Leikin riimeillä. Mikä toimii, mikä ei... Hauskaa se oli, ja toivoakseni myös hyödyllistä. Kahdeksan yhteensä, joten odottakaa kaikkia, mikäli tahdotte sanoa sanasen jokaisesta -yhdessä tai erikseen.
________________________________________________
PÄIVÄSOITTO
Omenapuussa oksat maahan nuokkuvat,
hedelmäisinä raskaat alas taipuvat.
Voimaa suunnatonta!
Mä pääni painan nurmikon
pehmeää poskea vasten.
Vaipunut sekin poudasta,
joka mietteitäin täynnä on.
Ja sirkat ruovikossa soittaa sirittää:
Ystävää, ystävää, en missään vielä nää.
Ajatus iskusta väreilee.
Jos näillä main vaellat
tuoksussa omenapuun,
ylitsein, alitsein kuljet
ja halki humahdat.
________________________________________________
PÄIVÄSOITTO
Omenapuussa oksat maahan nuokkuvat,
hedelmäisinä raskaat alas taipuvat.
Voimaa suunnatonta!
Mä pääni painan nurmikon
pehmeää poskea vasten.
Vaipunut sekin poudasta,
joka mietteitäin täynnä on.
Ja sirkat ruovikossa soittaa sirittää:
Ystävää, ystävää, en missään vielä nää.
Ajatus iskusta väreilee.
Jos näillä main vaellat
tuoksussa omenapuun,
ylitsein, alitsein kuljet
ja halki humahdat.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Jos tunnet pienen sydämeni
ja laulun, jota se soi,
niin salaisen laulun aivan,
kuiskaa se mulle, oi.
Sillä mieltäs hentoa, värisevää
en itse mä tunne lainkaan,
on se verhoissa silmiesi.
Minkä onnen (onnenko?) sainkaan!
Tiedän, kun huulesi korvallein painuu
ja yhdistää sydänten miettehet.
Kas silloin on tuttua tuntematon,
lauluni nyt jo löytänet.
Siis kuiskaa se mulle, oi!
Eino Leinon runotyypitys mieleen,
samankaltaisia painotuksia,
ja esim nuo oi-sanat, mielestäni
Leino käytti runoissaan samankal-
taisia *huudahduksia*
Mutta, Hessumaisen tyylikäs,
ajatuksella kokoonlaitettu,
viimeistelty, thanks :D
Yritän jaksaa noita muitakin kommentoida,
tai sitten mailata sulle mielipiteitäni,
kun saan aikaa ja mahdollisuutta
keskittyä niihin.
"Oi, muistatko vielä sen virren", joopa-joo. :) Oi ja voi. Kiitos kommentistasi.
Sä lähdit edeltäin kulkemaan,
oi kepein askelin.
Mun oli tieni raskaampi paljon,
mutta sisulla seurasin.
Tuoksusi tuulessa oppaanain,
lupaukset toivoa toi.
Lempeä muistosi hellyydestä
kasvosi eteeni loi.
Vain varjoja oli ne muistot,
vain haamuja haileita.
Vieläkin kuulen ne huudot,
jotka valittaa valheita.
Hukkasin tuoksusi toisiin
en sua enää erota.
Sokeus vielä kanssani,
lohtu, josta ei puhuta.
Olit käynyt ruohikkoon lepäämään
pientareelle taipaleen elämän.
Minä näännyksissä vaelsin,
niin ohitsesi kävelin.
Hiljaa, hiljaa mennyt,
yhä sama tuuli teillämme käy,
hipaisunsa pehmyt.
Tunnemme sen, vaikka mitään ei näy.
Olen puhdasta ilmaa
tahtovan katseesi alla.
Sinä lävitseni tähyät.
Mutta sieluni sisällä virtaa
peililasista käytävät.
Eksyt valoni voimalla.
Rakkaani, minua kuule:
opin sinusta sen,
minkä mun oppivan haluat.
Askelmat luottamukselle
ovat kovat ja karheat
kiivetä ihmisten.
On minulla sinut, sinulla minut,
jotta salaisuudet kuluneet
toisistamme ain korvattaisiin.
Rohkeiksi, rakkaiksi toisilleen luodut,
naura, kun sorrun kyyneliin.
Etsivät yhdessä eksyneet.
"Rohkeiksi, rakkaiksi toisilleen luodut,
...
Etsivät yhdessä eksyneet."
Tämä nousi silmiini. Poistin tuon "naura, kun sorrun kyyneliin", koska niin en osaa edes ajatella. Joku muu lause siihen väliin. Tuo riimitys ei oikein soi luontevasti joka kohdassa. Sanasi soivat myös lauseen keskeltä toistensa kanssa, kuten "askelmat luottamukselle ovat kovat ja karheat kiivetä.." Ei jaska enempää kommentoida. Sori, etten myöskään lukea muita enää.
Joku sanoi, että jokaisella runoja kirjoittavalla ihmisellä on jotain tärkeää sanottavaa ja että sitä pitää kuunnella ja suhtautua "vakavasti". -Yritän niiden runojen osalta, joista nousee ajatus ja jotka ylipäätään luen ollenkaan tai loppuun saakka.
Hyv´ yötä!
vai pelilasia? Pelilasi on tuntematon käsite.
Ha! Ehkäpä se, ettei runojani jaksa aivan vähäisellä keskittymiskyvyllä lukea, kertoo jotain raapustusteni laadusta. Njoo. Hieman myöskin minulla tökkii ko. runoni riimien järjestys. Jotenkin olen aina valmis lopettamaan säkeistön, ja sitten sieltä tuleekin vielä yksi säe, joka käsittämättömästi rimmaa jonkin aikaisemman kanssa. Ongelmallista, mutta tahdoin kokeilla tätäkin. "Naura, kun sorrun kyyneliin" on äärettömän huonosti ilmaistu. Tarkoitin sillä, että kun toinen on heikko, voi toinen olla vahva hänenkin puolestaan ja päinvastoin. noin se on kyllä aikas kammottava: Sinä se vain hekottelet, kun minulla on vaikeaa! :) Kiitos tästä (kin).
PEILILASIA. Vauhtisokeus ja... *ups*.
Kauran keltainen
vihloo sisintä
apeuden pisarat
suruvaipan siivissä
Valmista niin
Joki lepää
hän hetken epäröi
sukeltaa samettiin
vesi väräjöi
Hetki on tässä
valmista
Silti pyydän
odota
Pysähdytään kuin aikaa ois
silloin pelkoni hiipii pois
Valmista, valmista. Odota, odota
Olenhan sun vielä huomenna.
Olenhan huomenna?
Nolona katselee kadulle päin
ikkunani ujo ja arka.
Silti kerran iltasella
sun kasvos sen katseessa näin.
Mä hämmingeissä tuijotin:
heijastukseni vierellä
sinun hymysi leviää,
väitti lasista kuvastin.
Yö ratsasti ikkunan taa
käyden verkkaisesti,
mutta (niin) vääjäämättä:
on aika jo nukahtaa.
Ja valon sammutin,
sut heti kadotin.
Kuin on haavassa hentoiset lehdet
on myös tahtoni voimaton.
Tuulissa tanssivat, muuttavat lehdet
paikkaansa, outoa hiljaisuus on.
Taivunko, kestänkö, taivunko?
Tuudittaa tuuli – niin, tuudittaa vasta,
kun myrskyssä vielä riepotellaan
kevyttä mieltä ja päivien lasta
painaa ja tyrkkii lankeamaan.
Taivunko, kestänkö, taivunko?
Ehkä mä sentään heikko oisin,
jos kestäisin muun kuin tarkoitetun.
Ja myöntyä toki, taipua voisin,
jos taipua saisin puoleesi sun.
Kysykää. Enää en vastaa!
Tähdet hymäjää tarhassaan
valoisin sävelin
haurain kuultavin.
Jotain ne siellä odottaa.
Taas kirkas kipuna
täyttyy toiveistamme
kunnes takiamme
putoaa taivaalta.
Kuten luonnollista on
tuskasta rakkauden
lyönneistä sydänten
tähtivirta on loputon.
Ja katso, katso, hui!
Ihan vierestäs viisti sakara,
nyt se makaa jalkojes juuressa
ja poskesi naarmuuntui.
(Pyyhi tuo veri johonkin
Kiitos.)
Noh, nyt luin tämän otsikon vuoksi,
se jotenki pisti silmäään, muut
on lukematta vielä.
Ensimmäinen säkeistö kiehtoi eniten,
vaikka jokainen säe on hyvä.
Hyviä sanavalintoja, kuten
*lyönneistä sydänten
tähtivirta on loputon*
minä kun olen iänikuinen haaveilija, niin
nuo pisti huokailemaan,
jonkun perään kaipailemaan, huoks.
näyn tässä kanssasi harrastavan. Kiva, että joku kommentoi, ja vielä useampaakin. Kiitos kehuista. Kevyitä ja haaveileviahan nämä runoni tuppaavat olemaan. Muilla foorumeilla lueskelen muiden tekeleitä, ja yhä useammin hämmästelen hiedän jopa yllättävää vahvuuttaan ja ilmaisuvoimaansa. Minun runoni ovat kovin erilaisia. Mielelläni näen asian näin: Päälle päin runoni ovat tavallisia sanoja ja unelmakuorrutusta. Sisällöissä piile kuitenkin pieni vakavuuden väre ja kevyestäkin voi tulla raskasta, jos pysähtyy miettimään. Pätee myös "Tähtihymnin" kohdalla. Toivoisin, että joku joskus edes ihan pikkuisen uskaltautuisi tulkitsemaan näitä viattomia värssyjäni. Joka tapauksessa, kiitos sulle! :)
eilen näitä luin ja jätin "hautumaan", mutta en jokaisesta mitään mainittavaa erikseen löytänyt, hyviä kyllä.
Yksi mikä pisti silmään, jokaisessa. Se miten loppuivat.
Jokaisessa sellainen tunne kuin kaukainen toive toisesta, kaipuu, ihanan katkera.. pieni hetki yhdessä. Hmm... jotenkin kuitenkin, ehkä pientä surumielisyyttä, pisteliäisyyttä joissakin.
Hmm..noh, nyt annan Kisulle vapaan sanan siitä miten väärillä jääljillä olen ;) :)))
Nyt enää. Katkeransuloista kaikki tyynni, ei mustaa, ei valkoista, vaan kirjo harmaansävyjä. Suloista ja kauheaa. Kiitos. :)
Eilinen ja viime yö oli mustaa, joukossa valkoisia pisteitä. Ääretön väsymys päivällä painajaismaisen yön jälkeen, joka päätyi "onnellisesti" eli elämän puolelle. Tein minkä voin, enenpäähän ei voi. Joutui käväisemään niissä pohjamudissa, omissaan. - Siitä syystä ehkä tuo lauseesi, että "kaikki kirjo harmaansävyjä" laittoi vastaamaan ja toivomaan, että olisi muitakin värejä. Oikeita (?) värejä... Sinullakin -ja meillä kaikilla.
Koska elämällä on paljon annettavaa, jos on vastaanottavaisin käsin. Jos se sitten joku päivä pudottaakin. Kaikki asiat järjestyvät. Ihan kaikki. Vakuutan, että aina muistaisin itsekin.
Hyvää yötä!
Tokkopa käyt täällä muinaisuudessa vanhoja keskusteluja enää lukemassa, mutta minun on vielä pakko hieman tarkentaa sanojani. En tarkoittanut harmaalla ankeaa. Mustavalkoajattelusta vain tulee harmaansävyajattelua, kun kaksi ääripäätä sekoitetaan. Värisymboliikka on siis tässä erilainen kuin voisi olettaa.
Asiaa puhut. Lohdutan hankalissa tilanteissa itseäni tällä: Jos en itse päämäärätietoisesti pyri lopettamaan elämääni, elämä jatkuu kaikista vaikeuksista huolimatta. Elän ja hengitän vielä ensivuonnakin, mikäli muut (eivät välttämättä edes vaikeuksiin liittyvät) seikat sitä estä. :)