Onko työkokemus kuljettajantehtävistä välttämätöntä jos aikoo hakea ko koulutukseen? Liikenneopetuskeskuksen sivujen mukaan ei ole, mutta työministeriön sivuilla liikenneopettajan ammatinkuvauksen kohdalla työkokemusta alalta taas vaaditaan... Kiitos vastanneille.
Liikenneopettajaksi?
19
9357
Vastaukset
- kyllä
olla kokemusta, varsinkin raskaankaluston puolelta, ala on vaativa, muuten ei kyllä pärjää.
Esim. Teoriatuntien pitäminen kuorma-auto puolella, on lähes mahdotonta jos ei ole yhtään käytännön kokemusta ja ei tiedä mistä puhuu, ala menee niin vauhdilla eteenpäin.
Pariksi vuodeksi k-autoa ajamaan ensin tai vastaavaan. - ..välttämätöntä
Valitettavasti liikenneopettajankoulutukseen ei enää vaadita kuljetusalan työkokemusta. Tämä näkyy uuden opettaja-aineksen tasossa jo nyt, ja tilanne pahenee tulevina vuosina. Toisaalta työvoimapulaa esiintynee alalla jatkossakin, joten kaupan kassoilta kai ne opiskelijat on koulutukseen revittävä. Suuri osa valmistuneista opettajista vaihtaa alaa muutaman vuoden sisällä. Suurimpia ongelmia ovat kehno palkkaus, pitkät työpäivät ja muiden tienkäyttäjien jatkuva, ja tahallinen vaaratilanteiden aiheuttaminen.
Tietenkin joka asiassa - ja ammatissa - ovat hyvätkin puolensa. Parhaan kiitoksen opettajalle varmaan tuo kiitollisuus, jota hyvin menestyneet oppilaat - esimerkiksi tutkintojen jälkeen - ilmein, elein ja sanoin osoittavat.
Jos harkitset liikenneopettajan työtä. Ota yhteyttä paikkakunnallasi olevaan autokouluun ja pyydä päästä seuraamaan muutamaksi päiväksi opettajan työtä. Uskoisin, että tämä karistaa ainakin enimmät romanttiset kuvitelmat opettajuuden ihanuudesta. :)- myös näitä asioita
Edellisessä kommentissa oli asiaa. Kannattaa todella seurata muutama päivä, niin saa ammatista paremman kuvan.
Ajokokemusvaatimuksista raskaalta puolelta olen eri mieltä. Kaikkien liikenneopettajien ei tarvitse olla raskaan kaluston opettajia, eikä pitää kuorma-autotunteja. Töitä riittää, ainakin suuremmissa kaupungeissa, vaikka keskittyisi vain yhteen ajokorttiluokkaan. Usein näin onkin.
Liikenneopettajan ammattia suunnittelevan kannattaa huomata, että auto on oikeastaan ammatissa sivuosassa. Liikenneopettaja opettaa ihmisiä. Ihmisen kasvamisen, oppimisen ja toiminnanohjauksen ymmärtäminen on ammatissa paljon haastavampaa kuin autoon liittyvien asioiden ymmärtäminen.
Tällaiset asiat yllättävät usein aloittelevan liikenneopettajan. Siksi esimerkiksi opetuksen seuranta on hyvä tapa ymmärtää paremmin, mistä on kyse.
Liikenneopetuskeskuksen sivuilla olevat tiedot koulutuksen pääsyvaatimuksista ovat ajanmukaisia. - kyllä
myös näitä asioita kirjoitti:
Edellisessä kommentissa oli asiaa. Kannattaa todella seurata muutama päivä, niin saa ammatista paremman kuvan.
Ajokokemusvaatimuksista raskaalta puolelta olen eri mieltä. Kaikkien liikenneopettajien ei tarvitse olla raskaan kaluston opettajia, eikä pitää kuorma-autotunteja. Töitä riittää, ainakin suuremmissa kaupungeissa, vaikka keskittyisi vain yhteen ajokorttiluokkaan. Usein näin onkin.
Liikenneopettajan ammattia suunnittelevan kannattaa huomata, että auto on oikeastaan ammatissa sivuosassa. Liikenneopettaja opettaa ihmisiä. Ihmisen kasvamisen, oppimisen ja toiminnanohjauksen ymmärtäminen on ammatissa paljon haastavampaa kuin autoon liittyvien asioiden ymmärtäminen.
Tällaiset asiat yllättävät usein aloittelevan liikenneopettajan. Siksi esimerkiksi opetuksen seuranta on hyvä tapa ymmärtää paremmin, mistä on kyse.
Liikenneopetuskeskuksen sivuilla olevat tiedot koulutuksen pääsyvaatimuksista ovat ajanmukaisia.täysin erimieltä edellisestä kommentista, ilman työtä kyllä jää jos ei hallitse kaikkea(tyhjiä tunteja/omasta palkasta pois, ehkä ei pk-seudulla mutta...), eikö silloin olisi turhaa kouluttaa opettajia muuhun kuin B-opetukseen.
On totta, että suuntaus opetuksessa on menossa siihen suuntaan, että auto ei ole niin tärkeä enään,
mutta se tilanne, että opettaja ei tietäisi autoista jne. mitään muuta kuin kurssilla on opittu, romuttaisi ennestään opettajien huonon maineen täysin(esim. moottoripyöräopetuksen taso, jossa monilla opettajilla taidot on ala-arvoiset, ei siis riitä, että on käynyt yhdellä kurssilla "kokeilemassa").
Puhumattakaan, että tämän päivän opettajalla tulisi olla myös kielitaito kunnossa, siis muu kuin suomi, että se vastaisi tämän päivän vaatimuksia.
Ja lopuksi...Mikä on opettajien keski-ikä!!!? Huh,huh. - lisää
kyllä kirjoitti:
täysin erimieltä edellisestä kommentista, ilman työtä kyllä jää jos ei hallitse kaikkea(tyhjiä tunteja/omasta palkasta pois, ehkä ei pk-seudulla mutta...), eikö silloin olisi turhaa kouluttaa opettajia muuhun kuin B-opetukseen.
On totta, että suuntaus opetuksessa on menossa siihen suuntaan, että auto ei ole niin tärkeä enään,
mutta se tilanne, että opettaja ei tietäisi autoista jne. mitään muuta kuin kurssilla on opittu, romuttaisi ennestään opettajien huonon maineen täysin(esim. moottoripyöräopetuksen taso, jossa monilla opettajilla taidot on ala-arvoiset, ei siis riitä, että on käynyt yhdellä kurssilla "kokeilemassa").
Puhumattakaan, että tämän päivän opettajalla tulisi olla myös kielitaito kunnossa, siis muu kuin suomi, että se vastaisi tämän päivän vaatimuksia.
Ja lopuksi...Mikä on opettajien keski-ikä!!!? Huh,huh.En halua aliarvioida laitteiden teknistä hallintaa. Sille on oma paikkansa ja arvonsa.
Opettaja saa töitä pääkaupunkiseudun ulkopuoleltakin, vaikka ei kuorma-autoon koskisi. Tällä hetkellä alalla on työvoimapula (mikä vaikuttaa jossain määrin krooniselta).
Ajotaidon opettaminen ei edellytä ammattikuljettajataustaa. Paljon olennaisempaa on ymmärtää, mistä osista ajotaito koostuu. Sen lisäksi pedagoginen osaaminen (=opetusmenetelmät, vuorovaikutustaidot, empatia, opetettavan asian muokkaaminen oppijan taitotasolle ja persoonallisuudelle sopivaksi ym.) on hyvin olennaista.
Autokoulun asiakas ei useinkaan ole kiinnostunut, onko hänen opettajansa täysiverinen rahtari, joka on kiskonut täysperävaunuyhdistelmää ympäri Eurooppaa. Kiinnostuneempi asiakas on siitä, onko opettaja miellyttävä, motivoitunut ja osaako opettaja opettaa juuri hänet ajamaan.
Kuorma-autojen tekninen hallinta on osa ammattia, mutta ei ehkä kuitenkaan se olennaisin asia. Mainitsemasi moottoripyöräesimerkki on totta. Kaikkien opettajien taso ei vastaa edes harrastelijan tasoa. On kuitenkin huomattava, että motoristien kuolemankolareihin pätee usein samanlaisia säännönmukaisuuksia kuin nuorien kuljettajienkin: nuori, teknisesti taitava kuljettaja suistuu tieltä kovalla nopeudella.
Tällöin suurinta syytä ei voi etsiskellä hallinta- ja käsittelytaidoista, vaan elämäntavasta ja nuoruuden mukanaan tuomista lieveilmiöistä. - kyllä
lisää kirjoitti:
En halua aliarvioida laitteiden teknistä hallintaa. Sille on oma paikkansa ja arvonsa.
