Asiallinen Keskustelu : Aihe Halaus

halailua. Olen elämänmyönteinen, iloinen ihminen, mutta en todella halua tulla halatuksi. Varmaan geenit saavat aikaan jonkin vastareaktion. Olen kyllä huomannut, etten ole ainoalaatuinen "vaivani" kanssa.

Kun opiskelin, oli ryhmämme hyvin kansainvälinen: oli venäläisiä, ruotsalaisia, japanilaisia, kiinalaisia, tanskalainen, belgialainen, argentiinalainen, meksikolainen, tansanialainen ja latvialaisiakin pari kappaletta. Opettajamme oli Romaniasta. Eli porukkaa oli todella eri puolilta maapalloa!
Hän, opettajamme, puhui henkilökohtaisesta tilasta, joka meillä kaikilla on ja miten erilainen se voi olla eri maissa. Hän antoi esimerkin videoidusta tilanteesa, jossa oli kuvattu amerikkalaisten ja japanilaisten liikemiesten coctailpartya.
Amerikkalainen jota kuvattiin, meni lähemmäksi japanilaista, tervehti, taputti olalle ja kyseli kuulumiset.Japanilainen oli ottanut pari askelta taapäin. Amerikkalainen jatkoi keskustelua ja astui lähemmäksi japanilaista, joka taas astui taapäin. Näin miehet ikäänkuin tanssivat salin ympäri.

Sitten me saimme tehdä testin sillä kaikkihan me halusimme tietää missä meidän rajamme olisi ja voiko sellaista pitää kansanryhmää edustavana.

Venäläisillä se välimatka oli lyhin ja heidän tapoihinsa kuuluukin usein kulkeminen käsikynkässä ja halailut. Mutta heidänkin poskisuudelmansa on vain näytösluontoinen ele jossa ei suinkaan pussata poskelle, kuulemma.
Tansanialainen halusi metrin välin eikä halausta ollenkaan.
Japanilaiset tyytyivät n. 90 cm ja pitivät myös halauksia liian tunkeilevina, olalle kosketus oli heistä jo halaus.
Ruotsalaiset olivat lähes samaa tasoa meidän suomalaisten opiskelijoiden kanssa, eli metri ja ehkä vähän päälle mutta heistä halaus kuuluu elämään kun ihmiset kohtaavat.

Mitä luulet, voisiko tuollainen henkilökohtainen reviiriajattelu olla se syy jota etsit?
Itse en halua halata kuin tuttuja.

tai sukulaisia. Esim. sukujuhlissa. Myös syntymäpäiväsankaria voidaan halata, jos tuttuja ollaan, samoin muita "sankareita"

Ei poskisuuteloita, ei :(

Vois sanoa, että olen ex-halaaja. Kun vaan tietäisi mikä sai kammoamaan sitäkin lajia, koska ennen olisin ilman muuta levittänyt käteni ihan kenen tahansa kanssa ja rutistanut kunnolla. Nyt katson tosi tarkkaan kenen kanssa antaudun niin läheiseen kosketukseen. Koen sen useasti teeskentelynä, mutta jos joku aito halaaja halaa sallin sen ilomielin ja jos nyt joku on sattunut huomaamaan, niin halaaminen on taitolaji. On osattava tulla kunnolla lähelle, eikä vain pyyhkäistä sinne päin.

Poskipusu on persoonakohtainen. Eräs tuttuni tekee sen niin hienosti, että mielelläni ojennan poskeni häneen päin heti nähtyämme.Muiden suhteen pidän asiaa pelleilynä ja toivon, ettei sitä harrastettaisi kuin ankaran treenin jälkeen :D

Vierastan halausta. Nuo juhlahetkiin "kuuluvat" halaukset tuntuvat teennäisiltä ja koetan niitä välttää. Aivan lähimpiä halaan, mutta aika harvoin. Poskisuudelmat...no ei niitä koe, kun ei halausetäisyydelle päästä. Oman kullan kainalossa on tietenkin hyvä ja turvallinen olo ja hänen halailunsa on luontetaa. Jotenkin tuo halaaminen on ehkä niin intiimi asia, ettei sitä pidä liiaksi yleistää. Vähän kuin rakkauden tunnustus... vain harkitusti.

Nuorempana "reviirini" oli iso ja ahdistuin/ärsyynnyin, jos joku tunki fyysisesti liian lähelle.

Opin kovasti tykkäämään halaamisesta asiakkaiden kautta - olin monien kuuntelija ja he kaiketi siksi pitivät minusta.
Minulle halaaminen on ihan luonteva juttu - halaisin enemmänkin nyt työelämästä pois ollessani:)

Sellaisesta en vieläkään tykkää, että keskustellessa työnnetään kasvot melkein omiini kiinni:(