Sitominen

Milloin vl:t sitovat ihmisen syntiin? Millaisesta synnistä silloin on kysymys? Milloin ihmistä ei enää tervehditä Jumalan terveellä?
Toivon asiallisia ja kiihkottomia vastauksia, en haukkumista ja tyhjänpäiväistä saivartelua ei- vanhoillislestadiolaisilta.Tähän saa vastata kaikki, mutta asiallisesti.

Kiitos.
8986
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

silloin kun joku uskovainen on huomauttanu toiselle jostain synnistä, eikä hän ole nöyrtyny pyytämään sitä anteeksi. No sitten hän ottaa mukaansa yhden tai kaksi veljeä tai sisarta, siis uskonveljeä tai sisarta, eikä suostu tunnustamaan syntejään. Seuraavaksi johtokunta tai isompi joukko puhuttelee ja nuhtelee häntä tästä synnistä tai synneistä, eikä asia aukene, eikä anteeksipyyntöa tule. SENJÄLKEEN se ilmoitetaan seurakunnalle. Siis, että kyseinen henkilö on sidottu synteihinsä. Näin ainakin meillä kävi. Tietenkin pääsee vapaaksi syntitaakasta milloin vaan kun pyytää anteeksi. JOKA AAMU ON ARMO UUS...

Äänestä
  • Kiitos paljon vastauksista.Mutta entä jos ihminen tekee salaa jotakin ns.kuolemansyntiä jatkuvasti, niin, että vain esim.minä sen tiedän? Ja olen puhutellut ja vienyt seurakuntaan,mutta seurakunta ei tee mitään.
    Vaikka sanovatkin, että se on syntiä.
    Täytyykö minun sitten tervehtiä häntä Jumalan terveellä?

    Äänestä

  • Muuten OK, mutta Raamatun mukaan menettely koskee VAIN sellaisia tilanteita, joissa on uskovaisten välille syntynyt jotain ristiriitoja.

    Raamatussa nimittäin ao. kohdassa sanotaan: "Jos VELJES rikkoo sinua vastaan...". Kyse ei ole siitä että toinen uskovainen olisi esim. katsonut televisiota tai ehkäissyt. Ne ovat omantunnon asioita. Kukaan toinen ihminen ei VOI nähdä toisen ihmnisen sydämeen. Ihminen voi tehdä parannusta vain sellaisesta josta omatunto häntä nuhtelee. Toinen uskovainen voi lempeästi elää rinnalla sellaisen kanssa jolla on epävarmuutta elämäntapojensa kristillisyyden suhteen, mutta toinen uskovainen ei voi tuomita tätä. Ei edes seurakunnalla ole oikeutta tuomita eikä eristää kanssakäymisestä ketään.

    Vain Jumalalla on tuomiovalta viimeisenä päivänä. Siihen saakka kasvaa sekä nisua että lustetta, ja nuotassa on sekä eläviä että mätiä kaloja. Ihmiselle ei rajallisena olentona ole Jumala antanut tuomiovaltaa.

    Meitä kehoitetaan vain kantamaan toistemme kuormia.

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Kiitos paljon vastauksista.Mutta entä jos ihminen tekee salaa jotakin ns.kuolemansyntiä jatkuvasti, niin, että vain esim.minä sen tiedän? Ja olen puhutellut ja vienyt seurakuntaan,mutta seurakunta ei tee mitään.
    Vaikka sanovatkin, että se on syntiä.
    Täytyykö minun sitten tervehtiä häntä Jumalan terveellä?

    Sepä siinä onkin. Liikemies voi tehdä vapaasti veropetoksia ja mitä tahansa syntiä ja kukaan ei tiedä mitään. Sitten kun nuoripari hankki television kotiinsa on automaattisesti kieltänyt uskonsa ja ainakaan vanhoillislestadiolaisuus ei ole sanoutunut julkisesti irti takavuosien käytännöstä jossa tv:n omistaminen johti aina syntiinsitomiseen.

    Uskossa ei ole muuta logiikkaa kuin se että tottelet johtokuntaa.

    Äänestä

  • Vl-teologi kirjoitti:

    Muuten OK, mutta Raamatun mukaan menettely koskee VAIN sellaisia tilanteita, joissa on uskovaisten välille syntynyt jotain ristiriitoja.

    Raamatussa nimittäin ao. kohdassa sanotaan: "Jos VELJES rikkoo sinua vastaan...". Kyse ei ole siitä että toinen uskovainen olisi esim. katsonut televisiota tai ehkäissyt. Ne ovat omantunnon asioita. Kukaan toinen ihminen ei VOI nähdä toisen ihmnisen sydämeen. Ihminen voi tehdä parannusta vain sellaisesta josta omatunto häntä nuhtelee. Toinen uskovainen voi lempeästi elää rinnalla sellaisen kanssa jolla on epävarmuutta elämäntapojensa kristillisyyden suhteen, mutta toinen uskovainen ei voi tuomita tätä. Ei edes seurakunnalla ole oikeutta tuomita eikä eristää kanssakäymisestä ketään.

    Vain Jumalalla on tuomiovalta viimeisenä päivänä. Siihen saakka kasvaa sekä nisua että lustetta, ja nuotassa on sekä eläviä että mätiä kaloja. Ihmiselle ei rajallisena olentona ole Jumala antanut tuomiovaltaa.

    Meitä kehoitetaan vain kantamaan toistemme kuormia.

    mukaista sanaa.
    Kyllä niin suurta syntiä on kaikki poisleikkaamiset ja erottamiset,( muka hoitoa )parannuksen vaatimiset ym.
    Näiden srk-laisten pitäisi saada katumisen armo ja pyytää anteeksi kaikilta, joita asia koskee.
    Uskoa ei voi suorittaa joidenkin sääntöjen mukaan, vaan se on sydämen uskoa, joka rakastaa jopa vihollistaankin, saati sitten kanssaveljeä ja sisarta.
    Nostaa, kantaa ja johdattaa Jeesuksen tuntemiseen kaikkia autuutta kaipaavia sieluja. SE EI OLE IHMISSÄÄNTÖJÄ,PERINNÄISTAPOJA, vaan ainoa ansio on JEESUKSEN KÄRSIMINEN JA KUOLEMA MEIDÄN SYNTEIN TÄHDEN; JOTTA MEILLÄ ON RAUHA JUMALAN KANSSA; ELÄMÄSSÄ JA KUOLEMASSA.

    Äänestä

  • sidottiin?

    Äänestä

Sitomishomma on oikein tyyppiesimerkki lestadiolaisesta harhaopista. He hokevat mantranomaisesti Jeesuksen puheesta lausetta "Totisesti minä sanon teille: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on oleva sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te päästätte maan päällä, on oleva päästetty taivaassa."

On huomattava, että Jeesus sanoi "kaikki, minkä te..." eikä suinkaan "kaikki, jotka te..." Ihmisiä ei siis olla Jeesuksen mukaan sitomassa!

Edelleen on huomattava, että lainaus erotetaan tökerösti asiayhteydestään: siinähän annetaan neuvoja tapaukseen, jossa veli rikkoo kuulijakunnan edustajaa vastaan.

Äänestä
  • Kiitos hyvää tietoa tuli ko raamatun kohtaa ajatellen.
    Olisi todella selkeämpi kun puhuttaisiin asioista eikä ihmisistä. Hoitojen yhteydessä kerrottiin vain nimiä ja nimiä, jotka eivät ole enää uskomassa - jopa puhujan pöntöstä asti. Kun oli jääty asioissa erimielisiksi, niin sidotun ihmisarvo oli laskettu nollaksi tai alemmas.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


??? kirjoitti:

Milloin vl:t sitovat ihmisen syntiin? Millaisesta synnistä silloin on kysymys? Milloin ihmistä ei enää tervehditä Jumalan terveellä?
Toivon asiallisia ja kiihkottomia vastauksia, en haukkumista ja tyhjänpäiväistä saivartelua ei- vanhoillislestadiolaisilta.Tähän saa vastata kaikki, mutta asiallisesti.

Kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu