Jokainen ihminen tarvitsee läheisyyttä se kuuluu ehdottomasti ihmisen- perustarpeisiin. Seksuaalisia halujaan ja tarpeitaan, voi tyydyttää meistä, jokainen itsekkin ( jos on siltä tuntuu )... mutta läheisyyttä ei, voi antaa itse- itselleen.
Läheisyys
Veistos ( m )
101176
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
... Ei mitään lisättävää tuohon. Ainoastaan vaan toivoisi, että kaikki muutkin sen ymmärtäisivät. Ehkä maailma olisi silloin nykyistä parempi paikka.
Näin on todellakin.Olen etsinyt..aina vastassa pääosin miehen seksuaaliset tarpeet,tunnepuoli jäänyt taustalle.Siksi olen edelleen yksin,en ole saanut läheisyyttä,nyt sen ymmärrän.Lopetan etsimisen kokonaan,minut on kai `tuomittu´,yksinäisyyteen.
Hei! Ei ketään voi tuomita yksinäisyyteen!
Minä en luovuta, älä sinäkään!
Näin on. Samat fiilikset. Itse uskon että elän sellaista ajanjaksoa jossa joudun olemaan yksin,
mutta en luovuta ennenkuin aikani jättää.
Jaksamista kaikille!
valitettavasti. Toiset jäävät ilman.
Kyllä itseään voi silitellä esim. olkapäästä ja se rauhoittaa vähäsen. Surkeetahan se tietysti on silitellä itseään. Eilen pääsin miehen kainaloon pitkästä aikaa, ja tippahan siinä tuli linssiin oikein moneen otteeseen, niin hyvältä tuntui...mutta koitetaan nyt jaksella ilman toista ihmistä...
Miehen puutteeseen tai naisen, tuskin on kukaan kuollut....Tosi rikkautta on se joka osaa helliä itseään, se taas on järjen köyhyyttä joka ei sitä taitoa osaa.
kyllä varmaan suomestakin löytyy useampiakin tapauksia jossa joku on ittensä tappanu miehen tai naisen puutteessa
Mä pidän itseäni kädestä kiinni nukkuessani tai sitten kiedon kädet ympärilleni... Teen sitä jo ihan huomaamattani... Joskus silitän omaa kättäni... Mutta ei kai mikään tosiaan korvaa toista ihmistä läheisyyden antajana... Jo pelkkä toisen ihmisen lämpö ja hengitys...
..ja joskus parisuhteessakin voi olla yksin, ilman kosketusta, läheisyyttä.