Anna minulle kymmenen sanaa

mieletön...
montako opusta on jo julkaistuna?

tango olé!

__________

kiitos lukukokemuksesta

runoutta mitä olen täällä lukenut.

Älyttömän koskettava ja herkkä.

Mielessä kävi, millainen ihminen pystyy
näin hyvään tulkintaan.

Lisää "äitiparta*. lisää,kiitos.

kiitos.todella kaunista.ja hyvää luettavaa.

..

LATELIN TARKOITUKSETTOMIA SANOJA?
( 14.08.06 )


Latelin tarkoituksettomia sanoja,
sanoja joilla en tarkoittanut mitään.
En osannut ymmärtää kuinka paljon
sanani sinulle merkitsevät.

Anna anteeksi.

Millaisia tarkoituksia
luitkaan hehkuvista sanoistani!
Värikylläisiin unelmiin sinut kiedoin
sanoilla, joissa
tarkoitukset hehkuivat
kuin liekit yössä.

Sitäkö nyt pyydän anteeksi,
kun virvatulella itseäsi lämmitit?
Ei toki, siitä en ole vastuussa -
mutta että osaltani annoin sinulle
aihetta moiseen.

Anna anteeksi, tyhjyys.
Anna anteeksi.

Ah, autereinen kipu.
Voluumia!

- -

Nämäkin lauseeni heitän
näyttöruudun valkeaan avaruuteen -
jos ehkä ne jotakin koskettavat
kuin muistojen sormin.

Sitä en pyydä anteeksi enää.
Yritän vain välttää, etten turhaan loukkaisi
kun sanoja latelen:
Saattaahan joku olla, joka sanoillani
jotakin itselleen tarkoittaa?

Sanelukone kytkettynä tietokoneeseen ja kaiuttimistoon
kuuntelen nauhalta puhettani:

Latelin tarkoituksettomia sanoja,
sanoja joilla en tarkoittanut mitään.
En osannut ymmärtää kuinka paljon
sanani sinulle merkitsevät.

Anna anteeksi.

Millaisia tarkoituksia
luitkaan hehkuvista sanoistani!
Värikylläisiin unelmiin sinut kiedoin
sanoilla, joissa
tarkoitukset hehkuivat
kuin liekit yössä.

Sitäkö nyt pyydän anteeksi,
kun virvatulella itseäsi lämmitit?
Ei toki, siitä en ole vastuussa -
mutta että osaltani annoin sinulle
aihetta moiseen.

Anna anteeksi, tyhjyys.
Anna anteeksi.

- -

Tämän verran lisään jo puhuttuun:
Ah autereinen kipu.
Voluumia!

Ja vielä:

Nämäkin lauseeni heitän
näyttöruudun valkeaan avaruuteen -
jos ehkä ne jotakin koskettavat
kuin muistojen sormin.

Sitä en pyydä anteeksi enää.
Yritän vain välttää, etten turhaan loukkaisi
kun sanoja latelen:
Saattaahan joku olla, joka sanoillani
jotakin itselleen tarkoittaa?

- -

Toistan, ja vielä tämän verran.
Tämän verran vain.
Toistan.

Hyvä. Nousee kivasti, mutta lähtee kyllä hajoamaan hieman liian aikaisin. Olisiko taas raju teemasta (yhtäkkiä näyttämölle ponnahtaa tämä kaveri ypö-yksin keinussa kipuilemassa) toiseen karkaaminen syynä, mutta ainakin minä herpaannuin, ennen kuin sain taas otteen. Pitkähän tämä on myös, joten eivät kai nuo ongelmat niin kummallisia ole. Säkeen, parin säkeistöt aina jossain välissä häiritsevät. Nämä esimerkiksi tuntuvat turhilta:

"Kirjoitan niillä runoksi sinut!

Turvaudun kuin hukkuva
kaarnalaivaan!"

Lopun ajatukset koin jotenkin erityisen viehättäviksi, siinä neljä viimeistä säkeistöa siis. Ja kyllä, kyllä tämä on helmi näiden muiden joukossa. Pieneksihän tässä itsensä tuntee, ja perin pöllähtäneeksi tuollaisen höykytyksen jälkeen. Kiitos.

Kirjoitin just runon "lahjoitit minulle itsesi" ja sitten yhden lyhyemmän joka vielä kesken. Yleensä en kirjoita mitään paperille vaan suoraan palstalle tai joskus harvoin omiin tiedostoihin, nyt poikkeuksellisesti kirjoitin paperiarkeille ja näinhän siinä kävi, että toistensa lomaan taipuvien sanarivistöjen järjestyksestä on vaikea edes itseni enää saada selvää, säkeiden järjestyksen lisäksi yksi lause tuottaa ongelmia että mitä olen kirjoittanut, nopeasti raapustettujen harakanvarpaiden tulkinta vaikeaa.
Tämä "lahjoitit minulle itsesi" miellyttää minua vaikka onkin varsin pitkä, kolmelle A4:lle raapustettu. Siinä kyllä saattaa käydä kuten paperille tuherrettujen tekstien kanssa yleensä käy että aikansa lojuvat pöydällä tai jossakin laatikossa ja sitten heitän ne menemään.
Laitan tähän nyt kuitenkin runon katkelmina - kuin makupaloja keskenjääneestä ja katoavasta runosta - jokainen saa mielessään päätellä säkeiden järjestystä jos tahtoo.
Ehkä jokin pätkä unohtui arkin reunaan, mutta tässä nämä pääasiassa on.
Ja nyt on jo kiire erääseen tapaamiseen. Heips. Ehkä taas jonain päivänä palaillaan.
Hyvää elämää! :-)

- -

Lahjoitit minulle itsesi,
valkean ruumiisi kirkkaudessa
vasten yötä, kuuntelen, kaiken mitä sinulla
oli antaa, tyhjät kätesi ja
kuin kuin soutajaa odottava tyyni lammen pinta
tyhjän sylin
kaipausta värähtelevän avaruuden
ääriään myöten avoinna, tule, sinä sanot
ja ihmetellen yhä
minulle annettua
liikahtelevaa lahjaa, sinuun tartun
kuin soutajan ottein.

Herkän soutajan ottein
lipuu veneeni
avointa lammen pintaa,
en kiirehdi -
kuuntelen.
Valo saa lammen välkehtimään,
liplatus laitoja vasten ja
airoista pisaroiva
kirkas vesi,
metsät veden reunoilla
kätkevät sisäänsä
kaiken mitä ei ole.

On vain minä
ja annettu lahja,
veneen jälkeen vana jää.

- -

Mutta huokaavat metsikössä
kantoihin ja juuriin sotkeutuneet
torsomaiset ruhot joista on vaikea saada selvää
ovatko ne ihmisiä tai eläimiä
niissä suhisee käärmeen kieli -
Ravistan päätäni -
airot putoavat veteen -
perkele!

- -

Niin sinä tulet minua täyteen
rivi riviltä ja kerros kerrokselta
kunnes en enää ole varma
ovatko syvyyksistäsi huokaavat ruumiit
kätkettyjen metsien paljous
heijastukset ja kuvat sylin täydeltä katkeraa sappea
minun vai sinun?
Kumpi kämmentäni vasten huokaa
soutajan vedoissa:
sielusi kauhu ja katkera epäilys - sieluni kauhu ja katkera epäilys?

- -

Niin minä menen lampeen ja metsän
reunoihin soutaessani hiljaisin vedoin, liplatus
laitoja vasten ja pisaroiva
kirkas vesi -
Kaikkeen mihin katson vien mukanani silmät!
ja silmissäni ruumiini kipu
jonka läpi tyhjyyteesi putoileva kivisade
takaisin sieluuni suodattuu
taas uusia sanoja synnyttääkseen -

- -

Olet minulle vain kosketukseni kautta.
Kuitenkin tahtoisin koskettaa
sinua sellaisena kuin olet kosketukseni ulkopuolella
ja tavoittamattomissa.
Kuinka tahtoisinkaan soutaa tätä lampea
kuin lampea jota kukaan ei souda:
täydellisen koskematonta ja puhdasta itsessään.

- -

Ruumiisi lahjaan kun heittäydyn
olen sinussa, ja siksi juuri sinusta
irti niin täysin.
Sanat minulle vieraat
olemisen typerryttävässä erillisyydessä
joka niin kuin lammen pinta
jää värähtelemään katseita vailla
kun verhot ovat laskeutuneet ja jokainen lukeva silmä
on poissa.

Sinä lahjoitat minulle vierauteni
valkean ruumiisi antaen kuin lahjan, toiseuteni
minulle lahjoitat, ruumiisi kirkkaudessa

- -

moninaisten ajatusten tulvaveteen, sen
risteilevään aallokkoon ja ropisevaan kivisateeseen
peittynyt, tahrattu arkki.

- -

Kuinka siis tämän runon päätän, kuinka
tämän runon päätin, rakkaani?
Jo etukäteen päätin mielessäni, että tällä tavalla
sen päätän, ja tällä tavalla
sen päätänkin:

- - -

Kuinka sitä koskettaisin?
Ei, sinut turmelen ja avoimuutesi juuri siinä
missä sinua kosketan.

- -

Tahtoisin kuulla sanat
sinuun kätketyt
ilman että kuulemiseni
niitä vääristää.
Voi kuinka kalliit lahjat turmelenkaan!
En tiedä kuulenko sinua ollenkaan,
maailman äänen voinko sinussa
tavoittaa, sen olevat liikkeet, toden
joka annetaan?

Värähtelevän pinnan kuin kosketusta vailla, sen mitä on
sittenkin vielä
kun minä olen jo mennyt ja veneeni vanakin
katoaa?

- -

Kun lahjoitat minulle itsesi,
valkean ruumiisi kirkkaudessa,
vasten yötä, paperin tyhjyys, kaiken mitä sinulla
on antaa, tyhjät kätesi ja
kuin soutajaa odottava lammen pinta -

Hellin soutajan otteinko
veneeni lipuu tätä avointa lammen pintaa,
enkä kiirehdi?
Niin putoavat sanani sinuun, paperi,
sinä avoin ja vielä kirjoittamaton kirja, kun kansiesi väliin
etsiytyvin sormin haparoin
tunnustellen -
liplatus laitoja vasten
ja airoista pisaroina putoileva
kirkas vesi.

- -

Kuule, tämä ei siis ollutkaan
runo soutamisesta, ei, runo kirjoittamisesta
tämä oli, siitä kuinka paperi
tärvellään.
Ääriään myöten täynnä on
sen avara syli, sanojen hieroglyfilaumalla
peitetty valkea ruumis!

- -

Sitä vartenhan sinä minulle itsesi annoit,
tyhjät kätesi, sylisi, että sinut kirjoittaisin
täyteen sydämeni sanoja?
Sydämeni – en tiedä mitä ovat sydämeni sanat!
Niitä (??? ??? ???) , yritän
jos ehkä tavoittaisin omien askelteni kaiun -

- -

Se on niin perin vaikeaa.

- -

Tämä, tämä ei siis ollutkaan runo soutamisesta?
Toki, ja mistä tahansa
minkä tahdot kuulla, paperin valkealta iholta,
taukoamattomassa sateessa, kivien ropistessa ohimoillesi
yön ja päivän
värähtelyn reunoilla.
Toki -

- -

Niin toki, mutta minulle
tämä oli runo kirjoittamisesta -
hän joka itsensä antaa on paperi -
hän joka itsensä lahjoittaa tyhjin käsin
ja syli kuin lammen pinta
on valkoinen ruumis
kirjoitustani odottava, tuo hetki sitten vielä
niin puhdas, nyt jo

- -

runo siitä
kuinka ihmiset antavat itsensä toisilleen, runon
alku kuin fantasianomainen
kuva avoimesta, luottavaisesta itsensä antamisesta
toiselle, niin, ja runo soutamisesta,
mitä tahansa, sinun mielikuviesi ja ajatustesi
tunnemuistisi, unelmiesi ja pelkojesi
kautta – kuinka luetkin.

- -

Mitä vielä sanoisin
kun kaikki sanani solahtavat
ruumiiseesi ja sinä otat ne vastaan
niin kuin vesi ottaa vastaan
lampeen putoavat
irtonaiset kivet ja
epäröivien sormieni hapuilun,
etsiessäni totuutta:
kaikkialla missä sinua kosketan
katoat ulottuviltani.

Kymmenen tyhjää sanaa
sormista ilman siitinpainallusta
voi miten kaunis todella onkaan
miehen elin!

hieron sitä ylös alas
niinkuin näppäimistöni
kirjainten hierarkia

hellästi ärsytellen
mutta kuitenkin
tiukasti kiinni pitäen
hiljalleen - hys

kuin herkkutatti
just niin!
metsässä syksyisenä
kuutamoiltana
sienikorit sienistä suloisuutta

Kymmenen tyhjää sanaa
kämmenet täynnä
kun valkoinen ja pehmeä
niin kaunis neste
elämää antava
elämästä toimiva
elämässä oleva

valuu tyhjänä
kuin saavista kaataen
haureuden verkkoon
joka tappaa rakkauden

ja kymmenen tyhjää sanaa
huutaa tyhjyyttään!

D O U B l E T A L K

"Haureus" tulee sinulla varmaankin uskonnosta, johon tunnustaudut. Voi olla, että "uskonveljesi ja -sisaresi" eivät aivan kaikkia rivoimpia runojasi mielellään avaisi..) Olet todella lahjakas kirjoittaja, silti.