaraa, että selkärangasta lähtevät jalkoihin menevät hermot joutuivat puristukseen. kivut ja tunnottomuus katosivat heti hoitojen alettua.

    Mulla nyt ei kuitenkaan oo missään vaiheessa ollu tunnottomuutta, siis vaikka on pientä puutumista ollut, niin oon silti tuntenut iholla kaikki jutut.

    Puutumiset muuten hävis kun venyttelin oikein kunnolla ja poljin kuntopyörällä :).

    Äänestä

aiheuttaa jalkojen puutumista ja kun jalat puutuvat, pelottaa enemmän ja panikoi enemmän.

Kaikenmaailman puuduttelut ovat luulosairaiden oireita, varsinkin jos puuduttelee vain silloin tällöin.

Äänestä
  • No tuo on sinun mielipiteesi.

    Esim. selän kireydet ja MS-tauti voivat aiheuttaa ihan oikeaa jalkojen puutumista!

    Äänestä

  • ihmettelevä kirjoitti:

    No tuo on sinun mielipiteesi.

    nm. kokemusta on...

    Äänestä

  • ihmettelevä kirjoitti:

    No tuo on sinun mielipiteesi.

    Esim. selän kireydet ja MS-tauti voivat aiheuttaa ihan oikeaa jalkojen puutumista!

    Trallalalla laa. MS-taudissa hermojen johtonopeudet alenevat, ja selän kireyksissä voi olla hermopinne. Tuollainen puutuminen on luonteeltaan erilaista kuin "puuduttelu".

    Jalkojen puuduttelu silloin tällöin on panikoivien ihmisten oire! Miljoona kertaa nähnyt saman. Diapamilla paranevaa puuduttelua, MS-tauti ei parane rauhoittavilla sanoilla ja Diapamilla mutta tuo melko yleinen puuduttelu paranee. Psykosomaattinen oire kyseessä siis.

    Äänestä

  • jaapa jaa kirjoitti:

    No oli miten oli, kysyin aiheesta sen takia, kun olen kerran aikaisemmin tämän kesän aikana huomannut että jalkoihini oli tullut muutama mustelma vaikka en muistanut ainakaan että oisin mitenkään satuttanut tms.

    Eilen huomasin taas saman, niitä on vain kolme, mutta kahdelle en tiedä tai keksi selkeää syytä.
    Yksi tuli siitä kun törmäsin ovenpieleen :).
    Jos nekin on sitten tullut vaan jostain iskusta...
    Ja tosiaan hierojalla käyn, selässä on kireyksiä ja sen takia siis (ainakin luultavasti sen takia) on joskus jaloissa puutumista. Nyt ollut hieronnasta tauko ja puutuminen on ollut pahempaa, josko ois juuri sen tauon takia.
    Mietein vain kun pisti silmään nuo mustelmat että voisko niillä olla jotain yhteyttä, mutta kai ne mustelmat on ihan jostain iskusta tms. syntyneet, ei kai sitä aina voi muistaa jos on johonkin käynyt. Voihan siinäkin tosiaan perää olla että se puutuminen tosiaan pahenee kun sitä alkaa ajattelemaan että mistä se johtuu ja sitten panikoi kun pelkää kaikkia sairauksia jne.
    Mulla kuitenkin jo kaksi kertaa lääkäri tarkastanut tunnot ja lihasvoiman joten kai kaikki on sitten ok.

    Justiinsa juu ja jetsulleen. Jalat ovat ihmisen mustelmaherkin paikka, on ihme jos jaloissa mustelmia ei olisi. Ei sitä huomaa kun vauhdissa jalkansa johonkin kolauttaa. Ei sulla ainakaan leukemiaa ole.

    Nyt on kaunis päivä ulkona, ulos vaan ja menox, elämä jatkuu ja hymyilee taas.

    Äänestä

  • jaapa jaa kirjoitti:

    Trallalalla laa. MS-taudissa hermojen johtonopeudet alenevat, ja selän kireyksissä voi olla hermopinne. Tuollainen puutuminen on luonteeltaan erilaista kuin "puuduttelu".

    Jalkojen puuduttelu silloin tällöin on panikoivien ihmisten oire! Miljoona kertaa nähnyt saman. Diapamilla paranevaa puuduttelua, MS-tauti ei parane rauhoittavilla sanoilla ja Diapamilla mutta tuo melko yleinen puuduttelu paranee. Psykosomaattinen oire kyseessä siis.

    "MS-taudissa hermojen johtonopeudet alenevat, ja selän kireyksissä voi olla hermopinne. Tuollainen puutuminen on luonteeltaan erilaista kuin "puuduttelu".

    Voisitko hiukan selventää mitä tällä tarkoitat?
    Oon monesti miettinyt ja yrittänyt etsiä vastausta siihen, eroaako esim. MS-taudin aiheuttama puutuminen esim. lihaskireydestä johtuvaan puutumiseen? Tarkoititko tuolla juuri sitä?

    Ota rennosti, älä stressaa! Paha tauti kyllä aina paljastuu eikä varmasti jää löytymättä.

    MS-taudissa on usein muitakin oireita kuin puuduttelu. Näön äkillinen heikentyminen toisesta silmästä esim, perinnöllisyys, muu autoimmuunisairaus, esim keliakia, diabetes, huimaus, virtsankarkailu, kaksoiskuvat, väsymystaipumus, puheen häiriöt, halvaukset jne... ja sitten tuo puuduttelu.

    Jos puuduttelu häiritsee, ota yhteys lääkäriin.

    Äänestä

  • ihmettelevä kirjoitti:

    No oli miten oli, kysyin aiheesta sen takia, kun olen kerran aikaisemmin tämän kesän aikana huomannut että jalkoihini oli tullut muutama mustelma vaikka en muistanut ainakaan että oisin mitenkään satuttanut tms.

    Eilen huomasin taas saman, niitä on vain kolme, mutta kahdelle en tiedä tai keksi selkeää syytä.
    Yksi tuli siitä kun törmäsin ovenpieleen :).
    Jos nekin on sitten tullut vaan jostain iskusta...
    Ja tosiaan hierojalla käyn, selässä on kireyksiä ja sen takia siis (ainakin luultavasti sen takia) on joskus jaloissa puutumista. Nyt ollut hieronnasta tauko ja puutuminen on ollut pahempaa, josko ois juuri sen tauon takia.
    Mietein vain kun pisti silmään nuo mustelmat että voisko niillä olla jotain yhteyttä, mutta kai ne mustelmat on ihan jostain iskusta tms. syntyneet, ei kai sitä aina voi muistaa jos on johonkin käynyt. Voihan siinäkin tosiaan perää olla että se puutuminen tosiaan pahenee kun sitä alkaa ajattelemaan että mistä se johtuu ja sitten panikoi kun pelkää kaikkia sairauksia jne.
    Mulla kuitenkin jo kaksi kertaa lääkäri tarkastanut tunnot ja lihasvoiman joten kai kaikki on sitten ok.

    kyllä tuollaisen oireilun taustalla voi olla ihan oikeasti joku ongelma elimistössä, tarkemmin sanoen verenkuvassa. kannattaa mennä vielä lääkärin puheille, joka laittaa lähetteen verenkuvaan labraan. jos ei laita, on huono lääkäri.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ihmettelevä kirjoitti:

Voiko leukemiaan liittyä jalkojen puutumista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu