Viihtymisvaara

Tuossa ajellessani autolla huomasin mielenkiintoisen kadunvarsi kyltin, jossa mainostettiin että Loimaalla on viihtymisvaara. Tässä heräsin kuitenkin joitakin ajatuksia.

Hienoa, että Loimaa on alkanut kampanjoimaan itseään. En halua hyökkäillä kenenkään kotiseutua vastaan, mutta se on Loimaan tapauksessa todettava, että Loimaa on aloittanut imagon kohotuksensa aivan väärästä päästä. Olen itse yrittänyt vuoden asua Loimaalla tuolloisen opiskelun takia, mutta se vaihtui pian kimppakyytiin Turusta.

Miksi sitten näin? Itse totesin -muiden opiskelijakavereideni tavoin-, että Loimaalla on kyllä esimerkiksi palvelut kunnossa mutta paikkakunnan ulkoinen olemus on kyllä pahasti retuperällä. Taloja, jotka nojaa toiseen taloon, hoitamatonta sänkipeltoa ja niin edelleen. Tämän lisäksi talojen arkkitehtuuri on Loimaalla valitettavan laajasti suhteessa muuhun rakennelmaan pahvilaatikkomallia. Kaikki tämä tuo mieleeni vähän kärjistäen suuren harmaan törkykasan, eikä se ainakaan omalla osallani aiheuta viihtymisvaaraa.

Rakentavana ideana voisi ajatella Loimaallakin sitä, miten esimerkiksi Raisio on kehittänyt kasvojaan. Eli jo esimerkiksi keskustaan uusia värejä, sävyjä, valot 2000-luvulta ja näin. Viihtymisvaara on loppujen lopuksi hyvin pienistä asioista kiinni, mutta Loimaalla ei ole nyt viihtymisvaaraa ellei paikkakuntaa aleta ehostamaan oikein urakalla. Siihen on Loimaalla täydet mahdollisuudet minusta.
121955
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

täysin, ku näin tänään Turussa ton mainoksen... heh!

Äänestä

Loimaa kaataa rahaa johonkin naurettavaan viihtymisvaaraan. Sitä vaaraa ei ole. Mokoma propaganda on tyyliltää säälittävää ja lapesllista "meidän isä on paras" tasoa. Todellisuus iskee silmille päivittäin ja nämä puhuu, että joku tolvana on keksinyt viihtymisvaaran.

Äänestä
  • Olen samaa mieltä. Olisikin ollut parasta tuolle Viihtymisvaara-kyltille, laittaa kysymysmerkki perään?

    Äänestä

  • Hyväksyt pikkuparlamentin 200 000 euron kattokruunut vai?

    Äänestä

  • ...... kirjoitti:

    Hyväksyt pikkuparlamentin 200 000 euron kattokruunut vai?

    Eilen satoi. Pidin lomani heinäkuussa. Naapuri ajeli leikkuupuimurillaan. Kyllä meilläkin osataan....

    Äänestä

  • viihtymisvaaraan kirjoitti:

    uskot asettaneen kunnat sellaiseen taloudelliseen ahdinkoon, ettei yksinkertaisesti kaikkeen ole varaa ja joskus joutuu ottamaan näitä riskejäkin, jotta päästäisiin edes johonkin suuntaan. Kyllä minua enemmän ärsyttää se, kun laintekijät eivät itseltään pysty vaatimaan samoja asioita, joita muilta vaativat.

    Mitä tulee siihen oliko tuo kannattavaa vai ei, niin sitten täytyy vain rohkeasti lähestyä asiaa ja kertoa mielipiteensä päättäjille (valtuusto, jonka valitsemiseen sinäkin olit osallisena).

    Tietenkin minustakin rahat olisi voinut paremmin käyttää, mutta jokaisella on omat intressinsä sen suhteen mikä on se paras. Kun ei niitä asioita ainakaan suomi24-palstoilla ratkota ja pois sieltä naapuria vahtaamasta.;)

    Äänestä

  • ....... kirjoitti:

    Nyt lensi lintu. TV on auki. Ei tämä sade vielä auta mitään ja sulle vastataan kuin hölmölle pitääkin

    Äänestä

  • viihtymisvaaraan kirjoitti:

    Eilen satoi. Pidin lomani heinäkuussa. Naapuri ajeli leikkuupuimurillaan. Kyllä meilläkin osataan....

    Ei taida suomenkielellä siellä Loimaalla voida keskustella, jos kysymysmerkin käyttöä lauseen lopussa ihmetellään???

    Äänestä

  • vai missä??? kirjoitti:

    Ei taida suomenkielellä siellä Loimaalla voida keskustella, jos kysymysmerkin käyttöä lauseen lopussa ihmetellään???

    Se on ehdottomasti liikaa vaikka olisit vorssasta

    Äänestä

  • 798987798787897 kirjoitti:

    Nyt lensi lintu. TV on auki. Ei tämä sade vielä auta mitään ja sulle vastataan kuin hölmölle pitääkin

    Jos tuon kuvan itsestäsi tahdot antaa niin mikäs siinä, ei ole minun ongelmani. :)

    Äänestä

Samaa mieltä olen että täällä on tuo arkkitehtuuri jostain käsittämättömästä oppikirjasta luettua. Harmaata ja synkkää joka puolella, ja sitten jostain kumman syystä kaikki mahdolliset alueet pitää olla kaavoitettuna omakotitaloille, on se varmaan kiva asua omassa talossa keskellä epämääräistä slummia, missä asutaan postimerkin kokoisilla tonteilla naapuritalon seinä metrin päässä. Puita ja vehreyttä tämä keskusta ainakin kaipaisi.

Äänestä

Kauniita asuinalueita löytyy, keskusta ei niinkään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

onko kirjoitti:

Tuossa ajellessani autolla huomasin mielenkiintoisen kadunvarsi kyltin, jossa mainostettiin että Loimaalla on viihtymisvaara. Tässä heräsin kuitenkin joitakin ajatuksia.

Hienoa, että Loimaa on alkanut kampanjoimaan itseään. En halua hyökkäillä kenenkään kotiseutua vastaan, mutta se on Loimaan tapauksessa todettava, että Loimaa on aloittanut imagon kohotuksensa aivan väärästä päästä. Olen itse yrittänyt vuoden asua Loimaalla tuolloisen opiskelun takia, mutta se vaihtui pian kimppakyytiin Turusta.

Miksi sitten näin? Itse totesin -muiden opiskelijakavereideni tavoin-, että Loimaalla on kyllä esimerkiksi palvelut kunnossa mutta paikkakunnan ulkoinen olemus on kyllä pahasti retuperällä. Taloja, jotka nojaa toiseen taloon, hoitamatonta sänkipeltoa ja niin edelleen. Tämän lisäksi talojen arkkitehtuuri on Loimaalla valitettavan laajasti suhteessa muuhun rakennelmaan pahvilaatikkomallia. Kaikki tämä tuo mieleeni vähän kärjistäen suuren harmaan törkykasan, eikä se ainakaan omalla osallani aiheuta viihtymisvaaraa.

Rakentavana ideana voisi ajatella Loimaallakin sitä, miten esimerkiksi Raisio on kehittänyt kasvojaan. Eli jo esimerkiksi keskustaan uusia värejä, sävyjä, valot 2000-luvulta ja näin. Viihtymisvaara on loppujen lopuksi hyvin pienistä asioista kiinni, mutta Loimaalla ei ole nyt viihtymisvaaraa ellei paikkakuntaa aleta ehostamaan oikein urakalla. Siihen on Loimaalla täydet mahdollisuudet minusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu