pisnes

Isossa kaupungissa oli julmetun suuri tavaratalo, josta sai aivan kaikkea,siis todellakin aivan kaikkea. Laittoivat sitten lehteen ilmoituksen myyjän paikasta ja paikkaa hakemaan ilmaantui ujohkon oloinen maalaispoika. "Oot sitten maalta kotoisin?"
"Joo'o."
"Ootko ennen tehnyt myyntihommia?"
"Juu, kyllä mie siellä maalla..." Vaikka sälli olikin vähän ujon oloinen, niin myyntipäällikkö jotenkin piti hänestä, ja otti hänet hommiin.

Pitkän hikisen ensimmäisen työpäivän jälkeen päällikkö tulee siinä viiden pintaan katsomaan miten maalaispoika on pärjännyt. "No, montakos kauppaa olet tehnyt?" "Yhden."
Päällikkö on vähän pettynyt, ja toteaa: "Niin, yleensä meidän myyjät tekee sellaiset 20-30 kauppaa päivässä. Paljonkos arvoinen se ainokainen oli?"
"200 000."
"Kaksisataa tuhatta !! Mitä -ihmettä- sä oikein myit??"

"Niin no, mie myin tälle kaverille ensin sellaisen pienen ongenkoukun, sitten vähän isomman, seuraavaksi sellaisen Rapalan viehesarjan ja vielä perhontekovehkeet. Sitten se tietysti tartti siimaa, ja mie myin sille ensin sellaista tavallista, sitten vähän vahvempaa ja vielä sellaista kunnon barracudankestävää extrasiimaa. Tietysti siihen sitten oli myytävä kunnon vavat ja kelat. Sitten todettiin, että kyllä se venekin tarvitaan, ja niin mie vein kaverin veneosastolle ja myin sille Marino 9000:n erikoisvarustein.

Seuraavaksi se totesi ettei sen vanha kuplavolkkari kyllä jaksa vetää semmoista rohjoa, joten vein sen sitte vielä auto-osastolle ja myin sille Range Roverin ja trailerin. Kaikkineen siitä tuli aika tarkkaan 197,760 euroa."

"Ei jumalauta, mies tulee ostamaan ongenkoukkua ja sä myyt sille kaiken tuon?"

"No ei ihan... itte asiassa se tuli ostamaan muijalleen tamponeja, ja mie sitten sanoin sille, että siun viikonloppus on joka tapauksessa pilalla, mikset lähtis vaikka kalaan..."


t. logiikka
4233
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

joskin aikaisemminkin kuullut.
Ajankkohtainen siinä mielessä, että juuri pohdin, pitäsiköhän lähteä kalaan? Onkohan mulla ongenkoukkua...

Äänestä
  • Se nyt oli sellainen.., vaikka on sitä aikanaan kaikennäköistä turhaa tullut itsekin ostettua.

    Kännipäissä varsinkin, mistäköhän ne ideat oikein syntyvät? Kerrankin nimittäin ostin pubi-höyryissäni kaksi helvetin suurta jääkaappipakastinta keittiön tukkeeksi ja ex-vaimon riesaksi.

    t. logiikka

    Äänestä

Lopuksi myyjäpoika osti omilla rahoillaan tamponipaketin ja ruusupuskan ja meni heti lauantaiaamuna asiakkaan osoitteeseen.

"Hei kaunis neito, mitäpä jos lähtisit kanssani romanttiselle päivälliselle kun ei toi ukkos selvästikään välitä susta ollenkaan, lähti tosta noin kalaan vaan eikä edes tuonut mitä leidi tarvitsee?"

Äänestä
  • No onpahan ainakin luikkaampaa....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuin pisnes kirjoitti:

Isossa kaupungissa oli julmetun suuri tavaratalo, josta sai aivan kaikkea,siis todellakin aivan kaikkea. Laittoivat sitten lehteen ilmoituksen myyjän paikasta ja paikkaa hakemaan ilmaantui ujohkon oloinen maalaispoika. "Oot sitten maalta kotoisin?"
"Joo'o."
"Ootko ennen tehnyt myyntihommia?"
"Juu, kyllä mie siellä maalla..." Vaikka sälli olikin vähän ujon oloinen, niin myyntipäällikkö jotenkin piti hänestä, ja otti hänet hommiin.

Pitkän hikisen ensimmäisen työpäivän jälkeen päällikkö tulee siinä viiden pintaan katsomaan miten maalaispoika on pärjännyt. "No, montakos kauppaa olet tehnyt?" "Yhden."
Päällikkö on vähän pettynyt, ja toteaa: "Niin, yleensä meidän myyjät tekee sellaiset 20-30 kauppaa päivässä. Paljonkos arvoinen se ainokainen oli?"
"200 000."
"Kaksisataa tuhatta !! Mitä -ihmettä- sä oikein myit??"

"Niin no, mie myin tälle kaverille ensin sellaisen pienen ongenkoukun, sitten vähän isomman, seuraavaksi sellaisen Rapalan viehesarjan ja vielä perhontekovehkeet. Sitten se tietysti tartti siimaa, ja mie myin sille ensin sellaista tavallista, sitten vähän vahvempaa ja vielä sellaista kunnon barracudankestävää extrasiimaa. Tietysti siihen sitten oli myytävä kunnon vavat ja kelat. Sitten todettiin, että kyllä se venekin tarvitaan, ja niin mie vein kaverin veneosastolle ja myin sille Marino 9000:n erikoisvarustein.

Seuraavaksi se totesi ettei sen vanha kuplavolkkari kyllä jaksa vetää semmoista rohjoa, joten vein sen sitte vielä auto-osastolle ja myin sille Range Roverin ja trailerin. Kaikkineen siitä tuli aika tarkkaan 197,760 euroa."

"Ei jumalauta, mies tulee ostamaan ongenkoukkua ja sä myyt sille kaiken tuon?"

"No ei ihan... itte asiassa se tuli ostamaan muijalleen tamponeja, ja mie sitten sanoin sille, että siun viikonloppus on joka tapauksessa pilalla, mikset lähtis vaikka kalaan..."


t. logiikka

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu