Onko kellään tietoa missä järjestyksessä kappaleet on äänitetty? lähinnä tarkoitan aikaa, sillä kun kattelin Headlong ja These Are The Days Of Our Lives videoita, niin freddie ei headlongissa näyttänyt niin sairaalta. Itse veikkaisin sen tekoa lähempänä 1989 heti Miraclen jälkeen.
Ps. aikaa kun kuluu niin Innuendo levy nousee arvostuksessani todella korkealle. Kappaleet on minun mielestä enemmän taidetta kun valtavirralle tarkoitettua rock-humppaa. Jäis monelta säveltämättä.
Ps. aikaa kun kuluu niin Innuendo levy nousee arvostuksessani todella korkealle. Kappaleet on minun mielestä enemmän taidetta kun valtavirralle tarkoitettua rock-humppaa. Jäis monelta säveltämättä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Muistaisin, että Headlong on tosiaan tehty aiemmin. Freddien habitus on siinä jokseenkin sama kuin I Want It All:in videolla. These are the days etc. oli viimeinen video jonka porukka yhdessä kuvasi, ja se oli jo hyvin lähellä Freddien kuolemaa.
Innuendo on tosiaan erilainen levy. Siinä on massaa ja paatosta, hirveästi surua ja voimaa. Bijou on muuten varsin aliarvostettu biisi!
Headlongin video on tosiaan kuvattu ensimmäisenä Innuendo-levyn videoista. Hirveästi eroa ei kuitenkaan ole, sillä Headlong on kuvattu pääasiassa marraskuussa 1990, I'm Going Slightly Mad helmikuussa 1991, ja These Are The Days of Our Lives toukokuussa 1991. Näitä videoita katsoessa voi kyllä huomata, miten nopeasti Freddien fyysinen tila heikkeni.
Headlong-videota on muuten kuvattu samalla kun biisiä on oikeasti nauhoitettu studiossa, joten tästä voimme päätellä, että biisi on nauhoitettu vasta Innuendo-sessioiden loppuvaiheessa. Osa videosta on kuvattu huhtikuussa 1991, ja kun videota katsoo, ei ole hirveän vaikea päätellä, mitkä palat on kuvattu myöhemmin.
P.S. Olen samaa miltä: Innuendo on yksi parhaista Queen-levyistä, varsinkin kun ottaa huomioon, misä kunnossa Freddie oli nauhoitusten aikana. Ikävää että levy ei ole saanut osakseen samanlaista arvostusta kuin bändin 70-luvun teokset.
Jotkut fanit ovat verranneet Innuendo-levyä jotenkin Queen II:seen, että näillä kahdella plätyllä olisi samanlainen henki. Erona tosin se, että musiikki on 17 vuotta modernimpaa.
Ihan hyvä vertaus mielestäni, vaikka itse en ole tullut asiaa tuolta kantilta ajatelleeksi. Nuo molemmat albumit tosin ovat Queenin ylivoimaista parhaimmistoa, kuuluvat minunkin Top 5 Queen-albumeihini. :)
on musta Queenin paras levy, se on niin monipuolinen ja onnistuu kaikessa mitä kokeilee. Headlong on samaa tasoa kuin 70-luvun parhaat hard rock -rypistykset, Show must go on koskettavin voimaballadi sitten Bohemian Rhapsodyn, These are the days of our lives ja I'm going slightly mad haikeansuloista poppia josta Abbakin voisi olla kateellinen... huikea levy kerta kaikkiaan, Queenin musiikillinen testamentti.