Opettaja saa töitä pääkaupunkiseudun ulkopuoleltakin, vaikka ei kuorma-autoon koskisi. Tällä hetkellä alalla on työvoimapula (mikä vaikuttaa jossain määrin krooniselta).
Ajotaidon opettaminen ei edellytä ammattikuljettajataustaa. Paljon olennaisempaa on ymmärtää, mistä osista ajotaito koostuu. Sen lisäksi pedagoginen osaaminen (=opetusmenetelmät, vuorovaikutustaidot, empatia, opetettavan asian muokkaaminen oppijan taitotasolle ja persoonallisuudelle sopivaksi ym.) on hyvin olennaista.
Autokoulun asiakas ei useinkaan ole kiinnostunut, onko hänen opettajansa täysiverinen rahtari, joka on kiskonut täysperävaunuyhdistelmää ympäri Eurooppaa. Kiinnostuneempi asiakas on siitä, onko opettaja miellyttävä, motivoitunut ja osaako opettaja opettaa juuri hänet ajamaan.
Kuorma-autojen tekninen hallinta on osa ammattia, mutta ei ehkä kuitenkaan se olennaisin asia. Mainitsemasi moottoripyöräesimerkki on totta. Kaikkien opettajien taso ei vastaa edes harrastelijan tasoa. On kuitenkin huomattava, että motoristien kuolemankolareihin pätee usein samanlaisia säännönmukaisuuksia kuin nuorien kuljettajienkin: nuori, teknisesti taitava kuljettaja suistuu tieltä kovalla nopeudella.
Tällöin suurinta syytä ei voi etsiskellä hallinta- ja käsittelytaidoista, vaan elämäntavasta ja nuoruuden mukanaan tuomista lieveilmiöistä.siltä, että krooninen opettajapula laskee opetuksen tasoa jos opettajia otetaan kaupan kassoilta kurssille, ilman minkäänlaista kokemusta ajoneuvoista(näinhän kävi myöskin muilla aloilla aikoinaan yhtenä esim. poliisit, kurssille pääsemisen taso oli todella korkea opistotaso, eikä käytännön kokemusta tai soveltuvuutta huomioitu niin paljon).
Olen muutamaa nuorta opettajaa avustanut ammattiin liikenneopettajaluvan saatuaan ja kyllä heillä on ollut hankalaa tarpeellisen tausta tiedon puuttuessa(toinen heistä vaihtoi alaa huomatessaan, miten vaativa ala on, palkkaus ja pitkät työpäivät olivat myöskin osasyynä).
Valitettavasti kurssilla opetetut menetelmät ovat vain kauniita sanoja ja eivät vastaa käytäntöä(antavat kyllä linjaa opetukseen), mutta kyllä autokoulun johtaja sanelee opetustyylin ja sen mukaan opetetaan... Varsinkin jos koululla menee hyvin, hyväksi todettua opetustyyliä ei muuteta(Eräskin nuori opettaja sai potkut kun meni johtajan opetusta kommentoimaan, eräässä koulussa), tämä siis PK-seudun ulkopuolella, täällä muualla suomessa.
Suurimmalle osalle oppilaista on opetus täysin yhdentekevää, he haluavat vain kortin käteen, riippumatta siitä osaavatko he ajaa vai ei.
On myöskin totta, että asenteisiin sekä autoilussa, että moottoripyöräopetuksessa tulisi pyrkiä vaikuttamaan, mutta miksi sitten Mp;n käsittelyä lisättiin,(hidasajo,pujottelu,väistö,portit,jarrutus,hätäjarrutus)
Jos sillä ei olisi mitään merkitystä kolareihin? Sehän on täysin tutkimuksia vastaan.
Tulisiko silloin vain opettaa asenteita luennoilla, eikä mitään muuta? Itse en kyllä usko tuohon. Ja tutkimuksetkin näyttävät siltä, mitä halutaan tuoda esille ja kuka tutkii.
Tälläista tälläkertaa... - määritellään
lisää kirjoitti:
En halua aliarvioida laitteiden teknistä hallintaa. Sille on oma paikkansa ja arvonsa.
Opettaja saa töitä pääkaupunkiseudun ulkopuoleltakin, vaikka ei kuorma-autoon koskisi. Tällä hetkellä alalla on työvoimapula (mikä vaikuttaa jossain määrin krooniselta).
Ajotaidon opettaminen ei edellytä ammattikuljettajataustaa. Paljon olennaisempaa on ymmärtää, mistä osista ajotaito koostuu. Sen lisäksi pedagoginen osaaminen (=opetusmenetelmät, vuorovaikutustaidot, empatia, opetettavan asian muokkaaminen oppijan taitotasolle ja persoonallisuudelle sopivaksi ym.) on hyvin olennaista.
Autokoulun asiakas ei useinkaan ole kiinnostunut, onko hänen opettajansa täysiverinen rahtari, joka on kiskonut täysperävaunuyhdistelmää ympäri Eurooppaa. Kiinnostuneempi asiakas on siitä, onko opettaja miellyttävä, motivoitunut ja osaako opettaja opettaa juuri hänet ajamaan.
Kuorma-autojen tekninen hallinta on osa ammattia, mutta ei ehkä kuitenkaan se olennaisin asia. Mainitsemasi moottoripyöräesimerkki on totta. Kaikkien opettajien taso ei vastaa edes harrastelijan tasoa. On kuitenkin huomattava, että motoristien kuolemankolareihin pätee usein samanlaisia säännönmukaisuuksia kuin nuorien kuljettajienkin: nuori, teknisesti taitava kuljettaja suistuu tieltä kovalla nopeudella.
Tällöin suurinta syytä ei voi etsiskellä hallinta- ja käsittelytaidoista, vaan elämäntavasta ja nuoruuden mukanaan tuomista lieveilmiöistä."teknisesti taitavan" kuljettajan ajotaito tieltä suistumisessa? Kuolemankolareissa se olisi mahdotonta, koska se perustuisi ainoastaan epäpäteviin todistajan lausuntoihin . Se on veteen piirretty viiva.
- heh
määritellään kirjoitti:
"teknisesti taitavan" kuljettajan ajotaito tieltä suistumisessa? Kuolemankolareissa se olisi mahdotonta, koska se perustuisi ainoastaan epäpäteviin todistajan lausuntoihin . Se on veteen piirretty viiva.
Tai itsellesi: kuinka määritellään todistajan epäpätevyys tai pätevyys?
muodostuuko pätevyys useammasta toisiaan tukevasta lausunnosta, vai yhdestä hyvin perustellusta ja uskottavan oloisesta esimerkiksi lausunnon antajan ammattitaidon vuoksi?
molemmissa tapauksissa kyseessä voi olla harha. - mahdollista
kyllä kirjoitti:
siltä, että krooninen opettajapula laskee opetuksen tasoa jos opettajia otetaan kaupan kassoilta kurssille, ilman minkäänlaista kokemusta ajoneuvoista(näinhän kävi myöskin muilla aloilla aikoinaan yhtenä esim. poliisit, kurssille pääsemisen taso oli todella korkea opistotaso, eikä käytännön kokemusta tai soveltuvuutta huomioitu niin paljon).
Olen muutamaa nuorta opettajaa avustanut ammattiin liikenneopettajaluvan saatuaan ja kyllä heillä on ollut hankalaa tarpeellisen tausta tiedon puuttuessa(toinen heistä vaihtoi alaa huomatessaan, miten vaativa ala on, palkkaus ja pitkät työpäivät olivat myöskin osasyynä).
Valitettavasti kurssilla opetetut menetelmät ovat vain kauniita sanoja ja eivät vastaa käytäntöä(antavat kyllä linjaa opetukseen), mutta kyllä autokoulun johtaja sanelee opetustyylin ja sen mukaan opetetaan... Varsinkin jos koululla menee hyvin, hyväksi todettua opetustyyliä ei muuteta(Eräskin nuori opettaja sai potkut kun meni johtajan opetusta kommentoimaan, eräässä koulussa), tämä siis PK-seudun ulkopuolella, täällä muualla suomessa.
Suurimmalle osalle oppilaista on opetus täysin yhdentekevää, he haluavat vain kortin käteen, riippumatta siitä osaavatko he ajaa vai ei.
On myöskin totta, että asenteisiin sekä autoilussa, että moottoripyöräopetuksessa tulisi pyrkiä vaikuttamaan, mutta miksi sitten Mp;n käsittelyä lisättiin,(hidasajo,pujottelu,väistö,portit,jarrutus,hätäjarrutus)
Jos sillä ei olisi mitään merkitystä kolareihin? Sehän on täysin tutkimuksia vastaan.
Tulisiko silloin vain opettaa asenteita luennoilla, eikä mitään muuta? Itse en kyllä usko tuohon. Ja tutkimuksetkin näyttävät siltä, mitä halutaan tuoda esille ja kuka tutkii.
Tälläista tälläkertaa..."Opettaa asenteita luennoilla"
Tämä on täysin mahdotonta.
Asenne= melko pysyvä opittu positiivinen tai negatiivinen suhtautumis- ja arviointitapa.
Sisältää yleensä tiedollisen, tunneperäisen ja toiminnallisen osan.
Ensinnäkin: asenteisiin vaikuttaminen luennoimalla on todella huono idea. Parempi idea on käyttää menetelmiä, jotka osallistavat oppijan ja saattavat tämän arvioimaan kriittisesti omia ajatuksiaan.
Toiseksi: Ihminen ei läheskään aina toimi asenteidensa mukaan. Asenteiden ja toiminnan välinen tie on kaksisuuntainen. Myös toiminta voi vaikuttaa asenteisiin.
Kolmanneksi: Eräs inhimillisen päättelyn perusvirheistä on se, että oma toiminta katsotaan yleisemmäksi ja yleisesti hyväksytymmäksi kuin se oikeastaan on. - määritellään
heh kirjoitti:
Tai itsellesi: kuinka määritellään todistajan epäpätevyys tai pätevyys?
muodostuuko pätevyys useammasta toisiaan tukevasta lausunnosta, vai yhdestä hyvin perustellusta ja uskottavan oloisesta esimerkiksi lausunnon antajan ammattitaidon vuoksi?
molemmissa tapauksissa kyseessä voi olla harha.ammattitaitoisen henkilön/henkilöiden lausunto painaa enenmän jos he ovat tuoreen ajokokeen tai testin jälkeen antaneet lausunnon teknisesti taitavasta ajotaidoista, kuin tavallisen mattimeikäläisen tai naapurin jälkikäteen antama lausunto "teknisesti" taitavasta ajotaidoista... Ei se ole silloin mikään harha ole.
Tutkimuksissa voidaan vain olettaa asioita, siksi ne ovat epätarkkoja. Materiaaleja on helpompi tutkia, koska ne ovat konkreettisia, ajotaito ei ole. - kyllä
määritellään kirjoitti:
ammattitaitoisen henkilön/henkilöiden lausunto painaa enenmän jos he ovat tuoreen ajokokeen tai testin jälkeen antaneet lausunnon teknisesti taitavasta ajotaidoista, kuin tavallisen mattimeikäläisen tai naapurin jälkikäteen antama lausunto "teknisesti" taitavasta ajotaidoista... Ei se ole silloin mikään harha ole.
Tutkimuksissa voidaan vain olettaa asioita, siksi ne ovat epätarkkoja. Materiaaleja on helpompi tutkia, koska ne ovat konkreettisia, ajotaito ei ole.Kyllähän se näin on. Mutta edellisessä esimerkissä ei ollut kyse ajotaidon testauksesta, esim. ajokokeessa.
- Kyllä
mahdollista kirjoitti:
"Opettaa asenteita luennoilla"
Tämä on täysin mahdotonta.
Asenne= melko pysyvä opittu positiivinen tai negatiivinen suhtautumis- ja arviointitapa.
Sisältää yleensä tiedollisen, tunneperäisen ja toiminnallisen osan.
Ensinnäkin: asenteisiin vaikuttaminen luennoimalla on todella huono idea. Parempi idea on käyttää menetelmiä, jotka osallistavat oppijan ja saattavat tämän arvioimaan kriittisesti omia ajatuksiaan.
Toiseksi: Ihminen ei läheskään aina toimi asenteidensa mukaan. Asenteiden ja toiminnan välinen tie on kaksisuuntainen. Myös toiminta voi vaikuttaa asenteisiin.
Kolmanneksi: Eräs inhimillisen päättelyn perusvirheistä on se, että oma toiminta katsotaan yleisemmäksi ja yleisesti hyväksytymmäksi kuin se oikeastaan on.on vaikea muuttaa autokoulussa parissa kuukaudessa, kun nuori on istunut vanhenpansa kyydissä takapenkillä 18 vuotta ja seurannut vanhenpansa huonoa tai välipitämätöntä ajotyyliä(esim.jatkuva ylinopeuden käyttö).
Vieläkin käytetään joissakin liukkaankelin radoilla II-vaiheessa menetelmää luokkahuoneessa, jossa näyttämällä kauhukuvia kolaripaikalta tai autoa johon on osunut hirvi ja sillätavoin pyritään vaikuttamaan asenteisiin(samaa menetelmäähän käyttävät myöskin eräät liikenneturvallisuutta edistävät tahot erillaisissa tilaisuuksissa).
Rataopetuksessa kylläkin annetaan oppilaan tehdä virheitä ja sen jälkeen he saavat itse arvioida, missä meni pieleen, mutta mistään suurista nopeuksista siellä ei kylläkään ole kyse ja oppilaan taso vaikuttaa myöskin siihen, miten saadaan tuloksia.
Huono kaveriseura vaikuttaa myöskin negatiivisiin asenteisiin ja on todella voimakas asenteen muokkaaja. - Anonyymi
heh kirjoitti:
Tai itsellesi: kuinka määritellään todistajan epäpätevyys tai pätevyys?
muodostuuko pätevyys useammasta toisiaan tukevasta lausunnosta, vai yhdestä hyvin perustellusta ja uskottavan oloisesta esimerkiksi lausunnon antajan ammattitaidon vuoksi?
molemmissa tapauksissa kyseessä voi olla harha.LIIKENNEOPETTAJANA!!!
Ei pätevyydellä ole enäämitään merkitystä kun ns."Opetuslupa-opetuksen opettaja" on kollegasi sen määrittelivät ("Kaupan kassa" Kyllönen ja "Berner"!!!
Loput hoitivat ns."Ketjukoulut" Cap Group Oy ja Epic... pääsee ns."Orjaksi"
-Ei tuntitakuuta!!!
-Ei kuukausipalkkaa!!!
-Palkkasi on juuri sen verran minkä teet duunia!!! ... "Nauttikaa"!!!! Hah..haa...
-Lopun palkasta voi hakea "kelasta"!!! (Sossu)...
"Nälkä-palkalla"
- provot kotiin!
vai ettei ole aujoneuvojen tuntemuksella ja käyttökokemuksella merkitysatä?
Mietitäänpä nyt. Entä jos lennonopettaja, tahi ratsastuksen opettaja opettaisi, toinen lentämistä ja toinen ratsastamista, mutta itse olisi käynyt vain viikon kurssin alaansa nähden.
Pellet, te onnettomat, vaietkaa jo!
HAOKK on oikea paikka, missä liikenneopettajia tulee ja Åbo Academi, yliopisto Turust!
Vankka auto- ja tekninen kokemus on välttämätön, vaikka sitä ai välttämättä aina vaadittaisi.- liikenneope
Valmistuin tänään liikenneopetajaksi. Minulla on raskaankaluston tausta sekä vielä tekninen koulutus autopuolelta ja voin sanoa ettei ne ole yhtään liikaa. Lähes kaikki kokelaat joilla ei ollut autoista ammattikokemusta reputtivat näytöissä, näin vaan valitettavasti on.
- LO86
liikenneope kirjoitti:
Valmistuin tänään liikenneopetajaksi. Minulla on raskaankaluston tausta sekä vielä tekninen koulutus autopuolelta ja voin sanoa ettei ne ole yhtään liikaa. Lähes kaikki kokelaat joilla ei ollut autoista ammattikokemusta reputtivat näytöissä, näin vaan valitettavasti on.
Olen kuulut että lo tutkinnon ajonäytteessä reputtaa melkein puolet. Mahtaako tämä johtua kokelaiden saamsta vähäisestä opetuksesta liikenneopettajakoulutuksessa?
- Anonyymi
Höpö, höpö ei ole mikään hankala tutkinnonosa, jos on vaikka ammattikuljettaja tausta. Ja hienoista pedagogisista menetelmistä tutha puhua tällä alalla:)
- Anonyymi
Nykyisin muutamat autokouluketjut kouluttavat omat "liikenneopettajansa" eli taso on erittäin huono. B-opettajan ketjulle töihin 11 € / tunti ja nollasopimus. Ei ihme että ammattitaitoiset A ja CE kouluttajat häipyy kaupalliselta alipalkka-alalta parempiin hommiin.
- Anonyymi
Niin koska liikenneopettajakoulutus olisi ollut laadukasta? Sanoisin että ei ikinä.Tuli tutkintojärjestelmään vasta joitakin vuosia sitten. Sitä ennen ollut kurssi.Nykyisin antaa jatko-opintokelpoisuuden eteenpäin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä882881Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991676Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461547- 871381
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4021364Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3981292Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21069Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381037Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329864Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden257845