Kenttäpostia vaan täältä jostakin. Viimeksi oli niin kiire kun nähtiin, tuli äkkilähtö tänne kauas. Toivon, että kenttäsiivous on sujunut sielläpäin entisissä merkeissä. En tiedä, milloin tiemme jälleen kohtaavat. Täällä luotien, helteen, nälän ja koti-ikävän saartamana ei milloinkaan tiedä, mikä päivä on viimeinen. Tästä kirjeestäkään en osaa sanoa tavoittaako se sinua koskaan. Näistä kirjekyyhkyistä kun ei voi mennä vannomaan pääsevätkö milloinkaan perille. Onko tinasormus, jonka annoin rakkauteni merkiksi, vielä tallessa? Olkoon se merkkinä meidän välisestä ikuisesta tunteesta, jos määränpääni olisi vaikka jo seuraava juoksuhauta.
Rakkaudella sinun merilokkisi:)
Rakkaudella sinun merilokkisi:)
Vastaukset 6
Vanhimmat
Onko tämä sattumaa vai luitko viestini tuolta toiselta palstalta, jossa sanoin haluavani merilokin? Muuta tästä viestistäsi en ymmärtänytkään, joten varmaankaan ei minulle...
mitään, ellet tunnistanut? Höh:)
Ei todellakaan ollut sinulle, tämä oli aivan täysin eri ihmiselle. Hänen sydän on kultaa eikä häntä voi verrata kehenkään muuhun. Vastausta en odottele, ei ole aikaa. Kiire painaa ja luodit vinkuu, taas täytyy juosta...:)
tuosta merilokista, että mistä sen nappasit.
sivistykseen, mai diö ;)
Pohjois-Savon eteläiskoillispuolen pohjoiskolkalta.
Kiitos vaan postista, ehdin saada ennen työkomennusta seuraavalle kentälle. Kyllä mieltä lämmitti että minua silleen rakastat:) Kyllä minäkin sinnuu, jos vaan tietäsit. Mä toivon että pian kuitenkin voitaisiin nähdä ja varjelusta sulle sinne rintamalle. Sinun tuskiasi en tietenkään voi ymmärtää; haluaisin vain että ne loppuisivat joskus ja elämä voisi näyttää meille valoisat puolensa. Joka hetki voi olla viimeinen, siksi lähetänkin heti vastauksen tähän kirjeeseesi.
Ikuisesti sinun kenttäsiivojasi
Minä kenttäsiivooja sain juuri postia länsirintamalta, oli lähetetty jo pari viikkoa sitten. Rakas upseerini on kaatunut. Kuinka koskaan voin päästä yli tästä suuresta surustani:( Viimeisessä kirjeessään minulle hän kirjoitti: "Rakastan sinua, mutta olen turhaan yrittänyt pitää sinua itselläni. Meidän yhtälömme on mahdoton. Tiedät, että jos joskus selviäisinkin hengissä täältä, mikä on epätodennäköistä, ei yhteiselämämme kuitenkaan koskaan tulisi onnistumaan. Minulla on velvollisuuteni vanhaa äitiäni ja veljeäni kohtaan. Äiti kutoo kotona sukkia minulle ja toivoo, että palaisin joskus ja ottaisin kotitilamme hoidettavakseni. Sinä asut eri laidalla Eurooppaa ja sinulla on työsi. Ei tule mitään, vaikka sinua koko sielustani rakastan ja ikävöin. Olet ainut valoni täällä kuolemanvarjon maassa. Ne kaksi tähteä, jotka näin sinun silmissäsi, joita olen tavoitellut, jäävät vain tuikkimaan haaveisiini. Yritä jatkaa nyt elämääsi ilman minua, jos se on mahdollista, vaikka itselleni elämä ilman sinua tuleekin tuottamaan vaikeuksia. Ollaan ikuisesti ystäviä ja hyviä tovereita. Minusta kyllä tuntuu, että en selviä täältä muutenkaan kotiin asti. Kuivuus, kuumuus, jatkuva nälkä ja kaikki vastukset painavat; kyllä täällä elämän totuus tulee vastaan. Et tiedä, mutta sääliksi käy, kun pojat täällä huutavat äitiä avukseen tuskissaan."
Tämä kirje löytyi upseerin takin rintataskusta, kun hänet löydettiin kaatuneena, menehtyneenä vihollisen luoteihin yrittäessään juosta pakoon. Hänellä oli ollut käsi nyrkissä, ja kun se oli avattu, oli hänellä siinä tinasormus, jota puristi rintaansa vasten..
Muistopuheessa mainittiin, että tämä upseeri oli elänyt urhoollisen primitiivisen elämän ja kuoli isänmaan puolesta uskoen periaatteisiinsa ja eläen niiden mukaan.