väsynyt äiti

aikuinen poikani on avohoidossa kotona. Hän pääsee kaksi kertaa vuodessa viikon mittaiselle kuntoutusjaksolle paikalliseen psykiatriseen sairaalaan, muuten hänen hyvinvointinsa ja lääkityksensä on omaisten harteilla. Psykiatrin tapaaminen avohoidon puolella on kerran vuodessa, ei muuta. Poikani sairastaa myös diabetesta, josta myös suuri huoli. Poikani ihmisarka, joten siitä muodostuu suurimmat päivittäiset ongelmat; hän ei jää hetkeksikään yksin kotiin, joten asioiden junaileminen onkin aikamoista sovittelemista.onko muita väsyneitä äitiparkoja?
1359
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

En ole väsynyt äiti, mutta olen muuten kiinnostunut aiheesta selvittyäni itse hengissä syvästä masennuksesta.

Suosittelen sinulle kirjoja, mistä saat lisätietoja masennuksesta. Vaikkapa aluksi kirjanen: MASENNUKSEN EHKÄISY, josta löydät lisätietoja vaikka: www.stakes.fi/mielekas ja sieltä lukuvinkeistä k.o. kirja. Löytyy kirjastoista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


väsynyt äiti kirjoitti:

aikuinen poikani on avohoidossa kotona. Hän pääsee kaksi kertaa vuodessa viikon mittaiselle kuntoutusjaksolle paikalliseen psykiatriseen sairaalaan, muuten hänen hyvinvointinsa ja lääkityksensä on omaisten harteilla. Psykiatrin tapaaminen avohoidon puolella on kerran vuodessa, ei muuta. Poikani sairastaa myös diabetesta, josta myös suuri huoli. Poikani ihmisarka, joten siitä muodostuu suurimmat päivittäiset ongelmat; hän ei jää hetkeksikään yksin kotiin, joten asioiden junaileminen onkin aikamoista sovittelemista.onko muita väsyneitä äitiparkoja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu