Olen ihmetellyt aamupäiväväsymystäni ja lihasten väsymistä ja kipeytymistä rasituksen jälkeen. Ne eivät helpolla totu rasitukseen. Pari päivää on väsymys, tai joskus on uupumuskohtaus rankan päivän jälkeen (tuntuu, että jokainen solu räjähtää).
Alkukesästä tuli myös kognitiovaikeuksia (n. puoli vuotta monia muita sairauksia). Verenpaine heittelee betasalpaajasta huolimatta. Kilpirauhasarvot olivat helmikuussa "vajaatoiminnan rajalla" (TSH 4,3 ja ST4V 12.3) ja ovat nyt vähän paremmat.
1980-luvulla oli stressiä ja valtavaa uupumusta mutta myös työinnostusta. Oli kuuma nukkua yöllä ja aina aamuyöllä valvoin. Tuli raajojen kuukausia kestävät säryt ja palelemiset. Oli lämpötilasäätövaikeuksia ym.
Nyt on krooninen nielurisatulehdus, johon ei ole oikein hoitoa. Neurologi havaitsi raajojen värinätunnon puutoksia ja ehkä refleksipuutoksia ja puhui jotakin polyneuropatiasta.
Onko polyneuropatiaan hoitoa tai pahenemista estävää keinoa? Olen ollut urheilullinen ja tehnyt raskaitakin hommia. Olenko pilannut hermoni raskailla töillä ja pitkäaikaisella stressillä?
Neurologiset tukimukset jatkuvat vasta syyskuun puolivälissä, joten nyt ei ainakaan ole mitään hoitoa. Aloitin kesän alussa vitamiinien käytön, vuoron perään B-vitamiinia ja monivitamiinia ja joskus kalaöljykapseleita. Kalaa olen aiemmin syönytkin melko säännöllisesti.
Mikähän polyneuropatian aiheuttaa, onkohan se nyt uusi vai sieltä pahan stressin ajoilta peräisin? Viinaa ja tupakkaa en käytä. Voiko laiska kilpirauhanen aiheuttaa sitä?

Vastaukset 12
Vanhimmat
kyllä olen lukenut että hypotyreoosi voi aiheuttaa polyneuropatioita. Kannattaa tietty ensin mmut syyt sulkea pois.. toisaalta jos johtuu kilpparista pitäisi oireiden helpottaa tyroksiinillä..
Onko sulla katsottu kilpirauhasen vasta-aineet verestä? Kuulostaa täysin kilpparihäiriön oireilta!
Vasta-aineita ei ollut kesäkuussa 2006. Jos silloin 80-luvulla olisi ollut tulehdus, olisiko niitä enää? Silloin oli mitä ihmeellisimpiä oireita, oli mm. lämpöilyjä, näköhäiriöitä, silmien sisään painumisen tunteita, kurkkuvaivoja vähän väliä, jalkojen surinoita, verisuonten laajenemisia ja supistumisia ja lämpötilahäriöitä: lämpötilatunne oli eri kuin se, minkä käsillä kokeillen tunsi.Uupumus oli.
Enpäs tiedä kauanko niitä on, jos on, mutta kaikilla ei välttämättä ole ollenkaan vaikka olisikin krooninen tulehdus. Kilpirauhasen ultraäänikuvaus ja ohutneulanäyte on viimesin keino selvittää asiaa.
Kannattaa seurata noita kilpparin arvoja aina välillä, koska ne saattaa muuttua yhdessä kuukaudessakin paljon.
Terveyskeskuksessa ei haluttu ottaa kesäkuussa tutkimuksia, "koska ne oli helmikuussa otettu ja "normaalit"", vaikka minulla oli erikoislääkärin kirjallinen suositus.
Uusia tutkimuksia varten pitäisi mennä yksityiselle ja pyytää tutkimuslähete. Ei terveyskeskus niitä otata kun ei ottanut silloinkaan, kun edellisten arvojen perusteella olisi ollut enemmän syytä! On aikamoista rumbaa. Ei niitä joka kuukausi voi ottaa.
Minun pitää ehkä kuitenkin mennä lääkärille pyytämään todistus alentuneesta työkyvystä. Työni ei ole paljon edistynyt koko kesänä. Joskus en jaksa istua työni ääressä kuin 10 min kerrallaan.
oireita jaloissa ja joskus myöhemmin myös käsissä.
Vaikka sokeriarvot olisivat hallinnassa, polyneuropatia runtelee jalkoja.
Lyrika auttaa nukkumaan mutta olet aika tokkurassa sen jälkeen.
Viime keväänä sitten vasemman käteni peukalonjuuri (kämmenpohjaan päin) alkoi kipuilla. Kun se ei mennyt ohi menin työterveyslääkäriin. Aikaa ei annettu mutta fysioterapeutti tarkasti ja sanoi, että minulla on niskassa hermopinne. Sain lähetteen fysioterapiaan ja kävin siellä 10 kertaa > ei auttanut. Hän atoi itsehoitovoimisteluohjelman, jota olen noudattanut. Ei ole tulosta vielä.
Nyt kesällä vasemmassa päkiässä on ollut puutumispisteitä ja pari viikkoa ikäänkuin lievästi kiristävä vanne nilkassa. Nyt tuntuu lievää puutuneisuutta myös käsissä. Silloin tällöin vuoteesta noustessani tuntuu vihlaisu alaselässä.
Keväällä oli muutaman kerran kramppia oikeassa pohkeessa ja söin yhden purkillisen magnesiumia. Nyt olen syömässä B-vitamiinia, kun täällä netissä sitä useampi suositteli.
Olen ihan ymmälläni, mistä on kysymys? Minulla ei ole todettu diabetestä, ainakaan tähän mennessä. Olisin iloinen, jos joku voisi neuvoa. Olen hyvin pienituloinen, mistä syystä en tohdi tilata, ainakaan tässä vaiheessa, kallista lääkäriä, joka lähettäisi minut kalliisiin tutkimuksiin.
Viestissäsi raajojen puutuminen viittaisi MS-tautiin, vaikka en ole lekuri.
itellä kans kädet ja jalat puuttuu tosi helposti, selästä vihloo aamusin ja nyt on ruvennu olemaan kramppia toisessa pohkeessa rankan fyysisen työn jälkeen. Kärsin jo muutenkin kaikista s..tanan neuro-ongelmista joten mikään ei enää yllätä. Kohta varmaan todetaan MS ja parkinson....................
Neurologi laittaa lähetteen ENMG-tutkimuksiin (vaimikäsenytoli), joka tapauksessa hermoratamittauksiin. Siinä selviää. onko polyneuropatia vai ei. Minulla oli, kiva tietää! Muuta iloa siitä mittauksesta ei sitten ollutkaan. Lekuri tuumasi, että koeta pärjäillä! Siihen ei ole mitään parannuskeinoa, vaan tilanne huononee vähitellen. Minulla on seuraavanlaiset oireet: Jaloissa polvista alaspäin tunnottomuutta ja nilkat roikkuu, kävely hankalaa, kun jalkaterät ei ole "hallussa". Pohjelihakset surkastuvat, voimat eivät riitä varpailla seisomiseen. Käsissä samantapaisia oireita, ei kuitenkaan niin voimakkaita vaikka ranteissa ja kämmenselässä on enää pelkat nahkat jäljellä. Käsien liikkeet ovat huomattavasti hidastuneet.
Syitä polyneuropatiaan voivat olla esim. alkoholismi, diabetes ja perinnöllisyys.
käyty. Mutta onko jollekin lääkäri/neurologi kertonut sairauden ennustettavuutta jollain aikajaksolla. "Minun" lääkärini vain silmäilevät kuihtuneita raajoja, uusivat reseptit (Lyrica, Tenox) ja kättelevät. Se on siinä!? Illat ja erityisesti nukkumaanmenot ovat vaikeimpia kipujen ja särkyjen osalta - silloin kun kaikki huomio kohdistuu omaan kroppaan.. 55vee
Sen verran on kerrottu, että se vähitellen vain pahenee. Mikään ei auta. Oma oloni parani "puolella" kun pääsin lyricoista eroon, enkä ikinä sitä suuhuni laita. Sen sivuoireet ovat pahemmat, kuin itse varsinaisen taudin. Kyllä nuo jatkuvat kivut ja säryt aina kestää.