Televisio ja

Kun lueskelee noita edellisia sivuja, havaitsee, etta eniten hiertavat vanha televisiopaatos ja 1970-luvun hoitokokoukset. Kun keskustelu jossakin ketjussa laantuu, se alkaa melkein samanlaisena uudelleen uudessa ketjussa.

Molemmat taisivat aikanaan menna vahan pieleen. Televisiopaatosta on jouduttu moneen kertaan korjailemaan, esim. koulutelevision osalta. Omituiselta tuntuu, etta JOKU HUONEKALU...

Paivamiehen paakirjoituksessa - siina jossa kritisoitiin nettikeskustelua - hiljattain sanottiin, etta joskus oikeassa olevien joukko saattaa olla pienikin - joskus ehka vain yksi ihminen on oikeassa. 1970-luvun hoitokokousjutut olivat haihattelua (harhaoppia) niin kuin ainakin Erkki Reinikainen ja Seppo Lohi ovat antaneet ymmartaa. Monessa ketjussa kylla on selitetty, etta silta osin keskustelu on kayty loppuun. Ei kai se siita vatvomalla muuksi muutu.

Televisioasiasta oli palstalla esitetyn mukaisesti ollut keskustelua viela Sotkamon puhujainkokouksessakin. Jos palstalla annettiin oikeaa tietoa (mukana ollut), vanha kummallisen ehdoton HUONEKALUpaatos nakojaan vielakin kummittelee.
On keskusteltu myos siita, voiko seurakunta erehtya. Paavalin aikana seurakunnat tavan takaa erehtyivat ja menivat harhapoluille; Paavali oikoi, kuitenkin koko ajan puhutteli harhaan joutuneita rakkaina veljinaan. Kai ne 1960-luvun uskovaisetkin - televisiopaatoksen rustaajat - olivat oman aikansa vankeja niin kuin me kaikki muutkin.

Jotkut kristillisyyden historiaa tuntevat ovat ehka onnistuneesti loytaneet Lutherin sanomisista jotakin viela nykyaikaankin soveltuvaa.
0170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


hoitokokoukset kirjoitti:

Kun lueskelee noita edellisia sivuja, havaitsee, etta eniten hiertavat vanha televisiopaatos ja 1970-luvun hoitokokoukset. Kun keskustelu jossakin ketjussa laantuu, se alkaa melkein samanlaisena uudelleen uudessa ketjussa.

Molemmat taisivat aikanaan menna vahan pieleen. Televisiopaatosta on jouduttu moneen kertaan korjailemaan, esim. koulutelevision osalta. Omituiselta tuntuu, etta JOKU HUONEKALU...

Paivamiehen paakirjoituksessa - siina jossa kritisoitiin nettikeskustelua - hiljattain sanottiin, etta joskus oikeassa olevien joukko saattaa olla pienikin - joskus ehka vain yksi ihminen on oikeassa. 1970-luvun hoitokokousjutut olivat haihattelua (harhaoppia) niin kuin ainakin Erkki Reinikainen ja Seppo Lohi ovat antaneet ymmartaa. Monessa ketjussa kylla on selitetty, etta silta osin keskustelu on kayty loppuun. Ei kai se siita vatvomalla muuksi muutu.

Televisioasiasta oli palstalla esitetyn mukaisesti ollut keskustelua viela Sotkamon puhujainkokouksessakin. Jos palstalla annettiin oikeaa tietoa (mukana ollut), vanha kummallisen ehdoton HUONEKALUpaatos nakojaan vielakin kummittelee.
On keskusteltu myos siita, voiko seurakunta erehtya. Paavalin aikana seurakunnat tavan takaa erehtyivat ja menivat harhapoluille; Paavali oikoi, kuitenkin koko ajan puhutteli harhaan joutuneita rakkaina veljinaan. Kai ne 1960-luvun uskovaisetkin - televisiopaatoksen rustaajat - olivat oman aikansa vankeja niin kuin me kaikki muutkin.

Jotkut kristillisyyden historiaa tuntevat ovat ehka onnistuneesti loytaneet Lutherin sanomisista jotakin viela nykyaikaankin soveltuvaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu